Lapset ovat tietoisia uutuustuotteista ja tuotemerkeistä, mutta rahan arvoa alakoululainen ei hahmota.

Neljäsluokkalainen ilmoittaa haluavansa uuden kännykän. Malli on mietittynä: hinta 329 euroa. Vanhakin toimii, mutta siinä ei ole kaikkia kivoja toimintoja niin kuin muilla.

Mainonta ja ryhmäpaine vaikuttavat lapseen synnyttäen alati uusia haluja ja tarpeita. Lapsi ei kuitenkaan ymmärrä täysin rahan arvoa eikä sitä, mihin vanhempien palkka riittää. Miten lapselle voi opettaa kohtuutta?

Lasta kannattaa ohjata miettimään, mistä jonkin lelun, pelin tai vaatteen ostohalu kumpuaa, neuvoo kuluttajakasvatuksen asiantuntija, ylitarkastaja Taina Mäntylä Kuluttajavirastosta.

Tarvitsenko sitä oikeasti? Haluanko sen, koska muillakin on? Kauanko jaksaisin innostua siitä? Missä säilyttäisin sitä? Miltä tuntuisi siivota oma huone, jos siellä olisi kaikki haluamani tavarat? Mitä tuotteelle tapahtuu, kun en enää tarvitse sitä tai kun se menee rikki?

Myös arvoista kannattaa keskustella: mikä saa hyvälle mielelle ja mikä tekee onnelliseksi. Onko se kahdensadan euron farkut vai löytyisikö hyvä mieli asioista, jotka eivät maksa mitään?

Lapsen on hyvä oppia, ettei kaikkea voi saada eikä kaikilla voi olla samoja tavaroita. On tehtävä valintoja. Vanhempi voi auttaa lasta tunnistamaan, mikä juuri hänelle on tärkeintä, Mäntylä neuvoo.

Arjesta oppii

Koululaisen kanssa voi puhua talouden perusteista käytännönläheisellä tasolla. Mistä rahaa tulee ja mihin sitä kuluu? Aikuiset käyvät työssä: opettaja saa palkkaa, samoin vanhemmat töissään.

Ruokakaupan kassalla maksetaan, kotiin tulee sähkölasku ja vedenkäyttökin maksaa. Teiden kunnossapitoon tarvitaan rahaa, ja se kerätään veroina.

Kouluikäinen törmää myös tuloeroihin. Kulutustottumuksia on moneen lähtöön ja taskurahojen määrä vaihtelee perheittäin. Lapselle voi selittää, että näin meillä on tapana tai että tuohon ei nyt ole varaa. Lasta ei pidä syyllistää perheen rahatilanteesta.

Kaupassa käydessä hintoja voidaan katsella hyllyn kyljestä ja vertailla yhdessä summia. Montako maitopurkkia yhden konsolipelin hinnalla saisi?

Myös markkinoinnin logiikkaa kannattaa valottaa lapselle: Kaupoissa kassojen viereen on sijoitettu houkutuksia kaiken ikäisille. Maitohylly taas on marketin äärimmäisessä peränurkassa, jotta päivittäisostoksia hakevat asiakkaat ehtisivät nähdä kaikkea kivaa matkan varrella. Tiukkana pysymistä pitää opetella, niin isojen kuin pienten.

Vanhemman kannattaa pohtia myös omaa suhdettaan kuluttamiseen, Mäntylä huomauttaa. Siten pystyy olemaan jämäkkä lapsen edessä ja perustelemaan ratkaisunsa, eikä kukkaronnyörien heltiäminen jää täysin sattumanvaraiseksi.

Yrityksiä ja erehdyksiä

Koululaisen on hyvä harjoitella itsenäistä rahankäyttöä ja säästämistä. Vanhemman kannattaa kuitenkin kysellä ja valvoa, miten taskurahoja on käytetty. Lapsen harteille ei pidä antaa sellaista vastuuta, johon hän ei ole valmis.

Entä kun hairahduksia sattuu? Kun neljäsluokkalainen on hetken mielijohteesta pannut haisemaan ja kustantanut säästöillään koko kaveriporukan karkit ja sipsit? Sitten kaduttaa ja itkettää.
Yhdessä voidaan miettiä, miten menetystä lähdetään korvaamaan. Toisiko muutaman kuukauden karkkilakko ja viikkorahojen tallettaminen pankkitilille säästöt takaisin? Mitä tehdään, jos halutaan säästää?

Ratkaisun ei pitäisi olla liian rangaistuksenomainen, vaan positiivinen, kasvattava ja kannustava.

Lapsen rahankäyttö on pienoismalli aikuisen elämästä. On hyvä muistaa, että aikuisetkin hölmöilevät rahankäytössään. Äiti tai isäkin tekee joskus virheostoksia, vaikka piti säästää.

Alakoululaisen on hyvä opetella:

  • ymmärtämään vaihtorahan käsite ja laskemaan oikea vaihtoraha,
  • tekemään itsenäisiä kulutuspäätöksiä sopivan kokoisella viikko- tai kuukausirahalla,´
  • ennakoimaan tarpeitaan ja säästämään johonkin tulevaan hankintaan,
  • pitämään kirjaa rahankäytöstään,
  • osallistumaan kotitöihin myös ilman palkkiota – lisätöistä voi tienata ylimääräistä taskurahaa.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mitä enemmän lapsen elämässä on välittäviä ihmisiä, sitä paremman suojan hän saa kiusaamiselta, psykologi Soili Poijula sanoo.

1. Ohjaa hyviin ystävyyssuhteisiin

Yksikin hyvä ystävä voi vaikuttaa siihen, että kiusattu selviää paremmin, psykologi Soili Poijula sanoo.

Pieni lapsi ei kuitenkaan opi kaverin kanssa olemisen taitoja itsestään vaan tarvitsee siihen aikuisen ohjausta.

– Vanhempien tehtävä on alusta alkaen empaattisesti ottaa lapsen tunteet todesta ja auttaa niiden hallinnassa. Arkielämän tilanteessa vanhemman tehtävä on neuvoa, miten itseä ja muita kohdellaan hyvin ja näyttää tässä itse esimerkkiä.

"Vanhemmalle voi tulla yllätyksenä, että lapsen ystävä on myös hänen kiusaajansa."

Lasta kannattaa rohkaista kutsumaan kavereita kotiin tai seurata heidän tekemisiään pihalla tai puistossa. Näin vanhempi näkee, miten oma lapsi ryhmässä toimii ja huomaa, mitkä taidot hänellä on jo hallussa ja mitä olisi hyvä vielä harjoitella.

Samalla vanhempi näkee, miten lapsen kaverit käyttäytyvät. Kaveriporukkaan kuuluminen on hyvä juttu mutta myös suhteiden laatu ratkaisee – niiden pitäisi olla vastavuoroisia.

– Aikuiselle voi tulla yllätyksenä, että lapsen ystävä voikin joissain tapauksessa olla myös hänen kiusaajansa. Tällaisessa suhteessa olo ei opeta lapselle hyvää.

Vapaa-ajalla lapsen pitää saada myös valita ystäviään.

Koulussa ja päiväkodissa lapset leikkivät ryhmissä, mutta Poijulan mukaan vapaa-ajalla lapsen pitää saada myös valita ystäviään.

– Kaikkien kanssa leikkiminen on kaunis periaate. Aikuisetkin saavat valita ystävänsä, ja myös lapsen pitää saada viettää aikaa parhaan ystävänsä kanssa.

2. Tunnista ja puutu

Lapselta kannattaa kysyä päivittäin, millaista koulussa oli ja miten siellä meni. Kysymyksistä saa tietoa lapsen koulupäivän kulusta, hänen tunteistaan ja mielialastaan sekä kaverisuhteistaan. Kysymykset myös osoittavat, että vanhempi on kiinnostunut lapsen asioista.

Kivakoulu.fin mukaan ei kannata aina tyytyä lyhyeen normaalivastaukseen ”ihan hyvin” tai ”ok” vaan varata silloin tällöin enemmän aikaa, jotta voitte keskustella aiheesta rauhassa.

Tee kysymyksiä, joihin ei voi vastata vain "kyllä" tai "ei".

Kuuntele sanojen lisäksi lapsen tunteita, äänenpainoa, ilmeitä, eleitä ja kehon asentoja. Kannattaa tehdä sellaisia kysymyksiä, joihin ei voi vastata lyhyesti yhdellä sanalla kyllä tai ei.

Kokeile vaikka kysyä näitä: Mikä oli paras tai pahin tapahtuma koulussa tänään? Kenen kanssa olit koulussa tänään ja millaisia he ovat? Mitä teitte kavereiden kanssa tänään ja oliko se hauskaa? Mitä teit koulumatkalla?

3. Opeta jämäkkyyttä ja selviytyvyyttä

Lasta on myös hyvä valmentaa toimimaan kiusaamistilanteissa. Näennäisen välinpitämätön käyttäytyminen ja jämäkkyys voivat auttaa kiusaamisen lopettamisessa.

Ei välttämättä ole helppoa olla näyttämättä, että on hämmentynyt ja poissa tolaltaan. Kiusaamistilanteista selviytymistä voikin harjoitella kotona vanhempien kanssa.

Kivakoulu.fin mukaan esimerkiksi sanoja ”ei” tai ”lopeta” voi harjoitella kotona peilin edessä. Näiden sanojen avulla voi saada itseä loukkaavan kohtelun loppumaan.

"Halaa lastasi päivittäin ja osoita hänelle, että hän on ehdoitta rakastettu."

Vanhempi voi myös auttaa lastaan vahvistamaan tärkeää selviytyvyyden eli resilienssien kykyä. Resilienssi on käännetty myös joustavuudeksi, sitkeydeksi, sietokyvyksi ja lannistumattomuudeksi.

Lapsen resilienssiä kehittää esimerkiksi vahvistamalla hänen itseluottamustaan ja kannustamalla häntä onnistumaan.

– Halaa lastasi päivittäin ja osoita hänelle, että hän on ehdoitta rakastettu. Tehkää kodistanne turvallinen ja virhevapaa vyöhyke. Kohdatkaa pelot pienin askelin, lapsen tahdissa. Ohjaa lasta omalla esimerkilläsi, sillä lapsi jäljittelee luonnostaan vanhempiaan, Soili Poijula neuvoo.

Poijulan mukaan mitä enemmän läheisiä, välittäviä ihmisiä lapsen elämässä on, sitä paremman suojan hän saa kiusaamiselta.

– Jos lasta laiminlyödään tai kohdellaan kaltoin kotona, uhriutuminen toistuu helposti muualla. Ne, joita pitäisi kohdella erityisen hyvin, joutuvatkin kielteisimmin kohdelluiksi.

Ajankohtainen

Soili Poijula: Lapsi ja kriisi. Selviytymisen tukeminen. Kirjapaja 2016.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Usko tai älä, kahvi ja taapero todellakin muistuttavat toisiaan.

Babble.com kertoo, miten.

1. Ensin niitä välttelee

Harva meistä aneli vanhemmiltaan aamupalapöydässä, että saisi pikku tipan kahvia. ”Edes ihan pienen, tämän kerran.”

30 vuotta myöhemmin olemme aikuisia, joiden ensimmäinen ajatus heräämisen jälkeen on: Kahvin. Keitin. Käyntiin.

Sama pätee lasten saamiseen. Hankalat, meluisat ja sotkuiset vieraat muksut eivät voisi vähempää kiinnostaa, kunnes vauvakuume iskee. Viimeistään oman vastasyntyneen vauvan pehmeä poski saa sekoamaan täydellisesti, ja lopullisesti.

2. Ne potkivat sängystä ylös aamuisin  

Mikään ei houkuttele nousemaan sängystä nopeammin kuin kahvinkeittimen ääni ja tuoreen kahvin tuoksu.

Toisaalta saman asian ajaa taaperon täysi vaippa tai mikä vielä pahempaa – taapero ilman vaippaa mutta epäilyttävän hajuisena.

3. Harvoin tasaisen lämpöisiä

Tämä ei lakkaa yllättämästä: kaadoit hetki sitten kuuman kahvin kuppiisi ja kun nyt juot sen, se onkin kylmää.

Taapero taas rakastaa sinua tulisesti juuri nyt ja hetken päästä vihaa vielä voimallisemmin. Samoin hän ilmoittaa haluavansa aamupalaksi puuroa ja kiljuu hetken päästä kurkku suorana leipien perään.

4. Ne tulevat kalliiksi

Miten kupillinen juomaa, johon on sekoitettu muutama papu, voi maksaa niin paljon?

Pienestä ihmisestä kasvaa nopeasti iso – ja viimeistään silloin hän haluaisi vaikka mitä, hinnasta viis.

5. Yhdessä ne saavat aikaan sotkun

Kahvikuppi, jossa ei ole kantta + vieressä taapero = älä edes yritä. Mikäli kahvikuppi on alle sadan metrin päässä taaperosta, hän saa takuulla heilautettua tai potkaistua sen nurin.

Jos mahdollista, kannattaa pitää molemmat erillään ja nauttia niiden seurasta yksitellen.

6. Tarkkana sokerin kanssa

On ihan ok lisätä kahviin vähän sokeria tai makusiirappia. Liian makea kahvi tarttuu kuitenkin hampaisiin ja muistuttaa maultaan pirtelöä.

Taaperokin voi nauttia toisinaan herkkuja, jotka sisältävät sokeria. Mutta jos hänet palkitsee pari kertaa toffee-patukalla, rusinat saa unohtaa saman tien.

Eikä liiallinen sokerin syöminen ole lapselle, eikä aikuiselle, terveellistä.

7. Ne eivät välttämättä tykkää vihanneksista

Kahvi sopii hyvin yhteen ainakin seuraavien syömisten kanssa: suklaakeksi, suklaamuffini, suklaakakku. Samat herkut uppoavat myös taaperoon.

Parsakaali taas maistuu monelle taaperolle huonommin kuin hiekka. Ja kahvi ja parsakaali taas, kuka haluaa edes kokeilla.

8. Parasta ennen iltaseitsemää

Vain pikku kupponen kahvia iltaruuan jälkeen – kuinka paljon haittaa siitä voi olla? Muksu haluaisi valvoa vielä hetken iltapalan jälkeen – kuinka paljon haittaa siitä voi olla?

Paljon. Näistä molemmista seuraa mittaamattomasti harmia ja vähän unta.

9. Et voi kuvitella elämää ilman niitä

Piste.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kuinka paljon lapsi sairastaa, kun hän aloittaa päivähoidon? Onko jotain mitä vanhempi voi tehdä helpottaakseen tilannetta? Mietin myös vesirokkorokotteen ottamista lapselle päivähoidon aloittamisen takia.

Lastenlääkäri Jarmo Salo:

Virusten aiheuttamat flunssat ja muut tulehdustaudit ovat päiväkoti-ikäisillä lapsilla hyvin tavallisia. Päivähoito kodin ulkopuolella lisää hengitystietulehduksia sitä enemmän, mitä nuorempi lapsi on.

Alle kolmivuotiailla päiväkotilapsilla sairaspäiviä on vuodessa keskimäärin noin 100, mikä on kaksinkertainen määrä kotihoidossa oleviin verrattuna.

Monet tekijät vaikuttavat asiaan, joten toiset sairastavat enemmän ja hankalammin oirein kuin toiset. Lapsen kasvaessa sairastaminen vähenee, ja kolmen vuoden iän jälkeen tilanne yleensä alkaa helpottua.

Tärkein päiväkodissa hoidossa olevan lapsen sairasteluun vaikuttava tekijä on hoitoryhmien koko. Ryhmien pienentäminen olisi tehokas tapa vähentää sairastelua. Tähän vanhempi ei voi juuri vaikuttaa.

Tärkein, mitä vanhemmat voivat käsihygienian opettamisen lisäksi tehdä, on lapsen rokotuksista huolehtiminen.

Hygienialla eli pesuilla, käsidesin käytöllä, lelujen ja pintojen päivittäisellä puhdistuksella ja lelujen kierrättämisellä voidaan auttaa asiaa.

Tärkein asia, mitä vanhemmat voivat käsihygienian opettamisen lisäksi tehdä, on lapsen rokotuksista huolehtiminen. Rokotusohjelmaan kuuluva rotavirusrokote on vähentänyt hankalia ripulitauteja dramaattisesti, ja pneumokokkirokotus on tehnyt saman keuhkokuumeille ja jossain määrin välikorvatulehduksille.

Vesirokkorokotus kannattaa hankkia lapsen täytettyä vuoden. Ilman sitä lapsi sairastaa käytännössä varmasti vesirokon, eikä taudin sairastamisesta ole rokotteeseen verrattuna mitään hyötyä. Rokotus on tulossa rokotusohjelmaan, mutta sitä ennen se kannattaa hankkia itse.

Vauva 9/16

Kysy lisää!

Voit kysyä terveydenhoitaja Mialta myös netissä, vauva.fi/terveydenhoitaja.

Vierailija

Kakkosen ohjeeseen lisäisin että tehostettu käsihygienia koko perheellä ja taaperolle päiväkotivaatteet erikseen (eli kun tullaan kotiin, niin vaihdetaan kotivaatteet). Silloin ainakin tietää tehneensä kaikkensa, kun lapsi sairastuu. Siis huom, kun. Täysin ei voi sairastelua estää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kakkosen ohjeeseen lisäisin että tehostettu käsihygienia koko perheellä ja taaperolle päiväkotivaatteet erikseen (eli kun tullaan kotiin, niin vaihdetaan kotivaatteet). Silloin ainakin tietää tehneensä kaikkensa, kun lapsi sairastuu. Siis huom, kun. Täysin ei voi sairastelua estää.

Tämä hyvä myös! Meillä vaihdetaan aina kotivaatteet päälle, kun tullaan mistä vain kotiin. Kaupan ostoskärryistä tuntui yhdessä vaiheessa tulevan aina flunssa myös.
T. 2

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vauvan pään koko voi kertoa, kuinka älykäs hänestä tulee, brittitutkimus selvitti.

Brittiläinen hyväntekeväisyysjärjestö UK Biobank tutki, millaisia yhteyksiä ihmisen geeniperimän ja saavutusten väliltä löytyy. Tutkimukseen osallistui noin satatuhatta 37–73-vuotiasta brittiläistä.

Tutkijoiden mukaan ne tutkittavat, joilla oli syntyessään ollut isompi pää, kouluttautuivat ”merkittävästi” pidemmälle ja saivat korkeampia pistemääriä kielellisiä ja matemaattisia kykyjä mittaavissa testeissä, The Independent kertoo.

Terveyskirjaston mukaan vastasyntyneen päänympärys on keskimäärin 35 senttiä. Ensimmäisen elinvuoden aikana pää kasvaa keskimäärin sentin kuukaudessa ja ensimmäisen elinvuoden jälkeen päänympärys kasvaa vielä noin kymmenen senttiä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.