Lordi pelkäsi ensin lapsia. Nyt se on Olivian paras ystävä. Olivian äiti Tanja Lohkovuori kertoo videolla, miten ystävyys syttyi.

Olivia, 2, osaa sanoa vasta muutaman sanan. Ensimmäinen ja tärkein niistä on hauva.

Kymmenenvuotias Lordi oli alun perin Olivian äidin papan koira, ja se pelkäsi lapsia. Oliviaan se kuitenkin rakastui.

Nyt koira ja tyttö ovat erottamaton parivaljakko. Lordi osallistuu Olivian järjestämille leikkiteekutsuille ja pelaa tytön kanssa palloa. Välillä tulee riitaa, kun Lordi unohtaa, ettei nukkeja saa pureskella.

Olivialle saattaa iskeä ikävä Lordia vaikka kesken kauppareissun. Silloinkin hän sanoo:

– Hauva.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Lapsuusiän epilepsiasta voi parantua. Joistakin muodoista jopa yli 90 prosenttia paranee aikuisikään mennessä.

Mitkä ihan tavalliset oireet voivat kertoa lapsen sairastavan epilepsiaa?

Lapsuusiän epilepsiaa on monta eri tyyppiä. Yhteistä kaikille on aivojen sähköisen toiminnan häiriö, joka näkyy erilaisina oireina.

Vauvalla vakavakin epilepsia voi sekoittua imeväisikäisen reflekseihin.

Vauvalla vakavakin epilepsia voi sekoittua imeväisikäisen reflekseihin. Oireena voi olla vain pään nyökähdys herätessä, ja samalla kädet levähtävät sivuille ja sieltä eteen. Tätä epilepsiaoiretta ei aina tunnista ammattilainenkaan.

Oireet voivat olla myös hyvin pieniä, kuten suun maiskuttelua yöaikana, kielen lipomista tai kauhukohtausten tyyppistä oirehdintaa. Leikki- ja kouluikäiset lapset taas voivat oirehtia poissaolokohtauksilla. Ne ovat lyhyitä, alle 20 sekunnin poissaoloja, joihin voi liittyä silmien räpyttelyä tai toiminnan keskeytymistä. Kohtauksen aikana esimerkiksi opettajan antama ohje voi mennä lapselta ohi.

Myös psyykkisen ja neurologisen kehityksen pysähtyminen voi olla merkki epilepsiasta.

Mistä tiedän, milloin kyse on epilepsiasta ja milloin jostakin muusta?

Nyrkkisääntö on tämä: Loppuuko oire, kun ottaa kontaktin lapseen? Jos loppuu, kyse ei yleensä ole epilepsiasta. Esimerkiksi tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivään lapseen kontaktin saa.

Jos kohtaus liittyy kipuun, kuten rokottamiseen, se on harvoin epilepsiaa.

Epilepsian tunnistaminen ei ole aina helppoa. Esimerkiksi kuumekouristukset muistuttavat epilepsiakohtauksia, mutta jos lapsi kouristaa tai menee veltoksi vain kuumeisena, kyse ei ole epilepsiasta. Samoin jos kohtaus liittyy kipuun, kuten rokottamiseen, se on harvoin epilepsiaa.

Vaikeita erotettavia ovat yölliset kauhukohtaukset ja unenaikaiset epilepsiaoireet. Kauhukohtaustenkaan aikana lapseen ei saa kontaktia, koska lapsi on syvässä unessa. Epilepsiaan voi viitata se, että kohtauksia on useita yössä. Epilepsiasta ei välttämättä ole kyse, vaikka oireet jäisivät pois lääkityksellä, koska lääkkeet korjaavat joskus myös kauhukohtauksia.

Oireet saattavat muistuttaa niin paljon toisiaan, että epilepsia selviää vain aivosähkökäyrästä. Sairausepäilyt on tutkittava erikoissairaanhoidossa lastenneurologin tai lastenlääkärin vastaanotolla.

Miten lapsen epilepsiaa hoidetaan?

Ensisijainen hoito on lääkitys. Yleensä noin 60–70 prosenttia potilaista saa avun lääkkeistä.

Harvinaisempia hoitoja ovat hermostimulaatio ja leikkaus.

Vaikeahoitoisessa epilepsiassa yksi hoitovaihtoehto on Atkinsin dieettiä muistuttava ruokavalio. Harvinaisempia hoitoja ovat hermostimulaatio ja leikkaus.

Voiko lapsuusiän epilepsiasta parantua?

Kyllä voi. Joistakin epilepsiamuodoista jopa yli 90 prosenttia paranee aikuisikään mennessä. Mahdollista on sekin, että iän myötä tauti muuttaa muotoaan ja alkaa oirehtia isoina kohtauksina.

Asiantuntijana lastenneurologi Pirkko Karttunen-Lewandowski.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Rakastaako lapsesi pukeutumisleikkejä? Se on hyvä merkki.

Pitkäjänteisyys, sisukkuus ja hyvä itsehillintä ovat tärkeitä ominaisuuksia. Niitä tarvitaan työelämässä, ihmissuhteissa ja oman hyvinvoinnin ylläpitämisessä.

Itsehillintä liittyy osaksi ihmisen temperamenttiin, mutta taitoa voi myös opetella. Tutkijoilla on lapsen sisukkuuden ja pitkäjänteisyyden kehittämiseen hauska keino: pukeutumisleikit! Minnesotan yliopiston tutkimuksessa huomattiin, että sinnikkään hahmon esittäminen lisää myös lapsen omaa sinnikkyyttä.

(Psst! Asiantuntijoiden mukaan pukeutumisleikit ovat lapselle muutenkin vallan mainiota tekemistä. Ne kehittävät sosiaalisia taitoja, luovuutta, motoriikkaa, empatiaa ja päättelykykyä.)

Minä, hän ja Batman

Tutkimuksessa 180 lapsen oli tarkoitus tehdä tehtäviä tietokoneella 10 minuutin ajan. Lapset saivat mennä välillä pelaamaan iPadilla, jos touhu kävi liian pitkäpiimäiseksi. Osallistujat olivat 4- ja 6-vuotiaita.

Osallistujat jaettiin ennen tehtävien tekemistä kolmeen ryhmään:

1. Ensimmäisen ryhmän lasten piti kysyä hommia tehdessään itseltään: ”Teenkö minä kovasti töitä?”

2. Toista ryhmää ohjeistettiin ajattelemaan itseään kolmannessa persoonassa, eli tarkastelemaan tekemistään ulkopuolisen silmin. Samalla heitä kehotettiin kysymään itseltään: ”Tekeekö Hanna (jos lapsen nimi on Hanna) kovasti töitä?”

3. Kolmannen ryhmän jokaiselta osallistujalta kysyttiin ensiksi, kuka elokuvista tuttu hahmo on hänen mielestään sisukas. Lapsi sai valita Batmanin, Puuha Peten, Tähkäpään tai Disneyn kalahahmon Doryn. Sen jälkeen lapsi pukeutui hahmoksi. Häntä ohjeistettiin kysymään työn tiimellyksessä itseltään: ”Tekeekö Batman kovasti töitä?”

Tutkijoiden mukaan hahmoiksi pukeutuneet lapset tekivät tylsät tehtävät muita ryhmiä nopeammin.

He siis pystyivät parhaiten välttämään iPadin houkutukset. Omaa tekemistään kolmannessa persoonassa tuumailleet pärjästivät ryhmistä toiseksi parhaiten. Ensimmäisellä ryhmän lapsilla kului tehtävissä eniten aikaa.

Vaikka supersankareiksi pukeutuneet olivat sinnikkäimpiä, kaikki ryhmät tykkäsivät hauskasta pelailusta enemmän kuin tylsien tehtävien tekemisestä. 6-vuotiaat olivat sinnikkäämpiä kuin 4-vuotiaat.

Miksi supersankarin esittäminen lisää lapsen sinnikkyyttä?

Tutkijat ovat epävarmoja vastauksesta.

He epäilevät, että toisen esittäminen auttaa lasta etäännyttämään itsensä tilanteesta. Toisaalta syy voi piillä siinä, että lapsi ajattelee supersankaria esittäessään olevansa ihan oikeasti supersankari. Sen takia lapsi myös käyttäytyy sankarin tapaan, eli sinnikkäästi.

Hyvä itsehillintä lapsena ennustaa hyvää tulevaisuutta. Tämä huomattiin 60-luvun klassisessa vaahtokarkkitutkimuksessa. Sen mukaan ne lapset, jotka pystyivät koetilanteessa hillitsemään itsensä vaahtokarkin houkutuksilta, menestyivät elämässä impulsiivisia lapsia paremmin. Lapsena itsehillinnässä paremmat olivat aikuisena terveempiä ja hyvätuloisempia.

Viime vuonna julkaistussa tutkimuksessa hyvän itsehillinnän todettiin kulkevan käsi kädessä empaattisuuden kanssa. Sisukkailla tyypeillä on siis myös tunneälyä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mitä täällä nyt oikein tapahtuu? Hyväntuulisesta leikki-ikäisestä on kuoriutunut kuohahteleva ja kapinoiva kuusivuotias.

Vielä hetki sitten lapsi puki aamuisin päiväkotivaatteet iloisesti rallatellen. Nyt hän ei tunnu tekevän mitään niin kuin pyydetään. Aamut sujuvat kuin hidastetussa elokuvassa. Lisäksi lapsi tiuskii, näsäviisastelee ja raivoaa välillä niin, että ovet paukkuvat ja tavarat lentävät.

Vanhemmat ovat kummissaan. Onko meille muuttanut minikokoinen teini? Vastahan uhmaiästä selvittiin. Mitä tämä tarkoittaa, ja miten tuiskahteluun pitäisi suhtautua?

Ilmiö on monelle tuttu. Psykologi Suvi Laru Väestöliitosta vahvistaa, että lapselle tosiaan saattaa tulla uusi uhmavaihe kuuden vuoden tienoilla. Usein se ajoittuu esikouluvuoteen tai sen lopulle.

– Sitä ei tarvitse säikähtää. Se kuuluu lapsen kehitykseen, Laru sanoo.

Uhma on lapsen yritystä irtautua vanhemmasta. Noin pari–kolmevuotiaana lapsi oivaltaa erillisyytensä ja testailee päätösvaltansa rajoja.

Päiväkoti- ja kouluiän taitteessa lapsi on uudelleen samanlaisten pohdintojen edessä: minähän olen jo aika iso – ja silti vielä pieni.

Uhma on lapsen yritystä irtautua vanhemmasta.

Tunteiden myllerrys kumpuaa sekä sisäisestä ristiriidasta että ulkoisista käytännön haasteista. Pian koulua aloittelevalta lapselta odotetaan jo monenlaisia uusia taitoja, ja hän voi itsekin vaatia itseltään paljon.

Lupa olla vielä pieni

Pelin jälkeen kiukuttaa ja hikisukat lentelevät. Lasta turhauttaa, kun hän ei osaa tehdä yhtä hienoja maaleja jalkapallokentällä kuin pari vuotta vanhempi naapurin poika.

Silloin tarvitaan vanhempien tukea. Vaikka eskari-ikäisen itsehillintä ajoittain sujuu jo hyvin, hankalien tunteiden sietäminen on monelle vielä tässä iässä vaikeaa. Kun oman vaikutusvallan ja kykyjen rajat tulevat vastaan, seuraa väistämättä pettymyksiä.

– Aikuisen tehtävä on auttaa lasta sietämään vaikeita tunteita. Siinä me ihmiset emme oikeastaan koskaan ole valmiita, mutta aina voi kehittyä, Suvi Laru sanoo.

Kiukuttavia tilanteita on hyvä käydä yhdessä läpi ja purkaa osiin. Mikä siinä oikeastaan suututti niin kovasti?

Ikävien tunteiden vastapainoksi lapsi tarvitsee paljon myönteistä palautetta.

Kuusivuotias ymmärtää perusteluja jo paremmin kuin kolmevuotias uhmaikäinen: Eri iässä osaamme eri juttuja. Muistathan, että naapurin poika on harjoitellut pelaamista kaksi vuotta sinua pidempään. Myös hän on ollut joskus sinun ikäisesi ja vasta opetellut.

– Lapselle voi kertoa, ettei hänen tarvitse yrittää olla isompi kuin onkaan. Hän ei osaa vielä kaikkea, mutta hän oppii ja kehittyy koko ajan.

Ikävien tunteiden vastapainoksi lapsi tarvitsee paljon myönteistä palautetta. Iloitkaa täysin sydämin, kun jokin menee hyvin. Kehu lasta siitä, mitä hän jo osaa ja miten sinnikkäästi hän harjoittelee uusia taitoja.

Muistuta lasta kaikesta siitä, mitä hän on jo oppinut ja saa tehdä. Kuusivuotias ei voi yksin päättää, mitä kaikkea kaupasta ostetaan, mutta hän saa osallistua pienin valinnoin ja vaikkapa ostoksia punnitsemalla.

Tai vaikkei eskarilainen ihan vielä voikaan kulkea yksin niin kuin kouluikäinen isosisko, niin ennen pitkää se kyllä onnistuu: hänhän osaa jo hienosti katsoa kadun ylityksessä molempiin suuntiin.

Erota tunteet ja teot

Kaikki eskarit eivät kiehahtele samaan malliin. Toisilla tämä vaihe voi mennä ohi huomaamattomammin, ja sekin on täysin normaalia. Jokainen lapsi on temperamentiltaan omanlaisensa.

Jos arki on jatkuvaa taistoa, aikuisten kannattaa miettiä myös omaa osuuttaan vuorovaikutuksessa. Miten me vanhemmat reagoimme lapsen kiukkuun? Onko lapsella tilaa näyttää kaikkia tunteitaan?

– Tunteita saa ja pitää olla. On ihan hyvä, että lapsella on vahvaa tahtoa. Se on eri asia, miten tunteita tuodaan esiin ja miten käyttäydytään, Suvi Laru muistuttaa.

Ei siis haittaa, että kiukuttaa. Tahallaan ei kuitenkaan saa tehdä toiselle ikäviä asioita. Ketään ei saa satuttaa, lyödä tai potkia, eikä tavaroita saa rikkoa. Jos suutuspäissään tekee väärin, täytyy pyytää anteeksi.

"Tunteita saa ja pitää olla. On ihan hyvä, että lapsella on vahvaa tahtoa."

Räiskähtelevälle kuusivuotiaalle voi pukea tilanteita sanoiksi kuten pienemmällekin uhmaikäiselle: Huomaan, että sinua harmittaa. Mutta me teemme nyt näin.

Äidin ja isän kanssa saa olla eri mieltä. Aikuinen silti tietää ja päättää, milloin lasten pitää mennä nukkumaan tai millaisella säällä laitetaan pipo päähän.

Älä sorru haukkumaan

Toisten satuttamisen lisäksi myös tiuskimiseen ja nimittelyyn kannattaa puuttua. Toisille ei saa puhua rumasti – ei aikuisellekaan.

Vaikkei ihan joka sanasta tai äänenpainosta jaksaisikaan huomauttaa, pääsääntöisesti on tärkeää luoda kotiin myönteistä ilmapiiriä, Laru toteaa.

Haukkuminen on henkistä väkivaltaa, joka murentaa lapsen itsetuntoa.

Senkin voi tehdä rauhallisesti ja myötätuntoisesti, vaikkapa tähän tapaan: Nyt minusta tuntuu, että puhut vähän rumasti pikkusiskolle. Sinua taitaa harmittaa jokin, ja varmaan alkaa olla nälkäkin. Syödään ihan kohta, sitten varmaan helpottaa.

Myönteiseen ilmapiiriin kuuluu, ettei aikuinen sorru leimaamaan tai nimittelemään lasta. Haukkuminen on henkistä väkivaltaa, joka murentaa lapsen itsetuntoa.

Pysy itse aikuisena

Kun äiti on kuullut väsymykseen asti olevansa maailman tyhmin, voi joskus tehdä mieli ärähtää takaisin: no, se onkin näköjään periytynyt.

Miten hillitä itsensä ja pitää sammakot suussa, kun huomaa, että alkaa mennä hermo?

– Aikuisen pitää yrittää pysäyttää oma toimintansa ja päästä pois vihaisesta mielentilasta. Kannattaa muistuttaa itselleen: minä olen aikuinen, enkä saa mennä viisi–kuusivuotiaan tasolle, Suvi Laru sanoo.

Joskus auttaa, jos vetäydyt hetkeksi rauhoittumaan. Säilytä silti yhteys lapseen äläkä jätä häntä yksin. Kun puhut lapselle, ota häneen katsekontakti ja rauhoita tietoisesti äänesi. Lapselta voi kysyä, haluaako hänkin ehkä vetää henkeä ja rauhoittua ja palata vasta sitten asiaan, vai haluaako hän tulla vaikka syliin.

Ja jos väsyneenä tulee ylilyöntejä, asia pitää käsitellä lapsen kanssa: Anteeksi, että huusin äsken. Tai: Hei, nyt sanoin ihan liian tiukasti. En tarkoittanut sitä.

Tärkeää on, että lapsi saa arjessa riittävästi vanhempien jakamatonta huomiota.

Pysähdy ja mieti, mikä lasta näissä tilanteissa kiukuttaa. Hän vain haluaa saada tahtoaan esiin ja vaikuttaa asioihin. Jos aina samoissa asioissa tulee hankausta, niistä on hyvä jutella lapsen kanssa rauhallisena hetkenä. Voisiko tilanteisiin keksiä yhdessä ratkaisun?

Tärkeää on myös, että lapsi saa arjessa riittävästi vanhempien jakamatonta huomiota. Näytä lapselle, että vaikka hän kasvaa ja oppii, hän on silti ihan samalla tavalla isän ja äidin pieni kuin ennenkin. Hänestä pidetään huolta ja häntä rakastetaan sellaisena kuin hän on.

Meidän Perhe 12/2016

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Äiti pohtii, mistä mahtaa johtua lapsen mieltymys tiettyyn väriin.

”Poikani, kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta, on iloinen ja fiksu kaveri. Hän on erityisen mieltynyt keltaiseen väriin. Aina kun mahdollista hän valitsee keltaisen, oli kyse sitten leluista, kynistä tai mistä vain pikkuesineestä. Jos leikkipuistossa kaveri ottaa keltaisen lapion ja hänelle jää muun värinen, se ei kelpaa, vaan poika rupeaa itkemään ja huutaa keltaisen lapion perään.

Mistä moinen mahtaa johtua? Onko tähän jokin psykologinen selitys vai sattuuko poikani muuten vain rakastamaan keltaista? Iloinen värihän se on, ei siinä mitään.”

Utelias äiti

Janna vastaa

Moni vanhempi tunnistaa varmasti lapiokriisin. On aivan turha selittää taaperolle, että kiva punainen lapio olisi vapaana, jos tärkeä keltainen on viety.

Vauvat erottavat värejä noin kolmen kuukauden ikäisestä. Värinäkötutkimuksissa on huomattu, että vauvat katsovat mieluiten sinistä ja punaista väriä. Vähiten vauvoja kiinnostaa ruskea väri. Mutta yksilöllisiä eroja on, ja jollekin vauvalle keltainen on kiinnostavin väri, vaikka emme tiedä miksi.

Löytyykö pojan vauvavaiheista jotain rakasta keltaista?

Isompien lasten lempivärin kehityksestä en löytänyt tutkimuksia. Ainoaksi psykologiseksi selitykseksi tulee mieleen niin kutsuttu siirtymäobjekti. Se tarkoittaa vauvalle tärkeää esinettä tai ilmiötä, jonka avulla hän vähitellen kasvaa vanhemmasta erilliseksi ihmiseksi.

Usein siirtymäobjekti on uninalle, riepu tai muu esine, jonka tärkeyden aikuinenkin huomaa. Sama merkitys voi olla jollakin, jota vauva katsoo sängyssään maaten ja unta odotellen. Tällainen voi olla esimerkiksi verhot tai t-paita, jota isä käyttää usein. Mahtaisiko poikanne vauvavaiheista löytyä jotakin erityisen rakasta keltaista?

On harmi, miten nopeasti lelut ja vaatteet jakautuvat pöhkösti tyttöjen ja poikien väreihin niin kauppojen hyllyssä kuin vanhempien mielissäkin. Kuulosta kivalta, että asia on sinusta kiinnostava ja iloinen. Todennäköisesti lempiväri pysyy mysteerinä, mutta on pojallenne tärkeä asia. Ehkä hän puheen kehittyessä osaa kertoa teille itse, mikä keltaisessa on hänen mielestään niin kiehtovaa.

Meidän Perhe 11/16

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi tästä tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com otsikolla ”Janna vastaa”.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.