Toimitus suosittelee
Vuoden luetuimmat jutut
Kuva: iStockphoto

Jos muistat lapsen kasvatuksessa nämä ohjeet, voit jo onnitella itseäsi.

1. Ole aina lapsen puolella

Ole lapsen tukena ja turvana silloinkin, kun hän käyttäytyy huonosti tai ei muistuta sitä ihannekuvaa, joka sinulla hänestä on. Kuka pitää lapsesi puolia jollet sinä? Pieni lapsi ei selviä yksin vaikeista tilanteista.

Puhu lapselle arvostavasti. Lapsikin on ihminen. Muista se myös, kun puhut hänestä toisille.

Usein aikuiset luulevat, että lapsi ei kuule, koska hän on metriä alempana. ”Tämä lapsi on ihan mahdoton, erilainen kuin rauhalliset sisaruksensa”, äiti saattaa selittää ystävälle lapsen leikkiessä vieressä. ”On varmaan tullut isäänsä ja isänsä sukuun.”

Mutta kyllä lapsi kuulee. Eikä hän osaa erottaa sitä, onko heitto tarkoitettu kepeäksi huumoriksi. Hän ymmärtää vain, että hänessä on jotain vikaa.

Lapsesi voi olla erilainen kuin sinä ja erilainen kuin viime viikolla.

2. Tutustu lapseesi

Jokainen lapsi on erilainen. Sitä, miten lapsen kanssa tulisi toimia, ei voi tietää ennen kuin hänet tuntee. Lasta taas ei voi oppia tuntemaan, jos hänen kanssaan ei ole.

Älä oleta, että lapsi on samanlainen kuin viime viikolla tai eilen. Ei ole. Pieni lapsi oppii, kehittyy ja muuttuu koko ajan.

Oman lapsen tuntemiseen liittyy myös se, että tunnistaa hänen temperamenttinsa. Joskus lapsen ja vanhemman temperamentit voivat olla ihan erilaiset. Nopeatempoinen vanhempi voi tuskailla lapsen hitautta, verkkaisemman taas voi olla vaikea sopeutua nopeaan lapseen.

Muista, että temperamentti on syntymälahja eikä mikään temperamentti ole toista parempi. Iloitse lapsesta sellaisena kuin hän on.

3. Älä juutu virheisiin

Lapset tekevät välillä virheitä ja toimivat väärin, ihan kuten aikuisetkin. Yritä nähdä tarkoitus lapsen käytöksen takana. Mieti, mitä hän käytöksellään hakee.

Voit ottaa myös lapsen mukaan pohtimaan, mikä hänen tavoitteensa oikein on. Millä myönteisillä keinoilla sen voisi saavuttaa?

Muista "neuvo kiellon päälle" -periaate.

Jos lapsi heittelee ruokailuvälineitä tai kaataa juomamukeja, se tietysti ärsyttää vanhempia ja aiheuttaa lisätyötä. Käytös voi näyttää ilkeydeltä tai uhmaamiselta, mutta ehkä lapsi vain haluaa aikuisen huomiota. Tai onko hän väsynyt?

Hyvään kasvatukseen kuuluu sekä lämpöä että rajoja. Lapsia pitää tietysti kieltää ja estää tyhmyydet. Toisille tai ympäristölle ei saa tehdä vahinkoa. Mutta ”neuvo kiellon päälle” -periaate on hyvä: Aina kun kiellät lasta, kerro myös, miten hänen sen sijaan kannattaa toimia.

4. Älä vähättele tai suurentele

Kun lapsi kaatuu pihalla tai putoaa sohvalta, aikuinen usein kauhistuu jo ennen kuin näkee, sattuiko lasta. Ja kun aikuinen ylireagoi, lapsikin hätääntyy.

Toisaalta aikuiset saattavat myös vähätellä lapsen elämän kolauksia. Jos lapsi ikävöi ystäväänsä, joka ei tule viikkoon päiväkotiin, aikuinen kannustaa, että täällä on muitakin leikkikavereita.

Vältä katteettomia lupauksia ja ”sitten kun” -puhetta.

Mutta miltä aikuisesta tuntuisi, jos puoliso lähtisi yllättäen työmatkalle ja muut kuittaisivat: Älä välitä, soita naapureiden ovikelloa, siellä on vapaita miehiä.

Lohduta siis, kun lapsi sitä tarvitsee, mutta suurentelematta tai vähättelemättä.

Vältä katteettomia lupauksia ja ”sitten kun” -puhetta. Lapsen ajantaju on vasta kehittymässä, ja lapsen pitää voida luottaa aikuisen sanaan.

5. Auta lasta tekemään itse

Ole valppaana ja valmis auttamaan, mutta vain silloin, kun lapsi tarvitsee apua. Jos vanhemmat tekevät liikaa lapsensa puolesta, he vievät onnistumisen riemun ja opettavat lapsesta henkisesti laiskan.

Siisteyden, nopeuden tai tehokkuuden ei pitäisi olla itse tekemistä ja oppimista tärkeämpää. Kun lapsi opettelee vaikkapa syömään, sotkua tulee väistämättä.

Vanhemmilla ei pitäisi olla niin hurja kiire.

Lapsen pitää saada osallistua myös kotitöihin taitojensa mukaan. Kun pieni lapsi haluaa auttaa, ota hänet mukaan ja hidasta omaa tahtiasi. Ei tarvitse sitten kouluiässä ihmetellä, minne se innokas apuri katosi.

Jotkut vanhemmat saattavat ylvästellä, miten pitkäksi aikaa lapsen voi jo jättää omiin oloihinsa, kun hän on niin itsenäinen ja taitava. Vaikka lapsi oppii asioita nopeasti, ei häntä silti saisi liian varhain patistaa ja jopa hylätä itsenäisyyteen. Hän on kuitenkin vielä lapsi. Vanhemmilla ei pitäisi olla niin hurja kiire.

Neuvot antoi erityislastentarhan opettaja, kouluttaja ja työnohjaaja Taisto Lehtinen, jolla on lähes 40 vuoden kokemus varhaiskasvatuksesta. Hän on myös kolmen lapsen isä ja neljän lapsen isoisä.

Meidän Perhe 12/2015

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Olen vuoden ja kahden kuukauden ikäisen lapsen äiti ja odotan toista lastamme. Raskaus on ollut hankala: voin huonosti, joudun lepäämään paljon ja saan helposti supisteluja esimerkiksi kantamisesta. Esikoiseni haluaa minulta paljon huomiota, ja se on välillä vaikeaa. Miten selitän näin pienelle, ettei äiti voi nyt ottaa syliin? Miten sanoitan hänelle, että äiti kyllä rakastaa, mutta ei pysty kantamaan tai että vatsaa täytyy nyt varoa? Samoin mietin tulevaa vauva-aikaa: voiko näin pienen isosisaruksen saada ymmärtämään, että hän on edelleen yhtä tärkeä, vaikkei pääsekään syliin aina tahtoessaan?

Huoli pienestä

Lapsi- ja perhepsykologi Leea Mattila:

Teet tärkeitä huomioita esikoisesi kannalta. Odotusajan väsymys ja pahoinvointi saattavat kyllä vaikuttaa sillä hetkellä myös vanhemmuuteen. Nämä ovat kurjia mutta onneksi ohimeneviä haasteita!

Yksivuotias ei vielä ymmärrä asian taustaa. Hän huomaa vain, että jokin on muuttunut ja reagoi siihen. Äidin sylistä torjutuksi tuleminen saattaa saada hänet takertumaan tai kiukuttelemaan, sillä hänelle se merkitsee epäjohdonmukaista vastaamista kiintymystarpeisiin.

Pysyttele kiukun tullen rauhallisena ja lempeänä ja suhtaudu harmiin ymmärtäväisesti.

Pysyttele kiukun tullen rauhallisena ja lempeänä ja suhtaudu harmiin ymmärtäväisesti. Ota lapsen tunne vastaan, reagoi, lohduta ja sanoita tilannetta. Hän ei koe niin suurta hylätyksi tulemisen tunnetta, kun pidät yhteyttä yllä, vaikka et voisikaan juuri silloin nostaa häntä syliin.

Pysyvyys on nyt korostuneen tärkeää. Pyri pitämään arkenne rutiinit kohdillaan. Huolehdi, että yhteistä leikkiä, syliä ja hellyyttä on tarjolla vointisi mukaan.

Ennakoi hankalat tilanteet niin pitkälle kuin mahdollista. Saatko isää enemmän avuksi? Entä kodinhoitajaa, perhetyöntekijää, sukulaista, ystävää?

On tärkeää, että pysyt edelleen saatavilla tunnetasolla. Viestität lapselle rakkauttasi vuorovaikutuksessanne: katseissa, eleissä, sanoissa, äänensävyssäsi, iloitessasi hänestä ja yhdessäolostanne. Ikävien tilanteiden sattuessa on tärkeää, että korjaat jälkikäteen yhteyden häneen ja näytät, että äiti on tässä.

Jo nyt voit miettiä, miten saat molemmat kainaloosi, kun sitten vauvan synnyttyä olet kiinni hänen syöttämisessään. Esikoisen voit ottaa silloin viereesi lukemaan kirjaa tai antaa hänelle puuhalaatikon, jota hän voi tutkia äidin lähellä.

Lapsi- ja perhepsykologi Leea Mattila vuorottelee tällä palstalla lastenlääkäri Jarmo Salon kanssa. Lähetä kysymyksesi lomakkeella tai vauva@sanoma.com otsikolla ”Leea vastaa”.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ihan kuten ketään ei saa lyödä tai töniä, ei ketään saa myöskään halata väkisin, Eija Sinervä sanoo.

Lasta ei saa pakottaa kosketukseen, ei edes halaukseen tai hellään kutitukseen. Oman ja toisen kehon ja rajojen kunnioitus alkaa siitä, että saa sanoa ei epämieluisalle kosketukselle. On tärkeää, että lapsi kokee voivansa pitää puolensa ja määrätä siitä, kuka hänen kehoonsa koskee.

Kosketus on vauvan ensimmäinen ja tärkein tapa tutustua maailmaan. Siitä alkaa vanhemman ja vauvan suhde. Lapsi hakeutuu rakkaan ihmisen syliin, kun häntä pelottaa, jännittää, väsyttää tai surettaa. Vanhempien ja muiden läheisten aikuisten tehtävä on vastata lapsen aloitteisiin päästä syliin.

On kuitenkin yksilöllistä, miten koemme kosketuksen. Ujosta tai pidättyväisestä voi tuntua epämiellyttävältä mennä sellaisen ihmisen lähelle, joka ei ole kovin tuttu. Siksi ketään ei pidä patistaa joulupukin, mummin tai naapurin syliin väkisin.

Aikuiset herkästi ajattelevat, että läheisen lapsi on läheinen jo syntymästä. Mutta lapselle kyseessä on uusi ihminen, johon pitää luoda uusi suhde.

Jos isovanhempi tahtoo läheisen suhteen lapsenlapseensa, on edettävä lapsen tahtiin. Lapselle on ristiriitaista, jos mummi tai kummi tuputtaa halausta, joka ei tunnu sillä hetkellä hyvältä.

Lasta ei pidä patistaa mummin syliin väkisin.

Toisten reviirien kunnioittamista pitää opettaa myös lapsille. Ihan kuten ketään ei saa lyödä tai töniä, ei ketään saa myöskään halata tai suukottaa väkisin.

Ulospäinsuuntautunutta ja helposti halailevaa lasta pitää opastaa pyytämään lupa toiselta. Aina voi kysyä, saako halata. Aremmallekin lapselle toisen lapsen hali voi olla ihana kosketus, kunhan reviirille ei tunkeilla ilman lupaa.

Toisinaan aikuiset pyytävät kinastelevia lapsia halaamaan sovinnoksi. Kannattaa muistaa, että aikuisen vaatimuksesta halaaminen tai vastentahtoisesti halatuksi tuleminen voi tuntua lapsesta kurjalta.

Muodollista anteeksipyyntöä tärkeämpää on, että aikuinen sanoittaa pienten lasten riitojen syitä ja auttaa pääsemään sovintoon.

Jos haluat lapsen oppivan luontevaa läheisyyttä, näytä esimerkkiä. Joskus törmää tilanteisiin, joissa vanhemmilla ei ole tapana halata sukulaisiaan, mutta he pyytävät lasta halaamaan – lapsi päätyy ikään kuin välikappaleeksi. Jos toivoo, että lapsi halaa isovanhempiaan, kannattaa halata myös itse.

Eskari- ja kouluikäistä voi lisäksi kannustaa vaikkapa sanomalla, että mummi on lähdössä ja tahtoisi suukon, menetkö antamaan? Kouluiässä empatiakyky on jo yleensä sen verran kehittynyt, että lapsi voi arvioida, tahtooko tehdä jotain toista ilahduttaakseen, vaikka se ei ihan oma juttu olisikaan.

Jos lapsi ei halua, asiasta ei kannata tehdä numeroa. Voi vaikka vain vilkuttaa hyvästit yhdessä lapsen kanssa.

Jos kosketukseen liittyy paljon ikäviä tai ristiriitaisia muistoja ja tunteita, sillä on vaikutus myös aikuisuuden ihmissuhteisiin. On iso asia, jos fyysinen läheisyys tuntuu kurjalta.

Meidän Perhe 3/17

Lasten- ja nuorisopsykoterapeutti Eija Sinervä tekee parhaillaan väitöskirjaa äidin ja vauvan vuorovaikutuksesta.

Vierailija

Psykoterapeutti Eija Sinervä: ”Älä pakota lasta halaamaan”

Tämä pitäisi varmaan printata ja ojentaa aina kaikille niille vauvojen ja taaperoiden vanhemmille, joiden mielestä heidän lapsillaan pitää olla oikeus tulla halailemaan kaikkia muita lapsia ja jos joku lapsi ei halailusta pidä, heidän mielessään siinä lapsessa ja tämän vanhemmissa on vikaa, kun lapsi on niin epäsosiaalinen...
Lue kommentti
Vierailija

Psykoterapeutti Eija Sinervä: ”Älä pakota lasta halaamaan”

Hyvä kirjoitus. Juuri vän aikaa sitten kirjoitin palstalla, miten toinen lapsistani ei ole kovin halukas olemaan halattavana edes minulta tai mieheltä ja sain kasan alapeukkuja. En muista itsekään koskaan kaivanneeni lapsena halailuja sen ihmeemmin, eikä meillä niitä pahemmin harrastettukaan. Sen sijaan kuopukseni käy joka päivä useamman kerran sylissäni ja halaamassa ja haluaa aina iltahalin ja -pusit sängyssä. Halaan tasapuolisuuden nimessä tätä toistakin lasta, mutta hän ei vaikuta...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uhmaikäisen itkupotkuraivarit saavat joskus aikuisenkin kyyneliin.

1. Se kuuluu kehitykseen

Aamukiireessä vanhempi haluaa nopeuttaa kaksivuotiaan pukeutumista ja auttaa napin kiinni.

Virhe! Lapsi riisuu ja aloittaa kaiken alusta, eikä aikuinen saa puuttua operaatioon.

Pari–kolmevuotiaana lapsen oma tahto kehittyy voimakkaasti. Uhmaiän sijaan voisikin puhua kauniimmin tahtoiästä. Se kuuluu lapsen kehitykseen.

Tässä iässä lapsi oppii nopeasti uusia asioita. Se merkitsee myös uudenlaista itsenäistymisvaihetta, jossa on mahdollisuus irtautua vanhemmasta ja testata rajoja. Lapsi muodostaa käsitystä itsestään, taidoistaan ja siitä, mitä voi tehdä ja mitä ei. Kiukku syntyy usein siitä, kun lapsi ei osaakaan vielä haluamaansa tai ei saa tahtoaan läpi.

2. Raivopäitä ja viilipyttyjä

Yksi parivuotias heittäytyy lähtötilanteissa aina lattialle karjumaan, jos vaatteet eivät mene sovinnolla päälle. Toinen samanikäinen ei ole moksiskaan vaan antaa äidin auttaa, vaikka vähän harmittaakin. Kaikilla uhma ei ilmene yhtä voimakkaana.

Vanhemman temperamentti vaikuttaa siihen, millaisia arjen tilanteista tulee.

Synnynnäinen temperamentti vaikuttaa siihen, miten herkästi lapsi kiivastuu. Toiset lapset ovat helpommin ärtyviä ja tulistuvia, toiset taas vauvasta asti viilipyttyjä.

Myös vanhemman temperamentti vaikuttaa siihen, millaisia arjen tilanteista tulee. Toisten aikuisten on helppo pysyä rauhallisina tulistuvankin lapsen kanssa, kun joku taas hiiltyy herkästi itsekin.

Jos sekä lapsi että vanhempi ovat rauhallisia, arjessa voi onnistua luovimaan hyvinkin niin, ettei isoja raivareita tule. Voimakkaan uhman puute ei siis ole syy huoleen.

3. Tunnusta lapsen tahto

Mitä tehdä, kun lapsi taas kerran makaa eteisessä ja karjuu, ettei halua ulos? Lapsen tahdon sanallinen vahvistaminen on usein toimiva tapa. Vanhempi voi todeta neutraalilla äänensävyllä: Niin, et halua lähteä ulos.

Näin vanhempi osoittaa, että kuulee ja ymmärtää lasta. Hän ei lähde haastamaan tai selittämään pois lapsen tunnetta. Usein se riittää laukaisemaan tilanteen, vaikka lapsi ei saisikaan tahtoaan läpi.

Pitkät selittelyt ja perustelut eivät yleensä mene tunnekuohussa perille, mutta joskus yllättävä huumori tai pieni hämäys voi toimia. Kokeile kiinnittää lapsen huomio ihan muuhun: Katsopa, mikäs lintu tuolla onkaan?

4. Älä jätä lasta yksin

Jos raivoava lapsi vahingoittaa itseään tai muita, se pitää jämäkästi mutta lempeästi estää. Tarvittaessa lapsi pitää nostaa syliin pois tilanteesta.

Pieni lapsi ei opi mitään siitä, että hänet laitetaan yksin miettimään.

Rangaistukset kuten jäähy eivät toimi, ellei aikuinen mene lapsen mukaan toiseen huoneeseen ja auta lasta rauhoittumaan. Pieni lapsi ei opi mitään sillä, että hänet laitetaan yksin miettimään. Tunteen vallassa hän on ennen kaikkea keinoton ja tarvitsee aikuisen tukea.

Joitakin lapsia luja syliote voi auttaa rauhoittumaan. Joitakin taas kosketus raivostuttaa entisestään. Kannattaa kuunnella ja kunnioittaa lapsen rajoja. Älä ota väkisin syliin, vaan pysy lähellä.

5. Huomaa hyvä lapsessa

Pieni lapsi kaipaa vanhemman huomiota. Jos hän kokee saavansa sitä parhaiten sillä, että tekee jotakin kiellettyä, voi syntyä ikävä kierre.

Kun lapsi selvästi yrittää vain hakea huomiota uhmaamisella, joskus parhaiten tepsii reagoimatta jättäminen. Se ei tarkoita, että lapsi hylättäisiin, vaan sitä, että sivuuttaa huonon käytöksen ja vahvistaa sen sijaan sitä, mitä lapsi tekee oikein.

Lapsi tarvitsee apua päästäkseen yli raivokohtauksesta. 

Lapsi tarvitsee paljon myönteistä huomiota kokeakseen, että on kiva ja rakastettava ja kelpaa sellaisena kuin on – myös tunnekuohun vallassa. Raivokohtaus on lapsellekin vaikea tilanne. Häntä on harmittanut tosi rankasti ja hän tarvitsee apua päästäkseen siitä yli.

6. Pysy rauhallisena

Huutaminen ja uhkailu eivät auta lasta rauhoittumaan. Ne kertovat vain aikuisen keinottomuudesta. Hengitä syvään, laske vaikka kymmeneen ja pyri säilyttämään maltti. Jos joudut kantamaan lapsen pois kielletystä paikasta tai estämään häntä vaikkapa lyömästä, älä silti kohtele lasta kovakouraisesti.

Kaikilla on hetkiä, jolloin pinna palaa herkemmin. Nälkäisenä, univelkaisena ja stressaantuneena voi tuntua raskaalta ottaa rajua uhmaa vastaan. Yritä huolehtia omasta hyvinvoinnistasi ja jaksamisestasi.

Kun päässä kiehuu, kannattaa pyytää toinen aikuinen hoitamaan tilanne, jos vain mahdollista. Jos perheessä ei ole toista vanhempaa, voisiko naapuria, sukulaista tai omaa vanhempaa pyytää tueksi?

Jokainen on joskus väsynyt ja neuvoton. Kannattaa pyytää ajoissa apua.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Temperamentti voi muuttua, kun lapsi kasvaa. Pieni ottaa enemmän mallia aikuisen teoista kuin siitä, mitä vanhempi yrittää opettaa.

1. Ensin on tunne. Vastasyntynyt ei tiedosta tunteitaan, mutta ne jylläävät jo täydellä voimalla. Esimerkiksi kova ääni tai miellyttävä kosketus tuntuvat vauvasta samalta kuin aikuisestakin. Jokainen suhtautuu aistimuksiin silti omalla tavallaan: näitä taipumuksia kutsutaan temperamentiksi.

2. Se ei ole muuttumaton. Usein luonteen ääripäät miedontuvat iän myötä, mutta eivät aina. Vaikkapa estoton lapsi voi kokemuksien myötä rohkaistua entisestään. Myös muiden esimerkki muokkaa käyttäytymistä. Lapsi ottaa enemmän vaikutteita siitä, miten vanhemmat itse toimivat, kuin siitä, mitä he yrittävät opettaa.

3. Tarjoa keinoja, älä vaatimuksia. Sama tilanne voi tuntua eri ihmisistä merkityksettömältä, kihelmöivän jännittävältä tai sietämättömän stressaavalta. Kasvatuksen pitäisi tarjota keinoja pärjätä omana itsenään, ei vaatimuksia muuttumisesta toisenlaiseksi.

+ Kiinnostuitko? Lue neurobiologi Tiina Hutun ja tiedejournalisti Kirsi Heikkisen blogia vauva.fi/pääedellä. Kirja Pää edellä: näin tulet lapsesi aivojen kehitystä ilmestyy 21.2.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.