Toisenlaiset äidit -ohjelmassa mukana oleva psykologi Leea Mattila tietää, mitkä ovat suomalaiset kasvatuksen sudenkuopat. Äitinä omien oppien noudattaminen on välillä vaikeaa.

"Elämä ei aina suju kuin kasvatus­oppaissa. Vaikka olen psykologina erikoistunut lasten ja vanhempien vuorovaikutukseen, omat lapseni pistävät minut koville.

Kun poikamme Oskari ja Ilmari olivat vilkkaimmassa leikki-iässä, rakensimme perheellemme omakotitaloa. Kerran lähdin lasten kanssa väsyneenä suoraan työmaalta ostamaan ruokaa. Kaupassa pojat juoksentelivat holtittomina pienten ostoskärryjen kanssa, törmäilivät hyllyihin ja kahmivat kärryihin kaiken minkä ehtivät.

Pinnani paloi totaalisesti. Karjuin poikia lopettamaan ja vetäisin turhan kovaa heidän takkiensa hupuista pysäyttääkseni heidät. Onneksi asiakkaani eivät nähneet minua silloin.

Jos lapsen uhkaa jättää yksin, hän hätääntyy.

On ammatistani silti hyötyä omassa vanhemmuudessani. Joitakin asioita osaan varoa – en esimerkiksi tuollakaan surkealla kauppareissulla uhannut jättää poikiani kauppaan ja lähteä.

Työssäni näen, mitkä ovat suomalaisia, kasvatuksellisia kansantauteja, sitkeästi eläviä huonoja tapoja. Yksi niistä on juuri erolla uhkaaminen, ”hei hei, äiti lähtee nyt” -lause, jota kuulee vaikkapa kaupassa tai leikkipuistossa.

Hyvä kiintymyssuhde perustuu siihen, että lapsi voi luottaa vanhempaansa. Jos lapsen uhkaa jättää yksin, hän hätääntyy, ja usein toistuessaan tilanne on lapselle vahingollinen. On ristiriitaista, jos turvan lähde muuttuu välillä uhan lähteeksi.

Haitallisia ja yhä yleisiä kasvatuskeinoja ovat myös esimerkiksi lasten karaiseminen itsenäisiksi, sylin säännöstely sekä kehujen panttaaminen. Kasvatusmallit siirtyvät sukupolvelta toiselle, ja ketjua on vaikea katkaista, kun vanhempana usein toimitaan vaistonvaraisesti. Joskus tilannetta hämmentävät myös isovanhemmat, joiden neuvoja on vaikea vastustaa.

 

Yleinen ajatus on, että vanhempiinsa takertuvaa lasta pitää patistella itsenäistymään. Jo vauvana pitäisi osata olla kokonainen yö erossa vanhemmista. Itse olen katunut sitä, etten antanut esikoisemme nukkua vauvana vieressäni.

Yöt Oskarin vauva-aikana olivat todella repaleisia. Myöhemmin ymmärsin, että unet olisivat voineet pidentyä, jos vauva olisi saanut olla enemmän lähelläni.

Jos taapero haluaa aina kyläillessä istua äidin sylissä, hänen on saatava istua siinä.

Lapset kypsyvät eri tahtiin, ja olennaista on kunnioittaa kunkin lapsen tarpeita. Lapsi ei voi ottaa turvallisesti etäisyyttä vanhempiinsa, jos ei ole ensin saanut rauhassa rakentaa vankkaa kiintymyssuhdetta.

Karaisemisen sijaan takertuvan lapsen kanssa pitää ottaa takapakkia, antaa hänen olla lähellä. Jos taapero haluaa aina kyläillessä istua äidin sylissä, hänen on saatava istua siinä.

Usein törmään työssäni psykologina myös ajatukseen, että liiat kehut ylpistäisivät lasta. Jokainen ihminen kuitenkin tarvitsee hyväksyntää ja kokemuksen siitä, että on tärkeä.

Jos lasta moititaan eikä hänen hyvyyttään nähdä, lapsi alkaa tuntea häpeää. Häpeä taas estää terveen itsetunnon kehittymistä.

 

Itse yritän kehua lapsiani mahdollisimman paljon. Voin esimerkiksi ihastella kuopuksen sinisiä silmiä tai laskea kaikki esikoisen kauniit ripset. On tärkeää, että kehut ovat vilpittömiä.

Poikani protestoivat, jos tulevat ylpeinä kertomaan saavutuksistaan nettipeleissä, mutta minä vain mumisen jotakin kehuvaa poissaolevana, ajatukset muualla.

Kun tunteidensa taustaa ymmärtää, käytöstään on helpompi hallita.

Jokaisen vanhemman kannattaa pohtia kasvatustapojaan ja sitä, mistä omat reaktiot kumpuavat. Jos esimerkiksi menettää malttinsa aina, kun uhmaikäinen saa itkupotkuraivarit, on hyvä pysähtyä. Miten oma äitini ja isäni käyttäytyivät vastaavissa tilanteissa?

Kun tunteidensa taustaa ymmärtää, käytöstään on helpompi hallita. Samalla kykenee miettimään, miksi se kaksivuotias heittäytyy aina kiljumaan, kun pitäisi pukea sukat. Mitä lapsen hermostumisen taustalla on? Huonot mallit voi korvata paremmilla. Sukupolvien ketjun voi saada katkaistua.

Onneni on ollut ihana, lämmin äiti.

Käyn itse psykoterapiassa pohtimassa lapsuudenkokemuksiani. Isäni teki itsemurhan, kun äitini odotti minua. Äiti löysi uuden puolison, mutta minusta tuntui, että isäpuoli ei koskaan täysin hyväksynyt minua. Kokemus vaatii yhä käsittelyä.

Onneni on ollut ihana, lämmin äiti. Hän antoi vahvan tunteen siitä, että olen tärkeä ja rakastettu. Muistan yhteiset hetket ennen nukkumaanmenoa, kun äitini peitteli minut ja luki iltasatuja. Hän piti minua aina paljon sylissä.

Samanlaisia lämpimiä hetkiä olen halunnut antaa omille lapsilleni. Iltaisin rauhoitumme yhdessä, ja usein hieron poikia rentouttavasti. Silloin tuntuu, että kaikki hyvä on tässä ja nyt."

Psykologi Leea Mattila, 40, asuu lastensa Oskarin, 12, ja Ilmarin, 10, kanssa Tuusulassa. Hän työskentelee Psykologipalvelut MindLink-yrityksessään, on asiantuntijana syyskuussa alkavassa Toisenlaiset äidit -sarjassa Livillä ja aloittaa vauva.fi-sivuilla kolumnistina.

Meidän Perhe 9/2016

Vierailija

Psykologi Leea Mattila: ”Älä karaise lasta liikaa”

Kiinnitin huomiota tuohon kommenttiin "vihdoin elämässään onnellinen" millä mittapuulla katsotaan ihmisen tulevan vihdoin onnelliseksi kun saa rakkaan lapsen huolehtimisen? Ehkä se isä ei osaa/halua kantaa vastuuta siitä lapsestaan ja näkee asian että elämä on pilalla! Lapseni isä uhkasi tappaa itsensä jos lapsen pitäisin. Lapsi tuli ja uhkaus jäi toteuttamatta,luotin siihen että äänekkäät ei mitään tee. Luottamus mieheen meni isänä kyllä sen mukana. Vahinkolapsia ei ole olemassa,vain...
Lue kommentti
lasten puolella, ei vanhemman.

Psykologi Leea Mattila: ”Älä karaise lasta liikaa”

hmmm.. täällä peräpohjolassa elää moni ihminen, joka oikeasti luulee isänsä tehneen itsemurhan silloin kun on itse ollut vauva. Vieraannuttamisen uhrina voin kertoa, että tilanne ei aina välttämättä ole se mitä toinen vanhempi kertoo, vaikka sitä luulee ainoaksi totuudeksi eikä sitä osaa edes epäillä. Lisäksi tuo itsemurha silloin kun lapsi on vauva ei oikein mene ymmärrykseen, että miksi ihmeessä ihminen silloin tappaisi itsensä kun on vihdoin elämässään onnellinen ja saanut pienen rakkaan...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vikaa ei kannata keskittyä etsimään lapsesta. Parhaiten vanhempi voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Lue asiantuntijan neuvot, joilla lapsen uhmakas ja aggressivinen käytös vähenee.

Lapsen väkivaltaiseen käytökseen pitää puuttua mahdollisimman varhain, mutta ei lasta syyttelemällä. Myönteinen ilmapiiri vähentää lapsen uhmakasta käytöstä, sanoo projektipäällikkö Terja Ristkari Turun yliopiston Voimaperheet-hankkeesta.

1. Muista, että lapsi vasta opettelee

Pihaleikeissä tulee kiistaa, ja lapsi potkaisee kaveria. Eikö ole sanottu jo monta kertaa, että toista ei saa satuttaa? Miksi lapsi silti kiukuspäissään käy toisen kimppuun?

Pieni lapsi ei lyö, potki tai töni ilkeyttään. Hän ei vain osaa vielä hillitä itseään, kun tunteet kuohahtavat. Alle kouluikäisen taidot eivät riitä tunteiden ja ajatusten tietoiseen hallintaan ja syy-seuraussuhteiden ymmärtämiseen.

Lapset oppivat itsehillintää hyvin eri tahtiin, ja temperamenttikin vaikuttaa asiaan. Kaikilla lapsilla tunteiden säätelyn kehitys on kuitenkin vielä kesken. He tarvitsevat siihen vielä paljon aikuisen apua ja tukea.

2. Mikä on normaalia?

Entä jos leikki-ikäinen tuntuu ratkovan kaverikiistoja aina nyrkein? Tai jos hän uhmaa vanhempiaan päivittäin, kynsii ja potkii? Milloin käytöksestä pitäisi olla huolissaan?

Viimeistään kouluiän kynnyksellä lapsen väkivaltaiseen käytökseen pitää hakea apua.

Päiväkoti-ikäisten kohdalla ei vielä puhuta käytöshäiriöistä. Jos itsehillinnän pulmat kuitenkin jatkuvat esikouluun tai kouluun, niistä alkaa koitua hankaluuksia muidenkin kanssa kuin perhepiirissä.

Viimeistään kouluiän kynnyksellä lapsen väkivaltaiseen käytökseen pitää hakea apua. Jos haastava käytös ehtii kehittyä varsinaiseksi käytöshäiriöksi, tilannetta on myöhemmin hankalampi korjata ja se lisää riskiä ajautua elämässä monin tavoin vaikeuksiin.

Vikaa ei kannata keskittyä etsimään lapsesta. Parhaiten vanhempi voi vaikuttaa omaan käytökseensä.

Kun lapsi käyttäytyy hankalasti, aikuiset joutuvat kieltämään ja komentamaan paljon. Jatkuva moittiminen ei kuitenkaan auta lasta oppimaan. Siitä syntyy helposti negatiivinen kierre, mikä voi vain lisätä uhmakkuutta.

3. Huomaa hyvä lapsessa

Vaikka lapsi olisi miten haastava, arjessa on aina myös hyviä hetkiä. Niihin kannattaa tarttua. Vanhempi voi kommentoida myönteiseen sävyyn lapsen puuhia, kehua ja palkita onnistumisista. Hyvän huomaamista voi tietoisesti harjoitella.

Arjessa on aina myös hyviä hetkiä.

Myönteinen käytös vahvistuu, kun aikuinen huomaa sen ja antaa siitä hyvää palautetta. Palaute kannattaa antaa heti, kun lapsi tekee jotain oikein: Hienoa, kun pelasitte noin pitkään sopuisasti! Osasittepa reilusti jakaa lelut.

Jos perheessä on useampia lapsia, mieti myös huomion jakamista. Voisiko pikkusisarustaan lyövä lapsi oireilla sitä, että kokee jäävänsä huomiotta? Tai saako sama lapsi aina negatiivista palautetta?

Positiivisen kasvatuksen tehosta on vankkaa tutkimustietoa sekä Suomesta että maailmalta. Kun haastavasti käyttäytyvien nelivuotiaiden vanhempia on esimerkiksi Turun yliopiston Voimaperheet-ohjelmassa ohjattu käyttämään myönteisiä menetelmiä, lasten aggressiivinen ja uhmakas käytös on selvästi vähentynyt.

4. Ennakoi hankalat hetket

Entä ne tilanteet, joissa lapsi käy kimppuun? Väkivaltainen käytös pitää katkaista heti, kieltää lyöminen ja ohjata lasta toimimaan oikein.

Tarvittaessa lapsen voi taluttaa rauhallisesti pois tilanteesta. Jäähyn kaltaisia rangaistuksia ei enää suositella. Lempeämpi vaihtoehto on aikalisä: lapsi rauhoittuu hetken turvallisessa paikassa, johon vanhemmalla on koko ajan näköyhteys. Lapselle pitää selkeästi kertoa, mitä aikalisä tarkoittaa ja milloin sitä käytetään.

Jos lapsi alkaa muksia toisia aina tietyissä tilanteissa, niitä voi oppia ennakoimaan. Sisarusten tai kaverusten leikkejä on hyvä seurailla sivusta, jotta ehtii ajoissa väliin. Kun riidan merkkejä on ilmassa ja äänet alkavat kiihtyä, aikuinen voi rauhoittaa tilanteen ja ohjata ajatukset muualle.

Vähän isomman kanssa voi jo jutellakin siitä, mitä voisi tehdä, kun kiukku yltyy. Leikki-ikäinen tarvitsee kuitenkin vielä aikuista konkreettisesti paikalle auttamaan.

5. Pysy rauhallisena

Lapsi oppii myös mallista. Aggressiivisesti käyttäytyvän lapsen rauhoittamisessa on olennaista, että vanhempi itse toimii rauhallisesti. Vaikka lapsi kielloista huolimatta löisi ja potkisi, häntä ei saa riuhtoa kovin ottein.

Tunteiden säätely on elinikäinen läksy, ja siinä voi kehittyä aikuisenakin.

Kaikki vanhemmat suuttuvat joskus. Omia reaktioitaan kannattaa silti pysähtyä miettimään. Olisinko voinut huutamisen sijasta toimia toisin? Olisinko voinut vaikkapa poistua tilanteesta hetkeksi?

Tunteiden säätely on elinikäinen läksy, ja siinä voi kehittyä aikuisenakin.

Jos tuntuu, ettei lapsen käytöksen kanssa pärjää yksin, neuvolasta kannattaa pyytää apua. Joillakin paikkakunnilla toimii vanhempainohjausohjelmia, joihin voi päästä mukaan. Niistä haastavasti käyttäytyvän lapsen perhe saa tukea ja keinoja, joilla kielteinen kierre saadaan katkaistua ja lapsen uhmakas käytös vähenee.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Lapseni eivät tule koskaan muistelemaan yhteistä lapsuutta, mutta onko se ongelma?

Olen huomannut, että moni ikäiseni äiti on saanut lapset hyvin lyhyellä ikäerolla. Syynä on ehkä työelämän vaatimukset tai esikoisen saaminen vasta lähemmäs nelikymppisenä. Jos ensimmäinen lapsi ei tullutkaan "tuosta vaan", niin sisaruksille annetaan ehkä mahdollisuus tulla heti kun mahdollista. On monia syitä, jotka saavat vanhempia hankkimaan lapset ”kerralla”.

Kotiäitiys ja vauva-aika ei ollut minulle se kaikkein omin tila, joten pidimme hengähdystaukoja lastemme välillä. Minulla on kolme lasta. Nuorimman ja vanhimman ikäero on lähes 10 vuotta; kuopus nyt vain halusi tulla vähän jälkijunassa. 

Kuopuksen raskausaikana pohdimme paljon lasten tulevia ikäeroja. Nuorin oli vasta syntynyt, kun keskimmäinen jo päätti päiväkotiuransa. Kun pikkuveikka sitten joskus menee ekalle luokalle, esikoinen on jo lukiossa.

Miten ihmeessä saisimme sidottua heidän lapsuutensa vuodet yhteen niin, että ikäerosta huolimatta sisaruuden tunne kantaisi läpi elämän? Kaksi ensimmäistähän ehtivät elää omastaan suurimman osan ennen kuin kuopus oli edes olemassa.

"Esimurkku sulkeutuu huoneeseensa ja suostuu usein vain pakolla katsomaan hetken veljeään."

Esimurkku sulkeutuu huoneeseensa ja suostuu usein vain pakolla katsomaan hetken veljeään. Keskimmäinen leikkisi mieluiten yksin barbeilla, mutta ojentaa kiltisti alastoman muovinaisen pienemmälleen ja huokaa ”sä voit olla tää”. Kun nuorimmainen haluaa ajella junaradalla, häviävät kaksi vanhempaa huoneisiinsa kuin aaveet.

Mutta kyllä, myös isommalla ikäerolla olevat sisarukset riitelevät. Kaksivuotias on aika hyvä laittamaan kampoihin kuusi vuotta vanhemmalle. Käsirysyltä ei vältytä. Argh.

Tänään tulin töistä kotiin, ja löysin kolmikon sohvalta – yhdessä. Oli pikku-karhu ja kaksi isoa siskokarhua. Kun pikku-karhu kietoi kätensä isoimman karhusiskon kaulaan ja sanoi ”on titkon pikku-kalhu”, herahtivat sisko-karhulta kyyneleet silmiin. Hän nuuhkaisi veljensä päälakea, ja kuiskasi ”aina”.

Siinä hetkessä tämä äiti-karhu tiesi: turhaan huolin. Kyllä sisaruus kantaa, ikäerosta riippumatta. Vaikka lapsuus ei olisi yhteinen, koko elämä on.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Arvioiden mukaan 70–90 prosenttia hampaisiin vaikuttavista tapaturmista sattuu ennen 19 ikävuotta. Yleinen luulo on, että maitohampaiden tapaturmat eivät ole haitallisia, mutta maitohampaiden tapaturmat vaikuttavat myös pysyvien hampaiden hyvinvointiin.

Suurin alttius hammastapaturmille on 2–4-vuotiailla, jotka vasta opettelevat liikkumista ja kehonhallintaa. Toinen piikki tulee 8–10-vuotiailla, kun lapset aloittavat harrastuksia. 

Lasten liikkumista ei ole syytä rajoittaa tapaturmien pelossa. Turvallisuus kannattaa silti ottaa huomioon: esimerkiksi trampoliinilla hypitään yksi kerrallaan, ja rullaluistelussa, polkulautailussa ja kontaktiurheilussa käytetään asianmukaisia suojavarusteita.

Onko maitohampaisiin sattuneilla hammastapaturmilla väliä?

Moni saattaa ajatella, etteivät maitohampaiden vauriot ole niin vaarallisia – nehän vaihtuvat joka tapauksessa pysyviin hampaisiin myöhemmin. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Kaikki maitohampaille sattuneet kolahdukset voivat vaikuttaa pysyviin hampaisiin. Vaikka pysyvät etuhampaat puhkeavat usein vasta kuusivuotissyntymäpäivän jälkeen, ne alkavat kehittyä leukaluun sisällä jo 1-vuotiaalla. Kehitysvaiheessa tulleet tällit voivat aiheuttaa kiillevaurion, joka näkyy puhjenneessa hampaassa kiilteen kuoppina tai värimuutoksina.

Maitohammasta ei hoideta, mutta pysyvää, tapaturman kohdannutta hammasta tulee seurata ja tarkastaa säännöllisesti esimerkiksi röntgenkuvin, joiden perusteella voidaan todeta hoitoa vaativat tilanteet.

Maitohampaan irtoaminen ennen aikojaan voi aiheuttaa ikenen ja hammasta ympäröivän kudoksen paksuuntumista. Se voi vaikeuttaa ja jopa viivästyttää pysyvien hampaiden puhkeamista. Tarvittaessa puhkeamista voidaan helpottaa kirurgisella toimenpiteellä.

Mitä hammastapaturmasta voi seurata?

Pysyvien hampaiden kehitys jatkuu vielä kauan puhkeamisen jälkeen. Siinä vaiheessa, kun etuhammas ilmestyy ikenestä näkyviin, sen juuresta vain kolmasosa on kehittynyt. Vasta 9-10-vuotiaalla juuri on kokonaan valmis.

Tapaturma voi pysäyttää tämän kehityksen. Hammas voi säilyä pitkään oireettomana, vaikka sen verenkierto ja hermotus olisivat katkenneet ja hammas olisi todellisuudessa ontto. Lopulta se voi tulehtua vasta kuukausien tai jopa vuosien kuluttua. Tällöin hammas hoidetaan juurihoitamalla tai aina, kun mahdollista yritetään tehdä toimenpiteitä, joila hyödynnetään hampaan omia kasvu- ja kehityspotentiaaleja ja näin mahdollistetaan vielä hampaanjuuren jatkokehittyminen.  

Kehitysvaiheessa tulleet tällit voivat aiheuttaa myöhemmin hampaan kiillevaurion.

Useimmiten hampaisiin kohdistuvat iskut osuvat yläetuhampaisiin, ja yleisin seuraus on näkyvän osan eli kruunun lohkeaminen. Hammas voi myös siirtyä huuleen tai kitalakeen päin tai jopa irrota kokonaan.

Hampaan näkyvän osan lohkeaminen hoidetaan paikkausmenetelmillä. Juureen ulottuva lohkeama vaatii usein juurihoidon tai muita edellä mainittuja toimenpiteitä. Näkyvää lohkeamista haitallisempaa on hampaan painuminen sisäänpäin.

Hampaan sisäänpäin painuminen on yksi hankalimmista ja huonoennusteisimmista hammastraumoista. Se haittaa hermotusta ja verenkiertoa, mikä altistaa hampaan tulehduksille tai juuren pinnan vaurioille. Tuoreeltaan sisäänpäin painunutta hammasta voidaan auttaa kirurgisesti oikealle paikalleen. Toisinaan jäädän odottamaan hampaan spontaania puhkeamista tai se yritetään vetää oikomiskojeella paikalleen.

    Asiantuntijana toiminut erikoishammaslääkäri Kristiina Oikarinen-Juusola Terveystalosta.
     

    Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

    Tutkimusten mukaan lämmin mutta jämäkkä kasvatus suojaa lasta parhaiten sekä kiusaamiselta että kiusatuksi tulemiselta. Testaa, oletko kaverisuhteiden valmentaja vai erotuomari. 

    Lapsi tarvitsee aikuisen ohjausta oppiakseen sosiaalisia taitoja. Tutkimusten mukaan vanhempien kasvatustyylillä on yhteys siihen, miten hyvin lapsi pärjää kaveriporukassa.

    Kasvatustieteen tohtori Marita Neitola seurasi väitöskirjatutkimuksessaan vanhempia, joiden koulua aloittelevilla lapsilla oli pulmia kaverisuhteissa – kiusaamista tai kiusatuksi tai torjutuksi tulemista – sekä vanhempia, joiden lapsilla niitä ei ollut.

    Neitola huomasi selviä eroja vanhempien tavoissa ohjata lapsiaan: hän kutsuu tapoja erotuomarimalliksi ja valmentajamalliksi. Erotuomarityyliä käyttävien vanhempien lapsilla on kaverisuhteissaan keskimäärin enemmän ongelmia. Valmentajatyylisten vanhempien lapset taas pärjäsivät muiden lasten kanssa paremmin.

    Kannattaa siis ottaa mallia valmentajatyylin vanhemmista!

     

     

    Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.