9-vuotiaan tytön vaativa käytös kuormittaa koko perhettä.

Kysymys:

Perheeseemme kuuluu vanhempien lisäksi 12- ja 9-vuotiaat tyttäret sekä 7-vuotias poika. Päänvaivaa aiheuttaa keskimmäinen lapsista, nyt 3. luokan aloittanut tytär. Hän on lahjakas lapsi, luki jo 5-vuotiaana, on hyvä monessa (musiikki, kuvis, liikunta) ja pärjää erinomaisesti koulussa. Luokkakaverit ovat mm. valinneet hänet reiluksi kaveriksi ja hän on saanut stipendinkin koulusta.

Tänä syksynä hän vaihtoi koulua kuvisluokalle, mikä edellyttää matkustamista bussilla kaupungin keskustaan. Idea luokalle pyrkimisestä oli hänen itsensä (isosisko on samanlaisella luokalla), ja hän ainakin sanoo viihtyvänsä uudessa koulussa hyvin.

Se mikä kummastuttaa, on hänen kova ja epäempaattinen käytöksensä sekä tietynlaiset "pakkomielteet" kotona. On aikoja jolloin ongelmia ei ole juurikaan ollut, mutta olen taas monta kuukautta ollut päivittäin ihmeissäni hänen kanssaan. Kuitenkin esim. koulussa osaa olla varsin miellyttävä ja hyväkäytöksinen.

Hän on aina ollut muutosvastarintainen ja hitaasti lämpenevä lapsi. Eskarivuonna meni puoli lukuvuotta ennenkuin löytyi pari mieleistä kaveria. Valitettettavasti nämä kaverit laitettiin kouluun mennessä lupauksista huolimatta toiselle luokalle. Vaikka eskarissa menikin hyvin, oli kotona ensimmäiset kuukaudet hirveää, kun mikään ei onnistunut/kelvannut - ei aamupala, pukeminen jne.

Tilanne laukesi lopulta 10 kohdan aamukortilla, johon tytär sai aina tarran hyvin sujuneesta arkiaamusta. 10 tarran jälkeen menimme kylpylään koko perhe eikä sen jälkeen korttia tarvittu.

Pienenä hän saattoi saada hysteerisen itkukohtauksen jos vaatteille tippui pisarakin jotain. Ne oli välittömästi vaihdettava tai mistään ei tullut mitään. Myös myöhästyminen (tai sen pelko) sekä ylipäänsä lähteminen jonnekin aiheutti suurta stressiä. Juuri kun olimme pukeneet, tulikin pissahätä, mutta mitään ei tullut. Harrastukseen hän ei olisi halunnut mennä jos sattui tulemaan viimeisenä paikalle (vaikkemme olisi edes myöhästyneet).

Nykyisin pukeutuminen ja vaatteet ovat edelleen eräänlainen pakkomielle. Vaikka hän olisi valinnut mieleiset vaatteet aiemmin, ne eivät kelpaakaan kun tulee aika pukeutua. Joku kohta kiristää tai menee liian ylös tai alas. Vaatteet lentelevät pitkin seiniä, ja puolet vaatekaapin sisällöstä kiskotaan ulos.

Vaikka olisin aloittanut lähtövalmistelut hyvissä ajoin, ei mikään aika riitä tällaiseen. Kun sitten tulee kiire, hän on aivan paniikissa ja asiat sujuvat vielä huonommin. Joskus tuntuu siltä kuin hän yrittäisi saada kaikki muutkin hermostumaan ja on synkällä tavalla tyytyväinen vasta sitten kun näin on tapahtunut.

Jos tarjoudun auttamaan, hän useimmiten torjuu avun aggressiivisesti, haukkuu tyhmäksi ja idiootiksi. Jos vaikka pikkuveli sattuu tällöin olemaan sopivan välimatkan päässä, häntä tönäistään. Olen yrittänyt rauhoitella ottamalla syliin ja silittelemällä, mutta hän yleensä vain suuttuu entistä enemmän, jopa raivoisaan hysteriaan saakka.

Olen yhdessä hänen kanssaan välillä karsinut vaatekaapin sisällön niin, että siellä olisi vain mieluisia ja mukavia vaatteita ja sitten on sovittu ettei näiden yhdessä valittujen kanssa kiukutella. Tämä saattaa auttaa viikoksi. Olen koettanut pitää huolta siitä, että ostamme hänelle yhdessä myös uusia vaatteita joiden valintaan hän voi itse vaikuttaa, ettei hän kokisi joutuvansa käyttämään VAIN isosiskolta perittyjä vaatteita.

Välillä on harmittanut kun olen vienyt kirpputorille hyväkuntoisia lähes uusia vaatteita, jotka ovat "epämukavia" ja kuukauden kuluttua samanlaista vingutaan kaupasta. Joskus tuntuu siltä, että kun joku aiheuttaa hänelle pahan mielen, tämä kostetaan lähiympäristölle nimittelemällä, halveksuvilla ilmeillä ja kommenteilla tai - yleensä sisaruksille - ihan fyysisellä päällekäymisellä.

Toisten saamasta huomiosta tai lahjoista hän on herkästi mustasukkainen. Hän osaa kyllä osoittaa empatiaa esim. eläimiä kohtaan, mutta perheenjäsenten tunteitä hän ei ota ollenkaan huomioon. Hän saattaa sanoa erittäin loukkaavasti vanhemmilleen, isovanhemmille, sisaruksille. Siinä kun sisarukset huolestuvat toisen satuttaessa itsensä keskimmäinen toteaa useimmiten,  että "oli oma vikasi".

Hän ei juuri koskaan lohduttele eikä etenkään  pyytele anteeksi omia tekosiaan vaikka varmasti tietääkin vaikkapa sanoneensa pahasti. Äärimmäisen harvoin hän myöntää olleensa väärässä. Kaikki on aina jonkun muun syy. Hän on aina ollut perfektionisti niin, että jos joku ei onnistu hän suuttuu. Usein tällöinkään apu ei kelpaa vaan hän sanoo "ettei kiinnosta, sä olet ihan tyhmä ja tää homma on ihan tyhmää".

Toisaalta hän osaa tulla kiehnäämään kylkeen oikein herttaisena varsinkin kun haluaa jotakin ja silloin kun toinen on tehnyt hänen mielensä mukaisesti. Sääntöjen suhteen hän on äärimmäisen tarkka koulussa ja esim. poikien meluaminen tunnilla tai tunnin alussa on jatkuva valituksen kohde.

Jos häntä toruu käytöksestään tai ylipäänsä kritisoi jostakin, hän ottaa halveksivan ilmeen ja ilmoittaa "ettei kiinnosta". Olen yrittänyt jos mitä konstia, vedota empaattisuuteen esimerkeillä "miltä sinusta tuntuisi jos..." (vastaus on "ei miltään"), yrittämällä ehdottaa toisenlaista lähestymistapaa, kääntää hänen huomionsa harmittavasta asiasta johonkin positiivisempaan tai ottamalla asiat huumorilla.

Pakottaminen, rangaistuksilla uhkaaminen tai suuttuminen ei tehoa. Hän vain vetäytyy kovan ja halveksuvan kuoren sisälle. Koska minusta tuntuu siltä, ettei hän tunnista negatiivisia tunteitaan saati että osaisi ilmaista ne puhumalla olen koettanut "peilata" hänen käytöstään ilmaisemalla asiat sanallisesti "taidat olla tosi vihanen", "sinua varmaan jännittää kovasti".

Olen koettanut antaa esimerkkiä anteeksipyytämisestä tai erehdysten myöntämisestä omalla käytökselläni. Yritän antaa hänelle henkilökohtaista läheisyyttä ja huomiota. Olen koettanut myös suoraan mutta kauniisti sanoa hänelle jos hän on pahoittanut toisen mielen siltä varalta ettei hän todellakaan itse tajua sitä. Ei apua.

En kerta kaikkiaan keksi mikä olisi oikea lähestymistapa. On vaikeaa koettaa päivittäin peittää turhautumistaan ja pahaa mieltään. Pelkään että ajaudumme noidankehään, jossa tytär kokee olevansa vähemmän rakastettu tai huonompi kuin toiset lapset, joiden kanssa ei tähän verrattuna tunnu olevan minkään sorttisia ongelmia.

Suorastaan pelkään mitä tulevaisuus tuo parin vuoden sisällä tullessaan, jos tämä on jo nyt näin vaikeaa.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Olet pohtinut valtavan paljon tyttäresi vaativaa ja kaikkia perheenjäseniä kuormittavaa käytöstä. Päätelmät ja niiden pohjalta tapahtuneet ratkaisuyritykset herättävät minussa ihailua ja kunnioitusta. Tytön on täytynyt tajuta mielensä sopukoissa, miten paljon häntä on yritetty ymmärtää, ja miten hänen tunteitaan on pyritty säästämään.

Tyttäresi pystyy olemaan koulussa reilu kaveri ja osoittamaan eläimille lämpimiä tunteita, mutta läheisiään kohtaan hän käyttäytyy toisinaan todella tylysti. Kiukku voi purkautua nimittelyn ohella fyysisenä aggressionakin. Tyttö on itseään kohtaan äärimmäisen vaativa ja tuntuu elättävän mielessään kuvitelmaa, että pystyy kaikkeen ja hallitsee kaiken. Aina, kun tuo illuusio särkyy, seuraa raivo, jota nimitetään narsistiseksi raivoksi.

Kerrot, miten tyttö on "synkällä tavalla tyytyväinen" saadessaan kaikki muut hermostumaan. Sanavalinta osuu napakymppiin ja kertoo siitä, että kaikesta osaamisestaan ja pätemisestään huolimatta tyttäresi kokee sisäisesti olevansa heikoilla. Hänen on vaikea olla aidosti iloinen mistään, ja hänestä on tyydyttävää kun hän onnistuu vetämään toisetkin samaan tunnetilaan.

En ole varma, osaanko pukea ajatukseni ymmärrettävään muotoon, mutta minusta on välttämätöntä murtaa tyttären ympärilleen rakentama suojamuuri jotta päästäisiin sen pelokkaan pikkutytön luo, joka siellä sisällä lymyää. Puhuisin tälle älykkäälle ja sensitiiviselle lapselle siitä, että rumat puheet, nimittely, töniminen jne. johtavat väistämättä siihen, että muut alkavat varoa ja lopulta karttaa hänen seuraansa. Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.

Rumiin puheisiin, idiootiksi nimittelyyn samoin kuin pukeutumiseen liittyviin kysymyksiin ottaisin tiukan linjan. Sen ylläpitämiseen tarvitaan myös isää. Voisitte ehkä tehdä yhdessä jonkinlaisen sopimuksen siitä, miten vaatehankinnoissa ja pukeutumistilanteissa toimitaan. Kun tyttö joutuu lapsellisuuttaan ja kypsymättömyyttään sellaisen tunnekuohun valtaan, että vaatekappaleet lentävät eikä mikään kelpaa päälle pantavaksi, on aikuisen tehtävä ratkaisu lapsen puolesta. Käyttämättömiä vaatteita ei viedä kirpputorille eikä suostuta muuhunkaan vedätykseen.

Tämän asian esittäisin lapselle nimenomaan hänen omana ongelmanaan ja käyttäisin sanoja "lapsellinen" ja "kypsymätön". Tyttö tarvitsee kokemuksen vanhemmista, jotka pysyvät lujina eivätkä salli lapsen ottaa johtajuutta. Ideana ei ole niinkään se kuuluisa "rajan asettaminen" kuin lapsen vapauttaminen kuvitelmasta, että kaikki on hänen itsensä varassa, ja että hänen on selviydyttävä kaikesta yksin. Kuinka vapauttavaa hänelle olisikaan uskaltaa heittäytyä vahvojen vanhempien varaan.

Luvassa on monta tukalaa tilannetta. Jos tuntuu siltä, että joudutaan umpikujaan, kannattaa hakeutua hakemaan ammattiapua - mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Syksyn hattumuoti on upean monipuolinen! Mikä näistä on sinun suosikkisi?

1. Ajaton valinta

Trendit tulevat ja menevät, mutta lippalakki on aina varma ja ajaton valinta. Lippistyylissä tärkeintä on muistaa lipan asento. Rennon poikamaisen charmin tuot parhaiten esiin, kun käännät lakkia perusasennosta noin 45 astetta länteen tai itään.

2. Ole coolisti homeboy

New York Yankees -lippis päässä olet supercool ja staili. Älä unohda asusteita: harkittua säröä hip-hop-tyyliin saat, kun yhdistät asuun pupututin. Viimeistele look asettelemalla kädet katu-uskottavaan asentoon.

3. Urbaaneille hipstereille

Syksyn viileneviin ilmoihin ja kiireettömiin sunnuntaikävelyihin sopii upeasti tweed-lätsä. Myös lätsä kannattaa asetella samaan tyyliin kuin lippis (ks. kohta 1). Väripaletti on hyvä pitää hillittynä. Syksyn ruskavärit korostavat kauniisti harmaan eri sävyjä, ja olet niin hip, ettei mitään rajaa.

4. Etnisyys on in!

Tämän syksyn muoti ottaa vaikutteita saamelaisuudesta. Jos rakastat värejä, pane päähäsi neljän tuulen lakki. Varoituksen sana: jokeltelu saattaa salakavalasti muuttua joikaamiseksi.

5. Pappastaililla lisää itseluottamusta

Jos koet, että sinua ei oteta vielä oikein vakavasti, tämä hattu voi olla ratkaisu ongelmaasi. "Vaarin vanha filttihattu" päässä suorastaan uhkut vanhemman herrasmiehen auktoriteettia.

6. Käytännöllisyys kaunistaa

Mikäli arvostat pehmeyttä, mukavuutta ja sitä ettei pääsi kolahtele, valintasi on konttauskypärä. Täydellinen hattu erityisesti sinulle, jonka suojaheijasteet eivät ole vielä kehittyneet. Kyllä pehmustetulla päällä kelpaa hymyillä. Kohta kaatuu taas, mutta ei satu!

7. Oman elämäsi taiteilija

Oletko rohkea? Sanotko piutpaut yleiselle mielipiteelle? Osaatko nauraa itsellesi? Jos vastaus kaikkeen on kyllä, tämä look sopii sinulle kuin vaippa päähän. Riskinä on, että vastaantulijat saattavat hihitellä – mutta kun kannat päähineen ylpeästi, on jopa todennäköistä, että keräät liudan matkijoita. Olisikohan tässä uusi villitys?!

Kiitos, ihanat lukijamme! Saimme kuvat Vauvan Instagramissa, lähetä omasi @vauvalehti #viikonvauva.

Ennen lapsuus oli paljon vapaampi – ja vaarallisempi.

Ennen nämä olivat lasten arkipäivää, enää onneksi eivät. Tunnistatko muutoksen omasta lapsuudestasi?

1. Ennen pyöräiltiin paljain päin.

Nykyvanhemmat viilettivät lapsina pyörällä pitkin pihateitä tukka tuulessa viuhuen. Päätä suojasi korkeintaan Säästöpankin lippis. Kukaan ei ollut kuullutkaan kypäristä – ne eivät olleet pakollisia edes mopoilijoille ennen 1980-luvun alkua.

Nyt tieliikennelain kirjauksen mukaan pyörällä ajettaessa on yleensä käytettävä kypärää. Ani harva vanhempi päästää lapsensa pyörän selkään ilman kypärää. Kypärä suojaa tehokkaasti pää- ja aivovammoilta.

2. Automatkalla maattiin vaikka takaikkunalla.

Lapsuuden kesälomamatkoilla saatettiin seistä Saab 96:n etupenkkien välissä tai ahtautua takaikkunalle näyttämään kieltä ohiajaville. Ei enää.

Nykyisin lapset matkustavat turvallisemmin. Suositus on, että lapset istuvat selkä menosuuntaan turvakaukalossa tai -istuimessa ainakin kolmivuotiaaksi asti. Korokeistuimen lapsi tarvitsee siihen asti, kun hän on vähintään 135 senttiä pitkä eli noin kymmenenvuotias.

Tämän jälkeen lasta suojaa autossa turvavyö. Turvavöiden käyttöpakko henkilöautojen etuistuimilla matkustaville tuli Suomessa voimaan 1975. Se laajeni koskemaan takapenkkiläisiä eli usein juuri lapsia vasta kaksitoista vuotta myöhemmin.

3. Tupakka paloi kotona ja autossa.

Moni nykylapsi vilkuilee vihaisesti sauhuttelijoita bussipysäkeillä ja ostoskeskusten ovilla. Heidän vanhempansa leikkivät tupakansavussa jopa kotonaan ja matkustivat mummolaan autossa, jonka tuhkakupit piti tyhjentää parikin kertaa päivässä.

Tupakointi kiellettiin Suomessa julkisissa tiloissa ja kulkuneuvoissa 1977 ja tänä vuonna henkilöautoissa, jossa on alle 15-vuotias matkustaja.

4. Vauvalle annettiin mehua ja sokeria.

Nykyisin suositellaan, että vauvaa täysimetetään 6 kuukauden ikään asti. Imetyksen ohella voi aloittaa kiinteiden ruokien antamisen pieninä maisteluannoksina. Äidinmaidon sijaan vauva voi saada juuri vauvoille kehitettyä korvikemaitoa.

Ensimmäisiä vauvalle suositeltavia lisäruokia ovat peruna ja muut kasvikset sekä hedelmät.

1960-luvulla vauvoille annettiin 4–6-viikkoisina tuoremehuja. Jos lapsi ei saanut tarpeeksi rintamaitoa, hänelle annettiin kolmen kuukauden iästä puolimaitoseosta: puolet maitoa, puolet vettä ja mukaan ripaus sokeria seosta makeuttamaan. Mikäli vauvalla oli vatsavaivoja, tavallinen sokeri korvattiin laktoosilla tai mallasuutteella.

5. Aurinko sai polttaa vaan.

Kultaisilla 60- ja 70-luvuilla lapsille järjestettiin kilpailuja, joissa kesällä parhaiten ruskettunut palkittiin.

Nykyään tiedetään, että lapsen ihon suojamekanismit ovat vielä kehittymättömät. Lapsen iho on ohuempi kuin aikuisilla, ja siksi se reagoi haitalliseen UV-säteilyyn erityisen herkästi.

Pienimmät lapset suositellaan pitämään kokonaan pois auringosta, isommat lapset kannattaa suojata vaatteilla ja suojavoiteilla.

6. Auton ovet lukkoon, ja odotapa tässä.

Ei, ei ei ollut tavatonta: Lapsi jätettiin autoon, kun vanhemmat vaikkapa kävivät kaupassa tai pankissa. Isommalle lapselle vain sanottiin, että älä avaa ovea.

Enää sitä ei pidetä sopivana. Autossa voi tulla liian kuuma, lapsi voi hätääntyä ja tuntea tulleensa hylätyksi. Vanhemmalle voi myös itselleen sattua tapaturma, eikä kukaan tiedä missä lapsi on.

Vanhemmat väittelevät tästä usein netin keskustelupalstoilla, mutta harva jättää lasta yksin autoon.

Oletko eri mieltä?

Oliko ennen muka paremmin, ja lapsia paapotaan nyt turhaan? Väitätkö, että nykyvanhemmat ovat ylisuojelevia? Tutustu tähän raporttiin. Se kertoo muun muassa, että lasten tapaturmaiset kuolemat ovat vähentyneet. Vuonna 1969 tapaturmaisesti menehtyi 405 lasta ja nuorta. Vuonna 2011 luku oli 37.

Lähteet: Woman'sDay, Wikipedia, Liikenneturva, THL, Syöpäjärjestöt, Onnettomuustutkintakeskus

Tuntuuko rintapumpun käyttö hankalalta? Nämä neuvot voivat auttaa.

1. Oksitosiinit liikkeelle

Jotkut äidit saavat pumpattua maitoa isoja määriä vaivatta. Monille taas muutaman tipankin tiristäminen on työn ja tuskan takana. Tämä ei tarkoita, että vauva saa rinnasta liian vähän maitoa. Terve vauva on pumppua tehokkaampi rintojen tyhjentäjä.

Jotta maito heruisi, kehon pitää tuottaa oksitosiinia, mielihyvähormonia. Söpö, hyväntuoksuinen vauva saa oksitosiinihanat auki – toisin kuin kova, muovinen pumppu. Usein pumppaus sujuu vasta totuttelun jälkeen.

2. Käsipelillä tai sähköllä

Maitoa voi olla tarve pumpata monista syistä. Useimmilla tarve on satunnaista ja johtuu esimerkiksi äidin omista menoista. Joskus pumppaaminen on säännöllisempää vauvan sairaalahoidon tai keskosuuden takia. Pumppaamalla voi myös tehostaa maidontuotantoa.

Myynnissä on käsikäyttöisiä ja sähköllä toimivia rintapumppuja. Jos tarve on satunnaista, käsipumppu yleensä riittää. Jos pumppaa usein, voi olla fiksua satsata sähköpumppuun. Monilla paikkakunnilla niitä voi myös vuokrata. Tehokkaimpia ovat pumput, joilla molemmat rinnat saa tyhjennettyä samalla kertaa.

Jotkut eivät kaipaa pumppua vaan lypsävät käsin.

3. Matki vauvaa heruttelussa

Herumista voi yrittää houkutella monin keinoin. Rentoutuminen edistää sitä. Kosketus toimii usein, joten rintoja voi ennen pumppausta hieroa kevyesti, niinhän vauvakin usein tekee. Joitakin äitejä auttaa, jos joku hieroo hartioita.

Myös lämpö jouduttaa herumista. Rintoja voi lämmittää esimerkiksi kaurapussin tai hiustenkuivaajan avulla. Joillakin maito heruu helpoimmin saunassa.

Vauvan ensimmäiset imut rinnalla ovat lyhyitä ja nypyttäviä. Vauvan imutyyliä voi matkia pumpulla, ja joissain pumpuissa onkin erillinen herutustoiminto. Kun maito alkaa virrata, pumppaa voimakkaammin vedoin.

Tehokkainta on pumpata samalla, kun imettää. Tällöin vauva hoitaa heruttelut. Jos tämä tuntuu hankalalta, ihokontakti vauvan kanssa on tehokas.

Täysi rinta heruu helpommin. Jos yöllä tulee pitkä imetystauko, pumppaamiselle otollisin hetki voi olla aamulla. Jos vauvan imettää pari kertaa peräkkäin samasta rinnasta, voi pumpata täydemmän rinnan.

Monia auttaa, jos ajatukset saa pois pumppaamisesta. Jos tyhjä pullo stressaa pumpatessa, sen voi peittää. Mieti, miten tilanne olisi mahdollisimman mukava.

Ja jos pumppaaminen ei yrityksistä huolimatta luonnistu, on lupa luovuttaa. Vauvalle voi antaa myös korviketta.

4. Pumppu tykkää kylmästä

Käytön jälkeen rintapumppu on hyvä huuhdella kylmällä vedellä, joka vie mennessään maidon proteiinit. Jos pumppua aikoo käyttää pian uudestaan, sitä voi säilyttää väliajan puhtaassa astiassa jääkaapissa. Kylmässä bakteerit lisääntyvät hitaasti.

Jos vauva on vielä pieni, pumppu pitää pestä joka käytön jälkeen koneessa tai käsitiskiaineella. Sterilointi esimerkiksi keittäen viisi minuuttia kerran päivässä riittää.

Vastapumpattu maito säilyy huoneenlämmössä noin kuusi tuntia, jääkaapin takaosassa kaksi vuorokautta ja pakastimessa puoli vuotta.

Asiantuntija: koulutuskoordinaattori Niina Mäkinen, Imetyksen tuki ry

Mitä enemmän lapsen elämässä on välittäviä ihmisiä, sitä paremman suojan hän saa kiusaamiselta, psykologi Soili Poijula sanoo.

1. Ohjaa hyviin ystävyyssuhteisiin

Yksikin hyvä ystävä voi vaikuttaa siihen, että kiusattu selviää paremmin, psykologi Soili Poijula sanoo.

Pieni lapsi ei kuitenkaan opi kaverin kanssa olemisen taitoja itsestään vaan tarvitsee siihen aikuisen ohjausta.

– Vanhempien tehtävä on alusta alkaen empaattisesti ottaa lapsen tunteet todesta ja auttaa niiden hallinnassa. Arkielämän tilanteessa vanhemman tehtävä on neuvoa, miten itseä ja muita kohdellaan hyvin ja näyttää tässä itse esimerkkiä.

"Vanhemmalle voi tulla yllätyksenä, että lapsen ystävä on myös hänen kiusaajansa."

Lasta kannattaa rohkaista kutsumaan kavereita kotiin tai seurata heidän tekemisiään pihalla tai puistossa. Näin vanhempi näkee, miten oma lapsi ryhmässä toimii ja huomaa, mitkä taidot hänellä on jo hallussa ja mitä olisi hyvä vielä harjoitella.

Samalla vanhempi näkee, miten lapsen kaverit käyttäytyvät. Kaveriporukkaan kuuluminen on hyvä juttu mutta myös suhteiden laatu ratkaisee – niiden pitäisi olla vastavuoroisia.

– Aikuiselle voi tulla yllätyksenä, että lapsen ystävä voikin joissain tapauksessa olla myös hänen kiusaajansa. Tällaisessa suhteessa olo ei opeta lapselle hyvää.

Vapaa-ajalla lapsen pitää saada myös valita ystäviään.

Koulussa ja päiväkodissa lapset leikkivät ryhmissä, mutta Poijulan mukaan vapaa-ajalla lapsen pitää saada myös valita ystäviään.

– Kaikkien kanssa leikkiminen on kaunis periaate. Aikuisetkin saavat valita ystävänsä, ja myös lapsen pitää saada viettää aikaa parhaan ystävänsä kanssa.

2. Tunnista ja puutu

Lapselta kannattaa kysyä päivittäin, millaista koulussa oli ja miten siellä meni. Kysymyksistä saa tietoa lapsen koulupäivän kulusta, hänen tunteistaan ja mielialastaan sekä kaverisuhteistaan. Kysymykset myös osoittavat, että vanhempi on kiinnostunut lapsen asioista.

Kivakoulu.fin mukaan ei kannata aina tyytyä lyhyeen normaalivastaukseen ”ihan hyvin” tai ”ok” vaan varata silloin tällöin enemmän aikaa, jotta voitte keskustella aiheesta rauhassa.

Tee kysymyksiä, joihin ei voi vastata vain "kyllä" tai "ei".

Kuuntele sanojen lisäksi lapsen tunteita, äänenpainoa, ilmeitä, eleitä ja kehon asentoja. Kannattaa tehdä sellaisia kysymyksiä, joihin ei voi vastata lyhyesti yhdellä sanalla kyllä tai ei.

Kokeile vaikka kysyä näitä: Mikä oli paras tai pahin tapahtuma koulussa tänään? Kenen kanssa olit koulussa tänään ja millaisia he ovat? Mitä teitte kavereiden kanssa tänään ja oliko se hauskaa? Mitä teit koulumatkalla?

3. Opeta jämäkkyyttä ja selviytyvyyttä

Lasta on myös hyvä valmentaa toimimaan kiusaamistilanteissa. Näennäisen välinpitämätön käyttäytyminen ja jämäkkyys voivat auttaa kiusaamisen lopettamisessa.

Ei välttämättä ole helppoa olla näyttämättä, että on hämmentynyt ja poissa tolaltaan. Kiusaamistilanteista selviytymistä voikin harjoitella kotona vanhempien kanssa.

Kivakoulu.fin mukaan esimerkiksi sanoja ”ei” tai ”lopeta” voi harjoitella kotona peilin edessä. Näiden sanojen avulla voi saada itseä loukkaavan kohtelun loppumaan.

"Halaa lastasi päivittäin ja osoita hänelle, että hän on ehdoitta rakastettu."

Vanhempi voi myös auttaa lastaan vahvistamaan tärkeää selviytyvyyden eli resilienssien kykyä. Resilienssi on käännetty myös joustavuudeksi, sitkeydeksi, sietokyvyksi ja lannistumattomuudeksi.

Lapsen resilienssiä kehittää esimerkiksi vahvistamalla hänen itseluottamustaan ja kannustamalla häntä onnistumaan.

– Halaa lastasi päivittäin ja osoita hänelle, että hän on ehdoitta rakastettu. Tehkää kodistanne turvallinen ja virhevapaa vyöhyke. Kohdatkaa pelot pienin askelin, lapsen tahdissa. Ohjaa lasta omalla esimerkilläsi, sillä lapsi jäljittelee luonnostaan vanhempiaan, Soili Poijula neuvoo.

Poijulan mukaan mitä enemmän läheisiä, välittäviä ihmisiä lapsen elämässä on, sitä paremman suojan hän saa kiusaamiselta.

– Jos lasta laiminlyödään tai kohdellaan kaltoin kotona, uhriutuminen toistuu helposti muualla. Ne, joita pitäisi kohdella erityisen hyvin, joutuvatkin kielteisimmin kohdelluiksi.

Ajankohtainen

Soili Poijula: Lapsi ja kriisi. Selviytymisen tukeminen. Kirjapaja 2016.

Vierailija

Olen aina sanonut, että maailma olisi taas himpun verran parempi paikka, jos vanhemmat keskittyisivät "Kunpa lastani ei kiusattaisi" ajattelumallin sijaan kasvattamaan lapsensa ajattelumallilla "Kunpa lapsestani ei kasvaisi kiusaajaa".