Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Itsetunnon perusta rakentuu jo vauvana. Hellyys saa lapsen tuntemaan itsensä hyväksi ja arvokkaaksi.

Vaunulenkin jälkeen vauva pötköttää hikisenä toppahaalarissaan ja itkee nälkäänsä. Äiti nostaa pienen syliinsä, alkaa riisua ja juttelee pehmeästi: Sinulla taitaa olla kuuma ja varmaan nälkäkin. Kaikki hyvin, ihan pikku hetki niin saat maitoa.

Vanhempi huomaa vauvan epämukavan olon, auttaa kuvaamaan sitä sanoin ja koskettaa hellästi ja rauhoittavasti. Lapsi saa kuulla ja tuntea, että hänet hyväksytään ja hänestä pidetään huolta.

Tällaisista päivittäin toistuvista hoivan hetkistä rakentuu itsetunnon tärkein perusta.

– Lapsi saa tuntea olevansa hyvä ja arvokas juuri sellaisena kuin on, tiivistää lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lasten psykoterapeutti Marjukka Westerlund Aatos-klinikalta.

Itsetunnon pohja luodaan jo ensimmäisen elinvuoden aikana. Lapsi, jolla on hyvä itsetunto, tuntee olevansa rakkauden arvoinen omana itsenään, riippumatta suorituksista. Hyvä itsetunto on paitsi luottamusta itseen, myös muihin ja maailmaan.

Jo vastasyntynyt seuraa ympäristöään kaikin aistein ja tekee siitä päätelmiä: onko täällä turvallista?

– Vaikka lapsella ei ole vielä sanoja, hän ymmärtää sanattomia viestejä: millä tavalla hänet otetaan syliin, millaisin ottein häntä hoidetaan ja miten häntä katsotaan. Pienikin lapsi näkee ja tuntee, hyväksyykö vanhempi hänet, SOS-Lapsikylän psykologi ja Theraplay-terapeutti Hillevi Westman sanoo.

Vauva lukee vanhemman ilmeistä ja eleistä, ovatko hänen tunteensa hyväksyttyjä.

Vauva lukee ilmeistä

Jotta minäkäsitys ja itsetunto voivat kehittyä, lapsen on eriydyttävä vanhemmistaan. Vuorovaikutuksessa turvallisen aikuisen kanssa hän alkaa vähitellen ymmärtää itseään: millainen olen, mistä pidän, mitä haluan ja osaan.

– Vauva lukee vanhemman ilmeistä ja eleistä, ovatko hänen tunteensa hyväksyttyjä. Olennaista on, että vuorovaikutus etenee vauvan tahdissa ja ehdoilla, Marjukka Westerlund sanoo.

Se tarkoittaa, että vanhempi kuulostelee herkästi lapsen viestejä: nälkää, janoa, väsymystä, halua seurustella tai päästä syliin. Kun vanhempi vastaa vauvan tarpeisiin ajallaan, vauva saa jo varhain kokemuksen siitä, että voi vaikuttaa toiminnallaan ympäristöönsä. Se vahvistaa vauvan itsetuntoa.

Toisaalta vauva tarvitsee myös lepoa vuorovaikutuksesta. Kukaan ei jaksa seurustella jatkuvasti.

Rohkaise yrittämään

Vauvasta taaperoksi kehittyvä lapsi opettelee ahkerasti uusia taitoja. Yksi–kaksivuotiaskin on silti vielä hyvin pieni ja aikuisen armoilla.

– Lapselle on aika rankka kokemus tajuta olevansa vanhemmasta erillinen olento mutta taidoiltaan silti vielä mitätön, Westerlund sanoo.

Konttaava tai kävelemään opetteleva lapsi vilkaisee aina välillä taakseen ja varmistaa, että äiti tai isä on vielä siellä. Vanhempi katsoo hyväksyvästi ja rohkaisevasti takaisin: Ai miten olet reipas ja taitava, kyllä sinä pärjäät.

– Vanhemman yksi tehtävä on haastaa lasta ponnistelemaan ja kokeilemaan uusia asioita. Anna lapsen yrittää itse, mutta ole tarvittaessa käytettävissä. Se vahvistaa lapsen itseluottamusta, Hillevi Westman sanoo.

Hyvään itsetuntoon kuuluu myös pettymysten sietäminen.

Aikuinen toisaalta myös asettaa turvalliset rajat, palauttaa lapsen vaarallisilta tutkimusmatkoilta ja keskeyttää kielletyt puuhat: pistorasiaan ei saa koskea, se on vaarallista.

– Rajoittaminen ei muserra lapsen itsetuntoa, kun lapsella ja vanhemmalla on hyvä ja rakastava suhde.

Hyvään itsetuntoon kuuluu myös pettymysten sietäminen. Maailmaa tutkiessa kaikki ei aina onnistu kuten pikkuinen tahtoisi. Aikuisen tehtävä on auttaa turhautumisten yli: Ymmärrän, sinua kiukuttaa, kun et päässyt sille korkealle jakkaralle.

Pukemalla hankalan tunteen sanoiksi vanhempi auttaa lasta pureskelemaan sen siedettävään muotoon. Aikuisen tuki antaa lapselle eväitä ymmärtää ja säädellä omia tunteitaan.

Lapsi tarvitsee tunteen siitä, että vaikka hän ei aina onnistu, tee hyvin tai oikein, hän on silti rakastettu.

Uhmakas mutta hauras

Itsetunto ei voi olla liian hyvä. Siinä, mikä ehkä ulospäin näyttää liialliselta itsevarmuudelta, on usein päinvastoin kyse turvattomuuden tunteesta.

Jos lapsi ei saa mokata turvallisesti, hän voi joutua väkisin pitämään yllä kuvitelmaa itsestään kaiken osaavana. Se voi saada lapsen käyttäytymään uhmakkaasti. Aikuisen tuella lapsi oppii kestämään myös epäonnistumisia.

– Lapselle voi kehittyä vääränlainen käsitys siitä, että hänen täytyy pystyä määräämään kaikesta ja tekemään juuri niin kuin haluaa. Se voi näyttää aikuisesta empatiakyvyttömyydeltä ja ilkeydeltä. Takana on kuitenkin pieni ja avuton, psyykkisesti hauras lapsi. Hän uhmaa, jottei tuntisi itseään täysin mitättömäksi, Marjukka Westerlund sanoo.

Anna lapsen tuntea olevansa rakas ja tärkeä.

Joskus vanhemman hoiva on hyvin epäjohdonmukaista: välillä hän reagoi vauvan itkuun ja vastaa katseisiin, joskus taas ei huomioi tätä lainkaan. Jos tällaista jatkuu kovin pitkään, lapsen voi olla vaikea ylipäätään hahmottaa, kuka ja millainen on.

– Pieni lapsi yrittää olla vanhempien toiveiden mukainen. Jos lapsi ei ymmärrä, mitä häneltä toivotaan, se voi vaikeuttaa kehitystä. Myös kovin vaativa tai kielteinen kasvatus voi hankaloittaa turvallisen, hyvän käsityksen luomista itsestä, Westerlund sanoo.

Esimerkiksi hyvin väsynyt tai masentunut vanhempi voi olla poissaoleva ja ilmeetön. Hän ei ehkä huomaa, kun vauva hakee hänen huomiotaan katseella, eikä jaksa heittäytyä leikkisään seurusteluun. Hän saattaa reagoida lapsen nälkään, väsymykseen tai märkään vaippaan myöhässä tai sattumanvaraisesti.

Vakavaan uupumukseen kannattaa hakea apua. Satunnaisen väsyneen tiuskahduksen tai vihaisen katseen vuoksi on sen sijaan turha potea syyllisyyttä. Yksikään vanhempi ei ole täydellinen eikä täydellisesti läsnä joka hetki. Tärkeintä on, että yhdessäolossa on pääosin myönteinen vire ja lapsesta jaksaa myös iloita.

Lapsen itsetunto kasvaa, kun hän saa tuntea olevansa rakas ja tärkeä.

Vauva 3/16

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tiesitkö, että kosketusaisti kehittyy ihmisen aisteista ensimmäisenä?

Tarve lämpimään syleilyyn herää jo kohdussa. Kosketusaisti myös säilyy aisteista pisimpään, elämän loppuhetkiin saakka. Tutkijat ovat jopa esittäneet, että kosketuksen puute voi saada ihmisen sairastumaan.

Siitä huolimatta joskus sanotaan, että lapsen voi ”hemmotella pilalle” liialla sylittelyllä.

Tämä ei ole totta. Uusi tutkimuskin kumoaa väitteen.

Current Biology lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan imetys ja muu positiivinen ihokontakti vanhemman kanssa saa pienokaisen aivot reagoimaan tavallista voimakkaammin. Tutkijoiden mukaan lempeällä ja rakastavalla kosketuksella voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia ihmisen aivojen kehitykseen.

Tutkimuksessa seurattiin sekä keskosten että täysiaikaisina syntyneiden vauvojen aivojen toimintaa.

Seurannassa havaittiin myös, että  epämiellyttävä kosketus – kuten pistokset ja lääkärin kokeet – vähentävät aivojen reagointia hetkellisesti. Tutkijoiden mukaan kosketuksen voima pitäisikin ottaa huomioon erityisesti niiden vastasyntyneiden kohdalla, jotka joutuvat käymään läpi kivuliaita toimenpiteitä esimerkiksi keskosuuden takia.

Kosketus on tärkeä osa lapsen kehitystä myös vauva-ajan jälkeenkin. Lue lisää täältä.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

"Vauvan itku oli alusta asti ympärivuorokautista ja raastavaa", Juuso, 20, kertoo. Lue myös Juuson puolison kuvaus tilanteesta.

”Kuopuksemme itku oli alusta asti ympärivuorokautista ja raastavaa. Poika nukkui meidän sängyssä Janinan rinnalla, koska se oli ainut paikka, mihin hän rauhoittui edes hetkeksi.

Joskus Janina ei herännyt, vaikka poika huusi aivan korvan juuressa. Silloin otin vauvan syliin, kapaloin hänet huopaan ja kuljin paketin kanssa ympäri kämppää. Tai laitoin pojan rattaisiin ja hilasin niitä edestakaisin kynnyksen yli. Jos liike pysähtyi, avasi hän heti silmänsä ja karjunta jatkui. 

Opiskelin silloin rakennusalaa. Aamuisin lähdin kouluun silmät sippurassa. Oppitunneilla ajatus pätki. Kun piti rakentaa seinää, en yhtäkkiä muistanut, mitä tällä levyllä pitikään tehdä, vaikka edellisenä päivänä työvaihe oli sujunut jo hyvin.

"Koulupäivien jälkeen kotona oli vastassa huutava vauva ja äkäinen puoliso." 

Iltapäivällä kotona oli vastassa huutava vauva ja äkäinen puoliso. Koti oli sekaisin ja jääkaappi tyhjä. Huomauttelin Janinalle epäjärjestyksestä, koska minusta tuntui epäreilulta, että minun piti vielä koulupäivän päälle hoitaa kotityöt ja vauva. Olin niin väsynyt, että saatoin kaataa paistinpannulle makaroneja, vaikka tarkoitukseni oli paistaa jauhelihaa.

Purin kaiken turhautumiseni Janinaan. Kivahdin ja pyysin anteeksi vuorotellen. 

Janina kärsi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. En ehkä aivan ymmärtänyt, kuinka väsynyt hän oli. Kerran sorruin sanomaan, että oliko pakko hankkia toinen lapsi.

Kun poika oli kuukauden ikäinen, en enää kestänyt, vaan muutin vanhempieni luo. Minusta tuntui, että historia toisti itseään: ensimmäisen lapsen kanssa minulta jäivät kesken metallialan opinnot, toisen kanssa uhkasivat nyt jäädä yli puoli vuotta jatkuneet rakennusalan opinnot. Rehtori ilmoitti, että opiskelua ei kannata jatkaa, koska poissaoloja oli kertynyt niin paljon.

Suhteen breikki venyi puoleksi vuodeksi. En silti luopunut isyydestä missään vaiheessa. Vein esikoistytärtämme ulos leikkimään tai autoin kotitöissä. Joskus jäin yöksi, jotta Janina saisi nukkua. 

"Jälkeenpäin näen, että suhteemme vaikeuksien syy oli pitkälti väsymys."

Kahdeksan kuukauden iässä poika oppi viimein nukkumaan, ja Janina muuttui taas enemmän omaksi itsekseen. Me päätimme palata yhteen. 

Nyt Janina opiskelee lähihoitajaksi ja minä hoidan lapsia kotona. Tämä sopii meille hyvin. Jatkan opintojani sitten, kun Janina valmistuu ammattiin.

Jälkeenpäin ajatellen näen, että suhteemme vaikeuksien syy oli paljolti koliikin aiheuttama väsymys. Mutta olisinko voinut tehdä mitään toisin? En usko.”

Perhe: Hoitovapaalla oleva Juuso, 20, ja lähihoitajaksi opiskeleva Janina, 21. Lapset 10 kk ja 2 v 3 kk.

Vauva 1–2/17

Janina, 21, yritti selviytyä päivä kerrallaan koliikkivauvan ja taaperon kanssa, kun parisuhde puolison kanssa alkoi rakoilla. Lue myös puolison kuvaus tilanteesta.

”Vauva oli parhaimmillaan aamulla pari tuntia heräämisen jälkeen. Se oli ainut aika, jolloin hän oli tyytyväinen. Illat olivat pahimpia. Poika karjui ja me aikuiset tiuskimme toisillemme. Miksi se ei hiljene, mikä sitä vaivaa! 

Itku raastoi sydäntä, mutta herätti myös vihaa ja pettymystä: miksi me emme saa nauttia ihanasta vauva-ajasta? 

Olin niin väsynyt, että nukahdin monta kertaa kesken imetyksen. Yöunta sain vain tunnin tai kahden pätkissä. Päivällä kuopuksemme nukkui korkeintaan kymmenen minuutin päiväunia. Siinä ajassa ei kukaan ehdi palautua.

"Kokeilimme kaikkea: imetysdieettejä, hierontaa, koliikkikeinua."

Yritimme löytää itkulle syyn. Kokeilimme kaikkea: imetysdieettejä, hierontaa, koliikkikeinua, Cuplaton-tippoja, maitohappobakteereja, korviketta, pierujumppaa.

Juusosta ei ollut juuri apua, koska vauva oli niin kiinni rinnassa. Selviydyin kun keskityin vain kolmeen asiaan: pysyn hereillä, muistan syödä joskus jotakin ja hoidan lapset.

Minulla diagnosoitiin synnytyksen jälkeinen masennus ja nivelreuma, jonka synnytys laukaisi. Käsistäni hävisi voima. Tiskit ja tyhjät maitotölkit kasaantuivat pöydille. Lelut ja vaatteet olivat pitkin lattioita ja pyykit pesemättä.

Minua loukkasi kun Juuso moitti, että en ole siivonnut tai tehnyt ruokaa. Tuntui, ettei hän ymmärtänyt minua ja sitä, että en vain kerta kaikkiaan pystynyt. Jälkeenpäin ymmärrän, että myös Juuso oli todella väsynyt, mutta silloin se satutti.

"En surrut eroa. Sillä hetkellä rakkaus tuntui toisarvoiselta."

Kun Juuso päätti lähteä, en surrut eroa. Mietin vain kuinka pärjään: kuinka pysyn hereillä ja selväjärkisenä. Sillä hetkellä rakkaus tuntui toisarvoiselta.

Onneksi äiti ja äidinäiti auttoivat. Äiti otti vauvan välillä yöksi luokseen ja mamma kävi tekemässä ruokaa. Parasta henkistä tukea sain Facebookin Koliikkivauvat-ryhmästä. 

Kun vauva täytti viisi kuukautta, pyysin vihdoin neuvolasta apua. Olin niin puhki, että poika päätettiin ottaa kolmeksi päiväksi sairaalaan unikouluun. Hän löysi unirytmin, mutta se ei pysynyt yllä kotona, jossa päivää rytmitti myös sisko.

Vasta kahdeksan kuukauden iässä poika oppi nukkumaan, kun pidimme äidin kanssa hänelle tassu-unikoulun. Siinä lasta rauhoitellaan esimerkiksi paijaamalla. Se tepsi. Poika heräilee edelleen, mutta enää muutaman kerran yössä.

Olin varma, etten palaa Juuson kanssa enää yhteen. Koliikki ja minun sairastumiseni olivat peittäneet alleen kaiken sen hyvän, mihin olin Juusossa rakastunut. Nyt kun pahin on takana, näen, että rankka kokemus yhdisti meitä.

Syksyllä aloitin lähihoitajaopinnot ja Juuso jäi vuorostaan hoitovapaalle. Järjestely toimii erinomaisesti. Olemme nuoria, meillä kummallakin on vielä hyvin aikaa opiskella.”

Perhe: Lähihoitajaksi opiskeleva Janina, 21, ja hoitovapaalla oleva Juuso, 20. Lapset 10 kk ja 2 v 3 kk.

Vauva 1–2/17

Lukijat kertovat, mitä kaikkea ovat vauvalleen saaneet. Kaikella rakkaudella, tietysti.

Pääasia, että on ajoissa

Tulevat isovanhemmat olivat kuulleet matkasängystä. Siitä innostuneena he kertoivat, että ovat ajatelleet ostaa niitä neljä: yksi heille, yksi meille, yksi toiseen mummullaan ja yksi varalle. Siinä sitten yritimme selittää, että sen matkasängyn idea on, että niitä on vain yksi ja se otetaan mukaan silloin kun tarvitaan.

Vanhempani toivat matkalaukullisen vaatteita, kenkiä ja pipoja lapselleni kun olin vielä raskaana. Meidän ei tarvinnut ostaa mitään ensimmäiseen kolmeen kuukauteen, kun kaapit pursuivat jo heidän hankinnoistaan. Jouluksi pyysimme yhtä Duplo-pakettia – saimme seitsemän isoa, kaikki vanhemmiltani.

Mumma sisusti mummalaan lastenhuoneen kaikkine leluineen jo puolivälissä raskautta. Myös pinnasänky löytyi mummalasta ennen kuin kotiinkaan oli sänkyä hankittu.

Huhtikuussa noin kuukausi ennen pojan syntymää pappa tuunasi mökin rantaa, jotta on pojalle sitten uimapaikka valmiina.

Toinen mummo halusi välttämättä hankkia syntymättömälle lapselle kalleimmat mahdolliset vaunut heti, kun kuuli, että harkitsimme käytettyjen ostamista.

Kas, museotraktori!

Kastelahjaksi tyttäremme sai museorekisteröidyn traktorin! No, voihan sen nähdä hyvänä sijoituksena.

Vaunuja oli neljät jo ennen vauvan syntymää.

Lapseni mummo osti polkupyörän tytölleni ennen kuin tyttö osasi edes kontata. Vaunujakin oli kirpputoreilta ostettu neljät, kun olin vielä raskaana.

Yksivuotias sai mönkijän.

Kirpputorilta on ostettu jätesäkillisiä vaatteita, jotka eivät tule olemaan sopivia moneen vuoteen.

Kesällä syntynyt poikamme sai vaaleanpunaisen talvipipon, joka oli talvella jo pieni.

Isovanhempien joulu- ja synttäri-lahjat tunnistaa heti: valtavan suuret paketit, joista kuoriutuu mykistävä muovinen ääni- ja valoshow. Kaupunkiasunnon säilytystilat nitisevät liitoksistaan.

Vauvana ostettu pipo, joka on nyt 9-vuotiaana sopiva, ehti muuttaakin kanssamme kahteen otteeseen ennen kuin pääsi käyttöön.

Puolivuotias tyttäreni sai mummilta Hello Kitty -hajuveden tuliaiseksi.

Oikeasti hyödyllistä

Suurin osa pian kaksivuotiaan tyttäreni vaatteista on isovanhempien hankkimia. Pelkäsin etukäteen, että minua harmittaisi, etten saa itse valita lapseni pukeutumistyyliä, mutta käytännössä olen huomannut valmiina tulevien vaatekassien helpottavan arkea valtavasti. Olen avusta hurjan kiitollinen.

Toinen ukki villiintyi ensimmäisestä lapsenlapsestaan niin, että hankki kaikki tarvikkeet pinnasängystä syöttötuolin kautta pottaan sekä pyörän ja auton turvaistuimeen. Ukkilasta löytyy myös leikkivälineet pulkasta hiekkaleluihin. Alkuun pyörittelin ukin innolle päätäni, mutta onhan se myönnettävä, että ukkilaan on nyt tosi helppo mennä kylään!

Mummi ostaa tarpeellista vaatetta tai sitten hän kysyy, mitä tarvitsisimme. Yleensä saamme lahjat rahana.

Lähde: Vauva.fin kysely

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.