Olen kolmekymppinen kaksivuotiaan lapsen äiti.

Kysymys:

Olen kolmekymppinen kaksivuotiaan lapsen äiti. En saanut lapsuudessa tarpeeksi rakkautta enkä hellyyttä. Perusturva oli olemassa ja lapsuuteni oli rauhallinen ja riidaton mutta myös hyvin kylmä tunnetasolla. En muista olleeni vanhempieni sylissä koskaan.

Kannustusta ja kehuja ei oikein tullut, enemmänkin vähättelyä ja epäilyä: ”osaatko muka kuitenkaan”, ”mitähän tuostakin tulee”. En ole koskaan kokenut, että vanhemmat olisivat ylpeitä minusta, vaikka varmaan ovatkin jollain tasolla salaa sisällään.

Olen oppinut lapsesta saakka, että olen huonompi kuin muut enkä pysty mihinkään, vaikka aikuisena olen huomannut olevani oikeasti lahjakas monella saralla.

Me kaikki lapset olemme pärjänneet elämässä, varmaan sisulla olemme painaneet. Mutta vanhempiamme emme arvosta. Olemme kyllä tekemisissä, ja he ovat omistautuneita isovanhempia, mutta en kunnioita heitä enkä tunne rakkautta heitä kohtaan.

Minulla on surkea itseluottamus, pelkään uusia tilanteita enkä siedä kritiikkiä, olen tosi herkkä. Samaan aikaan laitan itseni jatkuvasti alttiiksi uusille tilanteille ja arvostelulle. Haluan kai todistaa jotain. Ulospäin vaikutan varmasti rohkealta, sosiaaliselta ja kunnianhimoiselta.

Pelkäänkin, että vaikka kuinka annan lapselleni hellyyttä ja rakkautta ja kehuja, niin silti häneen tarttuu huono itsetuntoni. Pelkään, että omat kokemukseni vaikuttavat ja lapseni aistii arvottomuuden tunteen. Pelkään myös, etten saavuta oman lapseni arvostusta.

Luotan kyllä vaistoihini ja olen mielestäni hyvä äiti, mutta niin varmasti oma äitinikin ajatteli olevansa. Hän ei varmasti tajunnut, mitä teki. Mitä voin tehdä, että lapsestani kasvaisi itseluottamukseltaan parempi?

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Kerrot kasvaneesi tunnekylmässä ympäristössä, jossa fyysistä läheisyyttä ei juuri ollut eikä kannustuksen sanoja kuultu. Pelkäät siirtäväsi heikon itsetuntosi omalle lapsellesi päinvastaisista ponnisteluistasi huolimatta.

Kysymyksesi aihe koskettaa monia suomalaisia. Pohjoisessa kasvatuskulttuurissamme arvostettiin aikaisemmin sitkeyttä ja sisua. Lapsia kiitettiin säästeliäästi siitä pelosta, että he muuten ”ylpistyisivät”. Ohimennen murahdettu kehu tai taputus päälaelle suotiin, jos lapsi jaksoi huhkia heinäpellolla yli odotusten tai toi kotiin loistavan todistuksen.

”Reippaus” oli ylin hyve, ja sillä tarkoitettiin lapsen kykyä pärjätä itsenäisesti. Reipas tyttö tai poika ei itkenyt joutuessaan vanhemmistaan eroon eikä itkenyt verikoetta otettaessakaan. Lapsi ei siis ilmaise läheisyyden tai lohdutuksen tarvettaan silloinkaan, kun tuntee sisäisesti olevansa avuton ja hädissään. Kiintymyssuhdetta, jossa lapsi tukahduttaa tunnetarpeitaan vanhemman suosion ylläpitämiseksi, kutsutaan vältteleväksi.

Välttelevä kasvatuskulttuuri on ollut vuosikymmeniä sitten enemmän tai vähemmän suomalainen normi. Lapset varttuivat ennakoitavassa ympäristössä, mutta fyysistä läheisyyttä oli vähän ja tunneilmapiiri oli aika totinen.

Seurauksena on suorituskeskeisyys, korkea vaatimustaso, riittämättömyyden tunteet ja loppuun palamisen vaara. Psykosomaattiset oireet eivät ole harvinaisia, kun tukahdutetut kiukun tunteet etsivät ilmaisukanavaa ruumiin kautta.

Olet tiedostanut sen, mitä vaille aikoinaan jäit. Toteat kuitenkin, että lapsuudessasi oli perusturva ja että koti oli rauhallinen ja riidaton. Ne ovat valtavan kallisarvoisia asioita, joita vailla tuhannet lapset ovat tämänkin päivän Suomessa. Tästä löytyy varmaan selitys sille, että sinä ja sisaruksesi olette menestyneet elämässä siitä huolimatta, että lapsuudenkodin tunneilmapiiri oli karu.

Itsetunto perustuu osittain käsitykselle, että on hyvien vanhempien lapsi ja että on ollut rakastettu. Arvelet, että vanhempasi olivat jollakin ”salaisella tasolla” ylpeitä lapsistaan. Mahtaisiko itsetunnollesi olla hyväksi ajatella, että vanhemmat olivat oman kasvatuksensa vankeja?

Selvästikään vanhempasi eivät tahtoneet lapsilleen pahaa, olivat vain kovin neuvottomia ilmaisemaan tunteita.

Vanhemmistasi on tullut omistautuvia isovanhempia. Ovatko he lastenlasten kanssa aivan erilaisia kuin aikoinaan omien lastensa kanssa? Jos niin on, voisit ottaa puheeksi tuon eron ja kysyä, mistä he arvelevat sen johtuvan. Ehkä siitä avautuisi mahdollisuus käydä syvällisemminkin läpi vanhempiesi ajattelutapaa.

Pidän vähäisenä sitä vaaraa, että siirtäisit ”huonon itsetunnon” lapsellesi. Kyse ei ole kohtalosta vaan siitä, millaiseksi sinun ja lapsen välinen suhde muodostuu. Et väheksy lastasi etkä vaadi häneltä liikaa. Kun tähän lisätään paljon syliä, silittelyä, kauniita katseita ja hyvänä pitämistä, ei yhdeltä äidiltä voi enempää vaatia.
Meidän Perhe 5/2011

Vierailija

Minulla oli sama tilanne ja minä olen samassa tilanteessa kuin sinä olet (on yksi lapsi ja pelkään samaa) ja olemme melkein samanikäisiäkin.

Syksyn hattumuoti on upean monipuolinen! Mikä näistä on sinun suosikkisi?

1. Ajaton valinta

Trendit tulevat ja menevät, mutta lippalakki on aina varma ja ajaton valinta. Lippistyylissä tärkeintä on muistaa lipan asento. Rennon poikamaisen charmin tuot parhaiten esiin, kun käännät lakkia perusasennosta noin 45 astetta länteen tai itään.

2. Ole coolisti homeboy

New York Yankees -lippis päässä olet supercool ja staili. Älä unohda asusteita: harkittua säröä hip-hop-tyyliin saat, kun yhdistät asuun pupututin. Viimeistele look asettelemalla kädet katu-uskottavaan asentoon.

3. Urbaaneille hipstereille

Syksyn viileneviin ilmoihin ja kiireettömiin sunnuntaikävelyihin sopii upeasti tweed-lätsä. Myös lätsä kannattaa asetella samaan tyyliin kuin lippis (ks. kohta 1). Väripaletti on hyvä pitää hillittynä. Syksyn ruskavärit korostavat kauniisti harmaan eri sävyjä, ja olet niin hip, ettei mitään rajaa.

4. Etnisyys on in!

Tämän syksyn muoti ottaa vaikutteita saamelaisuudesta. Jos rakastat värejä, pane päähäsi neljän tuulen lakki. Varoituksen sana: jokeltelu saattaa salakavalasti muuttua joikaamiseksi.

5. Pappastaililla lisää itseluottamusta

Jos koet, että sinua ei oteta vielä oikein vakavasti, tämä hattu voi olla ratkaisu ongelmaasi. "Vaarin vanha filttihattu" päässä suorastaan uhkut vanhemman herrasmiehen auktoriteettia.

6. Käytännöllisyys kaunistaa

Mikäli arvostat pehmeyttä, mukavuutta ja sitä ettei pääsi kolahtele, valintasi on konttauskypärä. Täydellinen hattu erityisesti sinulle, jonka suojaheijasteet eivät ole vielä kehittyneet. Kyllä pehmustetulla päällä kelpaa hymyillä. Kohta kaatuu taas, mutta ei satu!

7. Oman elämäsi taiteilija

Oletko rohkea? Sanotko piutpaut yleiselle mielipiteelle? Osaatko nauraa itsellesi? Jos vastaus kaikkeen on kyllä, tämä look sopii sinulle kuin vaippa päähän. Riskinä on, että vastaantulijat saattavat hihitellä – mutta kun kannat päähineen ylpeästi, on jopa todennäköistä, että keräät liudan matkijoita. Olisikohan tässä uusi villitys?!

Kiitos, ihanat lukijamme! Saimme kuvat Vauvan Instagramissa, lähetä omasi @vauvalehti #viikonvauva.

Ennen lapsuus oli paljon vapaampi – ja vaarallisempi.

Ennen nämä olivat lasten arkipäivää, enää onneksi eivät. Tunnistatko muutoksen omasta lapsuudestasi?

1. Ennen pyöräiltiin paljain päin.

Nykyvanhemmat viilettivät lapsina pyörällä pitkin pihateitä tukka tuulessa viuhuen. Päätä suojasi korkeintaan Säästöpankin lippis. Kukaan ei ollut kuullutkaan kypäristä – ne eivät olleet pakollisia edes mopoilijoille ennen 1980-luvun alkua.

Nyt tieliikennelain kirjauksen mukaan pyörällä ajettaessa on yleensä käytettävä kypärää. Ani harva vanhempi päästää lapsensa pyörän selkään ilman kypärää. Kypärä suojaa tehokkaasti pää- ja aivovammoilta.

2. Automatkalla maattiin vaikka takaikkunalla.

Lapsuuden kesälomamatkoilla saatettiin seistä Saab 96:n etupenkkien välissä tai ahtautua takaikkunalle näyttämään kieltä ohiajaville. Ei enää.

Nykyisin lapset matkustavat turvallisemmin. Suositus on, että lapset istuvat selkä menosuuntaan turvakaukalossa tai -istuimessa ainakin kolmivuotiaaksi asti. Korokeistuimen lapsi tarvitsee siihen asti, kun hän on vähintään 135 senttiä pitkä eli noin kymmenenvuotias.

Tämän jälkeen lasta suojaa autossa turvavyö. Turvavöiden käyttöpakko henkilöautojen etuistuimilla matkustaville tuli Suomessa voimaan 1975. Se laajeni koskemaan takapenkkiläisiä eli usein juuri lapsia vasta kaksitoista vuotta myöhemmin.

3. Tupakka paloi kotona ja autossa.

Moni nykylapsi vilkuilee vihaisesti sauhuttelijoita bussipysäkeillä ja ostoskeskusten ovilla. Heidän vanhempansa leikkivät tupakansavussa jopa kotonaan ja matkustivat mummolaan autossa, jonka tuhkakupit piti tyhjentää parikin kertaa päivässä.

Tupakointi kiellettiin Suomessa julkisissa tiloissa ja kulkuneuvoissa 1977 ja tänä vuonna henkilöautoissa, jossa on alle 15-vuotias matkustaja.

4. Vauvalle annettiin mehua ja sokeria.

Nykyisin suositellaan, että vauvaa täysimetetään 6 kuukauden ikään asti. Imetyksen ohella voi aloittaa kiinteiden ruokien antamisen pieninä maisteluannoksina. Äidinmaidon sijaan vauva voi saada juuri vauvoille kehitettyä korvikemaitoa.

Ensimmäisiä vauvalle suositeltavia lisäruokia ovat peruna ja muut kasvikset sekä hedelmät.

1960-luvulla vauvoille annettiin 4–6-viikkoisina tuoremehuja. Jos lapsi ei saanut tarpeeksi rintamaitoa, hänelle annettiin kolmen kuukauden iästä puolimaitoseosta: puolet maitoa, puolet vettä ja mukaan ripaus sokeria seosta makeuttamaan. Mikäli vauvalla oli vatsavaivoja, tavallinen sokeri korvattiin laktoosilla tai mallasuutteella.

5. Aurinko sai polttaa vaan.

Kultaisilla 60- ja 70-luvuilla lapsille järjestettiin kilpailuja, joissa kesällä parhaiten ruskettunut palkittiin.

Nykyään tiedetään, että lapsen ihon suojamekanismit ovat vielä kehittymättömät. Lapsen iho on ohuempi kuin aikuisilla, ja siksi se reagoi haitalliseen UV-säteilyyn erityisen herkästi.

Pienimmät lapset suositellaan pitämään kokonaan pois auringosta, isommat lapset kannattaa suojata vaatteilla ja suojavoiteilla.

6. Auton ovet lukkoon, ja odotapa tässä.

Ei, ei ei ollut tavatonta: Lapsi jätettiin autoon, kun vanhemmat vaikkapa kävivät kaupassa tai pankissa. Isommalle lapselle vain sanottiin, että älä avaa ovea.

Enää sitä ei pidetä sopivana. Autossa voi tulla liian kuuma, lapsi voi hätääntyä ja tuntea tulleensa hylätyksi. Vanhemmalle voi myös itselleen sattua tapaturma, eikä kukaan tiedä missä lapsi on.

Vanhemmat väittelevät tästä usein netin keskustelupalstoilla, mutta harva jättää lasta yksin autoon.

Oletko eri mieltä?

Oliko ennen muka paremmin, ja lapsia paapotaan nyt turhaan? Väitätkö, että nykyvanhemmat ovat ylisuojelevia? Tutustu tähän raporttiin. Se kertoo muun muassa, että lasten tapaturmaiset kuolemat ovat vähentyneet. Vuonna 1969 tapaturmaisesti menehtyi 405 lasta ja nuorta. Vuonna 2011 luku oli 37.

Lähteet: Woman'sDay, Wikipedia, Liikenneturva, THL, Syöpäjärjestöt, Onnettomuustutkintakeskus

Tuntuuko rintapumpun käyttö hankalalta? Nämä neuvot voivat auttaa.

1. Oksitosiinit liikkeelle

Jotkut äidit saavat pumpattua maitoa isoja määriä vaivatta. Monille taas muutaman tipankin tiristäminen on työn ja tuskan takana. Tämä ei tarkoita, että vauva saa rinnasta liian vähän maitoa. Terve vauva on pumppua tehokkaampi rintojen tyhjentäjä.

Jotta maito heruisi, kehon pitää tuottaa oksitosiinia, mielihyvähormonia. Söpö, hyväntuoksuinen vauva saa oksitosiinihanat auki – toisin kuin kova, muovinen pumppu. Usein pumppaus sujuu vasta totuttelun jälkeen.

2. Käsipelillä tai sähköllä

Maitoa voi olla tarve pumpata monista syistä. Useimmilla tarve on satunnaista ja johtuu esimerkiksi äidin omista menoista. Joskus pumppaaminen on säännöllisempää vauvan sairaalahoidon tai keskosuuden takia. Pumppaamalla voi myös tehostaa maidontuotantoa.

Myynnissä on käsikäyttöisiä ja sähköllä toimivia rintapumppuja. Jos tarve on satunnaista, käsipumppu yleensä riittää. Jos pumppaa usein, voi olla fiksua satsata sähköpumppuun. Monilla paikkakunnilla niitä voi myös vuokrata. Tehokkaimpia ovat pumput, joilla molemmat rinnat saa tyhjennettyä samalla kertaa.

Jotkut eivät kaipaa pumppua vaan lypsävät käsin.

3. Matki vauvaa heruttelussa

Herumista voi yrittää houkutella monin keinoin. Rentoutuminen edistää sitä. Kosketus toimii usein, joten rintoja voi ennen pumppausta hieroa kevyesti, niinhän vauvakin usein tekee. Joitakin äitejä auttaa, jos joku hieroo hartioita.

Myös lämpö jouduttaa herumista. Rintoja voi lämmittää esimerkiksi kaurapussin tai hiustenkuivaajan avulla. Joillakin maito heruu helpoimmin saunassa.

Vauvan ensimmäiset imut rinnalla ovat lyhyitä ja nypyttäviä. Vauvan imutyyliä voi matkia pumpulla, ja joissain pumpuissa onkin erillinen herutustoiminto. Kun maito alkaa virrata, pumppaa voimakkaammin vedoin.

Tehokkainta on pumpata samalla, kun imettää. Tällöin vauva hoitaa heruttelut. Jos tämä tuntuu hankalalta, ihokontakti vauvan kanssa on tehokas.

Täysi rinta heruu helpommin. Jos yöllä tulee pitkä imetystauko, pumppaamiselle otollisin hetki voi olla aamulla. Jos vauvan imettää pari kertaa peräkkäin samasta rinnasta, voi pumpata täydemmän rinnan.

Monia auttaa, jos ajatukset saa pois pumppaamisesta. Jos tyhjä pullo stressaa pumpatessa, sen voi peittää. Mieti, miten tilanne olisi mahdollisimman mukava.

Ja jos pumppaaminen ei yrityksistä huolimatta luonnistu, on lupa luovuttaa. Vauvalle voi antaa myös korviketta.

4. Pumppu tykkää kylmästä

Käytön jälkeen rintapumppu on hyvä huuhdella kylmällä vedellä, joka vie mennessään maidon proteiinit. Jos pumppua aikoo käyttää pian uudestaan, sitä voi säilyttää väliajan puhtaassa astiassa jääkaapissa. Kylmässä bakteerit lisääntyvät hitaasti.

Jos vauva on vielä pieni, pumppu pitää pestä joka käytön jälkeen koneessa tai käsitiskiaineella. Sterilointi esimerkiksi keittäen viisi minuuttia kerran päivässä riittää.

Vastapumpattu maito säilyy huoneenlämmössä noin kuusi tuntia, jääkaapin takaosassa kaksi vuorokautta ja pakastimessa puoli vuotta.

Asiantuntija: koulutuskoordinaattori Niina Mäkinen, Imetyksen tuki ry

Mitä enemmän lapsen elämässä on välittäviä ihmisiä, sitä paremman suojan hän saa kiusaamiselta, psykologi Soili Poijula sanoo.

1. Ohjaa hyviin ystävyyssuhteisiin

Yksikin hyvä ystävä voi vaikuttaa siihen, että kiusattu selviää paremmin, psykologi Soili Poijula sanoo.

Pieni lapsi ei kuitenkaan opi kaverin kanssa olemisen taitoja itsestään vaan tarvitsee siihen aikuisen ohjausta.

– Vanhempien tehtävä on alusta alkaen empaattisesti ottaa lapsen tunteet todesta ja auttaa niiden hallinnassa. Arkielämän tilanteessa vanhemman tehtävä on neuvoa, miten itseä ja muita kohdellaan hyvin ja näyttää tässä itse esimerkkiä.

"Vanhemmalle voi tulla yllätyksenä, että lapsen ystävä on myös hänen kiusaajansa."

Lasta kannattaa rohkaista kutsumaan kavereita kotiin tai seurata heidän tekemisiään pihalla tai puistossa. Näin vanhempi näkee, miten oma lapsi ryhmässä toimii ja huomaa, mitkä taidot hänellä on jo hallussa ja mitä olisi hyvä vielä harjoitella.

Samalla vanhempi näkee, miten lapsen kaverit käyttäytyvät. Kaveriporukkaan kuuluminen on hyvä juttu mutta myös suhteiden laatu ratkaisee – niiden pitäisi olla vastavuoroisia.

– Aikuiselle voi tulla yllätyksenä, että lapsen ystävä voikin joissain tapauksessa olla myös hänen kiusaajansa. Tällaisessa suhteessa olo ei opeta lapselle hyvää.

Vapaa-ajalla lapsen pitää saada myös valita ystäviään.

Koulussa ja päiväkodissa lapset leikkivät ryhmissä, mutta Poijulan mukaan vapaa-ajalla lapsen pitää saada myös valita ystäviään.

– Kaikkien kanssa leikkiminen on kaunis periaate. Aikuisetkin saavat valita ystävänsä, ja myös lapsen pitää saada viettää aikaa parhaan ystävänsä kanssa.

2. Tunnista ja puutu

Lapselta kannattaa kysyä päivittäin, millaista koulussa oli ja miten siellä meni. Kysymyksistä saa tietoa lapsen koulupäivän kulusta, hänen tunteistaan ja mielialastaan sekä kaverisuhteistaan. Kysymykset myös osoittavat, että vanhempi on kiinnostunut lapsen asioista.

Kivakoulu.fin mukaan ei kannata aina tyytyä lyhyeen normaalivastaukseen ”ihan hyvin” tai ”ok” vaan varata silloin tällöin enemmän aikaa, jotta voitte keskustella aiheesta rauhassa.

Tee kysymyksiä, joihin ei voi vastata vain "kyllä" tai "ei".

Kuuntele sanojen lisäksi lapsen tunteita, äänenpainoa, ilmeitä, eleitä ja kehon asentoja. Kannattaa tehdä sellaisia kysymyksiä, joihin ei voi vastata lyhyesti yhdellä sanalla kyllä tai ei.

Kokeile vaikka kysyä näitä: Mikä oli paras tai pahin tapahtuma koulussa tänään? Kenen kanssa olit koulussa tänään ja millaisia he ovat? Mitä teitte kavereiden kanssa tänään ja oliko se hauskaa? Mitä teit koulumatkalla?

3. Opeta jämäkkyyttä ja selviytyvyyttä

Lasta on myös hyvä valmentaa toimimaan kiusaamistilanteissa. Näennäisen välinpitämätön käyttäytyminen ja jämäkkyys voivat auttaa kiusaamisen lopettamisessa.

Ei välttämättä ole helppoa olla näyttämättä, että on hämmentynyt ja poissa tolaltaan. Kiusaamistilanteista selviytymistä voikin harjoitella kotona vanhempien kanssa.

Kivakoulu.fin mukaan esimerkiksi sanoja ”ei” tai ”lopeta” voi harjoitella kotona peilin edessä. Näiden sanojen avulla voi saada itseä loukkaavan kohtelun loppumaan.

"Halaa lastasi päivittäin ja osoita hänelle, että hän on ehdoitta rakastettu."

Vanhempi voi myös auttaa lastaan vahvistamaan tärkeää selviytyvyyden eli resilienssien kykyä. Resilienssi on käännetty myös joustavuudeksi, sitkeydeksi, sietokyvyksi ja lannistumattomuudeksi.

Lapsen resilienssiä kehittää esimerkiksi vahvistamalla hänen itseluottamustaan ja kannustamalla häntä onnistumaan.

– Halaa lastasi päivittäin ja osoita hänelle, että hän on ehdoitta rakastettu. Tehkää kodistanne turvallinen ja virhevapaa vyöhyke. Kohdatkaa pelot pienin askelin, lapsen tahdissa. Ohjaa lasta omalla esimerkilläsi, sillä lapsi jäljittelee luonnostaan vanhempiaan, Soili Poijula neuvoo.

Poijulan mukaan mitä enemmän läheisiä, välittäviä ihmisiä lapsen elämässä on, sitä paremman suojan hän saa kiusaamiselta.

– Jos lasta laiminlyödään tai kohdellaan kaltoin kotona, uhriutuminen toistuu helposti muualla. Ne, joita pitäisi kohdella erityisen hyvin, joutuvatkin kielteisimmin kohdelluiksi.

Ajankohtainen

Soili Poijula: Lapsi ja kriisi. Selviytymisen tukeminen. Kirjapaja 2016.

Vierailija

Olen aina sanonut, että maailma olisi taas himpun verran parempi paikka, jos vanhemmat keskittyisivät "Kunpa lastani ei kiusattaisi" ajattelumallin sijaan kasvattamaan lapsensa ajattelumallilla "Kunpa lapsestani ei kasvaisi kiusaajaa".