Esiteini kurkottaa nuoruuteen mutta kaipaa vanhempien hoivaa.

Yksitoistavuotias rakentaa innoissaan lumilinnaa ja hoivaa pehmolelujaan. Toisena päivänä hän haluaa huulipunaa diskoon ja karkaa pakkaseen ohuissa leggingseissä.

Toinen samanikäinen jurottaa ruokapöydässä ja ärhentelee peilikuvalleen, kun tukka ei nouse oikeanlaiselle pyörteelle. Illalla kelpaa silti vielä syli ja paijaus.

Alakoululaiset ovat selvästi yhä lapsia, mutta nuoren elämä kolkuttelee jo ovella. Onko tämä nyt esiteini-ikää?

Esiteini ei ole vanhempien puheissa kovin vakiintunut määritelmä. Joku viittaa sillä jo kahdeksanvuotiaaseen – leikillään tai vain hämmennystään, kun lapsi kasvaa silmissä. Toiselle lapsi on ihan vain lapsi, kunnes on jo oikeasti nuorisoa.

”Esimurrosikä ei ole samanlainen itsenäinen kehitysvaihe kuin uhmaikä tai murrosikä.”

– Esimurrosikä ei ole samanlainen itsenäinen kehitysvaihe kuin uhmaikä tai murrosikä. Se on ennemminkin välitila, johon sisältyy odotuksia tulevasta, toteaa Mannerheimin lastensuojeluliiton auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki.

Varhaislapsuuden murrosten ja teini-iän väliin jäävät vuodet ovat usein sopuisaa suvantovaihetta. Ennen pitkää keskilapsuuden rauhaan alkaa nousta muutoksen merkkejä: pientä aikuisten haastamista, orastavaa kiinnostusta nuorten maailmaan.

Osalla lapsista murrosiän fyysinen kehitys käynnistyy jo, ja kehon myötä alkaa mielikin myllertyä.

– Kun hormonaaliset muutokset alkavat, se tarkoittaa väkisin myös jonkinasteista mielen kuohuntaa: uudenlaista epävarmuutta, ärtymystä ja kiukunpuuskia, Pajamäki sanoo.

Pieniä ja isoja

Alakoulun luokkakuvissa välitilan epämääräisyys näkyy. Joku rivissä näyttää vielä ihan pikkupojalta. Toisella on teinin vaatteet, uhmakas asento ja kilo geeliä tukassa. Kaveruksilla voi olla parinkymmenen sentin pituusero.

Murrosiän ensi merkit tulevat eri lapsille hyvin eri aikaan, ja se on täysin normaalia.

Murrosiän ensi merkit tulevat eri lapsille hyvin eri aikaan, ja se on täysin normaalia. Jollakin tytöllä rinnat voivat alkaa kasvaa 9-vuotiaana, toisella 14-vuotiaana. Kuukautiset alkavat keskimäärin 13-vuotiaana, mutta vaihteluväli on useita vuosia. Pojilla fyysinen kehitys alkaa yleensä vasta 12–13 vuoden iässä isommalla rysäyksellä.

Kehityksen eritahtisuus ei ole välttämättä lapsille lainkaan niin selvää kuin aikuisille. Lapsesta voi tuntua kiusalliselta, jos hän kehittyy kovin eri aikaan kuin kaverit. Se voi myös johtaa kiusaamiseen, naureskeluun ja huomautteluun.

Jos tyttö ujostelee kehittyviä rintojaan, hienovaraisuus on valttia. On tärkeää, että lapsi saa itse valita vaatteita, joissa hänellä on turvallinen ja itsevarma olo.

Selvästi muita aiemmin tai myöhemmin kehittyvää lasta voi rauhoittaa kertomalla, että erot tasaantuvat ajan myötä. Esimerkkitarinat auttavat: Se äidin työkaverin poikakin venähti pituutta pari vuotta muita myöhemmin. Kyllä sinäkin kirit kaverit kiinni.

Kiusaamista ei pidä hyväksyä, mutta lasta voi muistuttaa siitä, että todennäköisesti naureskelijat ovat itse yhtä epävarmoja itsestään.

Seksuaalisuuteen liittyvät asiat kannattaa ottaa puheeksi viimeistään nyt.

Kasvuun, kehitykseen ja varsinkin seksuaalisuuteen liittyvät asiat kannattaa Pajamäen mielestä ottaa puheeksi viimeistään nyt.

– Keskilapsuus on otollinen vaihe valmistaa lasta hämmentäviin tunteisiin ja fyysisiin muutoksiin, kuten kuukautisiin tai siemensyöksyihin. Lapsi on tässä vaiheessa vastaanottavaisempi kuin murrosikäinen, joka haluaa ehkä jo pohtia asioita enemmän itsekseen.

Rajoja ja joustoa

Jos alakouluikäisen arjessa kaikki on kohdallaan, hän on usein utelias, toimelias ja avoin. Kymmenvuotias ei vaadi niin paljon perushoivaa kuin pikkulapsi, muttei vielä rajusti kapinoikaan. Näennäisessä helppoudessa on riskinsä: tässä iässä lapsi saattaa jäädä aikuiselle näkymättömäksi.

– Voi tulla sellainen harha, että hän ei tarvitse aikuista. Tämän ikäisen ei silti pidä vielä olla liian pitkään itsekseen, Pajamäki sanoo.

– Kehitykseen kuuluu, että lapsi kurkottelee nuoren maailmaan. Vanhempien pitää kuitenkin pystyä tarjoamaan tarpeeksi pitkän lapsuuden tuottamaa turvaa.

Esiteinin vanhempana joutuu tasapainottelemaan. Miten tukea itsenäistymistä, mutta samalla antaa lapsen olla vielä pieni? Milloin antaa vapauksia ja missä vielä jarrutella?

Kotiintuloajoista on hyvä pitää kiinni ja rajoittaa pelkästään kaveriporukassa vietettyä aikaa.

Pajamäen mukaan vanhempien pitää huolehtia, ettei lapsi ajelehdi liikaa pois perhepiiristä. Kotiintuloajoista on hyvä pitää kiinni ja rajoittaa pelkästään kaveriporukassa vietettyä aikaa. Esiteini otetaan yhä mukaan perheen yhteisiin puuhiin.

Lapsi tarvitsee aikuiselta lämpöä ja pysyvyyttä, mutta myös sopivasti uudenlaista kaverillisuutta. Kuuntele lasta ja selvitä, mitä hänen päässään liikkuu. Ymmärretyksi ja hyväksytyksi tuleminen on tärkeää. Saa olla epävarma ja saa ailahdella. Joskus saa tuntua tosi isolta ja itsenäiseltä, välillä ihan pieneltä.

Miten lapsi muistaa minut?

Entä kun esiteini murjottaa, haukkuu vanhempia tai paiskoo ovia. Miten pitkälle ärhentelyä pitää ymmärtää?

Nyrkkisääntö on sama kuin raivoavan uhmaikäisenkin kanssa. Tunteita saa olla ja ne saavat näkyä, mutta käytös on eri asia.

”Kaikkien tunteiden pitää olla sallittuja kotona.”

– Kaikkien tunteiden pitää olla sallittuja kotona. Saa olla välinpitämätön tai ärtynyt, tosi vihainenkin. Saa raivota, mutta ei saa vahingoittaa ketään. Ei tarvitse olla aina aurinkoinen, mutta se ei tarkoita, että saisi jättää tekemättä velvollisuutensa, Pajamäki sanoo.

Kuohunta voi raastaa aikuisen hermoja – ja se on vasta esimakua murrosiästä.

Vanhempien tehtävä läpi lapsuuden ja nuoruuden on toimia turvallisena puskurina: ottaa tunnepurkaukset vastaan ja osoittaa siten, että niistä selvitään. Näin lapsi oppii käsittelemään hankalia tunteita, mikä on myöhemminkin mielenterveyden kannalta tärkeä taito.

Tyynenä pysyminen ei aina ole helppoa.

– Voi auttaa, jos vaikeissa tilanteissa kysyy itseltään: Miten haluan, että lapsi muistaa tämän ikävaiheen? Miten hän muistaa minut?

Jos lapsi oppii luottamaan siihen, että vanhempi toimii hänen parhaakseen, suhde kestää myöhemminkin pienet taistelut ja irtiotot. Yhteyttä on paljon vaikeampaa ruveta murrosiän myrskyissä luomaan alusta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ei huolta vanhemmat, seuranne kelpaa kyllä!

Vanhemmat potevat usein sitä, että teini-ikäistä lasta on vaikea saada mukaan perheen yhteisiin juttuihin. Nuori kun lukittautuu mieluummin omaan huoneeseensa kännykän tai kavereidensa kanssa. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö vanhempien seura kiinnostaisi. Kysyimme Annalta, 15, Meeriltä, 14, Adalta, 14, ja Rositalta, 14, mitä he oikeasti haluaisivat tehdä vanhempiensa kanssa.

1. Viettää aikaa ilman sisaruksia

"Yhteinen aika ilman muita sisaruksia on tärkeää. On mukavaa tehdä jotain pelkästään vanhempien kanssa. Kun sisarukset ovat paikalla, viettää helpommin aikaa heidän kuin vanhempien kanssa. On kiva päästä puhumaan asioista ilman sisarusten välikommentteja ja mielipiteitä."

2. Löytää yhteinen kiinnostuksenkohde

"Vanhempien kanssa on myös kiva tehdä jotain, mistä molemmat tykkäävät. Urheileminen tai keikoilla käyminen voi olla hauskaa vaihtelua arkipäiviin. Nuorelle on tärkeää rakentaa yhteisiä muistoja ja kokemuksia äidin ja isän kanssa."

3. Matkustella

"Matkustaminen vanhempien kanssa on silmiä avaavaa ja opettavaista. Heidän seurassaan oppii aina jotain uutta, sekä arvostamaan kaikkea, mitä itsellä jo on. Vanhempien seurassa on aina turvallinen olo."

4. Puuhata yhdessä kotona

"Aina ei tarvitse lähteä yhtään mihinkään. On kiva vaikka katsoa leffaa tai laittaa yhdessä ruokaa kotona."

5. Jutella rauhassa

"Joskus haluaisi vain istahtaa yhdessä sohvalle juttelemaan päivän kuulumisista. Vanhempien lapsuus ja nuoruuskin kiinnostaa. Harvoin sitä tulee ajatelleeksi varsinkaan tässä iässä, kuinka tärkeitä vanhemmat ja heidän neuvonsa oikeasti ovat."

Ja mitä sitten ei...

Mennä paikkaan, jossa on paljon muita nuoria

"Voi olla ahdistavaa esiintyä kavereiden ja tuttujen keskellä vanhempien kanssa. En haluaisi tuoda vanhempiani kouluun kesken koulupäivän."

Jutun kirjoittanut Emilia Tamminen oli tet-harjoittelussa Vauvan ja Meidän Perheen toimituksessa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Sami Minkkinen ja Marja Kihlström käsittelevät tuoreessa kirjassaan seksuaalisuutta vauvasta aikuisuuteen. Poimimme parhaat vinkit, joilla vanhempi voi tukea nuoren seksuaalista kehitystä.

Havaintoja parisuhteesta –bloggari Sami Minkkinen ja seksuaaliterapeutti Marja Kihlström kirjoittivat seksuaalihistoriansa ensin vauva.fin blogikirjoituksiin. Myöhemmin tekstit kasvoivat kirjaksi. Pannaan menemään – kaksi tarinaa rakkaudesta kertoo kahden ihmisen seksuaalisen kehityskaaren lapsuudesta alkaen. Kokemusten rinnalla tarjotaan tietoa ihmisen seksuaalisesta kehityksestä.

Kirjan punaisena lankana on ajatus siitä, että seksuaalisuus on voimavara, jonka rakentuminen alkaa jo vauvaiässä ja jatkuu läpi elämän. Se muovautuu sen mukaan, millaisia kokemuksia yksilö saa läheisyydestä ja vuorovaikutuksesta muiden kanssa.

Poimimme kirjasta kolme asiaa, joilla vanhemmat voivat tukea nuoren itsetuntoa ja seksuaalisuuden kehittymistä.

1. Usko pois, juuri sinun ihailusi on tärkeää

Kotoa saatua rakkaus vaikutti positiivisesti itsevarmuuteeni, jonka koulukiusaaminen olisi voinut romuttaa täysin. Isä kehui minua aina kauniiksi ja taitavaksi, Marja Kihlström kirjoittaa kirjassa.

Teini-ikäinen kysyy koko olemuksellaan, onko varmasti ok. Miten muut minut näkevät? Kelpaanko kumppaniksi jollekin? Nuori janoaa oman äitinsä, isänsä ja muiden läheisten hyväksyntää ja positiivista huomiota – vaikka ei todellakaan myöntäisi sitä ääneen.

Keimailevaan nuoreen voi Kihlströmin mielestä suhtautua rakkaudella. Kehaista vaikka hienosta tyylistä, kertoa missä nuori on hyvä, luoda kannustavia katseita. Ihailu lisää itsevarmuutta ja kertoo nuorelle, että hän on ihana ja rakkauden arvoinen omana itsenään.

Se on myös paras suoja sitä vastaan, että antaisi jonkun kohdella itseään huonosti tai tuntisi tarvetta loukata muita.

2. Kaikilla ei ole kiire tositoimiin

Se oli pitkään todella viatonta. Sellaista hapuilua ja kokeilua. Vaatteita ei edes otettu pois. -- Voisi sanoa, että meillä oli muutaman vuoden esileikki. Silti se kaikki muu ennen varsinaista toimintaa oli todella ihanaa, Sami Minkkinen kirjoittaa ensimmäisestä seurustelusuhteestaan.

Aikuiset ajattelevat usein, että nuorilla, varsinkin pojilla, on kiire seksikokeiluihin. Minkkisen mukaan ei ole välttämättä ihan niin. Sitä paitsi: teininkään seksuaalisuus ei ole vain yhdyntöjä.

– Oli todella opettavaista tutustua tytön vartaloon rauhassa. Ei tuntunut yhtään siltä, että olisi pitänyt edetä nopeammin.

Kihlström kertoo näkevänsä toisaalta työssään nuorten parissa, että on hirveän yksilöllistä, milloin nuori kokee olevansa seksiin valmis. Lopulta päätös on nuoren itsensä.

Vanhemmat saattavat ajatella estävänsä seksielämän aloittamisen vaikka kieltämällä yökyläilyt, mutta niillä on lopulta vain vähän vaikutusta.

– Jos asia huolettaa, on tietysti hyvä tarjoutua juttelemaan ja kuunnella nuorta. Tai neuvoa, mistä voisi saada tarvittaessa keskusteluapua. Esimerkiksi Tyttöjen Talot, Poikien Talot ja Sexpo-säätiö neuvovat nuoria seksuaaliterveydessä. Mitä paremmat tiedot nuorella on seksuaalisuudesta, sitä paremmin hän osaa sanoa kyllä ja ei oikeassa kohdassa, Kihlström sanoo.

3. Tietoa ei ole vieläkään helppo löytää

Nykyvanhemmat saattavat tuudittautua sen varaan, että nettiajan teinit löytävät tietoa itsekin. Se on väärä luulo. Jotain varmasti, mutta onko lähde hyvä? Omilta vanhemmilta kysyminen taas ei ole aina luontevaa, varsinkaan, jos seksistä on vaiettu aiemmin.

Kihlström löysi kotoa esiteininä pornolehtiä ja tankkasi myöhemmin oppia nuorten seksuaalikasvatuskirjoista. Minkkisen tiedonlähteitä lapsena olivat Anttilan alusvaatekuvastot, kavereiden pimppi-puheet ja myöhemmin isältä löydetyt pornolehdet ja –kasetit. Varsinaista tietoa niissä oli niukalti.

– Silloin tunnuttiin ajattelevan pojista, että heille ei tarvitse seksistä kertoa, luonto kyllä opettaa. Tytöille suunnattu opastus taas oli sävyltään kliinistä ja pelottelevaa, Minkkinen sanoo.

Kihlström neuvoo vinkkaamaan nuorelle hyviä nettilähteitä (esimerkiksi Väestöliiton ja Sexpo-säätiön sivut nuorille) ja hankkimaan kirjahyllyyn nuorille suunnatun seksuaalikasvatuskirjan.

– Tietoa kannattaa tarjota mieluummin vaikka vähän aikaisin kuin yhtään myöhässä. Lapselle voi sanoa että hei, hankin tämmöisen kirjan hyllyyn, voit tutustua tähän sitten, kun haluat.

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia Pannaan menemään -kirjasta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Teinielkeistä huolimatta esiteini on vielä lapsi.

1. Vahvista lapsen itsetuntoa

Lapset kehittyvät yksilölliseen tahtiin. Jollakin murrosiän merkit alkavat jo 9-vuotiaana, toisella ei vielä moneen vuoteen. Se on täysin normaalia, mutta lapsi ei välttämättä tiedä sitä, joten tue ja kannusta lasta epävarmuuden keskellä. Erot tasoittuvat kyllä.

2. Ymmärrä ailahtelua

Fyysisen murroksen kerran käynnistyttyä se etenee kuin luonnonvoima ja vaikuttaa myös mieleen. Anna esiteinin ailahdella: olla yhtenä päivänä iso ja itsenäinen, toisena pieni ja avuton. Salli tunnekuohut ja kokeilut, mutta pidä kiinni turvallisista rajoista.

3. Muista: hän on pieni vielä

Vaikka lapsi vaikuttaisi jo kovin itsenäiseltä, hän tarvitsee edelleen aikuisen turvallista läsnäoloa. Aina ei tarvitse olla osaava ja pärjäävä.

Älä anna esiteinin ajautua kokonaan kaveriporukoihin. Nuorten maailmaan ei ole vielä kiire.

Vinkit antoi Mannerheimin lastensuojeluliiton auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Teini roikkuu koneella lähes koko päivän ja tuijottaa ruutua jopa vessassa. Pitääkö tähän puuttua?

"Ruutuilu on lähtenyt pikkuhiljaa ihan käsistä", teinin äiti kirjoittaa vauva.fin Aihe vapaa -palstalla.

"Teini istuu puolesta tunnista tuntiin vessassa kaksi kertaa päivässä kuulokkeet korvilla ja kännykkä kädessä. Muulloin hän kurkkii puhelinta ja iPadia 5–15 minuutin välein. Lisäksi hän katsoo televisiota tunnin päivässä ja pelaa tietokoneella kolmesta neljään kertaa viikossa 2–3 tuntia kerrallaan", äiti kertoo. 

Viikonloppuaamuisin aamuvirkku teini herää jo seitsemältä ja ehtii tuijottaa ruutua parikin tuntia ennen aamupalaa. Hän käy kuitenkin pelaamassa tennistä ja ulkoilee toisena vapaapäivänä.

"Arkena lapsi ei harrasta mitään. Koulu sujuu hyvin."

Rajoitatteko enää 13–16-vuotiaan ruutuaikaa, äiti kysyy muilta keskustelijoilta.

Ei keinotekoisia rajoituksia, kiitos

Lähes kaikki vastanneet ovat sitä mieltä, ettei nuoren ruutuaikaa kannata rajoittaa. Ehtona kuitenkin on, että teini hoitaa hyvin tärkeät velvollisuutensa.

"Meillä ei ole rajoituksia. Kun lapset hoitavat koulunsa ja askareensa ja viettävät aikaa kavereiden ja perheen kanssa, ruutuaikaa ei ole tarvetta rajoittaa."

"Meillä ei ole koskaan ollut ruutuaikoja eikä ole nytkään. Jonain päivänä lapset voivat olla ruudulla pitkään, toisena ei ollenkaan. Minä katson, että keinotekoiset rajoitukset eivät tuota aitoa mielenhallintaa." 

"Olemme unohtaneet kahden tunnin säännön eikä sitä pidetäkään virallisena suosituksena. Nykypäivänä on ihan mahdotonta huolehtia siitä isojen lasten kanssa."

"Mitäs nuoret sitten tekisivät, jos jokin ruutuaika olisi? Kaverit ovat kuitenkin siellä ruudun ääressä. Ei sen ikäinen voi mennä pihallekaan ihmettelemään, josko sinne tulisi joku kirkonrottaa leikkimään."

Lapsen ruutuiluun voi kuitenkin joutua puuttumaan silloin tällöin.  

"Rajoitan 13-vuotiaan ruutuaikaa niin, että patistan hänet välillä tekemään muutakin, kuten kotitöitä, rakentamaan legoilla tai vaikka ulkoilemaan. Jos lapsi pitää itse ruutuajan määrää kohtuullisena, en puutu siihen."

Jos pelistä tulee ainoa harrastus

Erään keskustelijan perheessä pulmana on se, ettei kohta 13-vuotias poika halua tehdä enää muuta kuin pelata.

"Pojalla on yksi harrastus ja raahaan hänet sinne puolipakolla kerran viikossa. Poika joutuu kilpailemaan kaksi kertaa vuodessa, ja se on hänelle ylitsepääsemättömän ketutuksen aihe. Nykyään myös minua ketuttaa, koska en jaksa kuunnella sitä valitusta. Luovutanko vai en? Kiusaus on suuri."

Luovuta ihmeessä, kohtalotoveri vastaa hänelle. 

"Anna lapsen olla oma itsensä äläkä pakota häntä harrastamaan. Ymmärrän että sinua pelottaa, että harrastukseen käytetty aika kuluu jatkossa tietokonepeleihin. Emme kuitenkaan voi elää kenenkään muun elämää kuin omaamme", kohtalotoveri kirjoittaa ja jatkaa: 

"Minun poikani kiinnostui tietokonepeleistä vasta kaksi vuotta sitten . Nyt yksi peli on hänelle koko elämä. Toisaalta koulussa menee ihan hyvin. Siellä on kavereita ja hän pelaa samojen kavereiden kanssa tuota tiimipeliä. Poika saa koulumatkoilla liikuntaa, ja hän käy viikonloppuisin ulkoilemassa."

Tilanne harmittaa ja myös pelottaa äitiä, koska lapsi ei muun muassa suostu painumaan pehkuihin yhtä aikaisin kuin ennen.

"Peli tuntuu kuitenkin tuottavan lapselle paljon iloa."

Vierailija

Äiti kysyy: "Pitääkö 13–16-vuotiaan ruutuaikaa rajoittaa?"

Mielestäni on hullua, että joku kahden tunnin ruutuajan suositus koskee kaiken ikäisiä lapsia: kyllä 2- ja 13-vuotiaan maailmat ovat jo aika erilaiset! 13-vuotiaalle pelaaminen voi olla jo tavoitteellinen harrastus, jossa haluaa kehittyä ja omaan pelitiimiin voi samastua voimakkaasti, mikä on ihan tyypillistä ja normaalia nuoruusiässä. 13-vuotiaani on kohta osallistumassa ensimmäiseen turnaukseensa, missä minua äitinä pelottavat lähinnä peliajat eli ehtiikö sinä yönä juuri nukkuakaan. Toisaalta...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.