Hoitopäivän aikana Jasmin ratsastaa leppäkertulla, syö hattarapuuroa ja nukkuu oman kuulampun alla.

Tiistai, kello 8.03

Jasmin, 2 v 3 kk, tönöttää päiväkodin eteisessä äidin reiden takana piilossa, käsi äidin polvitaipeen ympärillä. Tutti on vielä suussa, ja raidallinen kypäräpipo kehystää sikkuraisia aamusilmiä.

– Haluatko, että äiti riisuu kypärän? Otatko itse haalarin pois?

Äiti istuu matalalle laverille Jasminin lokeron eteen ja auttaa ulkovaatteet pois. Sitten hän pukee tyttärensä jalkaan pinkit kissatossut. Tyttö katselee kulmat kurtussa eteensä.

– Huomenta Jasmin, tuletko puurolle? Riitta kysyy.

Jasminin päiväkotiryhmän nimi on Päivänsäteet, ja siihen kuuluu kolmetoista 1–3-vuotiasta lasta ja kolme aikuista: Riitta, Marika ja Mia.

Äiti saattaa Jasminin ruokailuhuoneeseen.

Tyttö kömpii tottuneesti omalle pikkuruiselle tuolilleen ja saa puurolautasen eteensä. Suun mutru leviää oitis valoisaksi hymyksi. Tässä ryhmässä kaikki lapset pitävät voisilmäpuurosta.

Ensimmäisinä hoitoviikkoina aamut olivat monesti itkuisia. Niin on melkein kaikilla.

Kun Jasmin elokuussa aloitti päiväkodin, hän oli vuoden ja yhdeksän kuukautta. Aluksi aamut olivat monesti itkuisia niin kuin melkein kaikilla pienimmillä ensimmäisinä viikkoina, kertoo Jasminin omahoitaja Marika.

– Lapsi kohtaa kerralla valtavan määrän uusia ihmisiä ja asioita. Se on raskasta, mutta me pyrimme tekemään päiväkodin aloituksesta mahdollisimman mukavan, Marika vakuuttaa.

Vanhemmatkin voivat tehdä osansa.

– On hyvä, jos vanhempi on rehellinen, luottavainen ja rohkaiseva. Voi sanoa, että ero tuntuu äidistäkin kurjalta, mutta pian me taas näemme.

Tutustuminen päivähoitoon alkaa omahoitajan kotikäynnillä.

Tässä kaupungin päiväkodissa tutustuminen päivähoitoon alkaa omahoitajan kotikäynnillä. Käytäntö perustuu siihen, että tutussa ympäristössä lapsen on helpompaa rakentaa luottamussuhde vieraaseen aikuiseen.

– Monesti lapset ovat kotona aivan erilaisia kuin päiväkodissa. Kotikäynti helpottaa tutustumista puolin ja toisin, Marika kuvaa.

Kotikäynnin lisäksi hoitaja pyrkii selvittämään mahdollisimman seikkaperäisesti, mitkä ovat lapselle mieluisia leikkejä, millaisiin päivärutiineihin hän on tottunut, maistuvatko kaikki ruuat, ujosteleeko hän vai onko rohkea tai suorastaan villi?

Klo 8.20

Ruokailuhuoneen täyttää tasainen lusikoiden kalkatus muovilautasia vasten.

Jasmin kauhoo huolellisin vedoin puuroa lusikkaan ja siitä suuhun.

– Joskus töissä ikävä iskee, Jasminin äiti tunnustaa.

– Mutta rauhoitun kun tiedän, että kaikki Päivänsäteiden aikuiset ovat turvallisia ja heille on helppoa puhua.

Äiti antaa tyttärelleen suukon poskelle ja lähtee töihin.

Suunnilleen näin alkaa päivä 70 prosentilla alle kolmevuotiaista suomalaislapsista.

Suunnilleen näin alkaa päivä 70 prosentilla alle kolmevuotiaista suomalaislapsista. Jos luku tuntuu suurelta, se suhteutuu, kun sitä vertaa muihin Pohjoismaihin, joissa yli 90 prosenttia alle kolmevuotiasta osallistuu varhaiskasvatukseen.

Ikuinen puheenaihe on: minkä ikäinen lapsi on valmis päiväkotiin?

Jasminin omahoitaja toivoisi, ettei takerruttaisi numeroihin, lapsetkin kun ovat yksilöitä ja kehittyvät eri tahtiin. Marika tietää, että joskus alle kolmevuotias voi sopeutua päiväkotiin nopeammin kuin neljä- tai viisivuotias.

– Pienimmät tukeutuvat heti ehdoitta läheltä löytyvään turvalliseen aikuiseen. Isompi lapsi osaa jo pohtia, miksi minä olen täällä, jos vaikka isä on nuoremman sisaruksen kanssa kotona.

Kello 8.35

Aamupalan jälkeen on vapaata leikkiä nukkarissa eli nukkumahuoneessa. Jasmin vetää esiin lelulaatikon, jossa on värikkäitä leikkiastioita. Hän asettaa kolme munaa keltaiseen kattilaan. Jan ja Veeti painivat, he ovat dinosauruksia. Aino on kiipeämässä kerrossängyn päädyn tikkaita yläsänkyyn, mutta Marika on silmä tarkkana.

– Saako, Aino, yläsänkyyn kiivetä?

Aino pysähtyy, katsoo Marikaa ja laskeutuu alas lattialle. Osa lapsista rakentaa jo leikkiä keskenään.

Pienimmät taapertavat ympäriinsä kantaen kuka mitäkin leikkikalua. Kaisla kantaa ostoskorissa viittä kännykkää, hän ei haluaisi luovuttaa niistä yhtäkään Mollille. Molli hyväksyy kohtalonsa, kaivaa laatikosta kuvakirjan ja pungertaa itsensä istuma-asentoon lukemaan.

Kahdentoista alle kolmivuotiaan lapsen ryhmään kuuluu varhaiskasvatuslain mukaan kolme hoitajaa. Uudistettu laki ei onneksi suurentanut pienimpien ryhmäkokoja.

Tässä ryhmässä lapsia on kolmetoista, koska yli kolmevuotiaita on enemmän kuin yksi. Käytännössä paikalla on harvoin kolme hoitajaa, sillä päiväkoti on auki puoli seitsemästä viiteen ja hoitajien tunnit tulevat täyteen jo kesken päivää.

Hoitopäivä vaatii luovuutta. Pelkkä aikuisen vessassa käyntikin on suunniteltava.

Aamu- ja iltapäivällä hoitajia on kaksi, ja vain keskellä päivää kolme. Se vaatii luovuutta ja jatkuvaa tehtävien uusjakoa: jo pelkästään aikuisen vessassa käynti on suunniteltava.

Tässä päiväkodissa ja tässä ryhmässä kaikki hoitajat ovat kuitenkin tyytyväisiä ja vakuuttavat, että homma toimii. Kun Marika valvoo ryhmää, Riitta siivoaa aamupalapöytää.

Ennen uloslähtöä saapuu Mia, joka ryhtyy käyttämään pieniä yksi kerrallaan vessassa. Nyt Riittakin vapautuu leikittämään lapsia.

– Loma-aikoina eron kyllä huomaa. Kun lapsia on vähemmän, ehdimme paremmin keskittyä jokaiseen heistä erikseen, Marika lisää.

Nukkarissa kerrossängyn alapeti muuttuu lentokoneeksi, kun Otto tarttuu ohjaksiin. Kaikki haluavat mukaan koneeseen. Jasminkin pääsee kyytiin munakattilansa kanssa.

– Kurrrkistamme lentokoneen ikkunasta, Otto sanoo ja työntää päänsä rappusten puolien välistä. Ärrä pärähtää triplana uutta oppineen ylpeydellä.

Kohta aletaan pukea, mutta sitä ennen siivotaan. Se sujuu pienimmiltäkin, koska kaikissa lelulaatikoissa on selkeät kuvat: astiat, eläimet, kirjat, nuket, palikat, autot.

Näissä pienissä on tulevaisuus, joka on tutkimusten mukaan keskimääräistä menestyksekkäämpi. Mutta palataan siihen, kunhan lapset ovat päässeet ulos.

Kello 10.04

Lapset puetaan yksi kerrallaan, osa eteisessä ja osa ruokailuhuoneen lattialla. Jokainen lapsi osallistuu sen minkä osaa.

– Buaapaa paa, Jasmin laulelee ja sovittaa vasenta jalkaa haalarin oikeaan lahkeeseen.

Jasmin osaa puhua muutamia sanoja, mutta päiväkodissa hän mieluummin laulaa.

Jasmin osaa puhua muutamia sanoja, mutta päiväkodissa hän mieluummin laulaa. Yrityksen ja erehdyksen kautta jalat löytävät oikeat kolot.

Marika auttaa hanskojen kanssa.

– Missä on peukalon paikka?

Jasmin katsoo keskittyneesti etusormea ja peukaloa, kumpi näistä olikaan peukalo? Marika auttaa peukalon omaan koloon ja hanskan hihan päälle. Jasmin on valmis paketti, ja hän saa vaappua ulos, jonne Riitta on jo ehtinyt muutaman lapsen kanssa.

Leppäkerttuliukumäkeen tulee heti ruuhkaa.

– Jalat ensin, Riitta opastaa.

– Jasmin alta pois, etteivät seuraavat laske päälle!

Yksi ryhmä on löytänyt seinän vierestä irtohiekkaa, jota voi kauhoa kasaan tai kaataa kaverin huppuun. Toinen ryhmä kulkee hiekkalaatikon lankkureunuksella ensin eteen ja sitten taaksepäin. Kun yksi menee nurin, muut seuraavat perässä kuin topatut dominonappulat.

Hyvä päiväkoti tukee lapsen kasvua siinä missä perhekin, Turun yliopiston sosiologian professori Jani Erola uskoo. Tutkijana Erola näkee myös kodin ongelmat. Koti voi olla turvallinen pesä mutta myös se paikka, jonne perheen monenlaiset ongelmat tiivistyvät.

– Päiväkodissa ylilyöntejä pääsee harvemmin tapahtumaan, valitettavia poikkeuksia lukuun ottamatta, Erola tiivistää.

Erolasta on hyvä, että päivähoidon laatua ja ryhmäkokojen kasvua kritisoidaan, mutta hänestä vielä isompi asia uhkaa jäädä huomioimatta, nimittäin päivähoidon saatavuus.

– Lastenhoidon kustannukset kunnille ovat pienempiä, jos lapset hoidetaan kotona. Tällä kunnat myös pelaavat, varsinkin maaseutukunnat, tutkija kertoo.

Erola tietää esimerkkejä, joissa päivähoitopaikkoja tarjotaan tarkoituksella eri puolelta kuntaa, jotta paikkaa ei otettaisi vastaan ollenkaan.

Päivähoidosta hyötyisivät eniten ne, jotka saavat sitä vähiten.

Suomessa erityisesti korkeakoulutetut vanhemmat palaavat nopeasti takaisin työelämään ja lapset laitetaan jo varhain päiväkotiin. Sosiaalisesti huono-osaisemmissa perheissä lapset laitetaan harvemmin päivähoidosta, vaikka juuri nämä lapset hyötyisivät siitä eniten.

Päiväkodin aidatun pihan eteen parkkipaikalle saapuu sininen kauhakuormaaja. Lapset juoksevat laumana katsomaan kuormaajaa kuin eläintarhassa leijonaa. Moottori murisee. Lapset hihkuvat, pomppivat ja taputtavat.

Sinipipoinen poika kirjavassa haalarissa lakkaa taputtamasta. Hän kääntää melkein niskansa nurin, koska taivaalla näkyy jotain vielä jännittävämpää: lentokone!

Kello 10.46

Ennen lounasta punaposkiset lapset pääsevät pisulle ja käsipesulle. Yhdet pissat ovat ehtineet lurahtaa ulkona haalariin. Se ei haittaa, vanhemmille laitetaan vain asiasta tieto, että haalari haluaa pesuun.

Kun kaikki ovat päässeet omille paikoilleen, Mia lukee lapsille sadun Pikku Prinsessasta.

”Minä tahdon potalle!”, Pikku Prinsessa polkee jalkaa pää punaisena.

Lapset kuuntelevat hiirenhiljaa.

Riitta kaataa kaikille maitoa ja yhdessä lausutaan ruokaloru:

Muumimamma keiton keitti,

Nipsu mausteet sekaan heitti.

Sen hiljaa annettiin kiehua,

ei kukaan saanut riehua.

Ruuaksi on currylle ja inkiväärille tuoksuvaa keltaista nuudelivuokaa.

– Nam! Hyvää paittoa! kuuluu valkotukkaisen Aaron arvio.

Jasmin syö kaksi annosta ja nuolee lopuksi näkkäristä voit. Ulkoilu ja maukas ruoka saavat yhden sun toisen silmäluomet lurputtamaan. Vielä käsipesu, pisu ja xylitol-pastilli.

Pinkki body ja unisukat päällä Jasmin tepsuttaa hämärän nukkarin vasempaan nurkkaan ikkunan alle. Siinä kuulampun alla on Jasminin oma pesä, jossa unipupu on jo odottamassa.

Kaihtimet on laskettu alas, ja huoneessa soi tuskin kuuluvasti panhuilumusiikki. Jasmin käy sykkyrälle peiton alle ja sulkee silmänsä. Kun Jasmin jo nukkuu, unimusiikki sammutetaan, koska kaikki lapset eivät osaa nukahtaa musiikkiin.

Vielä alkusyksystä päiväuniaikaan monelle tuli itku. Silloin Marika, Riitta ja Mia olivat kaikki lasten sänkyjen vieressä ja jokainen itkuinen sai rauhoittua sylissä. Nyt suurin osa nukahtaa itsekseen, eikä ketään itketä. Riitta paijaa muutamaa päätä ja kuiskii kauniita unia.

Kello 12.30

Kun lapset nukkuvat, päiväkodin kahvihuoneessa puhutaan varhaiskasvatuksesta. Kuuma kysymys kuuluu: mitkä tekijät takaavat lapselle parhaan mahdollisen hoidon?

– Pysyvät hoitajat, ammattitaitoinen henkilökunta, järjelliset ryhmäkoot, kuuluu monesta suusta. Kaikki nyökyttelevät hyväksyvästi.

Hoitajat ruotivat kahvihuoneessa työtään. Mikä takaa lapsille hyvän hoidon?

Huoneessa puhutaan myös siitä, että päiväkodin henkilökunta hoitaa koko perhettä, ei vain lasta.

– Me emme tyrkytä apua, emmekä utele, mutta tarvittaessa olemme ”psykologeja” ja ”lääkäreitä”, Jasminin omahoitaja Marika kertoo.

Muut komppaavat. Muuttovoittoalueelle tullaan ympäri Suomen, ja taakse jäävät sukulaiset ja muut tukiverkot. Uusien rakentaminen uudella paikkakunnalla vie aikansa.

– Joskus perheillä ei ole ketään ihmistä, jonka he voisivat lisätä varahakija-sarakkeeseen.

Professori Jani Erola oli mukana tekemässä paljon kritiikkiäkin herättänyttä tutkimusta, jossa selvisi, että kolmivuotiaat tai sitä nuorempina päiväkodin aloittaneet lapset kouluttautuivat pidemmälle kuin muut. Eikä ollut väliä aloittiko lapsi päiväkodin 1-, 2- vai 3-vuotiaana, eikä sillä, olivatko lapsen vanhemmat paljon vai vähän koulutettuja. Tulos oli sama.

Mistä tämä voi johtua?

– Uskomme, että siihen on kaksi isoa syytä: päivähoidossa lapset oppivat myöhempää oppimista tukevia taitoja ja toiseksi päivähoidossa kaikenlaisista perheistä tulevat lapset saavat varmemmin kasvaa tasapainoisessa ja turvallisessa ympäristössä.

Tutkimuksen arvostelijat ovat ihmetelleet, miksi mitataan vain menestystä eikä esimerkiksi lasten onnellisuutta.

– Aiheellinen kritiikki, mutta emme voi myöskään tietää, ovatko kotona hoidetut lapset onnellisempia kuin päivähoidossa olleet? Tästä ei ole yhtäkään tutkimusta, Erola haastaa pohtimaan.

Päiväkotihoidossa on kyse myös perheiden hyvinvoinnista.

Päiväkotihoidossa on siis kyse paitsi lapsen hyvästä kasvatuksesta, myös perheiden hyvinvoinnista ja yhteiskunnan kyvystä tukea ruuhkavuosien paineessa kamppailevia vanhempia.

Onneksi valtaosassa kodeista elämä on onnellista ja turvallista, lapset saavat virikkeitä ja heidät huomioidaan yksilöinä. Vanhemmat tuntevat lapsensa parhaiten ja he päättävät, mikä hoitomuoto on heidän lapselleen paras ja missä iässä. Tärkeämpää kuin pohtia oikeaa päiväkodin aloitusikää olisikin miettiä, mikä hoitomuoto olisi meidän perheelle ja meidän lapselle se kaikkein paras.

Kello 14.00

Päivänsäteet heräilevät kukin omia aikojaan ja hipsuttavat eteisaulaan, jossa saa leikkiä ennen välipalaa, kun muut vielä nukkuvat. Viimeiset herätellään, että päästään syömään. Ei täällä ainakaan nälässä pidetä!

– Oletteko koskaan syöneet hattaraa? Marika kysyy.

– Tänään me saamme välipalaksi melkein hattaraa, hattaran väristä vispipuuroa.

Sitten leikitään.

Nyt lapsissa on virtaa kuin kuuluisassa Duracell-pupussa.

Jasmin leikkii autotallilla poikien kanssa. Pojat sanovat poff, präks, poks! Jasmin hyräilee. Yksi pojista ohjaa leikkiä ja määrää, milloin muut saavat päästää ajokkinsa luiskaa pitkin alas. Jasmin odottaa lupaa keltaisen autonsa kanssa. Fiuuu auto liukuu huimaa vauhtia parkkihallin ylätasanteelta alas matolle asti.

Puoli kolmelta mummi hakee ensimmäisen lapsen.

Lapset eivät tunne kelloa, mutta oppivat muistamaan hakujärjestyksen.

– Lapset eivät tunne kelloa, mutta he oppivat muistamaan hakujärjestyksen. He tietävät kuka haetaan ennen heitä, Marika kertoo.

Sitten onkin jo siivouksen aika.

Kello 15.00

Kun kaikki lelut ovat omilla paikoillaan, päästään pukemaan ja ulos. Jasmin ehkä aavistaa jo, että kohta isä tulee.

Jasminin äiti, Veera, toipuu vakavasta masennuksesta, joka todettiin äitiysvapaalla. Pääsy töihin ja aikuisten pariin oli ammattiavun ohella avain toipumiseen. Se, että Jasmin sai päiväkotipaikan läheltä kotia, helpotti paljon.

Tytöllä on jo koko varustus päällä, kun ulko-oven lasin taakse ilmestyvät Petri-isän tutut kasvot.

– Oliko mukava päivä, isä kysyy ja nostaa Jasminin syliin kevyesti kuin höyhenen.

Jasmin katsoo isää ja hymyilee. Kaikki hyvin.

Jasmin esiintyy omalla nimellään, muiden lasten nimet on muutettu.

Kuva: Heli Blåfield

Jääkö lapsi ilman kavereita, koska on niin voimakastahtoinen ja joustamaton?

”Perheessämme on 3,5-vuotias fiksu tyttö, joka on aina viihtynyt parhaiten omissa leikeissään tai isompien lasten seurassa. Päiväkodissa hänellä on tähän asti ollut leikkiseuraa, enkä ole ollut tytöstä huolissani. Nyt uudessa päiväkotiryhmässä tyttö on kuitenkin toistuvasti jätetty leikkien ulkopuolelle. Se on harmittanut tytärtä ja minuakin kovasti.

Tyttö on luonteeltaan tarkkailija ja pohtija, joka suunnittelee leikkinsä kulun tarkasti etukäteen. Hän saattaa tiuskaista harmistuneena, jos joku kaveri tulee häiritsemään hänen leikkiään. Miten voisin saada lapsen ymmärtämään, että muiden leikkiin kannattaa lähteä mukaan silloin kun pyydetään? Asiasta on juteltu moneen kertaan, mutta lapsi vain toteaa, että muut leikkivät niin tylsiä leikkejä, ettei hän halua mukaan. Sitten kun hän haluaakin, häntä ei enää huolita leikkiin.

Päiväkodin aikuiset puuttuvat kyllä tilanteeseen huomatessaan, mutta aina ei aikuinen ehdi seurata leikkiä vierestä. Miten lasta voisi lempeästi ohjata kiinnostumaan ikäistensä seurasta?

Pelkään, että lapseni jää yksin, koska hän on niin voimakastahtoinen ja joustamaton.”

Huolestunut äiti

Janna vastaa:

”Hyvä, että pidät sosiaalisia suhteita arvossa ja luotat päiväkodin aikuisiin! Kaverikuviot ovat tosiaan joskus tuskaisia: lapsi on ryhmässä meille osin tuntemattomien ihmisten kanssa ja me vanhemmat aivan toisaalla.

Tyttärenne on kovin pieni vielä, vaikka ilmeisen taitava ja hyvin kehittynyt. Tämän ikäisen joustamattomuus on hyvin tavallista, eikä välttämättä vielä pysyvä piirre. Löytyykö tytöstä joustoa aikuisten tai isompien lasten kanssa leikkiessä? Eli lähteekö hän paremmin mukaan, jos toisen ideat ovat tarpeeksi mielenkiintoisia?

Kaverin leikit voivat oikeasti olla aika tylsiä!

Vaikka ikätasoisia kaverisuhteita pidetään tärkeinä, 3–4-vuotiaiden kehityksessä voi olla huikeita eroja. Joku osaa jo tunteita ja yksityiskohtia pursuavia juonileikkejä, kun toinen puhuu vasta muutaman sanan lauseita. Kaverin leikit voivat oikeasti olla aika tylsiä!

Yksin leikkiminen voi olla lapsen tapa jäsentää ajatuksiaan.

Saattaisiko lapsellanne olla erilaisia leikkitapoja, joilla kullakin on erilainen merkitys? Osa leikeistä on tavallisia ja yhteisiä, mutta yksin leikkiminen voi olla lapsen tapa jäsentää ajatuksiaan. Pohdiskeleva lapsi saattaa ensin tarkkailla ympäristöään ja sitten ”ajatella” asiaa leikkimällä tarkalla tavalla. Muiden mukaantulo voi häiritä tällaista leikkiä. Ehkä voisit vielä havainnoida, liittyvätkö leikit tiettyihin teemoihin. Niistä voisi sitten jutella lapsen kanssa tarkemmin.

Muistathan myös näyttää itse esimerkkiä joustavasta käytöksestä, vaikka aina ei voikaan mennä lapsen mielen mukaan. Sinänsä on hyvä, ettei lapsella ole tarvetta miellyttää kavereita jatkuvalla joustamisella.

Yksin leikkiminen on taito, jota ei kannata väheksyä.

Vaikka ketään ei saa sulkea ulkopuolelle, täytyisi päiväkodin hälinässä olla oikeus upota hetkeksi omiin ajatuksiinsa. Yksin leikkiminen on taito, jota ei kannata väheksyä.”

Meidän Perhe 8/2017

Lapsilla on leluja ja herkkuja – ja ainainen epäilys, saako toinen sittenkin enemmän. Jakamista pitää harjoitella joskus sitkeästi ennen kuin se alkaa sujua.

Tilanne lastenhuoneessa alkaa barbin leopardikuvioisesta käsilaukusta ja kärjistyy muutamassa minuutissa käsirysyksi.

– Se oli mulla ensin, viisivuotias kiljuu.

– Mä oon saanut sen, mä määrään siitä, vastaa seitsemänvuotias.

Molempien näpit puristavat pientä muovi-esinettä niin, että se lopulta hajoaa.

Kuulostaako tutulta? Tällaisessa tilanteessa aikuisen kannattaa hengittää syvään ja muistuttaa itseään, että nyt opetellaan tärkeää taitoa: jakamista.

Itsekkyys on sisäsyntyistä, mutta toisen huomioiminen täytyy opetella. Ja siinä tarvitaan toistoja. Paljon.

"Lapsi tarvitsee aikuista tueksi tunteen käsittelyyn."

Lapsi harjoittelee jakamista eri tavoilla eri ikävaiheissa. Tahti on yksilöllinen.

– Jakamisessa on pohjimmiltaan kysymys pettymyksen tunteen sietämisestä. Lapsi tarvitsee aikuista tueksi tunteen käsittelyyn, sanoo kasvatuspsykologi ja kognitiivinen psykoterapeutti Niina Jorma.

Aikuisen rooli on toimia tilanteissa ennemmin tukijana kuin erotuomarina. Kun pienet sormet on irrotettu barbin käsilaukun rippeistä, päästään keskustelemaan, kuinka osapuolet näkevät tilanteen. Aikuinen voi avata tunteita reaktioiden takana. Vaikkapa näin:

Sinä haluaisit juuri nyt leikkiä tällä käsilaukulla. Samoin sinä, ja teitä molempia harmittaa. Molemmista tuntuu kurjalta, jos ei saa leikkiä haluamallaan lelulla.

– On tärkeää huomioida lapsen tunne eikä vain käytöstä, Niina Jorma muistuttaa.

Turhautunut puuskahdus älkää aina viitsikö tapella puuttuu vain käytökseen. Rauhallinen toteamus te molemmat olette nyt vihaisia sanoittaa myös tunteen käytöksen takana.

Oma vuoro tulee kyllä!

Jakamisen taito kehittyy iän karttuessa. Kaksivuotias tuntee jo myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan, mutta ei vielä osaa itse käytöksessään huomioida toisia. Neljävuotias pystyy jo aikuisen tuella jakamaan lelujaan ja odottamaan vuoroaan.

Jakamista joutuvat opettelemaan kaikki, mutta joillekin se on hankalampaa kuin toisille. Valmiuteen vaikuttavat monet asiat, esimerkiksi temperamentti.

– Tunteisiin voimakkaasti reagoiva lapsi kokee pettymyksenkin tunteet suurempina. Hän tarvitsee tueksi aikuista, Jorma sanoo.

Tunne voi olla hankala, mutta lapsi itse ei sitä ole.

Kun lapsi on räjähtävän kiukun vallassa, on tärkeää osoittaa hänelle hyväksyntää: tunne voi olla hankala, mutta lapsi itse ei sitä ole. Jakamisen opettelu on samalla tunteiden säätelyn harjoittelemista.

Kun kaveri voittaa muistipelin, se voi harmittaa itkuun asti. Trampoliinille pääsee vasta, kun malttaa odottaa vuoroaan. Jakamista ja vuorottelua on luontevaa harjoitella peleissä ja leikeissä. Kun häviäminen suututtaa, tunteesta kannattaa keskustella ja kertoa, että samalta tuntuu myös aikuisista. Lionel Messikin saattaa suutuspäissään potkaista pallon pöpelikköön, kun maalinteko ei onnistu.

– Aikuisen tehtävä on näyttää, mitä hyötyä jakamisesta on. Kun vaikkapa antaa lapselle tehtäväksi jakaa pussista keksit kaikille, jokainen saa herkkua ja hyvän mielen, Jorma sanoo.

Esimerkin avulla lapsi ymmärtää, ettei jakaminen ei ole pelkästään luopumista, vaan myös vaihdantaa, josta molemmat hyötyvät. Kun annat kaverin lainata sydänmuottia, saat itse käyttää hänen tähtimuottiaan. Niin kumpikin voi tehdä sekä tähti- että sydänpipareita.

Lapsille kannattaa antaa jakamistilanteissa vastuuta. Jos jäljellä on kaksi pullaa, voi kysyä lasten mielipidettä, miten ne kannattaisi jakaa.

Kovin sparraaja löytyy kotoa

Moni muistaa lapsuudestaan, miten jäätelö jaettiin sisaruksille millimetriviivoittimella tai kuinka Aku Ankan lukemisvuorosta kamppailtiin. Kaikkein rankimmat riidat jakamisesta käydään yleensä kotioloissa.

– Sisarus on tuttu ja aina lähellä. Hänen kanssaan on turvallista näyttää hankaliakin tunteita. Kyllähän aikuisetkin päästelevät höyryjä enemmän kotona kuin työpaikalla, Niina Jorma sanoo.

Kamppailu huomiosta alkaa, kun pikkusisarus tuodaan synnytyslaitokselta kotiin, ja jatkuu monilla aikuisikään saakka.

Tilannetta kotona voi rauhoittaa se, että sovitaan selkeästi, mitkä tavarat ovat omia ja mitkä yhteisiä. Toisen tavaroiden käyttämiseen täytyy kysyä lupa.

Sisarukset joutuvat jakamaan myös sen kaikkein arvokkaimman: vanhempien rakkauden. Kamppailu huomiosta alkaa, kun pikkusisarus tuodaan synnytyslaitokselta kotiin, ja jatkuu monilla aikuisikään saakka. Sisarus on jakamisen opettelun kovin sparraaja.

– Jos lapsella ei ole sisaruksia, kannattaa järjestää leikkitreffejä tai muita tilanteita, joissa jakamista voi harjoitella.

Olennaista on sanoittaa ja hyväksyä jakamisen herättämiä harmituksen tunteita. Kaksivuotias ei vielä ymmärrä pitkiä perusteluita, mutta kiukku laantuu sylissä. Perussäännöistä kannattaa pitää johdonmukaisesti kiinni: toisen kädestä ei oteta, kiikkuun päästäkseen täytyy odottaa vuoroa.

Riitatilanteessa voi olla hyötyä myös siitä, että tarjoaa lapselle lisäaikaa tunteen työstämiseen. Jos et ole juuri nyt valmis jakamaan Legoja, niin sovitaanko, että jaetaan ne kymmenen minuutin kuluttua?

Solidaarisuus kannattaa

Kun lapsi menee päivähoitoon tai kouluun, jakamistilanteita tulee eteen päivittäin. Vähitellen vastuu niiden ratkomisesta siirtyy lapselle itselleen. Kolmasluokkalaiset osaavat jo selvittää monet erimielisyydet keskenään. Aikuisen tehtävä on olla kuulolla lasten elämässä.

– Kun lapsi saa vastuuta, hän oppii luottamaan siihen, että pystyy selviytymään erilaisista tilanteista, Jorma toteaa.

Mutta kuinka tärkeä taito solidaarisuus enää nykymaailmassa on? Olisiko parempi kasvattaa lapsesta selviytyjä, joka ajattelee aina ensin omaa etuaan?

– Ei todellakaan, Niina Jorma vastaa.

– Myötätunto toisia kohtaan lisää ymmärrystä ja hyväksyntää myös itseä kohtaan. Solidaarisuuden opettelu on myös omien rajojen hahmottamista. Samat reilun kohtelun periaatteet pätevät sekä toisiin että itseen, Jorma sanoo.

Se mikä alkaa hiekkalaatikolla, jatkuu myöhemmin koulussa ja työelämässä.

Hänen mielestään toisen huomioiminen on edelleen yksi tärkeimmistä sosiaalisista taidoista. Se mikä alkaa hiekkalaatikolla, jatkuu myöhemmin koulussa ja työelämässä. Jakamisen opit yltävät lapsuuden barbileikeistä aikuisuuteen ja siihen, miten suhtaudumme muihin ihmisiin lähellä ja kaukana.

Ison osan opeista lapsi imee kodin ilmapiiristä ja vanhempien esimerkistä. Kuinka puhun kotona muista ihmisistä? Millaista esimerkkiä itse näytän jakamisesta?

Älä hikeenny, vaikka lapsi oppisi kuivaksi myöhemmin kuin muut. Pottatreeni ei ole vanhempien välinen kilpailulaji.

Lapset oppivat päiväkuivaksi nykyään keskimäärin kolmevuotiaana. Kuivaksi oppimisen lykkääntymisen todennäköisin syy on se, että vaipat ovat nykyään niin helppokäyttöisiä ja mukavan tuntuisia. Kuivaksi opetteluun ei ole yhtä suurta motivaatiota kuin ennen – ei lapsilla eikä heidän vanhemmillaan.

Vaippojen materiaalit ovat kehittyneet niin ihoystävällisiksi, että vaippaihottumaa on selvästi vähemmän kuin aiempina vuosikymmeninä. Ja koska vaipan pinta tuntuu kuivalta pissaamisen jälkeenkin, taaperolla ei ole tarvetta päästä vaipoista eroon.

Onko se ongelma?

Merkittävin haittatekijä uusissa supermukavissa vaipoissa on ekologinen. Kun niitä käytetään entistä pidempään, kertyy myös entistä enemmän jätettä.

Luonnon näkökulmasta olisi siis parempi, jos kertakäyttövaippoja ei käytettäisi niin pitkään. Mitään muuta haittaa myöhäisestä oppimisesta ei ole.

Oppipa lapsi potalle ennemmin tai myöhemmin, terve lapsi oppii aina. Lapsi ei mene eskariin vaipat housuissa.

Jos vanhemmat alkavat kokea tilanteen pulmalliseksi, eivätkä pottatreenit yrittämisestä huolimatta edisty, asia kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa.

Joskus kuivaksi oppimista saattaa hidastaa ummetus. Jos suoleen pakkautunut uloste painaa rakkoa, pissaa voi lirahdella niin usein, että säännölliset pottakäynnit eivät auta. Silloin lapselle saatetaan määrätä ummetuslääkettä, jolla sekä suolen että rakon toiminta saadaan säännöllisemmäksi.

Herkkyyskausi vai ei?

Ennen luultiin, että kaksi vuotta täyttävälle lapselle tulee herkkyyskausi potalle oppimiseen. Tällaisiin yleisiin kausiin ei enää luoteta.

Periaatteessa pottatreenin voi aloittaa heti, kun lapsi oppii istumaan, mutta ei myöskään ole mitään tiettyä hetkeä, jonka ohittamisen jälkeen pottatreeneihin ryhtyminen olisi auttamattoman myöhäistä ja oppiminen vaikeampaa.

Paljon on kiinni vanhempien näkemyksistä ja toimintatavoista. On vanhempia, joille on kunnia-asia opettaa lapsi varhain potalle. Toiset eivät pidä asiaa niin tärkeänä.

Jotkut aloittavat vessahätäviestinnän jo synnytyslaitoksella ja saattavat näin opettaa lapsen kuivaksi hyvinkin varhain. Toiset taas ajattelevat, ettei lasta pidä painostaa hallitsemaan rakkoaan ennen kuin lapsi on siihen valmis.

Myös paikka sisarusparvessa saattaa vaikuttaa. Esikoisen vanhemmilla on yleensä enemmän aikaa ja energiaa keskittyä lapsen pottaharjoitteluun kuin useamman lapsen vanhemmilla. Toisaalta isompien sisarusten esimerkki saattaa motivoida kuopusta vessahommiin.

Kuivaksi oppimisen nopeuteen vaikuttavat myös perintötekijät. Esimerkiksi isompien lasten yökasteluongelma kulkee usein suvussa.

Älä pakota potalle

Mikä sitten neuvoksi, jos lapsi ei vanhempien yrityksistä huolimatta osoita mitään kiinnostusta kuivaksi oppimiseen ja vanhempia alkaa tilanne jo hermostuttaa?

Pakottaa ei kannata. Valmiuden kuivaksi oppimiseen tunnistaa siitä, että homma sujuu: lapsi istuu potalla suosiolla, on kiinnostunut asiasta ja onnistumisiakin tulee.

Kun potta on tullut tutuksi, avainsanoja ovat sinnikkyys ja säännöllisyys. Potalle kannattaa ohjata riittävän usein ja aina samoihin aikoihin.

Päiväkodeissa 2–3-vuotiaiden pottaharjoittelua tuetaan aktiivisesti ihan käytännön syistäkin. Vaipparumban väheneminen on helpotus työntekijöille.

Hitaampikin ehtii

Jos lapsen pottatreenit syystä tai toisesta ovat viivästyneet, mitään lopullista vahinkoa siitä ei koidu.

Vanhemmista tilanne saattaa jossain vaiheessa alkaa tuntua kiusalliselta, mutta silloin kannattaa muistaa, että vanhempien nolouden tunne ei ole lapsen ongelma eikä siitä pidä syyllistä lasta.

Päiväkotiryhmästä joku on aina se viimeinen, joka siirtyy vaipoista potalle. Siisteyskasvatuksen ei ole tarkoitus olla vanhempien välinen kilpailulaji.

Asiantuntijoina terveydenhoitaja Minna Oulasmaa Väestöliiton vanhemmuustiimistä sekä lastentautien erikoislääkäri Jarmo Salo.

Kaikki aikanaam

Vieläkin vaipoissa – haittaako se?

Meillä esikoinen oli 3v3kk kun vaippa jäi pois. 1,5-vuotiaana aloitettiin pottailutreenit, mutta ei lasta kiinnostanut tuon taivaallista koko potta. Sitten kolmevuotiaana kun ymmärsi jo kunnolla puhetta, sovittiin että huomenna ei laiteta enää vaippaa. Muutama vahinko vaan sattui enää. Kuopus on nyt 2v6kk eikä koeta kiirettä asiassa. Kyllä hänkin oppii. 😊
Lue kommentti
Kuva: Heli Blåfield

Päiväkodin hoitajat ovat huomautelleet asiasta. Miten kannattaisi toimia?

"Kuusivuotias tyttäreni unnuttaa päiväkodilla päivälepoaikaan nukkarissa. Hoitajat ovat huomauttaneet meille siitä muutamia kertoja.

Olemme jutelleet tytön kanssa, että sitä ei ole sopivaa tehdä muiden seurassa. Emme ole kieltäneet häntä unnuttamasta, vaan olemme kertoneet, että sitä on sopivampi tehdä yksin. Silti tapa on vain jatkunut päiväkodissa. Kotona hän ei tätä tee. Miten meidän kannattaa toimia tästä eteenpäin?"

Neuvoton

Janna vastaa

Unnuttaminen on melko yleistä ja saa meidät aikuisetkin joskus hämmennyksiin. Unnutus-sanaa käytetään erotuksena itsetyydytykseen, koska lapsen seksuaalinen kehitys on kesken.

Hyvä, ettet ole kieltänyt unnuttamista kokonaan vaan olet ohjannut tekemään sitä mieluummin yksin. Kotona yksinoloon varmaan onkin mahdollisuus, mutta päiväkodissa saa harvoin omaa aikaa tai tilaa. Siksi asiasta voisi puhua vielä uudestaan sekä päiväkodin aikuisten että tytön kanssa.

Mikä tarkkaan ottaen unnuttamisessa haittaa?

Aloittaisin hoitajista ja yrittäisin saada tarkemman kuvan tapahtumista. Mikä tarkkaan ottaen unnuttamisessa haittaa? Unnuttaako tytär aina? Millä tavoin? Minkälaisen tunteen vallassa hän vaikuttaa olevan: tyytyväinen, innostunut, ylivirittynyt? Miten hoitajat ovat asiaan puuttuneet? Huomaavatko muut lapset? Miten he reagoivat?

Tyttären kanssa jutellessa en tällä kertaa neuvoisi, vaan jututtaisin ja kuuntelisin häntä. Mitä hän miettii asiasta? Millä nimellä hän sitä kutsuu ja miltä se hänestä tuntuu? Millaisessa tilanteessa tai missä tunnelmissa hän siihen ryhtyy? Miksiköhän hän ei tee sitä kotona, vaikka lupakin on annettu?

Aikuinen voi tarjota tilalle syliä, silitystä, juttelua, leikkiä.

Usein unnutus on tapa, jolla lapsi pyrkii tylsässä tilanteessa viihdyttämään itseään, tai jollain tapaa ahdistavassa tilanteessa tyynnyttämään itseään. Jos unnutus ei juuri silloin sovi, aikuinen voi tarjota tilalle syliä, silitystä, juttelua, leikkiä tai muuta sopivaa kontaktia. Lapsi osaa usein itsekin kertoa mitä, kunhan unnutukseen ei liitetä häpeää.

Minulta on kysytty unnutuksesta aiemminkin, eikä ihme. Se on niin intiimiä toimintaa, että aikuiselle tulee helposti vaivautunut olo. Aiemman vastaukseni aiheesta löydät täältä otsikolla Onko lapsen unnutus normaalia?

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi lomakkeella tai meilitse meidanperhe@sanoma.com otsikolla ”Janna vastaa”. Lue lisää Jannan vastauksia.

Vierailija

Miksi lapsi unnuttaa päiväkodissa? Janna vastaa

Minä näkisin, että todennäköisesti ongelma on nimenomaan tuossa tylsistymisessä. Ei esikouluikäistä pidä enää pakottaa "päiväunille". Valitettavasti joissakin päiväkodeissa on tämä käytäntö, että kaikki lapset pakotetaan keskellä päivää maate ja käsketään olla hiljaa. Jos lapsi ei enää nuku päiväunia, niin hänellä on jäätävän tylsää, eikä lapsi pysty käsittelemään pitkästymistä samalla tavalla kuin aikuinen vaan keksii korviketoimintaa. Ratkaisu olisi se, että lapselle annettaisiin...
Lue kommentti