Ihan kuten ketään ei saa lyödä tai töniä, ei ketään saa myöskään halata väkisin, Eija Sinervä sanoo.

Lasta ei saa pakottaa kosketukseen, ei edes halaukseen tai hellään kutitukseen. Oman ja toisen kehon ja rajojen kunnioitus alkaa siitä, että saa sanoa ei epämieluisalle kosketukselle. On tärkeää, että lapsi kokee voivansa pitää puolensa ja määrätä siitä, kuka hänen kehoonsa koskee.

Kosketus on vauvan ensimmäinen ja tärkein tapa tutustua maailmaan. Siitä alkaa vanhemman ja vauvan suhde. Lapsi hakeutuu rakkaan ihmisen syliin, kun häntä pelottaa, jännittää, väsyttää tai surettaa. Vanhempien ja muiden läheisten aikuisten tehtävä on vastata lapsen aloitteisiin päästä syliin.

On kuitenkin yksilöllistä, miten koemme kosketuksen. Ujosta tai pidättyväisestä voi tuntua epämiellyttävältä mennä sellaisen ihmisen lähelle, joka ei ole kovin tuttu. Siksi ketään ei pidä patistaa joulupukin, mummin tai naapurin syliin väkisin.

Aikuiset herkästi ajattelevat, että läheisen lapsi on läheinen jo syntymästä. Mutta lapselle kyseessä on uusi ihminen, johon pitää luoda uusi suhde.

Jos isovanhempi tahtoo läheisen suhteen lapsenlapseensa, on edettävä lapsen tahtiin. Lapselle on ristiriitaista, jos mummi tai kummi tuputtaa halausta, joka ei tunnu sillä hetkellä hyvältä.

Lasta ei pidä patistaa mummin syliin väkisin.

Toisten reviirien kunnioittamista pitää opettaa myös lapsille. Ihan kuten ketään ei saa lyödä tai töniä, ei ketään saa myöskään halata tai suukottaa väkisin.

Ulospäinsuuntautunutta ja helposti halailevaa lasta pitää opastaa pyytämään lupa toiselta. Aina voi kysyä, saako halata. Aremmallekin lapselle toisen lapsen hali voi olla ihana kosketus, kunhan reviirille ei tunkeilla ilman lupaa.

Toisinaan aikuiset pyytävät kinastelevia lapsia halaamaan sovinnoksi. Kannattaa muistaa, että aikuisen vaatimuksesta halaaminen tai vastentahtoisesti halatuksi tuleminen voi tuntua lapsesta kurjalta.

Muodollista anteeksipyyntöä tärkeämpää on, että aikuinen sanoittaa pienten lasten riitojen syitä ja auttaa pääsemään sovintoon.

Jos haluat lapsen oppivan luontevaa läheisyyttä, näytä esimerkkiä. Joskus törmää tilanteisiin, joissa vanhemmilla ei ole tapana halata sukulaisiaan, mutta he pyytävät lasta halaamaan – lapsi päätyy ikään kuin välikappaleeksi. Jos toivoo, että lapsi halaa isovanhempiaan, kannattaa halata myös itse.

Eskari- ja kouluikäistä voi lisäksi kannustaa vaikkapa sanomalla, että mummi on lähdössä ja tahtoisi suukon, menetkö antamaan? Kouluiässä empatiakyky on jo yleensä sen verran kehittynyt, että lapsi voi arvioida, tahtooko tehdä jotain toista ilahduttaakseen, vaikka se ei ihan oma juttu olisikaan.

Jos lapsi ei halua, asiasta ei kannata tehdä numeroa. Voi vaikka vain vilkuttaa hyvästit yhdessä lapsen kanssa.

Jos kosketukseen liittyy paljon ikäviä tai ristiriitaisia muistoja ja tunteita, sillä on vaikutus myös aikuisuuden ihmissuhteisiin. On iso asia, jos fyysinen läheisyys tuntuu kurjalta.

Meidän Perhe 3/17

Lasten- ja nuorisopsykoterapeutti Eija Sinervä tekee parhaillaan väitöskirjaa äidin ja vauvan vuorovaikutuksesta.

Vierailija

Psykoterapeutti Eija Sinervä: ”Älä pakota lasta halaamaan”

Tämä pitäisi varmaan printata ja ojentaa aina kaikille niille vauvojen ja taaperoiden vanhemmille, joiden mielestä heidän lapsillaan pitää olla oikeus tulla halailemaan kaikkia muita lapsia ja jos joku lapsi ei halailusta pidä, heidän mielessään siinä lapsessa ja tämän vanhemmissa on vikaa, kun lapsi on niin epäsosiaalinen...
Lue kommentti
Vierailija

Psykoterapeutti Eija Sinervä: ”Älä pakota lasta halaamaan”

Hyvä kirjoitus. Juuri vän aikaa sitten kirjoitin palstalla, miten toinen lapsistani ei ole kovin halukas olemaan halattavana edes minulta tai mieheltä ja sain kasan alapeukkuja. En muista itsekään koskaan kaivanneeni lapsena halailuja sen ihmeemmin, eikä meillä niitä pahemmin harrastettukaan. Sen sijaan kuopukseni käy joka päivä useamman kerran sylissäni ja halaamassa ja haluaa aina iltahalin ja -pusit sängyssä. Halaan tasapuolisuuden nimessä tätä toistakin lasta, mutta hän ei vaikuta...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Huonosti käyttäytyvä lapsi ei välttämättä ole huonosti kasvatettu, sanoo Minna Vanhasalo.

Jokin aika sitten jonotin 12-vuotiaan poikani kanssa museoon. Jono oli pitkä, poikaa hermostutti, ja se purkautui tahattomina kiljahduksina. Edellämme seisova nainen kääntyi jokaisen äänen jälkeen katsomaan lastani tiukasti.

Monesti olen miettinyt, miten minun pitäisi noissa tilanteissa toimia. Pitäisikö kysyä: Huomaan, että katsot meitä. Onko jotain, mitä haluaisit kysyä? Vai sanoisinko: Ei, lapseni ei ole huonosti kasvatettu. Hänellä on neurologisia erityispiirteitä, joiden takia hänen on vaikea käyttäytyä kuten muut. Tiedän, että hän voi olla ympäristölleen välillä rasittava. Silti hänelläkin on oikeus liikkua kodin ulkopuolella, osallistua maailmaan.

Eniten haluaisin sanoa: Älä tuomitse, kannusta mieluummin. Jos joku käyttäytyy kummallisesti, siihen luultavasti on syy. Et vain tiedä, mikä.

Huono käytös ei ole sama asia kuin huono kasvatus. Minulla on kaksi lasta. Toinen heistä omaksuu tilannetajun rivien välistä, tavallisen arjen osana. Toiselle minun pitää selittää juurta jaksaen, millaista käytöstä häneltä milloinkin odotetaan. Silti se ei välttämättä onnistu.

Pojallani on diagnosoitu ADHD ja Aspergerin oireyhtymä. Lisäksi hänellä on Touretten oireyhtymään liittyviä pakkoliikkeitä.

Koska hänen erilaisuutensa ei näy ulkonäössä, hänen käytöksensä tulkitaan usein huonon kotikasvatuksen tulokseksi. Äitinä huomaan katseet kyllä, sekä tuomitsevat että kannustavat. Kun joku hymyilee tai jopa sanoo jonkin ystävällisen sanan, alkaa melkein itkettää.

Jos haluat auttaa erityislasta ja hänen vanhempiaan, joskus parasta on vain olla kiinnittämättä huomiota yllättävään käytöksen. Sitä poikani eniten toivoo. Tuijotus hermostuttaa häntä ja saa oireet yltymään.

Muita lapsia erilaisuus saattaa pelottaa. Silloin paras lääke on avoimuus. Diagnooseista puhumista joskus pelätään, koska ajatellaan, että se leimaa lasta. Minun kokemukseni on, että vielä pahempi on, jos kaikki ihmettelevät, mutta kukaan ei selitä.

Poikani koulukaverit olivat hämillään siitä, että hän nytkähteli ja äännähteli tunnilla. Opettaja selitti luokalle, että pakkoliikkeet ovat kuin aivojen hikka, niille ei voi mitään. Niihin voi myös suhtautua kuin hikkaan, antaa vain olla. Lapset olivat helpottuneita saatuaan selityksen. Tuijottelu ja muu ikävä huomio loppui siihen.

Hyvä yleisselitys on, että hän käyttäytyy eri tavalla, koska hänellä on erilaiset aivot. Sen lapsetkin ymmärtävät.

Autisti ei ole haukkumasana. Kunpa kaikki aikuisetkin tajuaisivat tämän.

Neurologisten diagnoosien, kuten ADHD ja autisti, käyttäminen yleisinä haukkumasanoina on yhtä ikävää kuin homottelu heille, joita asia oikeasti koskettaa.

Meidän Perhe 4/2017

Minna Vanhasalo on 42-vuotias kahden lapsen äiti, joka hyödyntää tietoa neurologisista eroista myös työssään opettajana.

Moni hiljentää kitisevän lapsen ruokakaupassa antamalla hyllystä välipalaa ja maksaa kääreet kassalla.

Onko maksamattomien ostosten syömisessä kyse taaperon tarpeiden tyydyttämisestä vai tapakasvatuksesta? Aihe käy tunteisiin Vauvan AV-palstalla.

Keskustelun perusteella molemmista. Moni palstalainen on vahvasti sitä mieltä, että hyllystä syöminen ja jonossa korkkaaminen johtavat siihen, lapsesta tulee kärsimätön ”kaikki mulle ja heti” -tyyppi. Kiukuttelua sietämättömien vanhempien käytöksen arvellaan olevan myös osa isompaa ongelmavyyhtiä: lapset totutetaan siihen, että joka ikinen hetki saa joko mussuttaa herkkuja tai räplätä jotain laitetta.

Toiset taas puolustelivat kantaansa sillä, että lapsi ei ole kone, eikä käytäntö aiheuta lisävaivaa myyjälle. Mitä sanovat kauppias ja muut myymälöiden edustajat?

– Perustapa toimia on toki se, että maksetaan ensin ja syödään vasta sen jälkeen. Vanhempi voi myös varata mukaansa jotain pientä välipalaa, Kimmo Nikula, Alepa- ja S-marketien ketjujohtaja HOK-Elannosta sanoo. Samaa mieltä ovat myös Lidlin viestintäassistentti Katja Kuikka ja Koivuhaan K-supermarketin kauppias Kari Auramo.

– Myymälän näkökulmasta se ei ole toivottavaa, että tuotteita syödään ennen maksamista. Meillä esimerkiksi hedelmät ja kappalehinnalla myytävät paistopistetuotteet punnitaan vasta kassalla, joten näitä ei tietenkään voi syödä ennen maksamista, Kuikka toteaa.

Kaikilta kolmelta riittää kuitenkin ymmärrystä hätätilanteissa, esimerkiksi jos lapsi on kipeä.

– Jos hätä on suuri, niin toki lapselle voi vaikka banaanin antaa. Mutta mieluiten niin, että ensin kysytään myyjältä, onko se ok, Nikula pohtii. Myös Kuikka toivoo, että tällaisista poikkeustilanteista ilmoitetaan myyjälle.

– Kun näen, että on niin sanotusti tilanne päällä, niin voin itsekin kuoria mandariinin ja tarjota sitä lapselle. Toisinaan myös ystävällisesti opastan villimpiä viikareita, miten kaupassa käyttäydytään, esimerkiksi irtokarkkeja ei voi noin vain napsia. Moni vanhempi onkin kiitellyt jälkikäteen ja nyt nämä samat lapset aina moikkaavat iloisesti, Auramo sanoo.

Hän lisää, että kokenut myyjä havaitsee helposti jos jo syöty tai juotu tuote on tarkoitus maksaa kassalla.

– Tällöin asiakas yleensä toimii avoimesti. Myymälävarkaat sen sijaan herkuttelevat nopeasti ja heittävät tyhjät pakkaukset kiireesti hyllyjen väliin.

Vierailija

Saako lapsi syödä ostosta ennen maksamista? Ruokakauppiaat kertovat

Vierailija kirjoitti: Yhdysvalloissa saa shopping cookiesin tms lapselle. Kun lapsi istuu hiljaa, äitikin ostaa enemmän. Suomi on niin sääntö-Suomi ja Junttilan perähikiä. Miksei äiti voi itse ottaa mukaan sitä shopping cookieta? Suomessa ihmiset on tottunut siihen ettei mitää tarvitse tehdä itse ja aina kaikki pitää saada ilmaiseksi. Vanhempien tehtävä varata lapselle eväät mukaan jos ei lapsi pysty yhtä kauppareissua olemaan kiltisti.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tietyt ominaisuudet ennustavat sitä, miten hyvin ihminen menestyy elämässä. Miten näitä piirteitä voi lapsessa tukea?

Elämäntaidoilla ja asenteilla voi olla ratkaiseva merkitys siinä, miten hyvin pärjää elämässä. Brittitutkijoiden mukaan tietyt ominaisuudet aikuisilla ennustavat terveyttä, hyvinvointia ja taloudellista menestystä riippumatta siitä, millaiset lähtökohdat elämässä on muuten.

Yhdysvaltalaisessa Pnas-tiedejulkaisussa julkaistusta tutkimuksesta kertoi Helsingin Sanomat.

Tutkimuksessa eritellyt viisi elämäntaitoa ovat tunnollisuus, sinnikkyys, hallinnan tunne, optimismi ja tunne-elämän tasapainoisuus. Tutkijoiden mukaan kyse on enemmän opittavissa olevista elämäntaidoista kuin pysyvistä luonteenpiirteistä.

Miten näitä taitoja voi kasvatuksessa tukea?

1. Tunnollisuus

Tunnollinen ihminen ottaa vastuuta ja hoitaa nekin tehtävät, jotka eivät juuri sillä hetkellä tunnu mielekkäimmiltä. Lasten arjessa tunnollisuutta vaativat esimerkiksi koulutehtävät, pitkäjänteinen harrastaminen, kotityöt tai lemmikin hoitaminen.

Koululaisen itsekuria ja opiskelutaitoja voi vahvistaa vaikkapa sopimalla läksyjenluvulle periaatteet, joista pidetään kiinni.

2. Sinnikkyys

Vanhempi ei voi suojata lasta kaikilta vastoinkäymisiltä, eikä se ole onneksi tarpeenkaan. Kolhut ja pettymykset kuuluvat elämään.

Sinnikäs lapsi ei lannistu vastoinkäymisistä. Sitkeys on osin synnynnäinen piirre, mutta sitä voi myös tukea kehumalla lasta yrittämisestä, ei vain onnistumisista. Pienten pettymysten kokeminen turvallisesti yhdessä opettaa lapselle, että ikävistä tunteista pääsee yli.

Psykologit käyttävät termiä resilienssi, jolla kuvataan ihmisen kykyä selviytyä vaikeuksista. Se on prosessi, joka käynnistyy vasta vastoinkäymisten myötä, sanoo ranskalainen psykiatri ja neurologi Boris Cyrulnik.

3. Hallinnan tunne

Menestymiseen liitettiin tutkimuksessa tunne siitä, että kykenee hallitsemaan elämänsä eri osa-alueita ja tilanteita. Lapsilla hallinnan tunnetta luovat turvalliset, toistuvat rutiinit sekä sopiva määrä vastuuta ja vapauksia.

Pienet lapset voivat tavoitella hallinnan tunnetta myös kehittämällä erilaisia rituaaleja ja päähänpinttymiä. Sellainen voi olla vaikkapa tapa pukea sukat ennen housuja tai juoda maito aina sinisestä mukista, kertoo psykoterapeutti Raul Soisalo. Hassut tavat kuuluvat normaaliin kehitykseen ja jäävät yleensä itsekseen pois. Niistä ei tarvitse erikseen opetella eroon, elleivät ne haittaa arkea.

4. Optimismi

Onnellisuus ja positiivinen elämänasenne ovat taitoja, joita voi harjoitella. Esimerkillä on paljon väliä: Miten itse suhtaudut maailmaan? Onko kuppisi puolityhjä vai puolitäysi? Ovatko mahdollisuudet haasteita vai esteitä?

Onnentunteita voi tietoisesti lisätä huomaamalla hyvät hetket ja juttemalla niistä ääneen.

5. Tunne-elämän tasapainoisuus

Brittitutkijoiden aineistossa tasapainoisuudella tarkoitetaan neuroottisten piirteiden vähäisyyttä. Neuroottisuus voi olla esimerkiksi liiallista huolestumista, varautumista pahimpaan tai varuillaoloa, Hyvä Terveys -lehden jutussa sanotaan.

Varautunut ja arka lapsi hyötyy kasvatuksessa erityisen paljon vanhemman tuesta ja rohkaisusta, selvisi psykologi Maryam Zarra-Nezhadin väitöstutkimuksesta. Vähättelevä kasvatustyyli voi sen sijaan lisätä taipumusta ahdistuneisuuteen.

Helposti hiiltyvä kuumakalle puolestaan tarvitsee aikuisen esimerkkiä ja apua oppiakseen hillitsemään itseään, tässä jutussa kerrotaan.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Levoton känkkäränkkä vierailulla?

Vieraileeko teilläkin aika ajoin iltavilli, riehupetteri tai levoton känkkäränkkä? Juuri kun piti rauhoittua nukkumaan, alkaakin hillitön hepuli? Sukujuhlissa juostaan rallia rämäpäänä? Vieressäsi konsertissa tai kylässä istuu kihisevä kiemurtelija? 

Lapsen olla vaikea ottaa vastaan aikuisen sanallisia rauhoittumispyyntöjä, varsinkin jos ne tulevat käskymuodossa: Rauhoitu nyt! Aika mennä nukkumaan. Pysy paikallasi. Lopeta juokseminen! 

Kieltäminen ja käskeminen on lapsen tunnetilan kieltämistä. Silloin on luonnollista, että rauhoittumisviesti ei mene perille.

Lapsi ottaa vauhtia vanhemmasta, ja riehuminen tai levoton käytös alkaa, kun vanhempi keskittyy johonkin muuhun, perheellä on kiire tai lapsi ei osaa käsitellä omaa jännittynyttä oloaan. Siksi vanhemman läsnäolo on ensiarvoisen tärkeää.

Yhteistyöllä ja sanoittamalla lapsen oloa voi yllättävästi olla toivottu vaikutus, ja se voi ohjata lapsen pois riehaantumisesta: ”Sinun tekisi nyt mieli vain juosta ja huutaa, eikä mennä ollenkaan nukkumaan”. 

Lapsen rauhoittamisessa tärkeää on rauhoittaa ensin itsensä.

Kosketus on paras ja luontevin tapa rauhoittaa lasta. Selkä, pää, kyljet ja jalkojen ulkosyrjät ovat kehon rauhoittavia paikkoja. Kosketus vapauttaa oksitosiinihormonia, joka lieventää pelkoja ja hermostuneisuuden tunnetta.

Lapset peilaavat aikuisen käytöstä, ja siksi lapsen rauhoittamisessa on tärkeää rauhoittaa ensin itsensä. Muutama syvä uloshengitys ja hengitystahdin hidastaminen rauhoittaa kummasti myös aikuisen mieltä. Samalla rauhallisempi hengitystahti tarttuu myös lapseen.

Kokeile näitä:

  • Arki-illan villiintymistä voi ennalta ehkäistä olemalla lapsen puolisen tuntia heti töiden jälkeen. Silloin laitetaan puhelin pois, siirretään ruuanlaittoa puolella tunnilla, ja ollaan läsnä – jutellaan tai leikitään ja kuunnellaan lasta.
  • Kun hengitys rauhoittuu, koko lapsi rauhoittuu. Hengitysrytmiä voi rauhoittaa mielikuvaharjoitusten avulla; kuvitelkaa uloshengitys pitkänä alamäkenä, jota pitkin voi vapaasti pyöräillä, hiukset kypärän alta hulmuten.
  • Syli on itsestään selvin, mutta varsinkin isommilla lapsilla helposti unohtuva rauhoittumiskeino. Jos pelkkä sylittäminen ei riitä, voi lasta hieroa, rutistaa, painella ja silitellä kevyesti. Varioimalla kosketuksen tapaa, saa lapsen keskittymään kosketukseen pidempään. Ja hei, myös isompaa lasta voi heijata sylissä!
  • Silittäminen tehoaa lähes aina. Anna lapsen maata kyljellään ja silitä rauhallisesti lasta päälaelta alas selkärankaa pitkin kohti häntäluuta, hiero ja painele kevyesti jalkateriä tai sivele lapsen kulmakarvoja rauhallisesti peukaloilla tai etusormilla.
  • Jos lapsi osaa kertoa, mistä kohtaa vartalossa tuntuu kireältä tai levottomalta, voi vanhempi asettaa kätensä sinne ja pyytää lasta hengittämään oman riehumisentunteensa tai kireytensä vanhemman muodostamaan käsikuppiin.
  • Satuhieronta on lapsen ja vanhemman yhteinen hetki. Satu kerrotaan lapsen selkää koskemalla: Piirretään selkärankaa myötäilevä joki, painellaan mörön askeleet lapaluihin tai silitetään ohi lentävän linnun siipi kylkiin. Satuhieronta ei ole kutittamista, vaan turvallisen vankkaa ja rauhallista koskettamista.
  • Lapselle voi valmistaa hemmottelevan ja rauhoittavan jalkakylvyn. Varsinkin erityisherkät lapset rahoittuvat jalkakylvyn avulla: Tietoisuus laskeutuu alas lapsen päästä jalkoihin, ja sähköinen ja levoton olo vaihtuu veden miellyttävän painottomaan tunteeseen.

Vinkit lapsen rauhoittamiseen antoivat kehotunneterapeutti ja diplomivyöhyketerapeutti Tiina Rytkönen, tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja ja kirjailija Elina Kauppila sekä psykofyysinen hengitysterapiaohjaaja ja tunnekehoterapeutti Sari Saario.