Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Unohda se, mitä luulit tietäväsi koulusta. Meidän Perhe selvitti, mikä siellä on toisin kuin ennen.

1. Kaikkien ei tarvitse oppia samoja asioita

”Kivointa on matikka. Siinä saa itse valita mitä opettelee ja mitä ottaa läksyksi. Välillä opettaja neuvoo kaikille saman sivun, mutta sen jälkeen saa valita muuta. Joskus teen tosi paljon, joskus haluan vähemmän.” Sini, 7, Sipoo

Koulut ovat erilaisia, mutta suunta on yhteinen: kaikkien oppilaiden ei ole enää tarkoitus oppia kaikkia samoja tietoja, ei samalla tavalla eikä samaan aikaan.

Uudessa, nyt elokuussa käyttöön otettavassa opetussuunnitelmassa on paljon tuttuakin. Lukemiseen ja kirjoittamiseen keskitytään ensimmäisillä luokilla, samoin matematiikan perustaitoihin. Mutta muuten väljyyttä onkin aika lailla. Pääpaino on arjen taidoissa: vuoron odottaminen, ryhmässä työskentely ja empatiakyky ovat tärkeämpiä kuin vaikka se, tunnistaako oppikirjasta kaikki lehtipuut.

Jokainen lapsi saa jo alakoulussa valita omia tavoitteita. Joku voi haluta edetä vaikka matikassa muita pidemmälle mutta tyytyä toisessa aineessa minimitasoon. Opettajan vastuu on iso: kukaan ei saisi jäädä oman tasonsa alapuolelle.

Taustalla on ajatus siitä, että yksityiskohtaista koulutietoa tarvitaan elämässä lopulta aika vähän. Kaikkien ei ole syytä osata ulkoa samoja rimpsuja.

”Ennen opeteltiin ulkoa Pohjanmaan joet, koska ne piti oppia. Jos nyt opetellaan ulkoa, se tehdään, jotta opitaan muistamisen metodeja. Tärkeintä on ymmärtää, miksi jotain tehdään.” Apulaisrehtori Jussi Näykki, Rajakylän koulu, Oulu

2. Siellä oppii kaikkea kivaa

Kouluun ei enää mennä ottamaan vastaan opetusta. Siellä opitaan tiedon etsimistä itse, kokonaisuuksien hahmottamista ja ajattelun taitoja.

Paljon puhutussa ilmiöopetuksessakin on kyse juuri siitä. Lapsetkin saavat vaikuttaa siihen, mihin keskitytään ja millä tavalla sitä lähdetään tutkimaan.

Varsinaisia valinnaisia aineita tulee viimeistään viidennellä luokalla, monessa koulussa jo aiemmin. Ja millaisia! Maunulan ala-asteella Helsingissä opiskellaan tänä syksynä esimerkiksi draamaa, retkeilytaitoja ja teknistä piirtämistä.

Tavoitteena on, että jokaisella oppilaalla on koulupäivässä ainakin jotain, joka todella kiinnostaa.

”Kevään ilmiöopetuksen aiheeksi valittiin Maunulassa koulun ystävyyskaupunki Portsmouth. Oppilaiden aloitteesta päädyttiin selvittämään kaupungin merialueen kalojen elämää. Samalla opiskeltiin biologiaa, matikkaa, ympäristöoppia. Taideaineissakin kalat olivat aiheena.” Rehtori Taija Kiesi-Talpiainen, Maunulan ala-asteen koulu, Helsinki

3. Ei tarvitse vain istua paikallaan

Koulussa ovat perinteisesti viihtyneet hyvin oppilaat, joille hiljaa oleminen ja kuunteleminen ovat luonteva tapa oppia. Nyt tiedetään, että on muitakin tapoja.

Enää ei ole niin justiinsa, käyvätkö kaikki luokan oppilaat oppikirjan läpi alusta loppuun. Oppiminen siirtyy yhä enemmän ryhmätuokioihin, älylaitteille ja soveltaviin tehtäviin. Matikanlaskuja voi havainnollistaa vaikka kasaamalla nappeja tai makaroneja.

Oulussa Rajakylän koulun teknologiapainotteisella luokalla opiskellaan muun muassa kaupunkiarkkitehtuuria, robotiikkaa, yrittäjyyttä ja ohjelmointia esimerkiksi rakentamalla kaupungin pienoismalleja mittakaavassa sähköverkostoineen.

Oppilaat opettavat myös toisiaan. Eri-ikäisetkin voivat opetella asioita yhdessä.

Kun jokaisella on mahdollisuus opiskella itselleen luontevalla tavalla, halu oppia kasvaa. Rauhoittumistakin opetellaan, mutta sopivina annoksina.

”Eivät kaikki aikuisetkaan jaksa istua tuntia keskittyen. On hetkiä, jolloin voi vaikka seistä, käydä pienellä kävelyllä, istua lattialla tai hörpätä vettä.” Erityisopettaja ja positiivisen pedagogiikan tutkija Kaisa Vuorinen, Meritorin koulu, Espoo

4. Lapset oppivat, että jokainen on hyvä

”Opettaja on kehunut minua siitä, että olen hyvä tsemppaamaan muita. Muutenkin ope kehuu vaikka silloin, jos tehtävä on ollut vaikea ja silti on tehnyt sen. Se tuntuu hyvältä.” Kaarlo, 10, Helsinki

Positiivisen pedagogiikan perusajatus on, että jokaisella on vahvuuksia ja taitoja. Kun ne huomataan, lapsen itseluottamus ja käsitys omista kyvyistä kasvaa. Koululaiset asettavat itse tavoitteita ja arvioivat edistymistään.

Lapsia kannustetaan huomaamaan myös toistensa vahvuuksia. Onpa hienoa, että ryhmässä on yksi, joka haluaa esiintyä, ja toinen, joka piirtää taitavasti.

Arvioinnissa ei tuijoteta enää sitä, kuka osaa jonkin asian parhaiten. Ennemmin katsotaan, miten lapsi on kehittynyt.

”Perinteisiä kokeitakin on, mutta taitoja voi osoittaa myös paritöissä, suullisissa kokeissa tai työskentelypäiväkirjalla. Ihanaa on, jos jokaiselle löytyy jotain, jossa voi loistaa.” Taija Kiesi-Talpiainen

”Oppilaalla on mahdollisuus onnistua paljossa, vaikka perinteinen akateeminen oppiminen jäisi vähemmälle.” Kaisa Vuorinen

5. Kiusaaminen otetaan vakavasti

”Meillä oli ekaluokalla jokaisella oma kummioppilas kutosista. Minun kummi oli kiva. Me tehtiin esimerkiksi sellaista, että luettiin yhdessä vuorotellen: kummi luki ensin kirjasta yhden sivun ja sitten minä.” Ilmari, 8, Tampere

Olisipa kiva sanoa, että kiusaaminen on loppunut. Se ei ole. Hyvää on, että siihen puututaan entistä tehokkaammin.

Kouluissa kiinnitetään huomiota kaveritaitoihin, ja kummioppilastoiminta luo kaverisuhteita eri-ikäisten välille. Elokuussa alkaa uusi kiusaamista ehkäisevä hanke enkiusaa.fi.

Vakavat kiusaamiset ratkotaan työryhmässä, jossa voi olla mukana esimerkiksi opettajia, koulun muita aikuisia, oppilaita ja vanhempia.

Yksi ongelma on, että aina kiusaaminen ei ole tiedossa. Äitien ja isien rooli tässä on tärkeä: oman lapsen kaverisuhteista pitää olla kiinnostunut, ja huolista on syytä kertoa koululle.

Kouluissa on yhä enemmän erilaisista taustoista tulevia oppilaita. Surullista on, että nimittelyssä näkyvät joskus oppilaiden vanhempien asenteet.

”Ryhmäyttäminen tarkoittaa, että ollaan myös muiden kuin omien parhaiden kavereiden kanssa. Silloin opetellaan tulemaan kaikkien kanssa toimeen.” Taija Kiesi-Talpiainen

6. Tukea saa – ja se on ihan tavallista

Oppimiseen saa tukea. Pienryhmät, tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus kuuluvat jossain vaiheessa koulua suurelle osalle oppilaista. Tuen saaminen ei tarkoita, että jotain olisi pielessä.

Erityisopetusta voi saada tavallisessakin luokassa, ja oppilas voi vaihdella erilaisten opetusryhmien välillä. Se ei ole aina helppoa, mutta tukee ajatusta koulusta pienoisyhteiskuntana: tämmöisiä me olemme, ja opettelemme toimimaan yhdessä.

Kun kouluterveydenhuollon palveluja karsittiin 1990-luvulla, tilanne jäi vuosikausiksi huonoksi. Nyt suunta on taas vähän parempi. Koululääkäri oli lukuvuonna 2014–2015 käytettävissä liki 90 prosentissa kouluista, kun vielä 2008–2009 prosenttiluku oli alle 70.

Kouluterveydenhoitaja on taas käytettävissä lähes jokaisessa koulussa. Jokainen ekaluokkalainen kutsutaan vanhempineen laajaan terveystarkastukseen, jossa käsitellään lapsen ja perheen vointia.

”Nyt puhutaan henkisestä hyvinvoinnista ja ilmapiiristä. Esimerkiksi esiintymisjännityksestä kärsiville voidaan vetää jännittäjien ryhmiä.” Asiantuntija Kirsi Wiss, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

7. Vanhempi, sinäkin saat osallistua

Ei, koulu ei ole vain lapsen juttu. Mutta ei vanhemmankaan tarvitse niska limassa talkoohommiin ryhtyä. Tärkeintä on osoittaa kiinnostusta. Mitä tänään on tehty, mikä juuri nyt on kivaa?

Koulun alkaessa moni vanhempi on ymmällään, kun päivittäinen kontakti tarhantätiin tai eskariopeen jää pois. On aika kysyä ensin lapselta. Opettajaan saa usein helpoiten yhteyden Wilmalla tai Helmillä.

Useimmissa kouluissa on käytäntönä, että ainakin kerran lukuvuodessa opettaja tapaa erikseen jokaisen lapsen vanhemmat. Myös vanhempainillat ovat tärkeitä.

Ja vanhempainyhdistykseen liittymällä pääsee osallistumaan koulun toimintaan vielä enemmän.

”Älä huolehdi, ettet osaa auttaa läksyissä. Vaikkapa ohjelmointi voi kuulostaa hankalalta, mutta oikeastaan se on loogista ajattelua.” Jussi Näykki

+ 13: Vanhemmat kertovat, mikä yllätti ekaluokalla

8. Ihana ope: ”Ekaluokkalaisen supersankari.”

9. Yhteistyö: ”Opettajan kanssa kemiat toimivat paremmin kuin lastentarhanopettajan kanssa.”

10. Kouluvaarit: ”Isossa kaupunkikoulussa otetaan pienet koululaiset hyvin huomioon. Kouluvaarit ovat alkuvaiheessa mukana jopa välitunneilla.”

11. Taitavat lapset: ”Nykylapset tekevät todella vaikeita tehtäviä. Ja osaavat huikean hienosti!”

12. Tuki herkkikselle: ”Kuinka paljon opettajan ammattitaidolla voikaan auttaa herkkää lasta.”

13. Oma lapsi: ”Se pieni poikanen jaksoi keskittyä!”

14. Pieni ryhmä: ”Tyttö on itsenäistynyt selvästi, pieni ryhmä on parasta! Harmi, että vain erityislapset saavat tämän mahdollisuuden.”

15. Kaverit: ”Niitä löytyi onneksi paljon.”

16. Vanhempainilta: ”Se ja vanhempainvartti olivat heti alkuun paikallaan.”

17. Loppu kiusaamiselle: ”Poikaamme kiusattiin ekapäivinä, mutta se saatiin loppumaan heti opettajien tehokkaalla puuttumisella.”

18. Hyvä porukka: ”Lapsen luokalla autetaan kaveria eikä kukaan jää yksin.”

19. Opetus: ”Se oli yksilöllisempää kuin luulin.”

20. lupa kasvaa omaan tahtiin: ”Loppuvuonna syntynyt lapsi oppi kaiken.”

Meidän Perhe 8/16

Juttuun on haastateltu asiantuntijoina myös heitä: Leena Pöntynen, opetuksen ja kulttuurin erityisasiantuntija, Kuntaliitto; Tuija Metso, erityisasiantuntija, Suomen Vanhempainliitto. Vanhempien sitaatit on poimittu Meidän Perheen kyselystä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Lapsen kyky havainnoida liikennettä ja kulkea turvallisesti kehittyy yllättävän myöhään.

Lapsilla on vaikeuksia arvioida ajoneuvojen nopeuksia ja ajoittaa tien ylitys oikein, selviää tuoreesta tutkimuksesta. 6–14-vuotiaat lapset ja aikuiset ylittivät autotien toistuvasti simulaation avulla, ja tutkijat arvioivat, miten turvallisesti ylitys sujui.

Vasta 14-vuotiaat olivat aikuisten tasolla siinä, miten hyvin he osasivat arvioida turvallista hetkeä ylittää tie. Sitä nuoremmilla lapsilla oli vaikeuksia myös siksi, että he eivät osanneet ajoittaa omia liikkeitään ja reagoida muutoksiin liikenteessä riittävän nopeasti.

Pienet lapset paitsi valitsivat liian ahtaita välejä, myös myöhästyivät liikkeelle lähtemisessä. Iowan yliopiston tutkimuksesta kertoi APA PsycNet.

Suomalaisasiantuntija: "Lapsen on vaikea poimia olennaiset havainnot"

Monet taidot kehittyvät kokemuksen myötä, mutta esimerkiksi tarkkaavuuden taidot liittyvät myös aivojen kypsymiseen, sanoo Meidän Perheeseen haastateltu kehityspsykologian tutkija, yliopistonlehtori Riikka-Pyhälä Neuvonen.

Tätä kehitystä ei voi nopeuttaa. Kyse on myös siitä, miten lapsi priorisoi havaintojaan.

– Havainnointikyky on rajallinen, ja lapsen on vaikea poimia olennaiset asiat: reagoinko pyöräillessä autoon vai perhoseen?

Kun Meidän Perhe kysyi suomalaisvanhemmilta, missä iässä lapsi on riittävän vanha liikkumaan kodin lähiympäristössä itsenäisesti kävellen, yleisin vastaus oli 7 vuotta. Vanhemmat arvioivat, että saman ikäinen voi kulkea myös pyörällä ilman aikuista.

Vauhdin kasvaessa kävelynopeutta nopeammaksi, vaikka skuutilla, rullalaudalla tai pyörällä, lisääntyvät kuitenkin myös haasteet. Monissa suomalaiskouluissa on suositus, jonka mukaan eka- ja tokaluokkalaiset eivät saa kulkea kouluun pyörällä.

Lisäongelmia kulkemiseen tuo se, että liian moni lapsi katsoo kävellessään kännykkää.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kiipeilemällä saa uusia näkökulmia tuttuihin paikkoihin, sanoo Raika, 8.

”Ihan heti heräämisen jälkeen en kiipeile, mutta aika pian sen jälkeen. Ainakin ennen kouluun lähtöä.

Tykkään kiipeillä kotona oviaukoissa, köydessä, rekillä ja renkailla. Hauskinta on temppuilla leuanvetotangolla. Tuntuu mukavalta roikkua pää alaspäin, kun näkee kaikki kalusteet väärin päin.

Meidän pihalla kiipeilen aidan päällä. Koulussa ei voi niin paljon kiipeillä, mutta meidän ip-kerhossa taas voi. Kun ihmiset näkevät, miten korkealle osaan kiivetä, he sanovat hienoa, upeaa tai vau.

Joskus putoan ja sattuu vähän. Silloin huudan äitiä tai isää tai siskoa tai veljeä apuun. Mutta yleensä unohdan kivun pian.

Kiipeäminen on kivaa, koska on hauskaa päästä korkeille paikoille.”

Raika, 8

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kun selvisi, ettei tytär saa paikkaa iltapäiväkerhosta, äidin ensimmäinen tunne oli huoli.

Punatiilisen koulun uumenista putkahtaa kolme tokaluokkalaista: Seela, Veera ja Aino.

Tytöt asuvat lähekkäin ja viettävät usein iltapäivät koulun jälkeen keskenään. Tänään mennään Seelalle.

Edessä on monta tuntia vapautta. Kukaan ei ole valvomassa, syövätkö tytöt välipalaksi leipää vai suklaamuroja. Hiekoitussora rouskuu reippaiden askelten alla.

Tähän aikaan vuodesta monen ekaluokkalaisen vanhemman pitää tehdä painava päätös: hakeako lapselle iltapäivähoitopaikkaa syksyksi vai ei? Ehtiikö lapsi kasvaa puolessa vuodessa niin paljon, että hän selviytyy iltapäivistä yksin kotona?

Seelan kotikunnassa haku iltapäivätoimintaan meni umpeen jo helmikuussa, kun taas esimerkiksi Helsingissä paikkaa voi hakea vielä huhtikuun lopulle asti.

Kaikilla vanhemmilla ei ole aitoa valinnanmahdollisuutta. Esimerkiksi Oulussa iltapäivätoiminnan paikkoja kakkosluokkalaisille vähennettiin viime syksynä säästösyistä. Kaikissa kunnissa toimintaa ei tarjota edes ekaluokkalaisille. Viime vuonna 290 kuntaa 311:stä järjesti aamu- ja iltapäivätoimintaa.

– Opetushallituksen toive olisi, että palvelua olisi tarjolla kaikille eka- ja tokaluokkalaisille, mutta näin ei ole, Opetushallituksen opetusneuvos Arja-Sisko Holappa sanoo.

Ilman paikkaa voi myös jäädä kunnassa, joka tarjoaa palvelua. Seela jäi ilman paikkaa, koska yrittäjänä toimivan Katja-äidin oli vaikea tietää työtilannettaan puoli vuotta etukäteen. Hän lykkäsi hakua, jotta saisi varmuuden, ja viimeinen hakupäivä lipsahti ohi.

Byrokratia ei taipunut inhimillisen erehdyksen edessä.

– Ensimmäinen ajatus oli suuri huoli. Seela on meidän esikoinen, ja hän oli ensimmäisellä luokalla vielä niin pieni ja kiinni meissä vanhemmissa. Pohdin ratkaisuja: voisiko Seela mennä tutulle perhepäivähoitajalle, tai voisiko miehen iäkäs isä auttaa, Katja muistelee.

Koulusta mennään aina suoraan kotiin, ellei ole erikseen sovittu muuta.

Tytöt pysähtyvät. Harmaa Nissankin pysähtyy ja päästää tytöt suojatien yli. Nyt ei ole enää montaa sataa metriä kotiin. Seela on sopinut äidin ja isän kanssa, että koulusta mennään aina suoraan kotiin, ellei ole erikseen sovittu jotain muuta.

Kotipiha on jäässä kuin kalteva luistinrata. Aino valitsee reitin lumipenkereen reunasta, jossa ei ole jäätä. Veera ja Seela luistelevat suin päin keltaisen talon ovelle. Seela laskee reppunsa terassille ja kaivaa avaimen esiin. Sisällä Darja-koira on jo kuullut tulijat ja haukkuu iloisesti tervehdykseksi.

Ensin työ, sitten huvit. Veera, Aino ja Seela hoitavat läksyt heti koulun jälkeen.
Ensin työ, sitten huvit. Veera, Aino ja Seela hoitavat läksyt heti koulun jälkeen.

Kello on puoli yksi, ja Seelan vanhemmat ovat töissä. Äiti palaa neljän aikaan haettuaan Seelan pikkusiskon esikoulusta. Siihen saakka on selvittävä ilman aikuista.

Mistä vanhempi voi tietää, milloin lapsi on kypsä olemaan yksin? Tokaluokkalainen on jo monella tapaa taitava. Hän osaa pakata repun ja lukea lukujärjestystä. Läksyjen teko sujuu jo pääasiassa ilman vanhemman apua. Voiveitsi ja juustohöylä pysyvät vakaasti kädessä.

Lapsen näppäryyttä käytännön askareissa on helppo tarkkailla, mutta vaikeampaa on nähdä, mitä lapsi ajattelee tai tuntee. Se on kuitenkin vähintään yhtä tärkeää, sanoo Aatos-klinikan psykologi, lasten psykoterapeutti Lotta Weckström-Lehto.

– Olisi tärkeää, että vanhemmat tietäisivät, miten oma lapsi käyttäytyy epätyypillisissä tilanteissa, kuten hätääntyneenä. Mitä pelkoja lapsella on?

Etenkin pimeänä vuodenaikana ja yksin ollessa lapsen kyky erottaa tosi epätodesta voi hämärtyä. Lapsi voi myös alkaa jännittää etukäteen sitä, että joutuu pelon valtaan.

”Lasta voi tsempata, mutta häntä ei pitäisi pakottaa yksinoloon.”

– Lasta voi tsempata, mutta häntä ei pitäisi pakottaa yksinoloon, Weckström-Lehto sanoo.

Kun viime syksynä uutisoitiin lapsia pelottelevista pelleistä, monissa kodeissa oltiin ihmeissään.

– Seela oli nähnyt jonkun otsikon, ja pellet pelottivat häntä. Kyllä ne huolestuttivat myös minua. Sovimme, että haen tytön kaverien luota, ettei hänen tarvitse koskaan kävellä kotiin yksin, Katja kertoo.

Tytöt purkavat koulutarvikkeet repuista olohuoneen lattialle. Vieressä olisi tyhjä keittiön pöytä, mutta siinä ei varmasti olisi yhtään niin hyvä tehdä läksyjä.

Aino käy lattialle mahalleen, Seelan jalat solahtavat lootusasentoon. Ainon penaali on täynnä kaikkea kiehtovaa, ja Veera tutkii jokaisen esineen.

– Tää kynä tuoksuu suklaalle!

Tehtävänä on kirjoittaa tarina kalevalaisen Sammon innoittamana.

– Mitä gangsteri tarkoittaa, Veera kysyy.

Kukaan tytöistä ei osaa sanoa, mutta Veera päättää silti käyttää jännittävää sanaa.

Läksyjen jälkeen maistuu välipala. Emännän varmuudella Seela tuo toisille tytöille lautaset, lasit ja jogurttipurkit. Tarjolla on lisäksi Seelan herkkuleipää Oivallusta ja juustoa sekä äidin valmiiksi leikkaamia kurkkuviipaleita.

Tärkeä sääntö: isoihin veitsiin ja tulitikkuihin ei saa koskea.

Vanhempien kanssa on sovittu, että läksyt pitää tehdä, välipalaa tarjotaan kavereillekin ja isoihin veitsiin ja tulitikkuihin ei saa koskea. Äidille tai isälle soitetaan heti, jos tapahtuu jotain epäilyttävää tai suunnitelmat muuttuvat.

Vieraiden aikuisten mukaan ei pidä lähteä, eikä heille saa avata ovea. Kännyköillä ja tabletilla pelaamisesta on sovittu, että pelata saa, mutta muutakin tekemistä pitää keksiä.

Välillä tankataan. Seela kattaa kavereillekin lasit ja välipalan.
Välillä tankataan. Seela kattaa kavereillekin lasit ja välipalan.

Tytöillä on kova nälkä, vaikka koulussa tarjottu kalakastike ja perunat tekivät nekin kauppansa. Välipalan jäljiltä pöytää koristavat paitsi tulppaanit myös käytetyt astiat, tyhjät jugurttipurkit ja niiden nuollut kannet. Mutta tärkeimmät, voi, maito ja juusto, löytävät tiensä takaisin jääkaappiin. Astiakaapin ovi unohtuu retkottamaan ammolleen.

Joskus lapsi saattaa esittää pärjäävämpää kuin onkaan.

Seela ja kaverit tuntuvat olevan sinuja itsenäisten iltapäiviensä kanssa, mutta joskus reippaalta vaikuttava lapsi ei ole sitä oikeasti. Psykologille on tuttua, että lapset voivat tehdä kaikkensa, jotta he täyttäisivät vanhempien odotukset. Lapsi saattaa esittää pärjäävämpää kuin onkaan.

– Reipastelu on osa suomalaisen kulttuurin itse pärjäämisen mallia, jota vanhempien voi olla vaikea tunnistaa, Wecktröm-Lehto sanoo.

Seelan vanhemmat huomasivat tytön epävarmuuden, kun toinen luokka syksyllä alkoi.

– Meille oli selvää, ettei Seela ollut vielä kypsä olemaan yksin, koska häntä pelotti, Katja sanoo.

Katja pystyi valmennusta ja työnohjausta tarjoavana yrittäjänä järjestämään työnsä niin, ettei Seela joutunut olemaan koskaan tuntia pitempään yksin kotona. Myös ohjelmistoarkkitehtinä työskentelevä isä Jarkko piti etäpäiviä.

Aluksi jokainen päivä vaati erillistä järjestelyä, mutta jo muutaman kuukauden kuluttua tilanne muuttui. Seelan ystävät olivat iltapäivätoiminnassa vain joinakin päivinä viikossa.

– Niinä päivinä kun kaverit olivat vapaalla, Seela alkoi soitella koulun jälkeen, voiko mennä kaverin luo tai voiko kaveri tulla meille.

Vanhemmat huomasivat tyttäressä suuren muutoksen. Ystävät toivat rohkeutta. Tytöistä kehittyi nopeasti taitavia organisoijia, jotka alkoivat järjestellä iltapäiväkuviota.

– En puuttunut oikeastaan mihinkään muuhun kuin siihen, jos joku tyttöporukasta uhkasi jäädä yksin. Silloin me vanhemmat soittelimme keskenämme ja pidimme huolen siitä, että näin ei tapahdu, Seelan äiti kertoo.

Tytöt tarvitsevat myös mahdollisuuksia hullutella, Seelan äiti uskoo.

Lastenhuoneesta löytyy Pet Shop -laatikko, joka kaadetaan ryminällä lattialle. Kun niillä on leikitty tovi, tytöt muuttuvat levottomiksi.

Seela näyttää, miten kerrossänky muuttuu kiipeilytelineeksi, kun sinne kipuaa kirjoituspöydän kautta. Muut seuraavat perässä. Pehmolelut lentävät lattialle ja sieltä takaisin ylös. Pehmopöllö törmää lamppuun.

Kiipeilyrata. Kun aikuiset  ovat poissa, Seela kiipeää pöydällä.
Kiipeilyrata. Kun aikuiset  ovat poissa, Seela kiipeää pöydällä.

Pian lastenhuone tuntuu liian pieneltä. Tytöt ryntäävät kiljuen olohuoneeseen ja sieltä isän ja äidin makuuhuoneeseen. Letit ja ponnarit viuhuvat ilmassa, kun joustinpatjan jouset antavat lisäpontta hypyille.

Seelan äiti ei ole kieltänyt parisängyn käyttämistä trampoliinina. Hän uskoo, että varsinkin kiltit tytöt tarvitsevat mahdollisuuksia hullutella ja kokeilla rajojaan.

Puoli neljän aikaan auto hurahtaa pihaan. Äiti on hakenut Sofia-siskon eskarista ja tullut kotiin. Pian pikkusiskon uteliaat kasvot ilmestyvät ulko-ovenrakoon.

– Miten on mennyt? Onko läksyt tehty, oletteko syöneet välipalaa, äiti kysyy.

Hurraa, nuoret! Pisa-tutkimuksen mukaan suomalaisnuorilla menee elämässä hyvin.

Oppismistuloksia mittaavissa Pisa-tutkimuksessa on ensi kertaa selvitetty laajasti myös 15-vuotiaiden nuorten hyvinvointia sekä niiden yhteyksiä oppimiseen. Suomalaisnuorista melkein puolet, 45 prosenttia, kertoi olevansa erittäin tyytyväisiä elämäänsä.

Luku on selvästi yli OECD-maiden keskiarvon, joka oli 34 prosenttia. Elämäänsä tyytymättömiä nuoria oli Suomessa vain 6 prosenttia.

Suomalaispojat kokevat elämänsä vielä tyttöjä myönteisemmin. Pojista erittäin tyytyväisiä elämäänsä on yli puolet, 52 prosenttia, tytöistä reilu kolmannes.

– Suomalaisnuorten tyytyväisyys elämäänsä on aiempiin tutkimustuloksiin verrattuna yllättävän hyvä. Ilahduttavaa on erityisesti poikien tyytyväisyys siitäkin huolimatta, että osaamisessa he jäävät selvästi tyttöjä jälkeen, kertoo PISA-tutkimuksen Suomen koordinaattori, professori Jouni Välijärvi Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitokselta.

Pojat ovat tyttöjä tyytyväisempiä elämäänsä kaikissa tutkimuksessa mukana olleissa maissa Japania lukuun ottamatta.

Yhteenkuuluvuuden tunne luo tyytyväisyyttä

Tyytyväisyyden tasoon olivat Suomessa voimakkaimmin yhteydessä oppilaiden yhteenkuuluvuuden tunne kouluyhteisössä, vapaa-ajan liikunta, koulukiusaamisen määrä, suoritusmotivaatio ja se, miten oppilaat kokivat opettajien kohtelevan heitä.

Toisaalta huolestuttavaa oli, että yhteenkuuluvuuden tunne on heikentynyt sekä Suomessa että OECD-maissa selvästi vuosien 2003 ja 2015 välillä. Suomessa noin joka seitsemän oppilas tunsi olevansa ulkopuolinen kouluyhteisössä.

PISA 2015 -tutkimuksen toteutti Suomessa Koulutuksen tutkimuslaitos yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Helsingin yliopiston kanssa. Tutkimuksessa oli mukana lähes 6000 suomalaisoppilasta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.