Miten saisin pois sen pelon, etten sittenkään pysty olemaan tasapuolinen ja yhtä rakastava äiti molemmille?

Kysymys:

Olen 26-vuotias, nelivuotiaan pojan ja vuodenikäisen tytön äiti.  En ole mikään suurempi suorittaja äitiyden saralla, mutta eräs asia on kasvanut arjessamme elefanttiakin suuremmaksi peikoksi, lähinnä oman mieleni sisällä.

Olen itse kasvanut tyttöjen kanssa ja kokenut lap­suuteni varsin tasapuolisena. Koin kuitenkin vahvasti, että varsinkin äidin hiljainen hyväksyntä omia tunteitani­, virheitäni ja inhimillisiä puoliani kohtaan oli joskus kiven alla: pipistä seurasi suuttumus, ujostelusta ärtymys ja päinvastaisista mielipiteistä paheksunta.

Kun esikoispoikani syntyi, huomasin oman pinnani olevan harvinaisen pitkä verrattuna omien vanhempieni­ reaktioihin sinänsä rauhallisessa lapsuudenkodissa. En hävennyt sitä, kun lapseni huusi kaupan kassajonossa­,  enkä sitä, kun hän ei totellut lääkäriä neuvolassa. ­Pikemminkin olin aina mielessäni pojan puolella.

Vähitellen aloin kummastella asiaa, sillä muistin tarkalleen, kuinka omassa lapsuudessani olin jäänyt vaille tukea ja turvaa ja kuinka erilaisia äitini reaktiot olivat olleet vastaavissa tilanteissa. Erityisen paljon asia kalvoi mieltäni siksi, että esikoisemme on oikeastaan varsin temperamenttinen ja hankala lapsi, joka ärtyy herkästi.

Miten saatan olla niin rakastava, vaikka hän on paljon vaikeampi kuin minä pienenä? Miksen osoita, enkä edes halua osoittaa, hänelle, että hänen täytyisi miellyttää joulupukkia, isovanhempia tai miestäni – kuten minulle oli tehty ilmein ja elein selväksi samassa iässä?

Kun sain tyttäreni, terästäydyin entistä valppaammin miettimään omia tunteitani ja reaktioitani. Johtuiko ­armollisuuteni esikoista kohtaan hänen ­sukupuolestaan? Netistä voi lukea monia kokemuksia siitä, kuinka äidit tuppaavat olemaan lempeämpiä pojilleen ja isät tyttärilleen. Kuinka moni äiti kokee helpommaksi
rakkauden­ jakamisen pojilleen kuin tyttölapsilleen?

Haluan olla kasvattajana mahdollisimman tasapuolinen, ja nyt tuntuu, että jopa tiedekirjallisuuskin olisi tällaisen tavoitteen tiellä. Asiaa ei ole helpottanut eräässä lehdessä ollut psykologin kirjoitus, jossa todettiin freudilaisittain, että rakkauksista suurin on äidin rakkaus esikoispoikaansa.

Ajatus siitä, että minulla olisi alitajunnassani jokin poikia suosiva ja heitä paremmin ymmärtävä ”asetus” päällä, tuntuu arjessa toisinaan sietämättömältä. Vaikka lapsuudessani oli paljon hyviä hetkiä, sieltä puuttui kuitenkin monessa kriittisessä kohdassa se tuki ja turva ja ymmärrys, jota olisin kaivannut, ja siksi luultavasti otan tämän asian erityisen vakavasti. Epäilen omia kykyjäni päivittäin ja tuntuu, että jatkuva itsetarkkailu vie ilon spontaanista yhdessäolosta.

Mitä voin tehdä, jotta voisin nauttia rennosti lapsistani­, mutta saisin samalla pois sen vatsanpohjaa kirpaisevan pelon, etten sittenkään pysty olemaan  tasapuolinen ja yhtä rakastava äiti molemmille?

Tiina

Janna vastaa:

Olet pohtinut ilmeisen paljon omaa lapsuuttasi ja sen vaikutuksia äitiyteesi. Minusta se on hienoa ja hyvin mielenkiintoista.

Pohdit, miten saatat olla niin rakastava lapsellesi, vaikka oma kokemuksesi lapsena­ oli toisenlainen. Itse en usko, että toistaisimme automaattisesti vanhempiemme kasvatusasenteita. Lapsuuden ihmissuhteet vaikuttavat meihin, mutta miten, se on yksilöllistä.

Ehkä sait hyväksyvämmän aikuisen mallin joltain muulta sinulle tärkeältä aikuiselta: isältä, enolta, naapurilta, opettajalta, kaverin äidiltä? Ehkä ymmärsit jo lapsena, ettei vanhemman reaktio johtunut aina sinusta vaan vanhemman omista asenteista, stressistä, muista huolista? Tai ehkä sinulla vain on ­poikkeuksellisen hyvä kyky pohtia lapsesi näkökulmaa ja toimia hänen parhaakseen?

Itse en usko, että jokin teoria, olipa se kuinka netissä tunnettu tai laajasti tieteellisesti hyväksytty, voisi selittää kaikkien ihmisten elämää. Jos juuri herra Freudin, tai häntä siteeraavan psykologin, mielestä suurin rakkaus on äidin rakkaus esikoispoikaa kohtaan, olkoon niin – heidän kohdallaan. Sinun kohdallasi asia voi olla aivan toisin. Ehkä olisit ollut aivan yhtä rakastava äiti esikoisellesi, vaikka hän olisi sattunut syntymään tyttönä.

On täysin yleistä, ymmärrettävää ja luonnollista, että vanhemmat eivät ole aivan tasapuolisia lapsiaan kohtaan. Ehkä voisit yrittää oman asenteesi sijaan katsoa rauhassa lapsiasi: Mistä poikasi nauttii juuri sinun kanssasi? Entä muiden aikuisten kanssa? Mitä tyttäresi tykkää tehdä sinun kanssasi? Entä isänsä, isovanhempiensa­ kanssa? Millä tavoin erilailla tai saman lailla he pyytävät huomiotasi? Mikä kaikki juuri tyttäressäsi tai juuri pojassasi sinua ärsyttää?

Voit pyytää myös läheisiltäsi­ apua: miten he näkevät suhteesi poikaasi tai tyttäreesi?

Ja muistathan: heitä myös nämä minun ajatukseni roskiin, jos ne eivät sovi juuri sinun elämääsi.

Meidän Perhe 6/2013

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Kysymyksiä voit lähettää osoitteeseen meidanperhe.kysely@sanomamagazines.fi. Laita viestin otsikoksi "Janna vastaa".

Lue lisää Jannan vastauksia

Vierailija

Minä olen miniäkokelaana perheessä jossa on ollut kaksi poikaa, nyt siis aikuisia miehiä. Pojista vanhin on aina ollut anoppikokelaani lellikki ja tämä näkyy aikuisiälläkin. Mies on täysi narsisti ja koko perhe pyörii tämän yhden ihmisen ympärillä. Uhkailu, kiristäminen, muiden kyykyttäminen ja itsensä passauttaminen on tälle ihmiselle tyypillistä.

Itse elän avolittossa tämän perheen nuorimman miehen kanssa. Hän on koko ikänsä joutunut kasvamaan isoveljensä varjossa ja saanut kärsiä tästä eriarvoisuudesta. Mieheni joutuu yksin auttamaan äitiään ja isäänsä, koska vanhin veljensä ei auta ketään vaan hänen ajatusmaailmaansa mahtuu vain se ajatus, että kaikki ovat olemassa täällä häntä varten. Tämä vanhin veljeksistä on saanut anteeksi mitä uskomattomimpia temppuja.

Elämä tässä perheessä on todella vinoutunutta ja sen vuoksi todella väsyttävää toisinaan.

Vierailija

Itse olen kasvanut oerheessä, jossa jälkeeni syntynyt poika oli äidin silmäterä ja lempilapsi hyvin näkyvästi. Asia on edelleen näin, vaikka me kaksi lasta olemme jo kohta nelikymppisiä. Veljeni saa edelleen tehdä elämässään vaikka miten hölmäjö pääsöksiä tahansa ja juoksuttaa vanhempiaan miten vain, niin häntä ja hänen tekemisiään ei saa äitini silmissä sanallakaan moittia/arvostella. Hyvä, että mietitään asiaa, se on toisen (tässä tapauksessa minun = esikoistytön) silmissä ja kokemuskena karmaisevaa todellisuutta. Tee mitä vain, et koskaan riitä äidille. Itse olen tämän tiedostanut jo lapsena ja yrittänyt kovasti olla katkeroitumatta ja sillä pilaamatta elämääni. Nyt itse kahden lapsen äitinä olen tiukan tasapuolinen ja rakastan lapsiani yhtä paljon, siihenkin pytyy aivan hyvin!  :)  

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Usko tai älä, kahvi ja taapero todellakin muistuttavat toisiaan.

Babble.com kertoo, miten.

1. Ensin niitä välttelee

Harva meistä aneli vanhemmiltaan aamupalapöydässä, että saisi pikku tipan kahvia. ”Edes ihan pienen, tämän kerran.”

30 vuotta myöhemmin olemme aikuisia, joiden ensimmäinen ajatus heräämisen jälkeen on: Kahvin. Keitin. Käyntiin.

Sama pätee lasten saamiseen. Hankalat, meluisat ja sotkuiset vieraat muksut eivät voisi vähempää kiinnostaa, kunnes vauvakuume iskee. Viimeistään oman vastasyntyneen vauvan pehmeä poski saa sekoamaan täydellisesti, ja lopullisesti.

2. Ne potkivat sängystä ylös aamuisin  

Mikään ei houkuttele nousemaan sängystä nopeammin kuin kahvinkeittimen ääni ja tuoreen kahvin tuoksu.

Toisaalta saman asian ajaa taaperon täysi vaippa tai mikä vielä pahempaa – taapero ilman vaippaa mutta epäilyttävän hajuisena.

3. Harvoin tasaisen lämpöisiä

Tämä ei lakkaa yllättämästä: kaadoit hetki sitten kuuman kahvin kuppiisi ja kun nyt juot sen, se onkin kylmää.

Taapero taas rakastaa sinua tulisesti juuri nyt ja hetken päästä vihaa vielä voimallisemmin. Samoin hän ilmoittaa haluavansa aamupalaksi puuroa ja kiljuu hetken päästä kurkku suorana leipien perään.

4. Ne tulevat kalliiksi

Miten kupillinen juomaa, johon on sekoitettu muutama papu, voi maksaa niin paljon?

Pienestä ihmisestä kasvaa nopeasti iso – ja viimeistään silloin hän haluaisi vaikka mitä, hinnasta viis.

5. Yhdessä ne saavat aikaan sotkun

Kahvikuppi, jossa ei ole kantta + vieressä taapero = älä edes yritä. Mikäli kahvikuppi on alle sadan metrin päässä taaperosta, hän saa takuulla heilautettua tai potkaistua sen nurin.

Jos mahdollista, kannattaa pitää molemmat erillään ja nauttia niiden seurasta yksitellen.

6. Tarkkana sokerin kanssa

On ihan ok lisätä kahviin vähän sokeria tai makusiirappia. Liian makea kahvi tarttuu kuitenkin hampaisiin ja muistuttaa maultaan pirtelöä.

Taaperokin voi nauttia toisinaan herkkuja, jotka sisältävät sokeria. Mutta jos hänet palkitsee pari kertaa toffee-patukalla, rusinat saa unohtaa saman tien.

Eikä liiallinen sokerin syöminen ole lapselle, eikä aikuiselle, terveellistä.

7. Ne eivät välttämättä tykkää vihanneksista

Kahvi sopii hyvin yhteen ainakin seuraavien syömisten kanssa: suklaakeksi, suklaamuffini, suklaakakku. Samat herkut uppoavat myös taaperoon.

Parsakaali taas maistuu monelle taaperolle huonommin kuin hiekka. Ja kahvi ja parsakaali taas, kuka haluaa edes kokeilla.

8. Parasta ennen iltaseitsemää

Vain pikku kupponen kahvia iltaruuan jälkeen – kuinka paljon haittaa siitä voi olla? Muksu haluaisi valvoa vielä hetken iltapalan jälkeen – kuinka paljon haittaa siitä voi olla?

Paljon. Näistä molemmista seuraa mittaamattomasti harmia ja vähän unta.

9. Et voi kuvitella elämää ilman niitä

Piste.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kuinka paljon lapsi sairastaa, kun hän aloittaa päivähoidon? Onko jotain mitä vanhempi voi tehdä helpottaakseen tilannetta? Mietin myös vesirokkorokotteen ottamista lapselle päivähoidon aloittamisen takia.

Lastenlääkäri Jarmo Salo:

Virusten aiheuttamat flunssat ja muut tulehdustaudit ovat päiväkoti-ikäisillä lapsilla hyvin tavallisia. Päivähoito kodin ulkopuolella lisää hengitystietulehduksia sitä enemmän, mitä nuorempi lapsi on.

Alle kolmivuotiailla päiväkotilapsilla sairaspäiviä on vuodessa keskimäärin noin 100, mikä on kaksinkertainen määrä kotihoidossa oleviin verrattuna.

Monet tekijät vaikuttavat asiaan, joten toiset sairastavat enemmän ja hankalammin oirein kuin toiset. Lapsen kasvaessa sairastaminen vähenee, ja kolmen vuoden iän jälkeen tilanne yleensä alkaa helpottua.

Tärkein päiväkodissa hoidossa olevan lapsen sairasteluun vaikuttava tekijä on hoitoryhmien koko. Ryhmien pienentäminen olisi tehokas tapa vähentää sairastelua. Tähän vanhempi ei voi juuri vaikuttaa.

Tärkein, mitä vanhemmat voivat käsihygienian opettamisen lisäksi tehdä, on lapsen rokotuksista huolehtiminen.

Hygienialla eli pesuilla, käsidesin käytöllä, lelujen ja pintojen päivittäisellä puhdistuksella ja lelujen kierrättämisellä voidaan auttaa asiaa.

Tärkein asia, mitä vanhemmat voivat käsihygienian opettamisen lisäksi tehdä, on lapsen rokotuksista huolehtiminen. Rokotusohjelmaan kuuluva rotavirusrokote on vähentänyt hankalia ripulitauteja dramaattisesti, ja pneumokokkirokotus on tehnyt saman keuhkokuumeille ja jossain määrin välikorvatulehduksille.

Vesirokkorokotus kannattaa hankkia lapsen täytettyä vuoden. Ilman sitä lapsi sairastaa käytännössä varmasti vesirokon, eikä taudin sairastamisesta ole rokotteeseen verrattuna mitään hyötyä. Rokotus on tulossa rokotusohjelmaan, mutta sitä ennen se kannattaa hankkia itse.

Vauva 9/16

Kysy lisää!

Voit kysyä terveydenhoitaja Mialta myös netissä, vauva.fi/terveydenhoitaja.

Vierailija

Kakkosen ohjeeseen lisäisin että tehostettu käsihygienia koko perheellä ja taaperolle päiväkotivaatteet erikseen (eli kun tullaan kotiin, niin vaihdetaan kotivaatteet). Silloin ainakin tietää tehneensä kaikkensa, kun lapsi sairastuu. Siis huom, kun. Täysin ei voi sairastelua estää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kakkosen ohjeeseen lisäisin että tehostettu käsihygienia koko perheellä ja taaperolle päiväkotivaatteet erikseen (eli kun tullaan kotiin, niin vaihdetaan kotivaatteet). Silloin ainakin tietää tehneensä kaikkensa, kun lapsi sairastuu. Siis huom, kun. Täysin ei voi sairastelua estää.

Tämä hyvä myös! Meillä vaihdetaan aina kotivaatteet päälle, kun tullaan mistä vain kotiin. Kaupan ostoskärryistä tuntui yhdessä vaiheessa tulevan aina flunssa myös.
T. 2

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vauvan pään koko voi kertoa, kuinka älykäs hänestä tulee, brittitutkimus selvitti.

Brittiläinen hyväntekeväisyysjärjestö UK Biobank tutki, millaisia yhteyksiä ihmisen geeniperimän ja saavutusten väliltä löytyy. Tutkimukseen osallistui noin satatuhatta 37–73-vuotiasta brittiläistä.

Tutkijoiden mukaan ne tutkittavat, joilla oli syntyessään ollut isompi pää, kouluttautuivat ”merkittävästi” pidemmälle ja saivat korkeampia pistemääriä kielellisiä ja matemaattisia kykyjä mittaavissa testeissä, The Independent kertoo.

Terveyskirjaston mukaan vastasyntyneen päänympärys on keskimäärin 35 senttiä. Ensimmäisen elinvuoden aikana pää kasvaa keskimäärin sentin kuukaudessa ja ensimmäisen elinvuoden jälkeen päänympärys kasvaa vielä noin kymmenen senttiä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Familings-vauvanpatjan kehittäjä Hanna Sissala vastaa kuuteen kysymykseen.

1. Mistä idea patjaan sai alkunsa?

"Esikoiseni itki paljon ja nukahti vain heijaamalla. Olimme huolissamme ja stressaantuneita, ja uni oli kaikilla vähissä. Yritin etsiä nukuttamiseen tarkoitettua tuotetta, joka tekisi heijaavaa liikettä, mutta en löytänyt.

Toisen lapsemme kanssa meillä oli kotona jo patjan prototyyppi ahkerassa käytössä."

2. Patjan pinta liikkuu ylös ja alas. Miten se toimii?

"Patjassa on kehikko, jonka päällä on verkkokangas. Heijausliikkeen tekee moottori, joka on koteloitu näkymättömiin patjan rakenteeseen. Moottori toimii verkkovirralla.

Heijausliikkeen nopeutta voi säätää kytkimellä tai pysäyttää kokonaan. Päällä ollessaan moottori pitää pientä hurinaa."

3. Kuinka kauan heijausliikkeessä voi olla kerrallaan? Voiko vauva olla siinä koko yön?

"Voi siinä olla koko yön. Perheillä on erilaisia tapoja käyttää patjaa.

Osa vauvoista vaatii jatkuvaa heijausliikettä, osa vaikka vain alkuun päästäkseen syvään uneen. Itselläni vauva oli usein patjalla alkuyön, ja ensimmäisen heräämisen jälkeen otin vauvan viereeni jatkamaan unia.

Liikkeessä olevalle patjalle voi nostaa vauvan jatkamaan unia myös vaikka vaunulenkin jälkeen."

4. Minkä ikäiselle patjaa voi käyttää? Käykö se vielä, kun vauva jo konttaa?

"Patja on sitä toimivampi, mitä nuorempi vauva on. Painorajoitus on 10 kiloa, kun patja on liikkeessä, ja raja on aika tarkka. Patjalle ei saa päästää isosisaruksia pomppimaan.

Kun moottori ei ole päällä, painoraja on 20 kiloa. Patja kestää, vaikka lapsi konttaisi tai nousisi seisomaan."

5. Minkä kokoiseen sänkyyn patja sopii? Laitetaanko verkkokankaan päälle lakana?

"Patjan koko on 60 x 120 cm, joka on Suomessa yleisin pinnasängyn koko. Sitä suurempaan sänkyyn patjaa ei saa laittaa, ettei vauva jää jumiin patjan ja sängyn väliin.

Verkkokankaan idea on, että ilma pääsee kulkemaan sen läpi, vaikka vauva kierähtäisi mahalleen. En suosittele lakanaa, koska se poistaa tuon ominaisuuden. Suositus on aina, että vauva nukutetaan selälleen.

Verkkokankaan voi irrottaa ja pestä koneessa 60 asteessa."

6. Patjan hinta on 490 euroa. Mistä tiedän, toimiiko patja meillä? Voiko sitä kokeilla?

"Patjan voi myös vuokrata. Viikkovuokra on 35 euroa."

Familings-vauvanpatja on palkittu Saksan Kind+Jugend -messujen innovaatiopalkinnolla.

Vierailija

No kaikkea sitä.. Taas yksi turhake jolla saada lapsen läheisyydentarpeen tyydyttäminen pois vanhemmilta itseltään.. Ja varmasti myös turvallisuusriski, verkkovirralla toimivat moottorit.. Eikö vauvalle tule kylmä kun alapuolella ilma viheltää..

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.