Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Toisin kuin usein luullaan, aikaisin kävelevä voi kehittyä myös kielellisesti varhain.

Vauva köllii selällään matolla ja nostelee jalkojaan ja käsiään. Jumpatessa ja sätkiessä vartalon vatsan puoleiset lihakset vahvistuvat. Kun vauva vähitellen alkaa viihtyä myös vatsallaan, harjoitusta saavat vuorostaan selkälihakset.

Noin puolen vuoden iässä lapsi alkaa yhdistellä oppimiaan taitoja ja liikkeitä. Hän nousee kontalleen ja tukea vasten polvilleen, alkaa vetää itseään pystyyn – ja ottaa lopulta odotetut ensiaskelet.

Kun oma keho tulee vaihe vaiheelta tutuksi, lapsi voi lähteä luottavaisesti tutkimaan maailmaa.

– Ensimmäisen vuoden aikana lapsi kehittyy nopeammin kuin koskaan myöhemmin, toteaa lastenneurologiaan erikoistunut fysioterapeutti Pirjo Salpa.

Motoriset valmiudet alkavat kehittyä kuitenkin jo ennen syntymää.

– Vauva saa jo kohdussa monipuolisia liike- ja aistikokemuksia, jotka valmistavat häntä kohdun ulkopuoliseen elämään, Salpa sanoo.

Esimerkiksi kävelylenkillä äidin askelten rytmi välittyy vauvalle, ja heiluttaessaan käsiään ja jalkojaan vauva tuntee kohdun seinämien paineen kehoaan vasten.

Tätä on jäntevyys

Vauvasta näkee jo varhain, millainen hän on lihasjäntevyydeltään. Jäntevyys on periytyvä ominaisuus. Sen ansiosta vauva pystyy hallitsemaan asentoaan ja koordinoimaan ja yhteensovittamaan liikkeitään.

Jos vauva ei ole kovin jäntevä, hänen on työläämpää taistella painovoimaa vastaan. Vauva ei ole kovin innokas nousemaan esimerkiksi konttausasentoon, vaan köllöttelee mieluummin selinmakuulla ja tutkii käsiään tai lelua. Nämä lapset lähtevät kävelemään myöhemmin kuin jäntevämmät ikätoverinsa, usein ensimmäisen ikävuoden jälkeen.

Jäntevä vauva jaksaa olla paremmin pystyssä ja myös pyrkii innokkaammin ja aikaisemmin liikkeelle.

Normaalin jäntevyyden kirjo on varsin suuri. Kaksi tervettä, samanikäistä lasta voi olla liikkumisessaan hyvin eri pisteessä: toinen jo konttaa, kun toinen vasta oppii kääntymään. Vaikka naapurin vauva on vähän ketterämpi, huoleen ei yleensä ole syytä.

– Jos lapsen lihasjäntevyydessä on jotakin poikkeavaa, se huomataan neuvolassa, Salpa sanoo.

Malta, älä auta heti

Vauva pötköttää leikkimatolla, huitoo käsiään ja heilauttaa vahingossa lelua. Oho, se lähteekin pyörimään ja siitä kuuluu hauska ääni! Lapsi huomaa saavansa jotain aikaan ja kokeilee pian samaa uudelleen. Sattumalta syntynyt kokemus muuttuu toistuessaan taidoksi.

Pieni epämukavuus kannustaa vauvaa vaihtamaan asentoa ja lähtemään liikkeelle.

– Lapsi oppii kokeilemalla, yrittämällä ja erehtymällä. Kehittyvät aivot tarvitsevat ongelmanratkaisutilanteita. Vanhemman ei kannata heti kiirehtiä auttamaan, Salpa sanoo.

Hetkittäin vauvalla voi olla vähän epämukavaakin, kun hän ei heti pääse tai ylety minne tahtoo. Se kannustaa vaihtamaan asentoa tai kurottamaan pidemmälle. Jos äiti tai isä heti nostaa vauvan tai ojentaa lelun, vauvan ei tarvitse itse etsiä ratkaisua.

Aikuisen turvallisessa valvonnassa lapsi tutkii kotia ja oppii, miltä tuntuu, kun ryömii ahtaaseen nurkkaan, ei pääsekään etenemään ja joutuu peruuttamaan. Hän törmää vaippapakettiin ja kampeaa itsensä sen päälle: oho, minähän pääsen näin pystympään. Uudet oivallukset innostavat yrittämään yhä haastavampia liikkeitä.

Rohkaise lempeästi

Mitään erityisiä vimpaimia lapsi ei tarvitse oppiakseen liikkumaan.

– Tavallinen kotiympäristö tarjoaa aivan riittävästi virikkeitä, Salpa vakuuttaa.

Apuvälineistä voi olla joskus haittaakin. Jos lapsi esimerkiksi viettää kovin pitkiä aikoja sitterissä, hän vahvistaa yksipuolisesti etupuolen lihaksia, mutta selkäpuoli ei saa treeniä. Se voi viivästyttää asennonhallinnan kehittymistä ja istumaan oppimista.

– Tämä ei tarkoita, ettei sitteriä voisi käyttää lainkaan, mutta enimmän osan ajasta vauvan on hyvä saada viettää aikaa vapaasti lattialla, Salpa tarkentaa.

Kävelytuoli tai -teline ei myöskään nopeuta normaalisti kehittyvän lapsen kävelyä. Lapsi oppii pystyasennon parhaiten ilman apuvälineitä. Horjahduksetkaan eivät haittaa, päinvastoin. Tasapaino vahvistuu, kun lapsi joutuu reagoimaan tasapainon menetykseen.

Aikuisen lempeä apu ja rohkaisu ovat kuitenkin tervetulleita – varsinkin jos lapsi on temperamentiltaan kovin rauhallinen tai arka. Varovainen lapsi saattaa pelätä kaatumista ja siksikin lähteä kävelemään vasta pari kuukautta myöhemmin, kun olo tuntuu varmalta.

Keskivertoa matalampi lihasjäntevyys voi tehdä vauvasta ”peppukiitäjän”. Kun pystyyn nouseminen on työlästä, konttaamisen sijaan vauva vetääkin itseään istuma-asennossa maata pitkin. Peppukiitäjää kannattaa aika ajoin autella ja nostaa pystyyn. Vartalon painon kannatus on nimittäin tärkeää lonkkanivelen kehittymiselle. Kuormitusta olisi hyvä saada viimeistään kymmenen kuukauden iässä.

– Hyvä leikki, jossa lapsi pääsee välillä ponnistamaan, on vaikkapa Körö körö kirkkoon. Vauvaa hyppyytetään vanhemman reideltä aina välillä hetkeksi seisomaan, Salpa neuvoo.

Liike kehittää ajattelua

Hyvin jäntevä lapsi nousee usein pystyyn kahdeksan kuukauden iässä ja kuukautta myöhemmin ehkä käveleekin. Hitaampi liikkuja saattaa ottaa ensiaskelensa vuoden ja kahden kuukauden iässä. Tällä välillä kaikki on normaalia.

Vanha uskomus, jonka mukaan hidas liikkuja olisi vastaavasti kielellisesti ketterämpi, ei pidä nykytiedon valossa paikkaansa. Päinvastoin: jos kävelyn oppimisessa on selvää viivästymää, lapsella saattaa olla myös kielellisiä vaikeuksia.

Varhain kävelevä voi olla terävä vanhuksenakin.

Varhainen kävely taas voi ennustaa parempia kognitiivisia kykyjä vielä vanhuusiässäkin, kertoo Jyväskylän yliopistossa viime vuonna julkaistu tutkimus. Tämä johtuu siitä, että liike ja ajattelu kulkevat käsikynkkää.

– Pienen lapsen kehitys on hyvin kokonaisvaltaista, neuropsykologi Riitta Valtonen sanoo.

Tutkiessaan ympäristöä lapsi oppii samalla esimerkiksi visuaalista hahmotusta ja omaksuu käsitteitä.

Motoriset vaikeudet ovat usein yhteydessä myöhempiin oppimisvaikeuksiin. Kehityksen pulmiin auttaa esimerkiksi toimintaterapia.

Vauva 5/16

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

10 tärkeintä ohjetta vastasyntyneiden vanhemmille.

Skotlannissa sijaitseva äitiyssairaala Ayrshire Maternity Unit jakaa kirjettä, jossa annetaan vastasyntyneiden vanhemmille kymmenen tärkeintä hoito-ohjetta vauvan näkökulmasta. Kirje ei ole osaston oma, ja sen alkuperäinen kirjoittaja on tuntematon. Teimme tekstistä vapaan käännöksen.

Rakas äiti, rakas isä,

Pyydän sinua pitämään tämän kirjeen tallessa ja lukemaan sen aina silloin, kun arki tuntuu vaikealta.

1. Pyydän, ettet odota minulta (tai itseltäsi) liikoja. Anna meille kaikille aikaa. Minä tarvitsen sitä kasvaakseni ja kehittyäkseni, jotta minusta tulee vakaampi ja helpommin ennustettava. Sinä tarvitset aikaa, jotta voit levätä ja rentoutua ja toipua synnytyksestä.

2. Syötä minua, kun minulla on nälkä. En ole koskaan vielä tuntenut nälkää, enkä vielä ymmärrä kelloa ja sopivia ruoka-aikoja.

3. Pidä minua sylissä, paijaa, pussaile ja halaile hellästi. Olen tottunut olemaan äidin lähellä kohdussa, enkä ole koskaan vielä ollut yksin.

4. Anna anteeksi, jos itken paljon. En tee sitä tahallani, eikä tarkoitukseni ole tehdä oloasi kurjaksi. Minulla ei vain ole vielä muuta keinoa kertoa tarpeistani. Kun kasvan hieman, opin muitakin tapoja kommunikoida.

5. Pyydän sinua tutustumaan minuun rauhassa. Kun annat minulle aikaa, opit tuntemaan luonteenpiirteitäni. Samalla huomaat, mitkä asiat rauhoittavat juuri minua ja tekevät minut tyytyväiseksi.

6. Älä pelkää tekeväsi virheitä vanhempana. Ne ovat luonnollisia. Kestän ne kyllä, kunhan teet kaiken rakkaudella.

7. Älä pety minuun, vaikka en olekaan täydellinen. Toivon, ettet myöskään pety itseesi vanhempana, vaikka et olekaan aina täydellinen.

8. Pidä huolta itsestäsi. Syö kunnolla, lepää ja ulkoile. Kun voit hyvin, sinulla on voimia ja kärsivällisyyttä huolehtia myös minusta.

9. Toivon, että pidät huolta parisuhteestasi ja muista läheisistä ihmissuhteista. Tarvitsen ihmisiä ympärilleni.

10. En ole näin pieni kovin kauaa, vaikka se aika tuntuisi sinusta nyt ikuisuudelta. Vaikka myllään elämäsi ylösalaisin, toivon, että muistat tämän olevan vain vaihe. Nautitaan siitä yhdessä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vauvan näkökyky on ensimmäisinä elinviikkoina huono, mutta onneksi muut aistit paikkaavat tilannetta. Missä vaiheessa huononäköisyydestä on syytä huolestua?

Jo kohdussa sikiö aistii valoa. Vastasyntynyt näkee tarkimmin noin 20-30 cm päähän, näin vauva pystyy juuri sopivasti tarkentamaan häntä sylissään pitävän vanhemman kasvoihin. Lapseen saa yleensä kunnon katsekontaktin noin kahden viikon iässä. Ihmiskasvot ja graafiset, mustavalkoiset muodot kiinnittävät varmimmin huomion.

Monet vauvat karsastavat aluksi, mutta viikkojen kuluessa taipumus useimmiten katoaa. Kolmikuisena silmät yleensä pysyvät suorassa myös silloin, kun vauva on väsynyt. Jatkuva karsastus on pienelläkin vauvalla epänormaali tilanne, jonka syy täytyy selvittää. 

Heikkonäköinen lapsi käyttäytyy yleensä kotonaan täysin normaalinäköisen lapsen tavoin, mutta erot tulevat esiin, kun poistutaan tutuista ympyröistä. 

Kohti kirkasta valoa

Pikkuvauvan silmien liikkeet ovat nykiviä, niiden säätely paranee pikkuhiljaa ensimmäisen elinvuoden aikana. Kolmen kuukauden iässä vauva pystyy jo liikuttamaan silmiään sekä pysty- että vaakasuunnassa ja seuraamaan katsellaan ympäröiviä tapahtumia. Vauva erottaa suuret kontrastit kaikkein helpoimmin. Tämän takia pikkuisen katsetta vetävät puoleensa kirkkaat valonlähteet ja kuviot, joissa tummat ja vaaleat sävy vuorottelevat. 

Voimakas likitaittoisuus häiritsee vauvaa paljon vähemmän kuin kaukotaittoisuus, sillä vauvan koko maailma sijoittuu lähelle. Hän näkee murut lattialla, mutta kauempana olevat lelut jäävät utuun. Kun lähestytään puolen vuoden ikää, ero ikätovereihin alkaa näkyä. Heikkonäköinen lapsi käyttäytyy yleensä kotonaan täysin normaalinäköisen lapsen tavoin, mutta erot tulevat esiin, kun poistutaan tutuista ympyröistä. 

Voimakas likitaittoisuus häiritsee vauvaa paljon vähemmän kuin kaukotaittoisuus, sillä vauvan koko maailma sijoittuu lähelle.

Mikä tuolla menee?

Puolen vuoden iässä sekä näkökyky että silmien liikkeet ovat jo hyvin kehittyneet. Vauva tarkkailee ympäristöään uteliaana, ja hänen silmänsä kykenevät mukautumaan eri etäisyyksille. Hän tunnistaa tutut esineet siis vähän etäämpääkin. 

Näön tarkkuus ja näkökenttien laajuus paranee. Puolivuotiaalla on jo niin sanottu stereonäkö, eli hän pystyy käyttämään molempia silmiään täydellisesti. Vauva pystyy vaivatta seuraamaan pieniäkin liikkuvia kohteita ja kiinnittää huomionsa näkökentän laitamille ilmaantuviin asioihin. Vuoden iässä näkökenttä alkaa olla saman laajuinen kuin aikuisella. Koko näköjärjestelmä kehittyy kuitenkin hitaammin, ja se on aikuisen tasoinen vasta koululaisella.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.