Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Toisin kuin usein luullaan, aikaisin kävelevä voi kehittyä myös kielellisesti varhain.

Vauva köllii selällään matolla ja nostelee jalkojaan ja käsiään. Jumpatessa ja sätkiessä vartalon vatsan puoleiset lihakset vahvistuvat. Kun vauva vähitellen alkaa viihtyä myös vatsallaan, harjoitusta saavat vuorostaan selkälihakset.

Noin puolen vuoden iässä lapsi alkaa yhdistellä oppimiaan taitoja ja liikkeitä. Hän nousee kontalleen ja tukea vasten polvilleen, alkaa vetää itseään pystyyn – ja ottaa lopulta odotetut ensiaskelet.

Kun oma keho tulee vaihe vaiheelta tutuksi, lapsi voi lähteä luottavaisesti tutkimaan maailmaa.

– Ensimmäisen vuoden aikana lapsi kehittyy nopeammin kuin koskaan myöhemmin, toteaa lastenneurologiaan erikoistunut fysioterapeutti Pirjo Salpa.

Motoriset valmiudet alkavat kehittyä kuitenkin jo ennen syntymää.

– Vauva saa jo kohdussa monipuolisia liike- ja aistikokemuksia, jotka valmistavat häntä kohdun ulkopuoliseen elämään, Salpa sanoo.

Esimerkiksi kävelylenkillä äidin askelten rytmi välittyy vauvalle, ja heiluttaessaan käsiään ja jalkojaan vauva tuntee kohdun seinämien paineen kehoaan vasten.

Tätä on jäntevyys

Vauvasta näkee jo varhain, millainen hän on lihasjäntevyydeltään. Jäntevyys on periytyvä ominaisuus. Sen ansiosta vauva pystyy hallitsemaan asentoaan ja koordinoimaan ja yhteensovittamaan liikkeitään.

Jos vauva ei ole kovin jäntevä, hänen on työläämpää taistella painovoimaa vastaan. Vauva ei ole kovin innokas nousemaan esimerkiksi konttausasentoon, vaan köllöttelee mieluummin selinmakuulla ja tutkii käsiään tai lelua. Nämä lapset lähtevät kävelemään myöhemmin kuin jäntevämmät ikätoverinsa, usein ensimmäisen ikävuoden jälkeen.

Jäntevä vauva jaksaa olla paremmin pystyssä ja myös pyrkii innokkaammin ja aikaisemmin liikkeelle.

Normaalin jäntevyyden kirjo on varsin suuri. Kaksi tervettä, samanikäistä lasta voi olla liikkumisessaan hyvin eri pisteessä: toinen jo konttaa, kun toinen vasta oppii kääntymään. Vaikka naapurin vauva on vähän ketterämpi, huoleen ei yleensä ole syytä.

– Jos lapsen lihasjäntevyydessä on jotakin poikkeavaa, se huomataan neuvolassa, Salpa sanoo.

Malta, älä auta heti

Vauva pötköttää leikkimatolla, huitoo käsiään ja heilauttaa vahingossa lelua. Oho, se lähteekin pyörimään ja siitä kuuluu hauska ääni! Lapsi huomaa saavansa jotain aikaan ja kokeilee pian samaa uudelleen. Sattumalta syntynyt kokemus muuttuu toistuessaan taidoksi.

Pieni epämukavuus kannustaa vauvaa vaihtamaan asentoa ja lähtemään liikkeelle.

– Lapsi oppii kokeilemalla, yrittämällä ja erehtymällä. Kehittyvät aivot tarvitsevat ongelmanratkaisutilanteita. Vanhemman ei kannata heti kiirehtiä auttamaan, Salpa sanoo.

Hetkittäin vauvalla voi olla vähän epämukavaakin, kun hän ei heti pääse tai ylety minne tahtoo. Se kannustaa vaihtamaan asentoa tai kurottamaan pidemmälle. Jos äiti tai isä heti nostaa vauvan tai ojentaa lelun, vauvan ei tarvitse itse etsiä ratkaisua.

Aikuisen turvallisessa valvonnassa lapsi tutkii kotia ja oppii, miltä tuntuu, kun ryömii ahtaaseen nurkkaan, ei pääsekään etenemään ja joutuu peruuttamaan. Hän törmää vaippapakettiin ja kampeaa itsensä sen päälle: oho, minähän pääsen näin pystympään. Uudet oivallukset innostavat yrittämään yhä haastavampia liikkeitä.

Rohkaise lempeästi

Mitään erityisiä vimpaimia lapsi ei tarvitse oppiakseen liikkumaan.

– Tavallinen kotiympäristö tarjoaa aivan riittävästi virikkeitä, Salpa vakuuttaa.

Apuvälineistä voi olla joskus haittaakin. Jos lapsi esimerkiksi viettää kovin pitkiä aikoja sitterissä, hän vahvistaa yksipuolisesti etupuolen lihaksia, mutta selkäpuoli ei saa treeniä. Se voi viivästyttää asennonhallinnan kehittymistä ja istumaan oppimista.

– Tämä ei tarkoita, ettei sitteriä voisi käyttää lainkaan, mutta enimmän osan ajasta vauvan on hyvä saada viettää aikaa vapaasti lattialla, Salpa tarkentaa.

Kävelytuoli tai -teline ei myöskään nopeuta normaalisti kehittyvän lapsen kävelyä. Lapsi oppii pystyasennon parhaiten ilman apuvälineitä. Horjahduksetkaan eivät haittaa, päinvastoin. Tasapaino vahvistuu, kun lapsi joutuu reagoimaan tasapainon menetykseen.

Aikuisen lempeä apu ja rohkaisu ovat kuitenkin tervetulleita – varsinkin jos lapsi on temperamentiltaan kovin rauhallinen tai arka. Varovainen lapsi saattaa pelätä kaatumista ja siksikin lähteä kävelemään vasta pari kuukautta myöhemmin, kun olo tuntuu varmalta.

Keskivertoa matalampi lihasjäntevyys voi tehdä vauvasta ”peppukiitäjän”. Kun pystyyn nouseminen on työlästä, konttaamisen sijaan vauva vetääkin itseään istuma-asennossa maata pitkin. Peppukiitäjää kannattaa aika ajoin autella ja nostaa pystyyn. Vartalon painon kannatus on nimittäin tärkeää lonkkanivelen kehittymiselle. Kuormitusta olisi hyvä saada viimeistään kymmenen kuukauden iässä.

– Hyvä leikki, jossa lapsi pääsee välillä ponnistamaan, on vaikkapa Körö körö kirkkoon. Vauvaa hyppyytetään vanhemman reideltä aina välillä hetkeksi seisomaan, Salpa neuvoo.

Liike kehittää ajattelua

Hyvin jäntevä lapsi nousee usein pystyyn kahdeksan kuukauden iässä ja kuukautta myöhemmin ehkä käveleekin. Hitaampi liikkuja saattaa ottaa ensiaskelensa vuoden ja kahden kuukauden iässä. Tällä välillä kaikki on normaalia.

Vanha uskomus, jonka mukaan hidas liikkuja olisi vastaavasti kielellisesti ketterämpi, ei pidä nykytiedon valossa paikkaansa. Päinvastoin: jos kävelyn oppimisessa on selvää viivästymää, lapsella saattaa olla myös kielellisiä vaikeuksia.

Varhain kävelevä voi olla terävä vanhuksenakin.

Varhainen kävely taas voi ennustaa parempia kognitiivisia kykyjä vielä vanhuusiässäkin, kertoo Jyväskylän yliopistossa viime vuonna julkaistu tutkimus. Tämä johtuu siitä, että liike ja ajattelu kulkevat käsikynkkää.

– Pienen lapsen kehitys on hyvin kokonaisvaltaista, neuropsykologi Riitta Valtonen sanoo.

Tutkiessaan ympäristöä lapsi oppii samalla esimerkiksi visuaalista hahmotusta ja omaksuu käsitteitä.

Motoriset vaikeudet ovat usein yhteydessä myöhempiin oppimisvaikeuksiin. Kehityksen pulmiin auttaa esimerkiksi toimintaterapia.

Vauva 5/16

Mistä tahansa vauva maitonsa saa, aina joku moittii äitiä. Miksi oma – ja toisten – imetys iskee niin voimakkaasti äitiyden syvimpiin tunteisiin?

Kuuluu ponnekas ensiparkaisu. Pian ruttuinen vastasyntynyt makaakin jo äidin rinnalla. Alkaa hamuilu, ja kohta vauva tarttuu rintaan kiinni.

Suurin piirtein näin alkaa tyypillinen imetystaival. Joillakin se lähtee rullaamaan heti kuin unelma, toisilla matka on kivinen ja lyhyt. Useimmilla se on jotakin siitä väliltä.

Monelle tulee yllätyksenä, kuinka keskeistä osaa imetys, tai se ettei imetä, näyttelee pikkuvauva-arjessa ja kuinka valtavasti tunteita siihen liittyy.

Tunteita ja vastakkainasettelua liittyy tietysti yhtä lailla moneen muuhunkin vauvaperheen ratkaisuun. Nukutaanko teillä perhepedissä vai omissa sängyissä? Käytättekö kertakäyttövaippoja vai kestoiletteko? Ai se menee päiväkotiin jo alle vuoden ikäisenä!

Imetys – vauvan ruokkiminen ja hengissä pitäminen – iskee kuitenkin jonnekin äitiyden syvimpään ytimeen. Pystyykö oma kehoni ravitsemaan vauvani niin kuin sen kuuluisi? Haluanko minä edes imettää?

– Imetys on monelle hyvin herkkä ja yksityinen asia. Siihen liittyy helposti kokemus onnistumisesta ja epäonnistumisesta, sanoo vertaistukikoordinaattori Anna Groundstroem Imetyksen tuki ry:stä.

Ilo, suru, raivo ja muut imetykseen latautuvat tunteet näkyvät reaktioissa, joita aiheeseen liittyvät uutiset ja verkkokeskustelut saavat aikaan. Kukapa ei muistaisi esimerkiksi kohua, joka nousi viime talvena stylisti Teri Niitin some-postauksesta, jossa Niitti päivitteli lentokoneessa imettävää äitiä.

Äidit hakevat imetykseen apua selvästi aiempaa enemmän.

Valtaosa suomalaisäideistä suhtautuu imetykseen myönteisesti ja haluaa imettää, Groundstroem arvioi.

– Imetys on lisääntynyt viime vuosikymmenten aikana. Aallonpohja oli 1970-luvulla. Nykyään yli 90 prosenttia vauvoista kotiutuu synnytyssairaaloista imetettyinä.

Äidit myös etsivät imetykseen apua selvästi aiempaa hanakammin. Imetyksen tuen tukikontaktit ovat parissa vuodessa tuplaantuneet, ja viime vuonna yhdistyksen tukiäidit vastasivat eri kanavissa yli 21 000 tukipyyntöön.

Tämä kertoo Groundstroemin mukaan siitä, että äidit haluavat tehdä parhaansa imetyksen onnistumiseksi.

Ehkä tärkein syy myönteisiin imetysasenteisiin on se, että imetyksen hyödyistä sekä vauvalle että äidille on paljon tutkittua tietoa ja vanhemmat myös ovat hyödyistä perillä.

– Vanhemmat tuntevat imetyssuositukset hyvin. Moni äiti ja terveydenhuollon ammattilainen pitää vauvan imettämistä jo aika itsestään selvänä, kuvaa vieraileva tutkija Kirsi Otronen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).

THL suosittelee täysimetystä 4–6 kuukauden ikään. Täysiaikaisina ja normaalipainoisina syntyneille vauvoille äidinmaito riittää ainoaksi ravinnoksi puolen vuoden ikään saakka. Suosituksen mukaan imetystä tulisi jatkaa vuoden ikään tai perheen niin halutessa pidempäänkin. Kansainvälinen terveysjärjestö WHO puolestaan suosittaa imettämään lasta vähintään kaksivuotiaaksi.

On tietysti hyvä, että imetyksen hyödyt ovat laajasti tiedossa, asiantuntijat sanovat. Asialla on kuitenkin myös kääntöpuolensa.

– Kun imetykselle on yhteiskunnassa vahvat odotukset, ja suositukset on iskostettu mieleen tiukasti, äideille tulee helposti paineita. Jokainen haluaa olla paras äiti omalle lapselleen. Jos imetys epäonnistuu, se on rankka paikka, sanoo asiantuntija Anja Saloheimo Väestöliiton Vanhemmuuskeskuksesta.

Sosiologi Ella Sihvosen mukaan paineita kasvattaa se, että imetys on äärimmäisen henkilökohtainen ja ruumiillinen asia. Lisäksi imetykseen yhdistetään lapsen ruokkimisen lisäksi läheisyyden ja rakkauden osoittamisen merkityksiä. Helposti mielletään, että pullosta syöttävä ei tällaisia kokemuksia voi lapselleen antaa.

– Imetys liittyy vahvasti äitiyden identiteettityöhön. Kyse ei ole pelkästään lapsesta ja ravinnosta vaan paljon myös siitä, millaiseksi äidiksi itsensä kokee.

Imetys ja äidinmaito on saanut asiantuntijoiden mukaan suorastaan mystisiä merkityksiä. Tästä kertoo esimerkiksi se, kuinka äidinmaidosta valmistetuista koruista on tullut pienoinen hitti.

Saloheimon mukaan monesta äidistä tuntuu, että hyväksyttävän imetyksen muotti on ahdas. Näin eräs 31-vuotias, toista lastaan imettävä äiti sen kärjistää:

Stereotypiat elävät, eli korvikemammat ovat surkimuksia, mutta julki-imettääkään ei saisi, ja taaperoimettäjät ne vasta outoja ovatkin.

Imetystaipaleeseen liittyy monia etappeja, jotka jakavat mielipiteitä. Joko kiinteät ruuat olisi hyvä aloittaa? Pitäisikö yöimetykset nyt lopettaa? Voiko vuoden täyttänyttä vielä imettää lapsentahtisesti?

Äidit nähdään usein joko täysimettäjinä tai pulloäiteinä. Oikeasti väliin mahtuu laaja kirjo.

Keskusteluissa äidit myös usein nähdään mustavalkoisesti joko täysimettäjinä ja pulloäiteinä. Todellisuudessa välimaastoon mahtuu laaja kirjo monenmoista osittaisimetystä.

THL:n viimeisimpien, vuoden 2010 tietojen, mukaan kolmikuisista vauvoista noin kolmannes oli täys­imetyksellä, 43 prosenttia osittaisimetyksellä ja joka neljättä ei imetetty lainkaan. Puolta vuotta lähestyvistä enää yhdeksän prosenttia oli täysimetyksellä, ja kolmasosa ei saanut lainkaan rintamaitoa.

Noin vuoden ikäisistä äidinmaitoa sai enää kolmasosa.

Monelle tulee yllätyksenä, kuinka kova paikka täysimetyksen kariutuminen tai imetyksen loppuminen vastoin äidin toivetta voi olla. Näin ajatuksiaan kuvaa äiti, 32, joka osittaisimetti lastaan 1,5 vuotta:

Se syyllisyyden määrä pulloruokinnasta oli iso ja naurettava. Ajatus siitä, että minä en riitä. Sanoin miehelle, että ei tässä ole mitään järkeä istua ja itkeä jostakin tissimaidosta. Tiesin sen, mutta en pystynyt estämään harmitusta.

Ja äiti, 31, joka imetti noin puoli vuotta:

Joskus tunsin itseni ihan nollaksi ja epäonnistuneeksi. Hävetti antaa lapselle maitoa pullosta, ja aina kun mahdollista, koetin päästä sanomaan, että ”tässä on kyllä pumpattua äidinmaitoa”, vaikka ei aina olisi ollutkaan.

Jotkut kokevat, että korvikkeella ruokkijan ajatellaan olevan itsekäs, tyhmä tai laiska.

Pettymyksen kourissa muiden ajattelemattomat tai hyvääkin tarkoittavat sanat voivat sattua kipeästi. Jotkut imetyksen lopettaneet ja osittaisimettävät äidit kokevat, että heitä on tahallaan syyllistetty, koska korvikeruokinnan ajatellaan automaattisesti johtuvan äidin itsekkyydestä, tyhmyydestä tai laiskuudesta. 32-vuotiaan, puolitoista vuotta osittaisimettäneen äidin sanoin:

Joskus se syyllistämisen määrä on jäätävä. Se voi olla hyvin piilotettu kommentti muun puheen keskellä. Vahingossa tai tarkoituksella sanottu.

Syyllistämistä kokevat myös imettävät äidit. Monesta tuntuu, ettei omasta onnistuneesta ja ehkä vaikeasta imetystaipaleesta saisi iloita, kun joku ottaa sanat heti henkilökohtaisena loukkauksena. Seitsemänkuista vauvaansa imettävän äidin, 22, sanoin:

Tuntuu ikävältä, että jotakuta haukutaan imetysfanaatikoksi vain sen takia, että hän haluaa täysimettää vauvaansa suositusten mukaisesti kuusi kuukautta.

Imetyksen erityinen herkkyys keskustelunaiheena näkyy myös neuvoloiden terveydenhoitajien työssä, sanoo THL:n Kirsi Otronen. Hän on työskennellyt pitkään imetyskouluttajana ja neuvolan osastonhoitajana Helsingissä.

– Harva terveydenhoitaja varmaan kokee syyllisyyttä siitä, että on neuvonut asiakasta laittamaan lapsen leivälle voin sijaan margariinia tai käyttämään autossa turvaistuinta. Jos taas haluaa puhua imetyksen eduista, sanat on huomattavasti vaikeampi asetella.

Hankalan keskusteluilmapiirin on huomannut myös imetyskouluttaja, pienten lasten syöttämisestä väitellyt Jenni Vaarno Turun yliopistosta. Hänen mukaansa Suomessa imetystä ei nähdä luonnollisena, kaikille nisäkkäille tyypillisenä toimintana. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että yli vuoden ikäisten lasten lapsentahtiseen imetykseen suhtaudutaan usein kielteisesti.

Vaarno vertaili väitöskirjassaan äitien näkemyksiä pienten lasten syöttämisestä Suomessa ja täysin erilaisessa yhteiskunnassa Salomonsaarilla. Salomonsaarilla lapsia imetettiin pääosin pitkään, imetys oli hyvin luontevaa eikä siitä toisaalta tehty erityistä numeroa.

– Tilanne on siis aika päinvastainen kuin Suomessa. Täällä imetysluvut ovat alhaisia myös verrattuna muihin Pohjoismaihin.

Jännitteitä luo myös sukupolvien välinen kuilu. Nykysuositukset tuntuvat isovanhemmista erikoisilta.

Vaarnon mukaan jännitteitä keskusteluun tuo myös sukupolvien välinen kuilu. Suurta osaa tämän päivän pari-kolmekymppisistä äideistä on imetetty vain vähän. Moni nykyisoäiti on imettänyt omia vauvojaan kellon mukaan ja alkanut syöttää kiinteää ruokaa jo parikuisille. Sen takia nykysuositukset lapsentahtisine imetyksineen voivat tuntua heistä erikoisilta.

– Isovanhempien tiedoilla ja asenteilla on merkitystä, sillä tuoreet äidit usein keskustelevat imetyksestä omien äitiensä kanssa.

Osalle äideistä osittaisimetys tai pelkkä korvikeruokinta on tietenkin oma, harkittu valinta. Noin kahdeksan prosenttia synnytyssairaaloista kotiutuvista vauvoista on pelkällä korvikkeella. Usein tällaisissa tapauksissa syynä on esimerkiksi äidin tai vauvan sairaus tai äidin lääkitys, mutta joukossa on myös äitejä, jotka eivät ole halunneet aloittaa imetystä ollenkaan.

Syitä ratkaisuun on monia. Osalla on taustallaan epämieluisa imetyskokemus, osa pitää pulloruokintaa imetystä vaivattomampana. Joillekin ratkaisevaa on se, miten kiinni täysimettävä äiti on vauvassa ensikuukausina. Kuten kuukauden imettänyt äiti, 26, kertoo:

Itselleni tuli shokkina, että imetys jakoi sukupuolet stereotyyppisiin rooleihin: äiti on liimattu vauvaan 24/7 ja isän tehtävä on ”pysyä poissa tieltä”. Roolit jäävät helposti päälle. Aloin ymmärtää suvun naisia, jotka juhlissa passasivat muita miesten vain istuskellessa.

Viime keväänä huomiota herätti Ruskeat Tytöt -blogin Koko Hubaran kirjoitus siitä, kuinka hän ei imettänyt lastaan käytännössä lainkaan.

"Koen onnistuneeni äitinä juuri siksi, etten imettänyt paineista huolimatta."

Kun Hubara odotusaikana ajatteli elämäänsä vauvan kanssa, mielikuviin liittyi aina vesihauteessa lämpiävä tuttipullo. Vauvan synnyttyä hän kokeili imetystä, mutta siirtyi pian kokonaan pulloon. Hubara ei aluksi itsekään tiennyt, miksi koki imetyksen niin epämieluisaksi. Vauvan kasvaessa hän ymmärsi, että kyse oli syömishäiriöstä, jota hän oli aiemmin pitkään sairastanut.

– Kehonkuvani on yhä äärimmäisen mutkikas. Ymmärsin, että jättämällä imettämättä pystyin keskittymään kehoni muutosten sijaan vauvaani.

Hubara haluaa herätellä ihmisiä ymmärtämään, kuinka moninaisia syitä imettämättömyyden taustalla on.

– Vihasin sitä, kuinka jouduin selittelemään valintaani sukulaisille, ystäville ja puolitutuille. Kunpa ymmärrettäisiin, etteivät nämä ole mustavalkoisia juttuja. Koen itse asiassa onnistuneeni äitinä erityisesti siksi, etten imettänyt kaikista paineista huolimatta.

Miten sitten päästäisiin imetykseen liittyvistä paineista ja stereotypioista? Että imetyksestä voisi avoimesti iloita, mutta ettei äidin tarvitsisi kokea huonommuutta silloinkaan, jos hän ei imetä.

Anna Groundstroemin mukaan tärkeä askel olisi se, että tarjolla olisi riittävästi asiantuntevaa imetysohjausta. Vain noin 40 prosentilla neuvolaterveydenhoitajista oli pari vuotta sitten imetysohjaajakoulutus, joskin tilanne on ollut paranemaan päin.

Jos perheet saisivat jo odotusaikana imetyksestä ajantasaista tietoa ja heti tehokasta apua pulmiin, entistä useampi äiti onnistuisi imetystavoitteissaan. Tällöin ei syntyisi niin paljon kipeitä pettymyksiä, jotka väistämättä vaikuttavat myös imetyksestä käytävään keskusteluun.

Imettipä äiti kuukauden tai kolme vuotta, muiden tehtävä on kunnioittaa ratkaisua.

Välillä imetys loppuu ennen aikojaan asiantuntevasta tuesta huolimatta. Kirsi Otronen on harmissaan siitä, kuinka imetyksen epäonnistumisesta syytetään yleensä ensimmäisenä äitiä.

– Aina kysellään sitä, kokeiliko äiti varmasti kaikki temput ja vaatiko hän tarpeeksi tukea. Kyllä meidän ammattilaistenkin pitäisi katsoa peiliin. Onko esimerkiksi neuvola tarjonnut sitä apua tarpeeksi?

Myös imetyksen lopettamisen ennen suosituksia pitäisi olla sallittu ratkaisu, sanoo Anja Saloheimo. Hän kantaa huolta erityisesti äideistä, joille imetys on tärkeää, mutta joilla se takkuaa pahasti syystä tai toisesta.

– Jos imetys aiheuttaa pelkkää mielipahaa eivätkä ongelmat ratkea tuesta huolimatta, jossakin vaiheessa pitää olla lupa luovuttaa.

Imettipä äiti siis kuukauden, vuoden tai kolme vuotta, muiden tehtävä on kunnioittaa ratkaisua, kyseenalaistamatta sen perusteita. Ulkopuolisena imetystaipaleen taustoja on mahdoton tietää.

Kuten 26-vuotias, kaksi kuukautta imettänyt äiti sen sanoo:

Annetaan meidän äitien nauttia äitiydestä. Kun äiti voi hyvin, yleensä lapsikin voi hyvin. Peace and love, tuetaan toisiamme.

Vauva 11/16

Jutussa käytetty haastattelujen lisäksi lähteinä: Imetyksen lohtukirja, Imetyksen tuki ry. 2013. Imeväisikäisten ruokinta Suomessa 2010, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Syödään yhdessä – ruokasuositukset lapsiperheille, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Jutun kuvat ovat Vauvaa Instagramissa ja Facebookissa seuraavilta äideiltä. Jutussa esiintyvät nimettömät sitaatit on kerätty Facebookin keskustelu-ryhmistä. Sekä kuvien että sitaattien julkaisemiseen on saatu lähettäjien lupa.

Hajuaisti on vastasyntyneen aisteista kehittynein. Näin sen merkitys muuttuu vauvan kasvaessa.

1 kk: Tuoksuva äidinmaito

Hajuaisti on vastasyntyneen vauvan aisteista kehittynein. Heti syntymän jälkeen vauva osaa suunnistaa äidin rinnalle, ja jo muutaman päivän iässä hän erottaa oman äidin maidon tuoksun vieraan äidin maidon tuoksusta.

Myös rinnan ympärillä olevat pienet näppylät erittävät hajua, joka ohjaa vauvaa kohti rintaa. Nänninäppyjen määrällä on todettu olevan yhteys imetyksen onnistumiseen. Vauvat myös tykkäävät imeä maitoa mieluummin pesemättömästä, äidiltä tuoksuvasta rinnasta kuin pestystä saippualta tuoksuvasta rinnasta.

Se, mitä syöt ja juot raskausaikana, vaikuttaa vauvan hajuaistin muodostumiseen ja siihen, millaiset makumieltymykset vauvalle kehittyvät. Esimerkiksi äidin nauttiman lakritsin tai valkosipulin aromi kulkeutuu lapsiveteen, jota vauva kohdussa nielee.

6 kk: Hajuista makuihin

Vauva tunnistaa oman äitinsä ja myöhemmin myös toisen vanhempansa pelkän hajun perusteella.

Vanhemman käytetty t-paita voi helpottaa eroahdistusta.

Tuoksut tuovat turvaa. Jos vauva joutuu olemaan erossa vanhemmistaan, tutulta tuoksuva unilelu tai äidin käytetty t-paita helpottavat eroahdistusta. Vauvan tietoinen muisti ei ole vielä kovin kehittynyt, mutta paidan turvallinen tuoksu pitää äidin vauvan mielessä paremmin kuin mikään muu.

Haju- ja makuaisti liittyvät kiinteästi toisiinsa. Suurin osa makuina koetuista aistimuksista on oikeasti hajuja. Sen tajuaa parhaiten kun on flunssa: jos ei haista, ei myöskään maista.

Puolen vuoden tienoilla vauva maistelee ensimmäistä kertaa jotakin muutakin kuin maitoa. Vauva on luonnostaan makean perään, ja tykkää yleensä eniten hedelmäisistä ja marjaisista mauista ja tuoksuista. Siihen vauvaa ohjaa myös äidinmaidon vieno makeus.

2 v: Hajut kiinnostavat

Vaikka lapsella on synnynnäinen viehtymys makeaan, hänelle kannattaa jo pienestä pitäen tarjota myös karvaampia kasviksia ja happamampia marjoja. Syöminen on harjoittelulaji, eikä makupaletti kehity, jos lapsi ei saa testata erilaisia makuja.

Aistimuksissa on kuitenkin myös persoonakohtaisia eroja. Toiset lapset reagoivat herkemmin tuoksuihin ja makuihin kuin toiset. Muista, että lasta ei saa koskaan pakottaa syömään.

Lapset ovat hyvin kiinnostuneista hajuista. ”Mikä täällä haisee?” leikki-ikäiset utelevat usein. Myös pieru- ja kakkahuumorin suosio perustuu osittain hajujen merkityksellisyyteen.

Aikuinen ei tavallisesti ole hajuista yhtä tietoinen, mutta aikuisissakin lapsuudesta tutut tuoksut – isän partavesi, vastapaistettu korvapuusti, tuore leikattu ruoho – nostavat pintaan varhaisia tunnemuistoja.

Vauva 11/16

Harjoitus kehittää äidin tasapainoa. Samalla kehittyy vauvan rytmitaju.

Video ja kuva: Piia Arnould

Liike vahvistaa äidin koko kehoa. Synnytyksen jälkeen harjoituksen voi aloittaa pelkällä ylävartalon kallistuksella ja lisätä liikettä mukaan vähitellen.

Vauvan voi ottaa kyytiin heti, kun tunnet, että tasapaino liikkeessä säilyy varmasti.

Sylissä keinuttelu tuntuu vauvasta ihanalta. Lisäksi liike kehittää vauvan rytmitajua, jota tarvitaan myöhemmin esimerkiksi kävelyn oppimisessa.

Tee näin

Seiso lattialla toinen jalka edessä ja toinen takana. Ota vauva syliin ylävartaloasi vasten, tue tarvittaessa vauvan niskaa.

Keinuttele vartaloasi viemällä painoa jalalta toiselle eteen ja taakse. Jousta polvista, ja pidä keskivartalo vahvana.

Jos haluat lisää haastetta ja koet, että keskivartalon hallinta on hyvä, voit tehdä liikkeen isompana. Kallista silloin enemmän ja hidasta liikettä.

Toista 16 kertaa ja tee kaksi sarjaa.

Ohjeet: Fysioterapeutit Maija Kiljunen ja Liisa Kinnunen. Ohjeet perustuvat Bailamama Squeeze 2Baby -ohjelmaan.

Jumppaamassa To be mom -blogisti Nina ja Alina, 3 kk.

Katso ohjeet liikunnan aloittamisesta synnytyksen jälkeen

Harjoitus vahvistaa lantionpohjalihaksia ja auttaa niitä toipumaan raskaudesta ja synnytyksestä.

Lantionpohjalihasten maksimivoimaa tarvitaan esimerkiksi äkillisissä liikkeissä ja silloin, kun nostat jotain.

Jos synnytyksestä vasta vähän aikaa, voit aluksi tehdä harjoituksen ilman nousua.

Kengurupussi-otteessa vauva oppii hahmottamaan kehonsa rajoja: kas, kädet ja varpaat näköpiirissä!

Tee näin

Istu lattialla polvien päällä. Ota vauva syliin kengurupussi-otteeseen: tue vauvan selkä keskivartaloasi vasten ja ota käsillä tukeva ote reisien alta.

Jännitä lantionpohjalihaksia imaisemalla emätintä ja peräaukkoa mahdollisimman voimakkaasti sisään- ja ylöspäin. Nouse samalla polviseisontaan.

Yläasennossa rentouta lantionpohjalihakset. Laskeudu rauhallisesti neljään laskien alas. 

Toista 6 kertaa.

Ohjeet: Fysioterapeutit Maija Kiljunen ja Liisa Kinnunen. Ohjeet perustuvat Bailamama Squeeze 2Baby -ohjelmaan.

Jumppaamassa To be mom -blogisti Nina ja Alina, 3 kk.

Katso ohjeet liikunnan aloittamisesta synnytyksen jälkeen