Kuva: Mikko Hannula

Mitä isompi päiväkotiryhmä, sitä enemmän melua, stressiä ja tauteja, Laura Mälkönen toteaa.

Tänä syksynä moni päiväkotiryhmä on entistä isompi. Vanhemman kannattaa seurata silmä tarkkana, miten muutos vaikuttaa omaan lapseen.

Mitä suuremmat ryhmät, sitä enemmän melua, ärsykkeitä ja sosiaalisia kontakteja. Melu haittaa lapsen tiedon käsittelyyn liittyvien taitojen kehitystä, sillä aivot vaativat kehittyäkseen rauhaa.

Lapsi ei käsittele stressiä aikuisen tavoin, ja yö voi olla liian lyhyt aika raskaasta päivästä palautumiseen.

Lakimuutosten vuoksi yhdellä varhaiskasvattajalla saa nyt olla vastuullaan kahdeksan yli kolmevuotiasta kokopäiväistä lasta aiemman seitsemän sijasta. Näin kolmen aikuisen ryhmässä voi olla 24 kokoaikaista lasta.

Ryhmäkoko saattaa kasvaa tätäkin suuremmaksi, sillä oikeutta varhaiskasvatukseen rajataan ja osa kokopäivälapsista muuttuu osa-aikaisiksi. Kun yhdellä aikuisella voi olla vastuullaan 13 osa-aikaista lasta, ryhmässä voi olla jopa 30 kasvatettavaa. Edes päiväkotien tiloja ei ole suunniteltu tällaisille lapsimäärille.

"Eniten kärsivät ne lapset, jotka tarvitsevat yksilöllistä tukea."

Lapsi tarvitsee aikuista sosiaalisten taitojen oppimiseen: vaikkapa siihen, että riidat saadaan sovittua. Kun ryhmään tulee lisää lapsia, aikuisen kullekin antama aika vähenee entisestään.

Ison ryhmän vaikutukset näkyvät vielä vuosienkin kuluttua esimerkiksi keskittymis- ja oppimisvaikeuksina. Eniten kärsivät ne lapset, jotka tarvitsevat yksilöllistä tukea. Tämä lisää tulevaisuudessa terveys- ja sosiaalipalveluiden tarvetta. Pitkällä aikavälillä päivähoidon säästöt kasvattavat yhteiskunnan menoja.

Isossa joukossa myös taudit tarttuvat ja tapaturmat ja läheltä piti -tilanteet saattavat lisääntyä. Odottaminen ja paikallaolo lisääntyvät, kun tilaa ja leikkejä ohjaavia ja valvovia aikuisia ei ole tarpeeksi.

Henkilökunta työskentelee aiempien säästöjen vuoksi jo nyt monissa paikoissa jaksamisensa rajoilla. Ryhmäkokojen paisuttaminen heikentää päiväkotien mahdollisuuksia laadukkaaseen, lain ja varhaiskasvatussuunnitelmien mukaiseen varhaiskasvatukseen.

"Vanhempi on lapsensa edunvalvoja. Lapsi ei pidä asiasta meteliä, mutta vanhemman pitää niin tehdä."

Väsymys, levottomuus, käytöshäiriöt, ylivilkkaus, hiljaisuus ja ylipäänsä käytöksen muuttuminen voivat olla merkkejä siitä, että päiväkodissa tehdyt muutokset ovat lapselle raskaita. Ne ovat merkkejä siitä, että vanhemman on puututtava tilanteeseen.

Vanhempi on lapsensa edunvalvoja. Lapsi ei pidä asiasta meteliä, mutta vanhemman pitää niin tehdä. Hän voi ja hänen täytyy vaatia varhaiskasvatukseen laatua ja sopivia ryhmiä.

Jos oman lapsen olot päiväkodissa huolestuttavat, kannattaa ottaa yhteyttä päiväkodin henkilökunnan lisäksi kotikunnan varhaiskasvatuksen hallintoon.

Ainakin toistaiseksi kunnat voivat itse päättää, kasvattavatko ne ryhmäkokoja vai eivät.

Laura Mälkönen on hoitovapaalla oleva turkulaisen päiväkodin johtaja ja Vain kaksi kättä -työryhmän jäsen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Äiti pohtii, mistä mahtaa johtua lapsen mieltymys tiettyyn väriin.

”Poikani, kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta, on iloinen ja fiksu kaveri. Hän on erityisen mieltynyt keltaiseen väriin. Aina kun mahdollista hän valitsee keltaisen, oli kyse sitten leluista, kynistä tai mistä vain pikkuesineestä. Jos leikkipuistossa kaveri ottaa keltaisen lapion ja hänelle jää muun värinen, se ei kelpaa, vaan poika rupeaa itkemään ja huutaa keltaisen lapion perään.

Mistä moinen mahtaa johtua? Onko tähän jokin psykologinen selitys vai sattuuko poikani muuten vain rakastamaan keltaista? Iloinen värihän se on, ei siinä mitään.”

Utelias äiti

Janna vastaa

Moni vanhempi tunnistaa varmasti lapiokriisin. On aivan turha selittää taaperolle, että kiva punainen lapio olisi vapaana, jos tärkeä keltainen on viety.

Vauvat erottavat värejä noin kolmen kuukauden ikäisestä. Värinäkötutkimuksissa on huomattu, että vauvat katsovat mieluiten sinistä ja punaista väriä. Vähiten vauvoja kiinnostaa ruskea väri. Mutta yksilöllisiä eroja on, ja jollekin vauvalle keltainen on kiinnostavin väri, vaikka emme tiedä miksi.

Löytyykö pojan vauvavaiheista jotain rakasta keltaista?

Isompien lasten lempivärin kehityksestä en löytänyt tutkimuksia. Ainoaksi psykologiseksi selitykseksi tulee mieleen niin kutsuttu siirtymäobjekti. Se tarkoittaa vauvalle tärkeää esinettä tai ilmiötä, jonka avulla hän vähitellen kasvaa vanhemmasta erilliseksi ihmiseksi.

Usein siirtymäobjekti on uninalle, riepu tai muu esine, jonka tärkeyden aikuinenkin huomaa. Sama merkitys voi olla jollakin, jota vauva katsoo sängyssään maaten ja unta odotellen. Tällainen voi olla esimerkiksi verhot tai t-paita, jota isä käyttää usein. Mahtaisiko poikanne vauvavaiheista löytyä jotakin erityisen rakasta keltaista?

On harmi, miten nopeasti lelut ja vaatteet jakautuvat pöhkösti tyttöjen ja poikien väreihin niin kauppojen hyllyssä kuin vanhempien mielissäkin. Kuulosta kivalta, että asia on sinusta kiinnostava ja iloinen. Todennäköisesti lempiväri pysyy mysteerinä, mutta on pojallenne tärkeä asia. Ehkä hän puheen kehittyessä osaa kertoa teille itse, mikä keltaisessa on hänen mielestään niin kiehtovaa.

Meidän Perhe 11/16

Kysy kasvatuksesta!

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi tästä tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com otsikolla ”Janna vastaa”.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Leikki on tietysti lapselle tärkeää. Mutta aikuinenkin hyötyy yhteisestä leikistä.

Asiantuntijana Koko Suomi leikkii -hankkeen projektipäällikkö Tarja Satuli-Kukkonen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta

1. Kerrankin ei tarvitse ottaa itseään niin vakavasti

Monilla aikuisilla on kova epäonnistumisen ja nolouden pelko. Leikkiminen antaa mahdollisuuden päästä siitä irti ja harjoitella itsensä nolaamista. Aikuisten arjessa on liikaakin suorittamista ja pätemistä, ja leikki on pakopaikka siitä roolista.

Leikissä auktoriteettiasemaa ei ole. Tai jos on, se on lapsella. Lapsi saa harjoitella päätösten tekemistä ja johtamista. Aikuinen voi opetella sitä, että toimii tasa-arvoisena kumppanina lapsen kanssa. Se rakentaa yhteistyöhenkeä niihinkin hetkiin, kun aikuisen on pakko päättää.

2. Ei haittaa, jos leikki ei mene suunnitelmien mukaan

Hyvä uutinen: lapsi ei ajattele, että leikkinne epäonnistuu, jos se ei mene suunnitelmien mukaan. Itse asiassa yksi hyvän leikin tunnuspiirteistä on juuri ennakoimattomuus.

Anna siis mennä ja ajattele luovasti. Lapsi oppii leikissä ongelmanratkaisua ja luovuutta, ja samat piirteet kehittyvät kyllä aikuisellakin.

3. Sinä olet paras elämyspuisto – ja se on ilmaista

Aikuisilla on usein ajatus, että lapselle parhaat elämykset ovat suuria ja näyttäviä asioita. Ei se niin ole.

Lapselle tärkeämpää on se, että hän saa tehdä asioita yhdessä sinun kanssasi niin, että molemmilla on kivaa. Se on usein ihan ilmaista. Jaettu ilo tarjoaa lapselle pysyviä muistijälkiä hyvistä hetkistä yhdessä.

4. Opit tuntemaan lapsesi paremmin

Kun arjen roolit laitetaan leikissä sivuun, saatat huomata lapsestasi ihan uusia piirteitä: Kas, tuohan on loistava esiintyjä! Miten mahtava huumorintaju!

Samalla tarjoutuu hieno mahdollisuus päästä kehumaan lasta asioista, joissa hän on taitava. Lapsen itsetunto ja käsitys omista kyvyistään paranee – ja sinä saat huomata, miten mahtava tyyppi lapsesi onkaan.

Leikissä voi nousta esiin myös asioita ja tunteita, joista lapsen on vaikea puhua. Hyvä niin. Leikki tarjoaa turvallisen ympäristön käsitellä ja pohtia vaikeitakin kysymyksiä.

5. Näet pesäleikin, et sotkua

Leikkiessä kotiin rakentuu kaikenlaista. Pesä sohvan nurkassa tai liikennekaupunki lattialla kertovat siitä, että on ollut hauskaa.

Suhtaudut ehkä epäjärjestykseen lempeämmin, kun olet osallistunut sen rakentamiseen. Siitäkin on hyötyä, jos kaaos saa jäädä seuraavaan päivään: leikki syvenee ja saa uusia muotoja, kun sitä ei tarvitse joka kerta aloittaa ihan alusta.

6. Lapsi oppii leikkimään myös yksin

Ajatteletko, että jos lapsen kanssa leikkii, sitä joutuu sitten tekemään koko ajan? Oikeasti on ihan päinvastoin: lapsi saattaa tarvita aikuisen osallistumista päästäkseen hyvään leikkivireeseen.

Sinun tehtäväsi on silloin näyttää, mistä kaikesta leikin voikaan saada aikaiseksi. Kun lapsi saa idean, aika pian voi käydä niin, että sinun on aika astua sivuun.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Eivätkö lapsen kengät aina mene oikeisiin jalkoihin? Katso videolta helppo keino, jolla opetat sen hänelle!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Viisivuotias nimittelee ja lyö vanhempiaan. Janna Rantala kertoo, mistä voi olla apua.

Lukija kysyy

Meillä on kaksi poikaa, viisivuotias ja yksivuotias. Mitä voimme tehdä, kun viisivuotias nimittelee meitä vanhempia nykyään todella paljon? Nimittely alkaa, jos häntä kielletään tekemästä jotain tai hän ärsyyntyy muuten. Välillä hän myös lyö meitä.

Kaikkea on kokeiltu. Jos laitamme hänet jäähylle, nimittely vain jatkuu. Olemme kokeilleet kerätä helmiä hyvin sujuneista päivistä. Kun hän nimittelee, muistutamme, eikö kannattaisi kerätä helmiä, että saa yllätyksen. Mutta siihen hän vastaa, ettei halua yllätystä.

Olemme kokeilleet laittaa leluja tai lastenohjelmia jäähylle, mutta millään ei tunnu olevan tehoa. Ehkä päivän tai pari hän pystyy olemaan nätisti. Silloin hän itsekin sanoo, että hei, en olekaan tänään nimitellyt, ja on iloinen siitä. Mutta pitkäaikaista se ei ole.

Onko mitään konkreettista keinoa, millä tämän saisi loppumaan? Vai onko tämä joku vaihe, mikä pitää vain kestää läpi? Liittyykö tämä mustasukkaisuuteen pikkuveljestä?

Nimittelyyn väsynyt äiti

Janna vastaa

Tilanteenne kuulostaa turhauttavalta, varmaan hetkittäin toivottomalta – ja hyvin tutulta. Lapsen huonon käytöksen haluaisi loppuvan, mutta keinot on käytetty ja väsymys valtaa koko perheen.

Niin kurjaa kuin nimittely onkin, se tuskin loppuu jäähyttämällä. Rankaiseminen on aika huono kasvatuskeino, kuten lapsennekin osoittaa.

Palkitseminen toimii paremmin, kun vanhemman asenne on kannustava, palkinto on etukäteen tiedossa ja tarpeeksi helposti saavutettavissa. Viisivuotiaalle jo kolme päivää on pitkä aika tsempata.

Varmasti ei voi tietää, onko kyse mustasukkaisuudesta, mutta sitä voi kysyä lapselta. Keskustelun voi avata mukavaan sävyyn rauhallisena hetkenä. Voitte sanoa ystävällisesti esimerkiksi: ”Mehän ollaan monta kertaa riidelty tästä nimittelyasiasta ja tiedätkin, ettei ketään saa haukkua. Hienoa että tiedät sen, vaikka välillä käykin vahinkoja. Minua kiinnostaa, mitä kaikkea ajattelet silloin kun nimität minua tyhmäksi, pökäleeksi tai pissapääksi? Oletko ehkä vihainen jostakin? Saattaisiko sinusta tuntua, että pikkuveljeä suositaan? Voisimme yhdessä miettiä sellaisia sanoja, joilla voit kertoa olevasi vihainen tai pettynyt tai mustasukkainen, vaikka et nimittele.”

On tärkeää että keskustelussa on hyväksyvä sävy. Lapsi ei ehkä osaa kuvata tunnettaan tai ajatuskulkujaan, joten ehdottakaa te aikuiset niitä. Älkää liittäkö näihin keskusteluihin saarnaavaa sävyä.

Tarkoitus on tutustua lapsen ajatusmaailmaan ja antaa hänen huomata, että välitätte hänestä ja että te vanhemmat ette mene rikki, vaikka hän välillä teitä vihaisikin. Tunteiden säätely on oppimisprosessi, jossa tarvitaan rakastavaa syliä ja sovintoja.

Meidän Perhe 6/16

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys tästä tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com Laita viestin otsikoksi "Janna vastaa".

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.