Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Itsetunnon perusta rakentuu jo vauvana. Hellyys saa lapsen tuntemaan itsensä hyväksi ja arvokkaaksi.

Vaunulenkin jälkeen vauva pötköttää hikisenä toppahaalarissaan ja itkee nälkäänsä. Äiti nostaa pienen syliinsä, alkaa riisua ja juttelee pehmeästi: Sinulla taitaa olla kuuma ja varmaan nälkäkin. Kaikki hyvin, ihan pikku hetki niin saat maitoa.

Vanhempi huomaa vauvan epämukavan olon, auttaa kuvaamaan sitä sanoin ja koskettaa hellästi ja rauhoittavasti. Lapsi saa kuulla ja tuntea, että hänet hyväksytään ja hänestä pidetään huolta.

Tällaisista päivittäin toistuvista hoivan hetkistä rakentuu itsetunnon tärkein perusta.

– Lapsi saa tuntea olevansa hyvä ja arvokas juuri sellaisena kuin on, tiivistää lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lasten psykoterapeutti Marjukka Westerlund Aatos-klinikalta.

Itsetunnon pohja luodaan jo ensimmäisen elinvuoden aikana. Lapsi, jolla on hyvä itsetunto, tuntee olevansa rakkauden arvoinen omana itsenään, riippumatta suorituksista. Hyvä itsetunto on paitsi luottamusta itseen, myös muihin ja maailmaan.

Jo vastasyntynyt seuraa ympäristöään kaikin aistein ja tekee siitä päätelmiä: onko täällä turvallista?

– Vaikka lapsella ei ole vielä sanoja, hän ymmärtää sanattomia viestejä: millä tavalla hänet otetaan syliin, millaisin ottein häntä hoidetaan ja miten häntä katsotaan. Pienikin lapsi näkee ja tuntee, hyväksyykö vanhempi hänet, SOS-Lapsikylän psykologi ja Theraplay-terapeutti Hillevi Westman sanoo.

Vauva lukee vanhemman ilmeistä ja eleistä, ovatko hänen tunteensa hyväksyttyjä.

Vauva lukee ilmeistä

Jotta minäkäsitys ja itsetunto voivat kehittyä, lapsen on eriydyttävä vanhemmistaan. Vuorovaikutuksessa turvallisen aikuisen kanssa hän alkaa vähitellen ymmärtää itseään: millainen olen, mistä pidän, mitä haluan ja osaan.

– Vauva lukee vanhemman ilmeistä ja eleistä, ovatko hänen tunteensa hyväksyttyjä. Olennaista on, että vuorovaikutus etenee vauvan tahdissa ja ehdoilla, Marjukka Westerlund sanoo.

Se tarkoittaa, että vanhempi kuulostelee herkästi lapsen viestejä: nälkää, janoa, väsymystä, halua seurustella tai päästä syliin. Kun vanhempi vastaa vauvan tarpeisiin ajallaan, vauva saa jo varhain kokemuksen siitä, että voi vaikuttaa toiminnallaan ympäristöönsä. Se vahvistaa vauvan itsetuntoa.

Toisaalta vauva tarvitsee myös lepoa vuorovaikutuksesta. Kukaan ei jaksa seurustella jatkuvasti.

Rohkaise yrittämään

Vauvasta taaperoksi kehittyvä lapsi opettelee ahkerasti uusia taitoja. Yksi–kaksivuotiaskin on silti vielä hyvin pieni ja aikuisen armoilla.

– Lapselle on aika rankka kokemus tajuta olevansa vanhemmasta erillinen olento mutta taidoiltaan silti vielä mitätön, Westerlund sanoo.

Konttaava tai kävelemään opetteleva lapsi vilkaisee aina välillä taakseen ja varmistaa, että äiti tai isä on vielä siellä. Vanhempi katsoo hyväksyvästi ja rohkaisevasti takaisin: Ai miten olet reipas ja taitava, kyllä sinä pärjäät.

– Vanhemman yksi tehtävä on haastaa lasta ponnistelemaan ja kokeilemaan uusia asioita. Anna lapsen yrittää itse, mutta ole tarvittaessa käytettävissä. Se vahvistaa lapsen itseluottamusta, Hillevi Westman sanoo.

Hyvään itsetuntoon kuuluu myös pettymysten sietäminen.

Aikuinen toisaalta myös asettaa turvalliset rajat, palauttaa lapsen vaarallisilta tutkimusmatkoilta ja keskeyttää kielletyt puuhat: pistorasiaan ei saa koskea, se on vaarallista.

– Rajoittaminen ei muserra lapsen itsetuntoa, kun lapsella ja vanhemmalla on hyvä ja rakastava suhde.

Hyvään itsetuntoon kuuluu myös pettymysten sietäminen. Maailmaa tutkiessa kaikki ei aina onnistu kuten pikkuinen tahtoisi. Aikuisen tehtävä on auttaa turhautumisten yli: Ymmärrän, sinua kiukuttaa, kun et päässyt sille korkealle jakkaralle.

Pukemalla hankalan tunteen sanoiksi vanhempi auttaa lasta pureskelemaan sen siedettävään muotoon. Aikuisen tuki antaa lapselle eväitä ymmärtää ja säädellä omia tunteitaan.

Lapsi tarvitsee tunteen siitä, että vaikka hän ei aina onnistu, tee hyvin tai oikein, hän on silti rakastettu.

Uhmakas mutta hauras

Itsetunto ei voi olla liian hyvä. Siinä, mikä ehkä ulospäin näyttää liialliselta itsevarmuudelta, on usein päinvastoin kyse turvattomuuden tunteesta.

Jos lapsi ei saa mokata turvallisesti, hän voi joutua väkisin pitämään yllä kuvitelmaa itsestään kaiken osaavana. Se voi saada lapsen käyttäytymään uhmakkaasti. Aikuisen tuella lapsi oppii kestämään myös epäonnistumisia.

– Lapselle voi kehittyä vääränlainen käsitys siitä, että hänen täytyy pystyä määräämään kaikesta ja tekemään juuri niin kuin haluaa. Se voi näyttää aikuisesta empatiakyvyttömyydeltä ja ilkeydeltä. Takana on kuitenkin pieni ja avuton, psyykkisesti hauras lapsi. Hän uhmaa, jottei tuntisi itseään täysin mitättömäksi, Marjukka Westerlund sanoo.

Anna lapsen tuntea olevansa rakas ja tärkeä.

Joskus vanhemman hoiva on hyvin epäjohdonmukaista: välillä hän reagoi vauvan itkuun ja vastaa katseisiin, joskus taas ei huomioi tätä lainkaan. Jos tällaista jatkuu kovin pitkään, lapsen voi olla vaikea ylipäätään hahmottaa, kuka ja millainen on.

– Pieni lapsi yrittää olla vanhempien toiveiden mukainen. Jos lapsi ei ymmärrä, mitä häneltä toivotaan, se voi vaikeuttaa kehitystä. Myös kovin vaativa tai kielteinen kasvatus voi hankaloittaa turvallisen, hyvän käsityksen luomista itsestä, Westerlund sanoo.

Esimerkiksi hyvin väsynyt tai masentunut vanhempi voi olla poissaoleva ja ilmeetön. Hän ei ehkä huomaa, kun vauva hakee hänen huomiotaan katseella, eikä jaksa heittäytyä leikkisään seurusteluun. Hän saattaa reagoida lapsen nälkään, väsymykseen tai märkään vaippaan myöhässä tai sattumanvaraisesti.

Vakavaan uupumukseen kannattaa hakea apua. Satunnaisen väsyneen tiuskahduksen tai vihaisen katseen vuoksi on sen sijaan turha potea syyllisyyttä. Yksikään vanhempi ei ole täydellinen eikä täydellisesti läsnä joka hetki. Tärkeintä on, että yhdessäolossa on pääosin myönteinen vire ja lapsesta jaksaa myös iloita.

Lapsen itsetunto kasvaa, kun hän saa tuntea olevansa rakas ja tärkeä.

Vauva 3/16

Mistä tahansa vauva maitonsa saa, aina joku moittii äitiä. Miksi oma – ja toisten – imetys iskee niin voimakkaasti äitiyden syvimpiin tunteisiin?

Kuuluu ponnekas ensiparkaisu. Pian ruttuinen vastasyntynyt makaakin jo äidin rinnalla. Alkaa hamuilu, ja kohta vauva tarttuu rintaan kiinni.

Suurin piirtein näin alkaa tyypillinen imetystaival. Joillakin se lähtee rullaamaan heti kuin unelma, toisilla matka on kivinen ja lyhyt. Useimmilla se on jotakin siitä väliltä.

Monelle tulee yllätyksenä, kuinka keskeistä osaa imetys, tai se ettei imetä, näyttelee pikkuvauva-arjessa ja kuinka valtavasti tunteita siihen liittyy.

Tunteita ja vastakkainasettelua liittyy tietysti yhtä lailla moneen muuhunkin vauvaperheen ratkaisuun. Nukutaanko teillä perhepedissä vai omissa sängyissä? Käytättekö kertakäyttövaippoja vai kestoiletteko? Ai se menee päiväkotiin jo alle vuoden ikäisenä!

Imetys – vauvan ruokkiminen ja hengissä pitäminen – iskee kuitenkin jonnekin äitiyden syvimpään ytimeen. Pystyykö oma kehoni ravitsemaan vauvani niin kuin sen kuuluisi? Haluanko minä edes imettää?

– Imetys on monelle hyvin herkkä ja yksityinen asia. Siihen liittyy helposti kokemus onnistumisesta ja epäonnistumisesta, sanoo vertaistukikoordinaattori Anna Groundstroem Imetyksen tuki ry:stä.

Ilo, suru, raivo ja muut imetykseen latautuvat tunteet näkyvät reaktioissa, joita aiheeseen liittyvät uutiset ja verkkokeskustelut saavat aikaan. Kukapa ei muistaisi esimerkiksi kohua, joka nousi viime talvena stylisti Teri Niitin some-postauksesta, jossa Niitti päivitteli lentokoneessa imettävää äitiä.

Äidit hakevat imetykseen apua selvästi aiempaa enemmän.

Valtaosa suomalaisäideistä suhtautuu imetykseen myönteisesti ja haluaa imettää, Groundstroem arvioi.

– Imetys on lisääntynyt viime vuosikymmenten aikana. Aallonpohja oli 1970-luvulla. Nykyään yli 90 prosenttia vauvoista kotiutuu synnytyssairaaloista imetettyinä.

Äidit myös etsivät imetykseen apua selvästi aiempaa hanakammin. Imetyksen tuen tukikontaktit ovat parissa vuodessa tuplaantuneet, ja viime vuonna yhdistyksen tukiäidit vastasivat eri kanavissa yli 21 000 tukipyyntöön.

Tämä kertoo Groundstroemin mukaan siitä, että äidit haluavat tehdä parhaansa imetyksen onnistumiseksi.

Ehkä tärkein syy myönteisiin imetysasenteisiin on se, että imetyksen hyödyistä sekä vauvalle että äidille on paljon tutkittua tietoa ja vanhemmat myös ovat hyödyistä perillä.

– Vanhemmat tuntevat imetyssuositukset hyvin. Moni äiti ja terveydenhuollon ammattilainen pitää vauvan imettämistä jo aika itsestään selvänä, kuvaa vieraileva tutkija Kirsi Otronen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).

THL suosittelee täysimetystä 4–6 kuukauden ikään. Täysiaikaisina ja normaalipainoisina syntyneille vauvoille äidinmaito riittää ainoaksi ravinnoksi puolen vuoden ikään saakka. Suosituksen mukaan imetystä tulisi jatkaa vuoden ikään tai perheen niin halutessa pidempäänkin. Kansainvälinen terveysjärjestö WHO puolestaan suosittaa imettämään lasta vähintään kaksivuotiaaksi.

On tietysti hyvä, että imetyksen hyödyt ovat laajasti tiedossa, asiantuntijat sanovat. Asialla on kuitenkin myös kääntöpuolensa.

– Kun imetykselle on yhteiskunnassa vahvat odotukset, ja suositukset on iskostettu mieleen tiukasti, äideille tulee helposti paineita. Jokainen haluaa olla paras äiti omalle lapselleen. Jos imetys epäonnistuu, se on rankka paikka, sanoo asiantuntija Anja Saloheimo Väestöliiton Vanhemmuuskeskuksesta.

Sosiologi Ella Sihvosen mukaan paineita kasvattaa se, että imetys on äärimmäisen henkilökohtainen ja ruumiillinen asia. Lisäksi imetykseen yhdistetään lapsen ruokkimisen lisäksi läheisyyden ja rakkauden osoittamisen merkityksiä. Helposti mielletään, että pullosta syöttävä ei tällaisia kokemuksia voi lapselleen antaa.

– Imetys liittyy vahvasti äitiyden identiteettityöhön. Kyse ei ole pelkästään lapsesta ja ravinnosta vaan paljon myös siitä, millaiseksi äidiksi itsensä kokee.

Imetys ja äidinmaito on saanut asiantuntijoiden mukaan suorastaan mystisiä merkityksiä. Tästä kertoo esimerkiksi se, kuinka äidinmaidosta valmistetuista koruista on tullut pienoinen hitti.

Saloheimon mukaan monesta äidistä tuntuu, että hyväksyttävän imetyksen muotti on ahdas. Näin eräs 31-vuotias, toista lastaan imettävä äiti sen kärjistää:

Stereotypiat elävät, eli korvikemammat ovat surkimuksia, mutta julki-imettääkään ei saisi, ja taaperoimettäjät ne vasta outoja ovatkin.

Imetystaipaleeseen liittyy monia etappeja, jotka jakavat mielipiteitä. Joko kiinteät ruuat olisi hyvä aloittaa? Pitäisikö yöimetykset nyt lopettaa? Voiko vuoden täyttänyttä vielä imettää lapsentahtisesti?

Äidit nähdään usein joko täysimettäjinä tai pulloäiteinä. Oikeasti väliin mahtuu laaja kirjo.

Keskusteluissa äidit myös usein nähdään mustavalkoisesti joko täysimettäjinä ja pulloäiteinä. Todellisuudessa välimaastoon mahtuu laaja kirjo monenmoista osittaisimetystä.

THL:n viimeisimpien, vuoden 2010 tietojen, mukaan kolmikuisista vauvoista noin kolmannes oli täys­imetyksellä, 43 prosenttia osittaisimetyksellä ja joka neljättä ei imetetty lainkaan. Puolta vuotta lähestyvistä enää yhdeksän prosenttia oli täysimetyksellä, ja kolmasosa ei saanut lainkaan rintamaitoa.

Noin vuoden ikäisistä äidinmaitoa sai enää kolmasosa.

Monelle tulee yllätyksenä, kuinka kova paikka täysimetyksen kariutuminen tai imetyksen loppuminen vastoin äidin toivetta voi olla. Näin ajatuksiaan kuvaa äiti, 32, joka osittaisimetti lastaan 1,5 vuotta:

Se syyllisyyden määrä pulloruokinnasta oli iso ja naurettava. Ajatus siitä, että minä en riitä. Sanoin miehelle, että ei tässä ole mitään järkeä istua ja itkeä jostakin tissimaidosta. Tiesin sen, mutta en pystynyt estämään harmitusta.

Ja äiti, 31, joka imetti noin puoli vuotta:

Joskus tunsin itseni ihan nollaksi ja epäonnistuneeksi. Hävetti antaa lapselle maitoa pullosta, ja aina kun mahdollista, koetin päästä sanomaan, että ”tässä on kyllä pumpattua äidinmaitoa”, vaikka ei aina olisi ollutkaan.

Jotkut kokevat, että korvikkeella ruokkijan ajatellaan olevan itsekäs, tyhmä tai laiska.

Pettymyksen kourissa muiden ajattelemattomat tai hyvääkin tarkoittavat sanat voivat sattua kipeästi. Jotkut imetyksen lopettaneet ja osittaisimettävät äidit kokevat, että heitä on tahallaan syyllistetty, koska korvikeruokinnan ajatellaan automaattisesti johtuvan äidin itsekkyydestä, tyhmyydestä tai laiskuudesta. 32-vuotiaan, puolitoista vuotta osittaisimettäneen äidin sanoin:

Joskus se syyllistämisen määrä on jäätävä. Se voi olla hyvin piilotettu kommentti muun puheen keskellä. Vahingossa tai tarkoituksella sanottu.

Syyllistämistä kokevat myös imettävät äidit. Monesta tuntuu, ettei omasta onnistuneesta ja ehkä vaikeasta imetystaipaleesta saisi iloita, kun joku ottaa sanat heti henkilökohtaisena loukkauksena. Seitsemänkuista vauvaansa imettävän äidin, 22, sanoin:

Tuntuu ikävältä, että jotakuta haukutaan imetysfanaatikoksi vain sen takia, että hän haluaa täysimettää vauvaansa suositusten mukaisesti kuusi kuukautta.

Imetyksen erityinen herkkyys keskustelunaiheena näkyy myös neuvoloiden terveydenhoitajien työssä, sanoo THL:n Kirsi Otronen. Hän on työskennellyt pitkään imetyskouluttajana ja neuvolan osastonhoitajana Helsingissä.

– Harva terveydenhoitaja varmaan kokee syyllisyyttä siitä, että on neuvonut asiakasta laittamaan lapsen leivälle voin sijaan margariinia tai käyttämään autossa turvaistuinta. Jos taas haluaa puhua imetyksen eduista, sanat on huomattavasti vaikeampi asetella.

Hankalan keskusteluilmapiirin on huomannut myös imetyskouluttaja, pienten lasten syöttämisestä väitellyt Jenni Vaarno Turun yliopistosta. Hänen mukaansa Suomessa imetystä ei nähdä luonnollisena, kaikille nisäkkäille tyypillisenä toimintana. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että yli vuoden ikäisten lasten lapsentahtiseen imetykseen suhtaudutaan usein kielteisesti.

Vaarno vertaili väitöskirjassaan äitien näkemyksiä pienten lasten syöttämisestä Suomessa ja täysin erilaisessa yhteiskunnassa Salomonsaarilla. Salomonsaarilla lapsia imetettiin pääosin pitkään, imetys oli hyvin luontevaa eikä siitä toisaalta tehty erityistä numeroa.

– Tilanne on siis aika päinvastainen kuin Suomessa. Täällä imetysluvut ovat alhaisia myös verrattuna muihin Pohjoismaihin.

Jännitteitä luo myös sukupolvien välinen kuilu. Nykysuositukset tuntuvat isovanhemmista erikoisilta.

Vaarnon mukaan jännitteitä keskusteluun tuo myös sukupolvien välinen kuilu. Suurta osaa tämän päivän pari-kolmekymppisistä äideistä on imetetty vain vähän. Moni nykyisoäiti on imettänyt omia vauvojaan kellon mukaan ja alkanut syöttää kiinteää ruokaa jo parikuisille. Sen takia nykysuositukset lapsentahtisine imetyksineen voivat tuntua heistä erikoisilta.

– Isovanhempien tiedoilla ja asenteilla on merkitystä, sillä tuoreet äidit usein keskustelevat imetyksestä omien äitiensä kanssa.

Osalle äideistä osittaisimetys tai pelkkä korvikeruokinta on tietenkin oma, harkittu valinta. Noin kahdeksan prosenttia synnytyssairaaloista kotiutuvista vauvoista on pelkällä korvikkeella. Usein tällaisissa tapauksissa syynä on esimerkiksi äidin tai vauvan sairaus tai äidin lääkitys, mutta joukossa on myös äitejä, jotka eivät ole halunneet aloittaa imetystä ollenkaan.

Syitä ratkaisuun on monia. Osalla on taustallaan epämieluisa imetyskokemus, osa pitää pulloruokintaa imetystä vaivattomampana. Joillekin ratkaisevaa on se, miten kiinni täysimettävä äiti on vauvassa ensikuukausina. Kuten kuukauden imettänyt äiti, 26, kertoo:

Itselleni tuli shokkina, että imetys jakoi sukupuolet stereotyyppisiin rooleihin: äiti on liimattu vauvaan 24/7 ja isän tehtävä on ”pysyä poissa tieltä”. Roolit jäävät helposti päälle. Aloin ymmärtää suvun naisia, jotka juhlissa passasivat muita miesten vain istuskellessa.

Viime keväänä huomiota herätti Ruskeat Tytöt -blogin Koko Hubaran kirjoitus siitä, kuinka hän ei imettänyt lastaan käytännössä lainkaan.

"Koen onnistuneeni äitinä juuri siksi, etten imettänyt paineista huolimatta."

Kun Hubara odotusaikana ajatteli elämäänsä vauvan kanssa, mielikuviin liittyi aina vesihauteessa lämpiävä tuttipullo. Vauvan synnyttyä hän kokeili imetystä, mutta siirtyi pian kokonaan pulloon. Hubara ei aluksi itsekään tiennyt, miksi koki imetyksen niin epämieluisaksi. Vauvan kasvaessa hän ymmärsi, että kyse oli syömishäiriöstä, jota hän oli aiemmin pitkään sairastanut.

– Kehonkuvani on yhä äärimmäisen mutkikas. Ymmärsin, että jättämällä imettämättä pystyin keskittymään kehoni muutosten sijaan vauvaani.

Hubara haluaa herätellä ihmisiä ymmärtämään, kuinka moninaisia syitä imettämättömyyden taustalla on.

– Vihasin sitä, kuinka jouduin selittelemään valintaani sukulaisille, ystäville ja puolitutuille. Kunpa ymmärrettäisiin, etteivät nämä ole mustavalkoisia juttuja. Koen itse asiassa onnistuneeni äitinä erityisesti siksi, etten imettänyt kaikista paineista huolimatta.

Miten sitten päästäisiin imetykseen liittyvistä paineista ja stereotypioista? Että imetyksestä voisi avoimesti iloita, mutta ettei äidin tarvitsisi kokea huonommuutta silloinkaan, jos hän ei imetä.

Anna Groundstroemin mukaan tärkeä askel olisi se, että tarjolla olisi riittävästi asiantuntevaa imetysohjausta. Vain noin 40 prosentilla neuvolaterveydenhoitajista oli pari vuotta sitten imetysohjaajakoulutus, joskin tilanne on ollut paranemaan päin.

Jos perheet saisivat jo odotusaikana imetyksestä ajantasaista tietoa ja heti tehokasta apua pulmiin, entistä useampi äiti onnistuisi imetystavoitteissaan. Tällöin ei syntyisi niin paljon kipeitä pettymyksiä, jotka väistämättä vaikuttavat myös imetyksestä käytävään keskusteluun.

Imettipä äiti kuukauden tai kolme vuotta, muiden tehtävä on kunnioittaa ratkaisua.

Välillä imetys loppuu ennen aikojaan asiantuntevasta tuesta huolimatta. Kirsi Otronen on harmissaan siitä, kuinka imetyksen epäonnistumisesta syytetään yleensä ensimmäisenä äitiä.

– Aina kysellään sitä, kokeiliko äiti varmasti kaikki temput ja vaatiko hän tarpeeksi tukea. Kyllä meidän ammattilaistenkin pitäisi katsoa peiliin. Onko esimerkiksi neuvola tarjonnut sitä apua tarpeeksi?

Myös imetyksen lopettamisen ennen suosituksia pitäisi olla sallittu ratkaisu, sanoo Anja Saloheimo. Hän kantaa huolta erityisesti äideistä, joille imetys on tärkeää, mutta joilla se takkuaa pahasti syystä tai toisesta.

– Jos imetys aiheuttaa pelkkää mielipahaa eivätkä ongelmat ratkea tuesta huolimatta, jossakin vaiheessa pitää olla lupa luovuttaa.

Imettipä äiti siis kuukauden, vuoden tai kolme vuotta, muiden tehtävä on kunnioittaa ratkaisua, kyseenalaistamatta sen perusteita. Ulkopuolisena imetystaipaleen taustoja on mahdoton tietää.

Kuten 26-vuotias, kaksi kuukautta imettänyt äiti sen sanoo:

Annetaan meidän äitien nauttia äitiydestä. Kun äiti voi hyvin, yleensä lapsikin voi hyvin. Peace and love, tuetaan toisiamme.

Vauva 11/16

Jutussa käytetty haastattelujen lisäksi lähteinä: Imetyksen lohtukirja, Imetyksen tuki ry. 2013. Imeväisikäisten ruokinta Suomessa 2010, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Syödään yhdessä – ruokasuositukset lapsiperheille, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Jutun kuvat ovat Vauvaa Instagramissa ja Facebookissa seuraavilta äideiltä. Jutussa esiintyvät nimettömät sitaatit on kerätty Facebookin keskustelu-ryhmistä. Sekä kuvien että sitaattien julkaisemiseen on saatu lähettäjien lupa.

Hajuaisti on vastasyntyneen aisteista kehittynein. Näin sen merkitys muuttuu vauvan kasvaessa.

1 kk: Tuoksuva äidinmaito

Hajuaisti on vastasyntyneen vauvan aisteista kehittynein. Heti syntymän jälkeen vauva osaa suunnistaa äidin rinnalle, ja jo muutaman päivän iässä hän erottaa oman äidin maidon tuoksun vieraan äidin maidon tuoksusta.

Myös rinnan ympärillä olevat pienet näppylät erittävät hajua, joka ohjaa vauvaa kohti rintaa. Nänninäppyjen määrällä on todettu olevan yhteys imetyksen onnistumiseen. Vauvat myös tykkäävät imeä maitoa mieluummin pesemättömästä, äidiltä tuoksuvasta rinnasta kuin pestystä saippualta tuoksuvasta rinnasta.

Se, mitä syöt ja juot raskausaikana, vaikuttaa vauvan hajuaistin muodostumiseen ja siihen, millaiset makumieltymykset vauvalle kehittyvät. Esimerkiksi äidin nauttiman lakritsin tai valkosipulin aromi kulkeutuu lapsiveteen, jota vauva kohdussa nielee.

6 kk: Hajuista makuihin

Vauva tunnistaa oman äitinsä ja myöhemmin myös toisen vanhempansa pelkän hajun perusteella.

Vanhemman käytetty t-paita voi helpottaa eroahdistusta.

Tuoksut tuovat turvaa. Jos vauva joutuu olemaan erossa vanhemmistaan, tutulta tuoksuva unilelu tai äidin käytetty t-paita helpottavat eroahdistusta. Vauvan tietoinen muisti ei ole vielä kovin kehittynyt, mutta paidan turvallinen tuoksu pitää äidin vauvan mielessä paremmin kuin mikään muu.

Haju- ja makuaisti liittyvät kiinteästi toisiinsa. Suurin osa makuina koetuista aistimuksista on oikeasti hajuja. Sen tajuaa parhaiten kun on flunssa: jos ei haista, ei myöskään maista.

Puolen vuoden tienoilla vauva maistelee ensimmäistä kertaa jotakin muutakin kuin maitoa. Vauva on luonnostaan makean perään, ja tykkää yleensä eniten hedelmäisistä ja marjaisista mauista ja tuoksuista. Siihen vauvaa ohjaa myös äidinmaidon vieno makeus.

2 v: Hajut kiinnostavat

Vaikka lapsella on synnynnäinen viehtymys makeaan, hänelle kannattaa jo pienestä pitäen tarjota myös karvaampia kasviksia ja happamampia marjoja. Syöminen on harjoittelulaji, eikä makupaletti kehity, jos lapsi ei saa testata erilaisia makuja.

Aistimuksissa on kuitenkin myös persoonakohtaisia eroja. Toiset lapset reagoivat herkemmin tuoksuihin ja makuihin kuin toiset. Muista, että lasta ei saa koskaan pakottaa syömään.

Lapset ovat hyvin kiinnostuneista hajuista. ”Mikä täällä haisee?” leikki-ikäiset utelevat usein. Myös pieru- ja kakkahuumorin suosio perustuu osittain hajujen merkityksellisyyteen.

Aikuinen ei tavallisesti ole hajuista yhtä tietoinen, mutta aikuisissakin lapsuudesta tutut tuoksut – isän partavesi, vastapaistettu korvapuusti, tuore leikattu ruoho – nostavat pintaan varhaisia tunnemuistoja.

Vauva 11/16

Harjoitus kehittää äidin tasapainoa. Samalla kehittyy vauvan rytmitaju.

Video ja kuva: Piia Arnould

Liike vahvistaa äidin koko kehoa. Synnytyksen jälkeen harjoituksen voi aloittaa pelkällä ylävartalon kallistuksella ja lisätä liikettä mukaan vähitellen.

Vauvan voi ottaa kyytiin heti, kun tunnet, että tasapaino liikkeessä säilyy varmasti.

Sylissä keinuttelu tuntuu vauvasta ihanalta. Lisäksi liike kehittää vauvan rytmitajua, jota tarvitaan myöhemmin esimerkiksi kävelyn oppimisessa.

Tee näin

Seiso lattialla toinen jalka edessä ja toinen takana. Ota vauva syliin ylävartaloasi vasten, tue tarvittaessa vauvan niskaa.

Keinuttele vartaloasi viemällä painoa jalalta toiselle eteen ja taakse. Jousta polvista, ja pidä keskivartalo vahvana.

Jos haluat lisää haastetta ja koet, että keskivartalon hallinta on hyvä, voit tehdä liikkeen isompana. Kallista silloin enemmän ja hidasta liikettä.

Toista 16 kertaa ja tee kaksi sarjaa.

Ohjeet: Fysioterapeutit Maija Kiljunen ja Liisa Kinnunen. Ohjeet perustuvat Bailamama Squeeze 2Baby -ohjelmaan.

Jumppaamassa To be mom -blogisti Nina ja Alina, 3 kk.

Katso ohjeet liikunnan aloittamisesta synnytyksen jälkeen

Harjoitus vahvistaa lantionpohjalihaksia ja auttaa niitä toipumaan raskaudesta ja synnytyksestä.

Lantionpohjalihasten maksimivoimaa tarvitaan esimerkiksi äkillisissä liikkeissä ja silloin, kun nostat jotain.

Jos synnytyksestä vasta vähän aikaa, voit aluksi tehdä harjoituksen ilman nousua.

Kengurupussi-otteessa vauva oppii hahmottamaan kehonsa rajoja: kas, kädet ja varpaat näköpiirissä!

Tee näin

Istu lattialla polvien päällä. Ota vauva syliin kengurupussi-otteeseen: tue vauvan selkä keskivartaloasi vasten ja ota käsillä tukeva ote reisien alta.

Jännitä lantionpohjalihaksia imaisemalla emätintä ja peräaukkoa mahdollisimman voimakkaasti sisään- ja ylöspäin. Nouse samalla polviseisontaan.

Yläasennossa rentouta lantionpohjalihakset. Laskeudu rauhallisesti neljään laskien alas. 

Toista 6 kertaa.

Ohjeet: Fysioterapeutit Maija Kiljunen ja Liisa Kinnunen. Ohjeet perustuvat Bailamama Squeeze 2Baby -ohjelmaan.

Jumppaamassa To be mom -blogisti Nina ja Alina, 3 kk.

Katso ohjeet liikunnan aloittamisesta synnytyksen jälkeen