Lordi pelkäsi ensin lapsia. Nyt se on Olivian paras ystävä. Olivian äiti Tanja Lohkovuori kertoo videolla, miten ystävyys syttyi.

Olivia, 2, osaa sanoa vasta muutaman sanan. Ensimmäinen ja tärkein niistä on hauva.

Kymmenenvuotias Lordi oli alun perin Olivian äidin papan koira, ja se pelkäsi lapsia. Oliviaan se kuitenkin rakastui.

Nyt koira ja tyttö ovat erottamaton parivaljakko. Lordi osallistuu Olivian järjestämille leikkiteekutsuille ja pelaa tytön kanssa palloa. Välillä tulee riitaa, kun Lordi unohtaa, ettei nukkeja saa pureskella.

Olivialle saattaa iskeä ikävä Lordia vaikka kesken kauppareissun. Silloinkin hän sanoo:

– Hauva.

Älä hikeenny, vaikka lapsi oppisi kuivaksi myöhemmin kuin muut. Pottatreeni ei ole vanhempien välinen kilpailulaji.

Lapset oppivat päiväkuivaksi nykyään keskimäärin kolmevuotiaana. Kuivaksi oppimisen lykkääntymisen todennäköisin syy on se, että vaipat ovat nykyään niin helppokäyttöisiä ja mukavan tuntuisia. Kuivaksi opetteluun ei ole yhtä suurta motivaatiota kuin ennen – ei lapsilla eikä heidän vanhemmillaan.

Vaippojen materiaalit ovat kehittyneet niin ihoystävällisiksi, että vaippaihottumaa on selvästi vähemmän kuin aiempina vuosikymmeninä. Ja koska vaipan pinta tuntuu kuivalta pissaamisen jälkeenkin, taaperolla ei ole tarvetta päästä vaipoista eroon.

Onko se ongelma?

Merkittävin haittatekijä uusissa supermukavissa vaipoissa on ekologinen. Kun niitä käytetään entistä pidempään, kertyy myös entistä enemmän jätettä.

Luonnon näkökulmasta olisi siis parempi, jos kertakäyttövaippoja ei käytettäisi niin pitkään. Mitään muuta haittaa myöhäisestä oppimisesta ei ole.

Oppipa lapsi potalle ennemmin tai myöhemmin, terve lapsi oppii aina. Lapsi ei mene eskariin vaipat housuissa.

Jos vanhemmat alkavat kokea tilanteen pulmalliseksi, eivätkä pottatreenit yrittämisestä huolimatta edisty, asia kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa.

Joskus kuivaksi oppimista saattaa hidastaa ummetus. Jos suoleen pakkautunut uloste painaa rakkoa, pissaa voi lirahdella niin usein, että säännölliset pottakäynnit eivät auta. Silloin lapselle saatetaan määrätä ummetuslääkettä, jolla sekä suolen että rakon toiminta saadaan säännöllisemmäksi.

Herkkyyskausi vai ei?

Ennen luultiin, että kaksi vuotta täyttävälle lapselle tulee herkkyyskausi potalle oppimiseen. Tällaisiin yleisiin kausiin ei enää luoteta.

Periaatteessa pottatreenin voi aloittaa heti, kun lapsi oppii istumaan, mutta ei myöskään ole mitään tiettyä hetkeä, jonka ohittamisen jälkeen pottatreeneihin ryhtyminen olisi auttamattoman myöhäistä ja oppiminen vaikeampaa.

Paljon on kiinni vanhempien näkemyksistä ja toimintatavoista. On vanhempia, joille on kunnia-asia opettaa lapsi varhain potalle. Toiset eivät pidä asiaa niin tärkeänä.

Jotkut aloittavat vessahätäviestinnän jo synnytyslaitoksella ja saattavat näin opettaa lapsen kuivaksi hyvinkin varhain. Toiset taas ajattelevat, ettei lasta pidä painostaa hallitsemaan rakkoaan ennen kuin lapsi on siihen valmis.

Myös paikka sisarusparvessa saattaa vaikuttaa. Esikoisen vanhemmilla on yleensä enemmän aikaa ja energiaa keskittyä lapsen pottaharjoitteluun kuin useamman lapsen vanhemmilla. Toisaalta isompien sisarusten esimerkki saattaa motivoida kuopusta vessahommiin.

Kuivaksi oppimisen nopeuteen vaikuttavat myös perintötekijät. Esimerkiksi isompien lasten yökasteluongelma kulkee usein suvussa.

Älä pakota potalle

Mikä sitten neuvoksi, jos lapsi ei vanhempien yrityksistä huolimatta osoita mitään kiinnostusta kuivaksi oppimiseen ja vanhempia alkaa tilanne jo hermostuttaa?

Pakottaa ei kannata. Valmiuden kuivaksi oppimiseen tunnistaa siitä, että homma sujuu: lapsi istuu potalla suosiolla, on kiinnostunut asiasta ja onnistumisiakin tulee.

Kun potta on tullut tutuksi, avainsanoja ovat sinnikkyys ja säännöllisyys. Potalle kannattaa ohjata riittävän usein ja aina samoihin aikoihin.

Päiväkodeissa 2–3-vuotiaiden pottaharjoittelua tuetaan aktiivisesti ihan käytännön syistäkin. Vaipparumban väheneminen on helpotus työntekijöille.

Hitaampikin ehtii

Jos lapsen pottatreenit syystä tai toisesta ovat viivästyneet, mitään lopullista vahinkoa siitä ei koidu.

Vanhemmista tilanne saattaa jossain vaiheessa alkaa tuntua kiusalliselta, mutta silloin kannattaa muistaa, että vanhempien nolouden tunne ei ole lapsen ongelma eikä siitä pidä syyllistä lasta.

Päiväkotiryhmästä joku on aina se viimeinen, joka siirtyy vaipoista potalle. Siisteyskasvatuksen ei ole tarkoitus olla vanhempien välinen kilpailulaji.

Asiantuntijoina terveydenhoitaja Minna Oulasmaa Väestöliiton vanhemmuustiimistä sekä lastentautien erikoislääkäri Jarmo Salo.

Kaikki aikanaam

Vieläkin vaipoissa – haittaako se?

Meillä esikoinen oli 3v3kk kun vaippa jäi pois. 1,5-vuotiaana aloitettiin pottailutreenit, mutta ei lasta kiinnostanut tuon taivaallista koko potta. Sitten kolmevuotiaana kun ymmärsi jo kunnolla puhetta, sovittiin että huomenna ei laiteta enää vaippaa. Muutama vahinko vaan sattui enää. Kuopus on nyt 2v6kk eikä koeta kiirettä asiassa. Kyllä hänkin oppii. 😊
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Päiväkodin hoitajat ovat huomautelleet asiasta. Miten kannattaisi toimia?

"Kuusivuotias tyttäreni unnuttaa päiväkodilla päivälepoaikaan nukkarissa. Hoitajat ovat huomauttaneet meille siitä muutamia kertoja.

Olemme jutelleet tytön kanssa, että sitä ei ole sopivaa tehdä muiden seurassa. Emme ole kieltäneet häntä unnuttamasta, vaan olemme kertoneet, että sitä on sopivampi tehdä yksin. Silti tapa on vain jatkunut päiväkodissa. Kotona hän ei tätä tee. Miten meidän kannattaa toimia tästä eteenpäin?"

Neuvoton

Janna vastaa

Unnuttaminen on melko yleistä ja saa meidät aikuisetkin joskus hämmennyksiin. Unnutus-sanaa käytetään erotuksena itsetyydytykseen, koska lapsen seksuaalinen kehitys on kesken.

Hyvä, ettet ole kieltänyt unnuttamista kokonaan vaan olet ohjannut tekemään sitä mieluummin yksin. Kotona yksinoloon varmaan onkin mahdollisuus, mutta päiväkodissa saa harvoin omaa aikaa tai tilaa. Siksi asiasta voisi puhua vielä uudestaan sekä päiväkodin aikuisten että tytön kanssa.

Mikä tarkkaan ottaen unnuttamisessa haittaa?

Aloittaisin hoitajista ja yrittäisin saada tarkemman kuvan tapahtumista. Mikä tarkkaan ottaen unnuttamisessa haittaa? Unnuttaako tytär aina? Millä tavoin? Minkälaisen tunteen vallassa hän vaikuttaa olevan: tyytyväinen, innostunut, ylivirittynyt? Miten hoitajat ovat asiaan puuttuneet? Huomaavatko muut lapset? Miten he reagoivat?

Tyttären kanssa jutellessa en tällä kertaa neuvoisi, vaan jututtaisin ja kuuntelisin häntä. Mitä hän miettii asiasta? Millä nimellä hän sitä kutsuu ja miltä se hänestä tuntuu? Millaisessa tilanteessa tai missä tunnelmissa hän siihen ryhtyy? Miksiköhän hän ei tee sitä kotona, vaikka lupakin on annettu?

Aikuinen voi tarjota tilalle syliä, silitystä, juttelua, leikkiä.

Usein unnutus on tapa, jolla lapsi pyrkii tylsässä tilanteessa viihdyttämään itseään, tai jollain tapaa ahdistavassa tilanteessa tyynnyttämään itseään. Jos unnutus ei juuri silloin sovi, aikuinen voi tarjota tilalle syliä, silitystä, juttelua, leikkiä tai muuta sopivaa kontaktia. Lapsi osaa usein itsekin kertoa mitä, kunhan unnutukseen ei liitetä häpeää.

Minulta on kysytty unnutuksesta aiemminkin, eikä ihme. Se on niin intiimiä toimintaa, että aikuiselle tulee helposti vaivautunut olo. Aiemman vastaukseni aiheesta löydät täältä otsikolla Onko lapsen unnutus normaalia?

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi lomakkeella tai meilitse meidanperhe@sanoma.com otsikolla ”Janna vastaa”. Lue lisää Jannan vastauksia.

Vierailija

Miksi lapsi unnuttaa päiväkodissa? Janna vastaa

Minä näkisin, että todennäköisesti ongelma on nimenomaan tuossa tylsistymisessä. Ei esikouluikäistä pidä enää pakottaa "päiväunille". Valitettavasti joissakin päiväkodeissa on tämä käytäntö, että kaikki lapset pakotetaan keskellä päivää maate ja käsketään olla hiljaa. Jos lapsi ei enää nuku päiväunia, niin hänellä on jäätävän tylsää, eikä lapsi pysty käsittelemään pitkästymistä samalla tavalla kuin aikuinen vaan keksii korviketoimintaa. Ratkaisu olisi se, että lapselle annettaisiin...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kun kuopus syntyi, otimme esikoisen pois päiväkodista. Jäikö hän jotain vaille, lukija pohtii.

”Mieltäni painaa, olenko tehnyt vääriä ratkaisuja lasteni päivähoidon suhteen. Sain esikoiseni opiskeluaikana ja vein hänet vuoden ikäisenä hoitoon vain ja ainoastaan siksi, että halusin saada tutkinnon valmiiksi. Kun kuopus syntyi, otimme esikoisen pois päiväkodista. Ikävuodet kolmesta viiteen hän kävi seurakunnan kerhossa ja puuhasteli isänsä kanssa kotona. Nyt hän on koululainen, ja kuopus on päiväkodissa.

Vasta äskettäin olen tajunnut, että hoitopaikasta käytetään myös nimeä varhaiskasvatus. Olen lukenut uutisista, että päiväkotien opettajat pelkäävät varhaiskasvatuksen menevän pilalle, jos vanhemmat tuovat lasta ”vain hoitoon”, eli syömään ja nukkumaan. Kotihoidossa olevat lapsethan jäävät tällä logiikalla auttamattomasti muista jälkeen.

En ikinä osannut ajatella asiaa tältä kannalta, kun vein esikoisen itku kurkussa tarhaan. Nykyäänkin jos pääsen töistä aikaisemmin, riennän hakemaan kuopuksen päiväkodista, ja hän ilahtuu aina, jos pääseekin tuntia aiemmin pois.

Eikö koti olekaan alle eskari-ikäiselle riittävän hyvä paikka? Teinkö väärin, kun otin esikoiseni pois päiväkodista kuopuksen synnyttyä?”

Hämmentynyt äiti

Janna vastaa

Tuttua pohdintaa monelle vanhemmalle: Missä lapseni on hyvä olla? Mikä on yhteiskunnan rooli lapsen kasvatuksessa? Mistä tiedän valinneeni oikein? Vanhempien pitäisi voida opiskella ja käydä töissä hyvällä omallatunnolla. Se ei aina ole helppoa, etenkään jos oma ihanne on kotona hoidettu lapsi.

Kodin ja päivähoidon ei kannata kilpailla keskenään. Kodit ovat hyvin erilaisia, kuten päiväkoditkin.

Suurin merkitys on ihmissuhteilla, joita hoitopaikoissa muodostuu.

Suurin merkitys lapsen kehitykselle on ihmissuhteilla, joita hoitopaikoissa muodostuu, oli hoitomuoto mikä tahansa. Tilannetta kannattaa miettiä juuri teidän lapsenne näkökulmasta. Miten hän näyttää pärjäävän elämässä tällä hoitohistoriallaan? Millaisia eväitä elämään hän on saanut kotoa? Entä kerhosta ja päivähoitopaikoistaan? Keihin kaikkiin hän tutustui? Millaisia taitoja oppi?

Mietin myös, olemmekohan ymmärtäneet eri lailla tuon ”vain hoitoon” eli nukkumaan ja syömään viemisen? Minusta sillä ei yritetä vähätellä kodin merkitystä, vaan korostetaan lapsen mahdollisuutta osallistua päivähoidon huippuhetkiin: ohjattuun tekemiseen, vapaaseen leikkiin ja sosiaalisten suhteiden luomiseen. Harva lapsi kun ilahtuu nimenomaan päikkäreistä ja ruokailusta.

Lapsiryhmässä voi harjoitella joitakin taitoja, kotona toisia.

Lapsiryhmässä voi harjoitella joitakin taitoja, kotona toisia. Samalla saa kokemusta yhdestä elämän tärkeimmistä asioista: turvallisesta erossa olemisesta ja ilahtuneesta jälleennäkemisestä.

Kun päivähoitopäätös kerran on tehty, siitä voi ottaa ilonkin irti. Yleensä auttaa, kun näkee päivähoidon lapsen omana, tärkeänä paikka, jossa hän puuhailee omia juttujaan. Niistä on mahtava sitten jutella, kun taas palaa kotiin, oman elämän tärkeimpien ihmisten kainaloon.

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi lomakkeella tai meilitse meidanperhe@sanoma.com otsikolla ”Janna vastaa”. Lue lisää Jannan vastauksia.

Vierailija

Lapseni oli kotihoidossa, teinkö väärän valinnan? Janna vastaa

Seurakunnan varhaiskasvatus - eli päiväkerho - voi monessa kunnassa olla laadukkaampaa kuin päivähoito. Sitä en lähtisi ollenkaan vähättelemään! Alle eskari-ikäiselle se riittää mainioisti. Olen seurakunnan varhaiskasvattaja ja nähnyt monen monta perhettä joissa lapsi menee suoraan kotihoidosta eskariin. Ja niin pärjääviä ovat, eivät yhtään sen huonomassa asemassa kuin päivähoidossa olleet, joskus jopa päinvastoin kun ovat saaneet tarvitsemaansa huomioita ja eväitä elämään.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kakkostyypin diabetesta edeltävä esidiabetes on lapsilla yhä tavallisempi.

Mitä eroa on ykkös- ja kakkostyypin diabeteksella?

Ne ovat kaksi eri sairautta. Molemmissa on kyse sokeriaineenvaihdunnan ja insuliinituotannon häiriöistä. Ykköstyypin eli nuoruusiän diabetes puhkeaa tavallisesti alle 20-vuotiaana, ja sairastuneet ovat yleensä normaalipainoisia. Ärhäkät oireet, kuten valtava jano, jatkuva pissahätä, väsymys ja ruokahaluttomuus, ilmaantuvat äkillisesti, ja yleiskunto heikkenee nopeasti. Kakkostyypin diabetes sen sijaan on pikkuhiljaa kehittyvä sairaus, jolle altistavat elintavat, ennen kaikkea ylipaino.

Voiko lapsi sairastua kakkostyypin diabetekseen?

Kyllä. Reilusti lihavilla lapsilla todetaan nykyään yhä useammin kakkostyypin diabetes. Lasten ja nuorten lisääntyvä ylipaino ja elintapojen passivoituminen ovat johtaneet siihen, että ikä ei enää täydellisesti suojaa sairaudelta. Salakavala sokeriaineenvaihdunnan häiriö, esidiabetes, on kuitenkin vielä yleisempi, ja se voi jo muhia kehossa jo alakouluikäisenä. Lapsuusiän lihavuus altistaa ylipainolle myös aikuisena.

Mikä on esidiabetes?

Kakkostyypin diabetesta edeltää esidiabetekseksi kutsuttu tila. Se on periaatteessa sama kuin varsinainen diabetes, mutta sokeriaineenvaihdunnan häiriöt ovat lievempiä ja ne on helpompi korjata elämäntapamuutoksilla. Verensokeria tasoittava insuliini ei toimi normaalisti kehossa, ja sitä alkaa erittyä haimassa kiihtyvään tahtiin. Sokeriarvot ovat lievästi koholla, mutta ne eivät vielä ylitä diabeteksen rajaa. Vuosien aikana haima väsyy, insuliinituotanto hiipuu ja kakkostyypin diabetes puhkeaa.

Lapsen sokeriarvojen nousu on hälytysmerkki koko perheelle.

Mitä oireita esidiabetes aiheuttaa?

Ei välttämättä mitään! Jos lapsi on ylipainoinen ja rasva kerääntynyt erityisesti vyötärölle, kannattaa pistäytyä kouluterveydenhoitajalla mittaamassa paastosokeriarvo. Jos se on koholla, tutkimuksia voi jatkaa sokerirasituskokeella.

Onko lapsella isompi riski sairastua, jos vanhemmalla on kakkostyypin diabetes?

Kyllä on. Vanhempien ruokailu- ja liikuntatottumukset heijastuvat koko perheeseen. Lapsen sokeriarvojen nousu on hälytysmerkki koko perheelle. Ruokailua on mahdotonta parantaa, jos muut perheenjäsenet syövät epäterveellisesti.

Vapaa ja vauhdikas leikki kavereiden kanssa käy liikunnasta.

Riittääkö koululiikunta täyttämään liikuntavaatimukset?

Ei välttämättä. Alle 8-vuotiaiden tulisi liikkua vähintään kolme tuntia päivässä, ja sitä vanhempien ainakin puolitoista tuntia. Vapaa ja vauhdikas leikki kavereiden kanssa käy liikunnasta, samoin koulumatkapyöräily.

Pitääkö ylipainoisen lapsen laihduttaa?

Jos ylipainoisella lapsella todetaan kohonnut veren­sokeri – siis esidiabetes – on erittäin tärkeää pyrkiä hiljalleen vähentämään painoa. Silloin sokeriarvotkin paranevat. Vanhemmat voivat omin päin ryhtyä muuttamaan perheen ruokatottumuksia. Tutkittua ja ajantasaista tietoa saa esimerkiksi Terveyskirjasto.fi -tietokannasta. Kirjoittamalla hakuikkunaan ”lasten lihavuus”, löytää ohjeita ruokatottumusten hellävaraiseen muuttamiseen. Jos omatoimiset muutokset eivät ota onnistuakseen, kannattaa herkästi hakea apua ravitsemusterapeutilta tai terveydenhoitajalta.

Asiantuntija: professori, sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki. Lähteet myös: Lihavuus (lapset), Käypä hoito -suositus, 2013. Diabetes lapsella, Lääkärikirja Duodecim, 2016, Hannu Jalanko.

Meidän Perhe 4/2017

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.