Mitä täällä nyt oikein tapahtuu? Hyväntuulisesta leikki-ikäisestä on kuoriutunut kuohahteleva ja kapinoiva kuusivuotias.

Vielä hetki sitten lapsi puki aamuisin päiväkotivaatteet iloisesti rallatellen. Nyt hän ei tunnu tekevän mitään niin kuin pyydetään. Aamut sujuvat kuin hidastetussa elokuvassa. Lisäksi lapsi tiuskii, näsäviisastelee ja raivoaa välillä niin, että ovet paukkuvat ja tavarat lentävät.

Vanhemmat ovat kummissaan. Onko meille muuttanut minikokoinen teini? Vastahan uhmaiästä selvittiin. Mitä tämä tarkoittaa, ja miten tuiskahteluun pitäisi suhtautua?

Ilmiö on monelle tuttu. Psykologi Suvi Laru Väestöliitosta vahvistaa, että lapselle tosiaan saattaa tulla uusi uhmavaihe kuuden vuoden tienoilla. Usein se ajoittuu esikouluvuoteen tai sen lopulle.

– Sitä ei tarvitse säikähtää. Se kuuluu lapsen kehitykseen, Laru sanoo.

Uhma on lapsen yritystä irtautua vanhemmasta. Noin pari–kolmevuotiaana lapsi oivaltaa erillisyytensä ja testailee päätösvaltansa rajoja.

Päiväkoti- ja kouluiän taitteessa lapsi on uudelleen samanlaisten pohdintojen edessä: minähän olen jo aika iso – ja silti vielä pieni.

Uhma on lapsen yritystä irtautua vanhemmasta.

Tunteiden myllerrys kumpuaa sekä sisäisestä ristiriidasta että ulkoisista käytännön haasteista. Pian koulua aloittelevalta lapselta odotetaan jo monenlaisia uusia taitoja, ja hän voi itsekin vaatia itseltään paljon.

Lupa olla vielä pieni

Pelin jälkeen kiukuttaa ja hikisukat lentelevät. Lasta turhauttaa, kun hän ei osaa tehdä yhtä hienoja maaleja jalkapallokentällä kuin pari vuotta vanhempi naapurin poika.

Silloin tarvitaan vanhempien tukea. Vaikka eskari-ikäisen itsehillintä ajoittain sujuu jo hyvin, hankalien tunteiden sietäminen on monelle vielä tässä iässä vaikeaa. Kun oman vaikutusvallan ja kykyjen rajat tulevat vastaan, seuraa väistämättä pettymyksiä.

– Aikuisen tehtävä on auttaa lasta sietämään vaikeita tunteita. Siinä me ihmiset emme oikeastaan koskaan ole valmiita, mutta aina voi kehittyä, Suvi Laru sanoo.

Kiukuttavia tilanteita on hyvä käydä yhdessä läpi ja purkaa osiin. Mikä siinä oikeastaan suututti niin kovasti?

Ikävien tunteiden vastapainoksi lapsi tarvitsee paljon myönteistä palautetta.

Kuusivuotias ymmärtää perusteluja jo paremmin kuin kolmevuotias uhmaikäinen: Eri iässä osaamme eri juttuja. Muistathan, että naapurin poika on harjoitellut pelaamista kaksi vuotta sinua pidempään. Myös hän on ollut joskus sinun ikäisesi ja vasta opetellut.

– Lapselle voi kertoa, ettei hänen tarvitse yrittää olla isompi kuin onkaan. Hän ei osaa vielä kaikkea, mutta hän oppii ja kehittyy koko ajan.

Ikävien tunteiden vastapainoksi lapsi tarvitsee paljon myönteistä palautetta. Iloitkaa täysin sydämin, kun jokin menee hyvin. Kehu lasta siitä, mitä hän jo osaa ja miten sinnikkäästi hän harjoittelee uusia taitoja.

Muistuta lasta kaikesta siitä, mitä hän on jo oppinut ja saa tehdä. Kuusivuotias ei voi yksin päättää, mitä kaikkea kaupasta ostetaan, mutta hän saa osallistua pienin valinnoin ja vaikkapa ostoksia punnitsemalla.

Tai vaikkei eskarilainen ihan vielä voikaan kulkea yksin niin kuin kouluikäinen isosisko, niin ennen pitkää se kyllä onnistuu: hänhän osaa jo hienosti katsoa kadun ylityksessä molempiin suuntiin.

Erota tunteet ja teot

Kaikki eskarit eivät kiehahtele samaan malliin. Toisilla tämä vaihe voi mennä ohi huomaamattomammin, ja sekin on täysin normaalia. Jokainen lapsi on temperamentiltaan omanlaisensa.

Jos arki on jatkuvaa taistoa, aikuisten kannattaa miettiä myös omaa osuuttaan vuorovaikutuksessa. Miten me vanhemmat reagoimme lapsen kiukkuun? Onko lapsella tilaa näyttää kaikkia tunteitaan?

– Tunteita saa ja pitää olla. On ihan hyvä, että lapsella on vahvaa tahtoa. Se on eri asia, miten tunteita tuodaan esiin ja miten käyttäydytään, Suvi Laru muistuttaa.

Ei siis haittaa, että kiukuttaa. Tahallaan ei kuitenkaan saa tehdä toiselle ikäviä asioita. Ketään ei saa satuttaa, lyödä tai potkia, eikä tavaroita saa rikkoa. Jos suutuspäissään tekee väärin, täytyy pyytää anteeksi.

"Tunteita saa ja pitää olla. On ihan hyvä, että lapsella on vahvaa tahtoa."

Räiskähtelevälle kuusivuotiaalle voi pukea tilanteita sanoiksi kuten pienemmällekin uhmaikäiselle: Huomaan, että sinua harmittaa. Mutta me teemme nyt näin.

Äidin ja isän kanssa saa olla eri mieltä. Aikuinen silti tietää ja päättää, milloin lasten pitää mennä nukkumaan tai millaisella säällä laitetaan pipo päähän.

Älä sorru haukkumaan

Toisten satuttamisen lisäksi myös tiuskimiseen ja nimittelyyn kannattaa puuttua. Toisille ei saa puhua rumasti – ei aikuisellekaan.

Vaikkei ihan joka sanasta tai äänenpainosta jaksaisikaan huomauttaa, pääsääntöisesti on tärkeää luoda kotiin myönteistä ilmapiiriä, Laru toteaa.

Haukkuminen on henkistä väkivaltaa, joka murentaa lapsen itsetuntoa.

Senkin voi tehdä rauhallisesti ja myötätuntoisesti, vaikkapa tähän tapaan: Nyt minusta tuntuu, että puhut vähän rumasti pikkusiskolle. Sinua taitaa harmittaa jokin, ja varmaan alkaa olla nälkäkin. Syödään ihan kohta, sitten varmaan helpottaa.

Myönteiseen ilmapiiriin kuuluu, ettei aikuinen sorru leimaamaan tai nimittelemään lasta. Haukkuminen on henkistä väkivaltaa, joka murentaa lapsen itsetuntoa.

Pysy itse aikuisena

Kun äiti on kuullut väsymykseen asti olevansa maailman tyhmin, voi joskus tehdä mieli ärähtää takaisin: no, se onkin näköjään periytynyt.

Miten hillitä itsensä ja pitää sammakot suussa, kun huomaa, että alkaa mennä hermo?

– Aikuisen pitää yrittää pysäyttää oma toimintansa ja päästä pois vihaisesta mielentilasta. Kannattaa muistuttaa itselleen: minä olen aikuinen, enkä saa mennä viisi–kuusivuotiaan tasolle, Suvi Laru sanoo.

Joskus auttaa, jos vetäydyt hetkeksi rauhoittumaan. Säilytä silti yhteys lapseen äläkä jätä häntä yksin. Kun puhut lapselle, ota häneen katsekontakti ja rauhoita tietoisesti äänesi. Lapselta voi kysyä, haluaako hänkin ehkä vetää henkeä ja rauhoittua ja palata vasta sitten asiaan, vai haluaako hän tulla vaikka syliin.

Ja jos väsyneenä tulee ylilyöntejä, asia pitää käsitellä lapsen kanssa: Anteeksi, että huusin äsken. Tai: Hei, nyt sanoin ihan liian tiukasti. En tarkoittanut sitä.

Tärkeää on, että lapsi saa arjessa riittävästi vanhempien jakamatonta huomiota.

Pysähdy ja mieti, mikä lasta näissä tilanteissa kiukuttaa. Hän vain haluaa saada tahtoaan esiin ja vaikuttaa asioihin. Jos aina samoissa asioissa tulee hankausta, niistä on hyvä jutella lapsen kanssa rauhallisena hetkenä. Voisiko tilanteisiin keksiä yhdessä ratkaisun?

Tärkeää on myös, että lapsi saa arjessa riittävästi vanhempien jakamatonta huomiota. Näytä lapselle, että vaikka hän kasvaa ja oppii, hän on silti ihan samalla tavalla isän ja äidin pieni kuin ennenkin. Hänestä pidetään huolta ja häntä rakastetaan sellaisena kuin hän on.

Meidän Perhe 12/2016

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Lastentarhanopettajan pitäisi saada palkkaa huomattavasti nykyistä enemmän, vanhemmat arvioivat.

Lastentarhanopettajien keskimääräinen kuukausipalkka oli viime vuonna noin 2 400 euroa kuukaudessa. Se ei riitä, vastaavat vauva.fin kyselyyn vastanneet.

Helsingin Sanomat kertoi tänään tiistaina, että tuoreen tilaston mukaan suomalaiset lastentarhanopettajat ansaitsevat poikkeuksellisen vähän moneen muuhun maahan verrattuna. Lastentarhanopettajien suhteelliset palkat Suomessa ovat muihin OECD-maihin verrattuna pohjalukemissa, ja ero muihin opettajiin on räikeä.

Suomalaisten lukion, perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen opettajien ansioissa on jopa 40 prosentin ero, raportti kertoo. Muiden opettajien palkat ovat OECD-maiden keskitason yläpuolella, mutta lastentarhanopettajien palkat jäävät keskitason alapuolelle.

– Lastentarhanopettajien palkkaus pitää saada vastaamaan työn vaativuutta ja lisääntyneitä vastuita, joita on tullut muun muassa uuden opetussuunnitelman myötä, Lastentarhanopettajaliiton puheenjohtaja Anitta Pakanen sanoo HS:n jutussa.

”Vaativa työ, haastavat olosuhteet”

Asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä ovat myös vanhemmat. Vauva.fin lukijoista harvempi kuin joka kymmenes on sitä mieltä, että sopiva palkkataso on alle 2500 euroa, noin nykyistä vastaava. Melkein kaksi kolmesta pitää sopivana palkkana lastentarhanopettajalle vähintään 3000:a euroa.

Kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 466. Vastaajia pyydettiin valitsemaan sopivin palkkataso kuudesta vaihtoehdosta. Näin vastaukset jakaantuivat:

  • Alle 2000 euroa: 2 %
  • 2000–2500: 7 %
  • 2500–3000: 26 %
  • 3000–3500: 50 %
  • 3500–4000: 11 %
  • Yli 4000 e: 3 %

Monet perustelivat, että nykyinen palkka ei vastaa työn vaatimuksia:

”Lastentarhanopettajat tekevät vaativaa työtä haastavissa olosuhteissa. Ryhmäkokoja on kasvatettu, varhaiskasvatukseen laatuun tulisi panostaa ja pahimmillaan ryhmässä on myös erityistarpeisia lapsia. Päiväkodissa ja eskarissa luodaan pohja tulevaisuuteen ja mitä vaikuttavampaa varhaiskasvatus on sen parempia tulevaisuuden 'tähtiä' sieltä syntyy. Nykypalkka on ihan ala-arvoinen huomioiden, että työhön vaaditaan yliopistokoulutus. Eihän tuolla edes elä täällä pääkaupunkiseudulla!”

”Työ on erittäin vastuullista! Pelkkä valvova silmä ei riitä vaan työ vaatii ammattitaitoa ja sensitiivisyyttä, tietynlaisia vuorovaikutustaitoja.”

”Lastentarhanopettajalla on ihan yhtä suuri opetusvastuu kuin opettajillakin. Kuitenkin opettajat vetävät paljon parempaa palkkaa, ja heillä on pitemmät lomat. Otetaan vielä huomioon, että ryhmässä on eri-ikäisiä ja -tasoisia enemmän kuin luokassa.”

Vierailija

Miksi lastentarhanope tienaa niin vähän? Vanhemmat kertovat, mikä olisi heistä sopiva summa

Ongelmanahan on myös se että nämä lastenhoitajat tekevät monessa paikassa ihan samaa työtä kun lastentarhanopettajat. Pitäisi vetää joku selvä raja näiden välille jos halutaan että näkyy myös palkassa. Voi myös miettiä että tarviiko tähän hommaan oikeasti melkein yhtä pitkän koulutuksen kun peruskoulun opettaksi. Hyvin tuntuvat lähihoitajat, lastenhoitajat ja nuoriso/lastenohjaajat selviytyvän tästä.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuva: Heli Blåfield

Jääkö lapsi ilman kavereita, koska on niin voimakastahtoinen ja joustamaton?

”Perheessämme on 3,5-vuotias fiksu tyttö, joka on aina viihtynyt parhaiten omissa leikeissään tai isompien lasten seurassa. Päiväkodissa hänellä on tähän asti ollut leikkiseuraa, enkä ole ollut tytöstä huolissani. Nyt uudessa päiväkotiryhmässä tyttö on kuitenkin toistuvasti jätetty leikkien ulkopuolelle. Se on harmittanut tytärtä ja minuakin kovasti.

Tyttö on luonteeltaan tarkkailija ja pohtija, joka suunnittelee leikkinsä kulun tarkasti etukäteen. Hän saattaa tiuskaista harmistuneena, jos joku kaveri tulee häiritsemään hänen leikkiään. Miten voisin saada lapsen ymmärtämään, että muiden leikkiin kannattaa lähteä mukaan silloin kun pyydetään? Asiasta on juteltu moneen kertaan, mutta lapsi vain toteaa, että muut leikkivät niin tylsiä leikkejä, ettei hän halua mukaan. Sitten kun hän haluaakin, häntä ei enää huolita leikkiin.

Päiväkodin aikuiset puuttuvat kyllä tilanteeseen huomatessaan, mutta aina ei aikuinen ehdi seurata leikkiä vierestä. Miten lasta voisi lempeästi ohjata kiinnostumaan ikäistensä seurasta?

Pelkään, että lapseni jää yksin, koska hän on niin voimakastahtoinen ja joustamaton.”

Huolestunut äiti

Janna vastaa:

”Hyvä, että pidät sosiaalisia suhteita arvossa ja luotat päiväkodin aikuisiin! Kaverikuviot ovat tosiaan joskus tuskaisia: lapsi on ryhmässä meille osin tuntemattomien ihmisten kanssa ja me vanhemmat aivan toisaalla.

Tyttärenne on kovin pieni vielä, vaikka ilmeisen taitava ja hyvin kehittynyt. Tämän ikäisen joustamattomuus on hyvin tavallista, eikä välttämättä vielä pysyvä piirre. Löytyykö tytöstä joustoa aikuisten tai isompien lasten kanssa leikkiessä? Eli lähteekö hän paremmin mukaan, jos toisen ideat ovat tarpeeksi mielenkiintoisia?

Kaverin leikit voivat oikeasti olla aika tylsiä!

Vaikka ikätasoisia kaverisuhteita pidetään tärkeinä, 3–4-vuotiaiden kehityksessä voi olla huikeita eroja. Joku osaa jo tunteita ja yksityiskohtia pursuavia juonileikkejä, kun toinen puhuu vasta muutaman sanan lauseita. Kaverin leikit voivat oikeasti olla aika tylsiä!

Yksin leikkiminen voi olla lapsen tapa jäsentää ajatuksiaan.

Saattaisiko lapsellanne olla erilaisia leikkitapoja, joilla kullakin on erilainen merkitys? Osa leikeistä on tavallisia ja yhteisiä, mutta yksin leikkiminen voi olla lapsen tapa jäsentää ajatuksiaan. Pohdiskeleva lapsi saattaa ensin tarkkailla ympäristöään ja sitten ”ajatella” asiaa leikkimällä tarkalla tavalla. Muiden mukaantulo voi häiritä tällaista leikkiä. Ehkä voisit vielä havainnoida, liittyvätkö leikit tiettyihin teemoihin. Niistä voisi sitten jutella lapsen kanssa tarkemmin.

Muistathan myös näyttää itse esimerkkiä joustavasta käytöksestä, vaikka aina ei voikaan mennä lapsen mielen mukaan. Sinänsä on hyvä, ettei lapsella ole tarvetta miellyttää kavereita jatkuvalla joustamisella.

Yksin leikkiminen on taito, jota ei kannata väheksyä.

Vaikka ketään ei saa sulkea ulkopuolelle, täytyisi päiväkodin hälinässä olla oikeus upota hetkeksi omiin ajatuksiinsa. Yksin leikkiminen on taito, jota ei kannata väheksyä.”

Meidän Perhe 8/2017

Vierailija

Onko kolmevuotias leikeissään liian joustamaton? Janna vastaa

Kas. Minä olin juuri samanlainen lapsi, tiuskimista tosin en muista harrastaneeni. En komennellut muita lapsia, mutta aina kun leikki ei ollut mielestäni tarpeeksi kiinnostava, vetäydyin omiin oloihini. Ja sitä tapahtui usein. Tästä näkökulmasta sanoisin, että pelkosi on osittain aiheellinen. Olen koko elämäni kärsinyt yksinäisyydestä ja sosiaaliset taitoni jäivät mielestäni puutteellisiksi. En ajaudu konflikteihin, mutta ystävystyminen on vieläkin minulle todella hankalaa. Pelko,...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.