Hurraa, nuoret! Pisa-tutkimuksen mukaan suomalaisnuorilla menee elämässä hyvin.

Oppismistuloksia mittaavissa Pisa-tutkimuksessa on ensi kertaa selvitetty laajasti myös 15-vuotiaiden nuorten hyvinvointia sekä niiden yhteyksiä oppimiseen. Suomalaisnuorista melkein puolet, 45 prosenttia, kertoi olevansa erittäin tyytyväisiä elämäänsä.

Luku on selvästi yli OECD-maiden keskiarvon, joka oli 34 prosenttia. Elämäänsä tyytymättömiä nuoria oli Suomessa vain 6 prosenttia.

Suomalaispojat kokevat elämänsä vielä tyttöjä myönteisemmin. Pojista erittäin tyytyväisiä elämäänsä on yli puolet, 52 prosenttia, tytöistä reilu kolmannes.

– Suomalaisnuorten tyytyväisyys elämäänsä on aiempiin tutkimustuloksiin verrattuna yllättävän hyvä. Ilahduttavaa on erityisesti poikien tyytyväisyys siitäkin huolimatta, että osaamisessa he jäävät selvästi tyttöjä jälkeen, kertoo PISA-tutkimuksen Suomen koordinaattori, professori Jouni Välijärvi Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitokselta.

Pojat ovat tyttöjä tyytyväisempiä elämäänsä kaikissa tutkimuksessa mukana olleissa maissa Japania lukuun ottamatta.

Yhteenkuuluvuuden tunne luo tyytyväisyyttä

Tyytyväisyyden tasoon olivat Suomessa voimakkaimmin yhteydessä oppilaiden yhteenkuuluvuuden tunne kouluyhteisössä, vapaa-ajan liikunta, koulukiusaamisen määrä, suoritusmotivaatio ja se, miten oppilaat kokivat opettajien kohtelevan heitä.

Toisaalta huolestuttavaa oli, että yhteenkuuluvuuden tunne on heikentynyt sekä Suomessa että OECD-maissa selvästi vuosien 2003 ja 2015 välillä. Suomessa noin joka seitsemän oppilas tunsi olevansa ulkopuolinen kouluyhteisössä.

PISA 2015 -tutkimuksen toteutti Suomessa Koulutuksen tutkimuslaitos yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Helsingin yliopiston kanssa. Tutkimuksessa oli mukana lähes 6000 suomalaisoppilasta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kun selvisi, ettei tytär saa paikkaa iltapäiväkerhosta, äidin ensimmäinen tunne oli huoli.

Punatiilisen koulun uumenista putkahtaa kolme tokaluokkalaista: Seela, Veera ja Aino.

Tytöt asuvat lähekkäin ja viettävät usein iltapäivät koulun jälkeen keskenään. Tänään mennään Seelalle.

Edessä on monta tuntia vapautta. Kukaan ei ole valvomassa, syövätkö tytöt välipalaksi leipää vai suklaamuroja. Hiekoitussora rouskuu reippaiden askelten alla.

Tähän aikaan vuodesta monen ekaluokkalaisen vanhemman pitää tehdä painava päätös: hakeako lapselle iltapäivähoitopaikkaa syksyksi vai ei? Ehtiikö lapsi kasvaa puolessa vuodessa niin paljon, että hän selviytyy iltapäivistä yksin kotona?

Seelan kotikunnassa haku iltapäivätoimintaan meni umpeen jo helmikuussa, kun taas esimerkiksi Helsingissä paikkaa voi hakea vielä huhtikuun lopulle asti.

Kaikilla vanhemmilla ei ole aitoa valinnanmahdollisuutta. Esimerkiksi Oulussa iltapäivätoiminnan paikkoja kakkosluokkalaisille vähennettiin viime syksynä säästösyistä. Kaikissa kunnissa toimintaa ei tarjota edes ekaluokkalaisille. Viime vuonna 290 kuntaa 311:stä järjesti aamu- ja iltapäivätoimintaa.

– Opetushallituksen toive olisi, että palvelua olisi tarjolla kaikille eka- ja tokaluokkalaisille, mutta näin ei ole, Opetushallituksen opetusneuvos Arja-Sisko Holappa sanoo.

Ilman paikkaa voi myös jäädä kunnassa, joka tarjoaa palvelua. Seela jäi ilman paikkaa, koska yrittäjänä toimivan Katja-äidin oli vaikea tietää työtilannettaan puoli vuotta etukäteen. Hän lykkäsi hakua, jotta saisi varmuuden, ja viimeinen hakupäivä lipsahti ohi.

Byrokratia ei taipunut inhimillisen erehdyksen edessä.

– Ensimmäinen ajatus oli suuri huoli. Seela on meidän esikoinen, ja hän oli ensimmäisellä luokalla vielä niin pieni ja kiinni meissä vanhemmissa. Pohdin ratkaisuja: voisiko Seela mennä tutulle perhepäivähoitajalle, tai voisiko miehen iäkäs isä auttaa, Katja muistelee.

Koulusta mennään aina suoraan kotiin, ellei ole erikseen sovittu muuta.

Tytöt pysähtyvät. Harmaa Nissankin pysähtyy ja päästää tytöt suojatien yli. Nyt ei ole enää montaa sataa metriä kotiin. Seela on sopinut äidin ja isän kanssa, että koulusta mennään aina suoraan kotiin, ellei ole erikseen sovittu jotain muuta.

Kotipiha on jäässä kuin kalteva luistinrata. Aino valitsee reitin lumipenkereen reunasta, jossa ei ole jäätä. Veera ja Seela luistelevat suin päin keltaisen talon ovelle. Seela laskee reppunsa terassille ja kaivaa avaimen esiin. Sisällä Darja-koira on jo kuullut tulijat ja haukkuu iloisesti tervehdykseksi.

Ensin työ, sitten huvit. Veera, Aino ja Seela hoitavat läksyt heti koulun jälkeen.
Ensin työ, sitten huvit. Veera, Aino ja Seela hoitavat läksyt heti koulun jälkeen.

Kello on puoli yksi, ja Seelan vanhemmat ovat töissä. Äiti palaa neljän aikaan haettuaan Seelan pikkusiskon esikoulusta. Siihen saakka on selvittävä ilman aikuista.

Mistä vanhempi voi tietää, milloin lapsi on kypsä olemaan yksin? Tokaluokkalainen on jo monella tapaa taitava. Hän osaa pakata repun ja lukea lukujärjestystä. Läksyjen teko sujuu jo pääasiassa ilman vanhemman apua. Voiveitsi ja juustohöylä pysyvät vakaasti kädessä.

Lapsen näppäryyttä käytännön askareissa on helppo tarkkailla, mutta vaikeampaa on nähdä, mitä lapsi ajattelee tai tuntee. Se on kuitenkin vähintään yhtä tärkeää, sanoo Aatos-klinikan psykologi, lasten psykoterapeutti Lotta Weckström-Lehto.

– Olisi tärkeää, että vanhemmat tietäisivät, miten oma lapsi käyttäytyy epätyypillisissä tilanteissa, kuten hätääntyneenä. Mitä pelkoja lapsella on?

Etenkin pimeänä vuodenaikana ja yksin ollessa lapsen kyky erottaa tosi epätodesta voi hämärtyä. Lapsi voi myös alkaa jännittää etukäteen sitä, että joutuu pelon valtaan.

”Lasta voi tsempata, mutta häntä ei pitäisi pakottaa yksinoloon.”

– Lasta voi tsempata, mutta häntä ei pitäisi pakottaa yksinoloon, Weckström-Lehto sanoo.

Kun viime syksynä uutisoitiin lapsia pelottelevista pelleistä, monissa kodeissa oltiin ihmeissään.

– Seela oli nähnyt jonkun otsikon, ja pellet pelottivat häntä. Kyllä ne huolestuttivat myös minua. Sovimme, että haen tytön kaverien luota, ettei hänen tarvitse koskaan kävellä kotiin yksin, Katja kertoo.

Tytöt purkavat koulutarvikkeet repuista olohuoneen lattialle. Vieressä olisi tyhjä keittiön pöytä, mutta siinä ei varmasti olisi yhtään niin hyvä tehdä läksyjä.

Aino käy lattialle mahalleen, Seelan jalat solahtavat lootusasentoon. Ainon penaali on täynnä kaikkea kiehtovaa, ja Veera tutkii jokaisen esineen.

– Tää kynä tuoksuu suklaalle!

Tehtävänä on kirjoittaa tarina kalevalaisen Sammon innoittamana.

– Mitä gangsteri tarkoittaa, Veera kysyy.

Kukaan tytöistä ei osaa sanoa, mutta Veera päättää silti käyttää jännittävää sanaa.

Läksyjen jälkeen maistuu välipala. Emännän varmuudella Seela tuo toisille tytöille lautaset, lasit ja jogurttipurkit. Tarjolla on lisäksi Seelan herkkuleipää Oivallusta ja juustoa sekä äidin valmiiksi leikkaamia kurkkuviipaleita.

Tärkeä sääntö: isoihin veitsiin ja tulitikkuihin ei saa koskea.

Vanhempien kanssa on sovittu, että läksyt pitää tehdä, välipalaa tarjotaan kavereillekin ja isoihin veitsiin ja tulitikkuihin ei saa koskea. Äidille tai isälle soitetaan heti, jos tapahtuu jotain epäilyttävää tai suunnitelmat muuttuvat.

Vieraiden aikuisten mukaan ei pidä lähteä, eikä heille saa avata ovea. Kännyköillä ja tabletilla pelaamisesta on sovittu, että pelata saa, mutta muutakin tekemistä pitää keksiä.

Välillä tankataan. Seela kattaa kavereillekin lasit ja välipalan.
Välillä tankataan. Seela kattaa kavereillekin lasit ja välipalan.

Tytöillä on kova nälkä, vaikka koulussa tarjottu kalakastike ja perunat tekivät nekin kauppansa. Välipalan jäljiltä pöytää koristavat paitsi tulppaanit myös käytetyt astiat, tyhjät jugurttipurkit ja niiden nuollut kannet. Mutta tärkeimmät, voi, maito ja juusto, löytävät tiensä takaisin jääkaappiin. Astiakaapin ovi unohtuu retkottamaan ammolleen.

Joskus lapsi saattaa esittää pärjäävämpää kuin onkaan.

Seela ja kaverit tuntuvat olevan sinuja itsenäisten iltapäiviensä kanssa, mutta joskus reippaalta vaikuttava lapsi ei ole sitä oikeasti. Psykologille on tuttua, että lapset voivat tehdä kaikkensa, jotta he täyttäisivät vanhempien odotukset. Lapsi saattaa esittää pärjäävämpää kuin onkaan.

– Reipastelu on osa suomalaisen kulttuurin itse pärjäämisen mallia, jota vanhempien voi olla vaikea tunnistaa, Wecktröm-Lehto sanoo.

Seelan vanhemmat huomasivat tytön epävarmuuden, kun toinen luokka syksyllä alkoi.

– Meille oli selvää, ettei Seela ollut vielä kypsä olemaan yksin, koska häntä pelotti, Katja sanoo.

Katja pystyi valmennusta ja työnohjausta tarjoavana yrittäjänä järjestämään työnsä niin, ettei Seela joutunut olemaan koskaan tuntia pitempään yksin kotona. Myös ohjelmistoarkkitehtinä työskentelevä isä Jarkko piti etäpäiviä.

Aluksi jokainen päivä vaati erillistä järjestelyä, mutta jo muutaman kuukauden kuluttua tilanne muuttui. Seelan ystävät olivat iltapäivätoiminnassa vain joinakin päivinä viikossa.

– Niinä päivinä kun kaverit olivat vapaalla, Seela alkoi soitella koulun jälkeen, voiko mennä kaverin luo tai voiko kaveri tulla meille.

Vanhemmat huomasivat tyttäressä suuren muutoksen. Ystävät toivat rohkeutta. Tytöistä kehittyi nopeasti taitavia organisoijia, jotka alkoivat järjestellä iltapäiväkuviota.

– En puuttunut oikeastaan mihinkään muuhun kuin siihen, jos joku tyttöporukasta uhkasi jäädä yksin. Silloin me vanhemmat soittelimme keskenämme ja pidimme huolen siitä, että näin ei tapahdu, Seelan äiti kertoo.

Tytöt tarvitsevat myös mahdollisuuksia hullutella, Seelan äiti uskoo.

Lastenhuoneesta löytyy Pet Shop -laatikko, joka kaadetaan ryminällä lattialle. Kun niillä on leikitty tovi, tytöt muuttuvat levottomiksi.

Seela näyttää, miten kerrossänky muuttuu kiipeilytelineeksi, kun sinne kipuaa kirjoituspöydän kautta. Muut seuraavat perässä. Pehmolelut lentävät lattialle ja sieltä takaisin ylös. Pehmopöllö törmää lamppuun.

Kiipeilyrata. Kun aikuiset  ovat poissa, Seela kiipeää pöydällä.
Kiipeilyrata. Kun aikuiset  ovat poissa, Seela kiipeää pöydällä.

Pian lastenhuone tuntuu liian pieneltä. Tytöt ryntäävät kiljuen olohuoneeseen ja sieltä isän ja äidin makuuhuoneeseen. Letit ja ponnarit viuhuvat ilmassa, kun joustinpatjan jouset antavat lisäpontta hypyille.

Seelan äiti ei ole kieltänyt parisängyn käyttämistä trampoliinina. Hän uskoo, että varsinkin kiltit tytöt tarvitsevat mahdollisuuksia hullutella ja kokeilla rajojaan.

Puoli neljän aikaan auto hurahtaa pihaan. Äiti on hakenut Sofia-siskon eskarista ja tullut kotiin. Pian pikkusiskon uteliaat kasvot ilmestyvät ulko-ovenrakoon.

– Miten on mennyt? Onko läksyt tehty, oletteko syöneet välipalaa, äiti kysyy.

Annariina, 11, kehitti kavereidensa kanssa penaalin, jossa tavarat pysyvät ehjinä ja järjestyksessä.

”Mieleeni tulee joka päivä ideoita. Vaikka kun laitan ruokaa ja katson ohjetta kännykästä, mietin, että pitäisi keksiä jokin keino, jolla kännykkä ei mene ruokatahroihin.

Viime keväänä meidän koululla oli Pikkuyrittäjät-kerho, jossa sai toteuttaa omia ideoita. Kahden kaverini kanssa kehitimme uudenlaisen penaalin. Meillä kaikilla oli se pulma, että tavallisessa penaalissa kumit likaantuvat, lyijykynien terät katkeilevat ja kaikki menee sotkuun.

Ensin mietimme muovista ratkaisua, mutta se olisi ollut vaikea toteuttaa. Sitten kehitimme kankaisen penaalin, jossa kynät pysyvät järjestyksessä. Sen nimeksi tuli Uppen.

Ompelimme penaaleja yhdessä ja myimme koulun tapahtumissa.

Penaaleja oli tosi hauska tehdä. Ompelimme niitä yhdessä ja myimme koulun tapahtumissa. Kerhon ohjaajat auttoivat meitä tekemään nettisivut. Pääsimme myös Isoon Omenaan myymään penaaleja.

Oli tosi kivaa, kun sai esitellä tuotetta ihmisille ja ihmiset olivat kiinnostuneita. Siitä tuli ylpeä olo.”

Annariina, 11

Miten lasta voi rohkaista oppimaan uusia asioita ilman, että hän aina vertaa itseään ystäviinsä?

"Seitsemänvuotiaalla tyttärelläni on todettu lukivaikeus, avaruudellisen muistin vaikeus, lyhytkestoinen kuulomuisti sekä oman toiminnan ohjauksen säätelyn pulmaa. Nyt kun hän on ekaluokkalainen, erilaisuus korostuu eri tavalla kuin ennen. Häntä harmittaa se, ettei hän osaa lukea tai tunnista kelloa tai osaa viikonpäiviä niin kuin ystävänsä osaavat.

Olen yrittänyt kannustaa häntä kaikin mahdollisin keinoin, mutta nyt minulta alkavat olla keinot lopussa. Voisitko kertoa hyviä rohkaisukeinoja, joilla saisi lapsen kouluinnostuksen pysymään, vaikka lukeminen ei vielä sujukaan?"

Epätoivoinen äiti

Janna vastaa:

Onneksi tyttönne erityisvaikeudet on todettu. Tuskaisin on tilanne, jossa vanhemmat, opettaja ja lapsikaan eivät vielä ymmärrä, mistä on kyse. Monesti kuulee, miten lasta on kuvattu laiskaksi, tyhmäksi tai toivottomaksi. Siinä oppimisen ilo katoaa.

Lapselle täytyy jäädä aikaa myös harrastaa, tavata kavereita ja ihan vain oleskella.

Tukekaa lasta läksyissä, mutta opetuksen päävastuu on opettajalla. Jos läksyihin kuluu suhteettomasti aikaa, saattaa olla oppimateriaalien mukauttamisen aika. Lapselle täytyy jäädä aikaa myös harrastaa, tavata kavereita ja ihan vain oleskella.

Muistuttakaa lasta siitä, ettei hän ole ainoa maailmassa, jolla lukemaan oppiminen kestää. Esimerkiksi Niilo Mäki -instituutin ja Erilaisten oppijoiden liiton sivuilta löydätte tietoa, vertaistukea ja harrastusryhmiä. Vanhemmallekin voi olla helpotus kuulua muiden ihanan erilaisten lasten vanhempien porukkaan. Nopeasti oppivan lapsen vanhemmat kun eivät aina ymmärrä, miten paljon koko perhe joutuu tsemppaamaan erityisvaikeuden kanssa.

Korostakaa elämässä kaikkea sitä, mihin erityisvaikeudet eivät vaikuta.

Älkää vertailko sisaruksia tai kaveruksia keskenään. Korostakaa elämässä kaikkea sitä, mihin erityisvaikeudet eivät vaikuta. Ottakaa tässä kaverit avuksi. Joku osaa kellon, toinen leiskauttaa spagaatin, kolmas on käytöstavoiltaan valovuoden muita edellä. Vertailun paine helpottaa, kun ryhmässä tiedetään, missä asioissa tytärtäsi saa auttaa ja missä hän puolestaan saa olla muiden apuna. Mikä olisi tyttäresi taito? Missä kaikessa hän saisi loistaa?

Koulussa on koulun vaatimukset, mutta elämässä löytyy monia polkuja. Kun toivo uhkaa sammua, muistakaa luki-idoleita, kuuluisia esikuvia, joiden menestystä oppimisvaikeudet eivät ole estäneet. Heitä ovat muun muassa Hjallis Harkimo, Walt Disney, Keira Knightley ja Ruotsin kruununprinsessa Victoria. Aika rohkeaa sakkia!

Meidän Perhe 1/2017

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi tästä tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com otsikolla ”Janna vastaa”.

Vierailija

Miten tuen lukihäiriöstä kärsivää koululaista?

Tähän auttaa vaan lukeminen mahdollisimman paljon. Käykää kirjastossa. Lukekaa vaikka joka ilta yhdessä vuorotellen sivun tai kahden verran. Tavutettuja lastenkirjoja voi hyödyntää. Aku ankat kelpasi meillä. Jotain tietokonepelejä voi ottaa avuksi tai lasten ristisanat. Nämä lukihäiriö vaatii kovasti työtä. Nyt meillä mennyt koulu hyvin kun opittiin vihdoin 3luokalla lukemaan kunnolla. Ja joka päivä kotona luettu.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Asiantuntijat kertovat, miksi liika ruutuaika vahingoittaa lapsen silmiä.

1. Miksi älypuhelin ja tabletti väsyttävät koululaisten silmiä?

Kaikenikäisten silmät kärsivät älyvempeleiden tuijottelusta, mutta lapsen ja nuoren kehittyvät silmät ovat kaikkein altteimpia rasitukselle ja jopa vahingoittumiselle. Silmä toimii kuin kamera, jonka linssi mukautuu kauas ja lähelle katsomiseen.

Kauas katsottaessa silmän linssi on rento ja litteä. Lähelle katsottaessa mukauttajalihas pullistaa linssin pluslinssiksi. Jos lihas on jatkuvasti jännittyneenä, se rasittuu. Kännyköitä ja tabletteja katsellaan vielä lähempää ja intensiivisemmin kuin tietokoneen näyttöä, mikä lisää rasitusta entisestään.

Silmän jatkuva mukauttaminen nuorena saattaa lisätä silmämunan kasvua eli muuttaa silmää likitaittoisemmaksi.

2. Voiko näytön tuijottaminen siis huonontaa näköä?

Päivittäinen tuntikausien näytön katselu todennäköisesti lisää lapsen tai nuoren likitaitteisuuden riskiä. Jos on miinusnäkötaipumusta, pahimmassa tapauksessa näytön runsas katsominen voi provo-soida miinusten kasvua. Tähän viittaavat Norjassa opiskelijoiden likitaitteisuudesta tehdyt tutkimukset.

Tavallisempaa on, että silmän rasittunut tarkennusmekanismi ei pystykään rentoutumaan kaukoetäisyydelle. Silloin kauas näkeminen tuntuu entistä sumeammalta lukemisen tai pelaamisen jälkeen.

Silloin optikko tai lääkäri voi turhaan määrätä lapselle miinuslinssit tarkentamaan kaukonäköä – vaikka oikeasti ongelma on silmien rasittuminen liiasta lähelle katselusta ja silmän tarkennusmekanismin jumittuminen.

Jos miinuslasit määrätään turhaan, lapsi saattaa joutua lisääntyvän miinuksen kierteeseen, ja hänelle määrätään aina vähän vahvemmat lasit.

3. Mistä tietää, milloin silmät ovat liian rasittuneet?

Tyypillisiä rasitusoireita ovat päänsäryt, silmien punoitus, keskittymisvaikeudet ja kaukonäön ongelmat. Jotkut huomaavat silmän rasituksen siitä, että kestää hetken, ennen kuin silmä suostuu tarkentamaan, kun ruvetaan tekemään jotain todella tarkkaa hommaa.

4. Mikä on lasten ja nuorten silmille sopiva ruutuaika päivässä?

Lasten ja nuorten ei kannata katsella digiruutuja enempää kuin tunti–pari päivässä, eikä sitäkään yhteen putkeen. Lapsen silmille puolikin tuntia yhtämittaista kännykän tuijottelua on todella paljon työtä.

Jos ruutuaikaa haluaa lisätä, sen vastapainoksi kannattaa viettää aikaa ulkona ja sellaisissa harrastuksissa, joissa ei katsota lähelle. Ulkoilu on todella tärkeää: sisätiloissa silmä yleensä tarkentaa aina hieman, joten vasta ulkona kauas katsottaessa silmä todella rentoutuu.

Artikkeliin on haastateltu optikko Anna Mariasikia ja silmälääketieteen professori Timo Tervoa.

Meidän Perhe 12/2016

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.