Toisenlaiset äidit -ohjelmassa mukana oleva psykologi Leea Mattila tietää, mitkä ovat suomalaiset kasvatuksen sudenkuopat. Äitinä omien oppien noudattaminen on välillä vaikeaa.

"Elämä ei aina suju kuin kasvatus­oppaissa. Vaikka olen psykologina erikoistunut lasten ja vanhempien vuorovaikutukseen, omat lapseni pistävät minut koville.

Kun poikamme Oskari ja Ilmari olivat vilkkaimmassa leikki-iässä, rakensimme perheellemme omakotitaloa. Kerran lähdin lasten kanssa väsyneenä suoraan työmaalta ostamaan ruokaa. Kaupassa pojat juoksentelivat holtittomina pienten ostoskärryjen kanssa, törmäilivät hyllyihin ja kahmivat kärryihin kaiken minkä ehtivät.

Pinnani paloi totaalisesti. Karjuin poikia lopettamaan ja vetäisin turhan kovaa heidän takkiensa hupuista pysäyttääkseni heidät. Onneksi asiakkaani eivät nähneet minua silloin.

Jos lapsen uhkaa jättää yksin, hän hätääntyy.

On ammatistani silti hyötyä omassa vanhemmuudessani. Joitakin asioita osaan varoa – en esimerkiksi tuollakaan surkealla kauppareissulla uhannut jättää poikiani kauppaan ja lähteä.

Työssäni näen, mitkä ovat suomalaisia, kasvatuksellisia kansantauteja, sitkeästi eläviä huonoja tapoja. Yksi niistä on juuri erolla uhkaaminen, ”hei hei, äiti lähtee nyt” -lause, jota kuulee vaikkapa kaupassa tai leikkipuistossa.

Hyvä kiintymyssuhde perustuu siihen, että lapsi voi luottaa vanhempaansa. Jos lapsen uhkaa jättää yksin, hän hätääntyy, ja usein toistuessaan tilanne on lapselle vahingollinen. On ristiriitaista, jos turvan lähde muuttuu välillä uhan lähteeksi.

Haitallisia ja yhä yleisiä kasvatuskeinoja ovat myös esimerkiksi lasten karaiseminen itsenäisiksi, sylin säännöstely sekä kehujen panttaaminen. Kasvatusmallit siirtyvät sukupolvelta toiselle, ja ketjua on vaikea katkaista, kun vanhempana usein toimitaan vaistonvaraisesti. Joskus tilannetta hämmentävät myös isovanhemmat, joiden neuvoja on vaikea vastustaa.

 

Yleinen ajatus on, että vanhempiinsa takertuvaa lasta pitää patistella itsenäistymään. Jo vauvana pitäisi osata olla kokonainen yö erossa vanhemmista. Itse olen katunut sitä, etten antanut esikoisemme nukkua vauvana vieressäni.

Yöt Oskarin vauva-aikana olivat todella repaleisia. Myöhemmin ymmärsin, että unet olisivat voineet pidentyä, jos vauva olisi saanut olla enemmän lähelläni.

Jos taapero haluaa aina kyläillessä istua äidin sylissä, hänen on saatava istua siinä.

Lapset kypsyvät eri tahtiin, ja olennaista on kunnioittaa kunkin lapsen tarpeita. Lapsi ei voi ottaa turvallisesti etäisyyttä vanhempiinsa, jos ei ole ensin saanut rauhassa rakentaa vankkaa kiintymyssuhdetta.

Karaisemisen sijaan takertuvan lapsen kanssa pitää ottaa takapakkia, antaa hänen olla lähellä. Jos taapero haluaa aina kyläillessä istua äidin sylissä, hänen on saatava istua siinä.

Usein törmään työssäni psykologina myös ajatukseen, että liiat kehut ylpistäisivät lasta. Jokainen ihminen kuitenkin tarvitsee hyväksyntää ja kokemuksen siitä, että on tärkeä.

Jos lasta moititaan eikä hänen hyvyyttään nähdä, lapsi alkaa tuntea häpeää. Häpeä taas estää terveen itsetunnon kehittymistä.

 

Itse yritän kehua lapsiani mahdollisimman paljon. Voin esimerkiksi ihastella kuopuksen sinisiä silmiä tai laskea kaikki esikoisen kauniit ripset. On tärkeää, että kehut ovat vilpittömiä.

Poikani protestoivat, jos tulevat ylpeinä kertomaan saavutuksistaan nettipeleissä, mutta minä vain mumisen jotakin kehuvaa poissaolevana, ajatukset muualla.

Kun tunteidensa taustaa ymmärtää, käytöstään on helpompi hallita.

Jokaisen vanhemman kannattaa pohtia kasvatustapojaan ja sitä, mistä omat reaktiot kumpuavat. Jos esimerkiksi menettää malttinsa aina, kun uhmaikäinen saa itkupotkuraivarit, on hyvä pysähtyä. Miten oma äitini ja isäni käyttäytyivät vastaavissa tilanteissa?

Kun tunteidensa taustaa ymmärtää, käytöstään on helpompi hallita. Samalla kykenee miettimään, miksi se kaksivuotias heittäytyy aina kiljumaan, kun pitäisi pukea sukat. Mitä lapsen hermostumisen taustalla on? Huonot mallit voi korvata paremmilla. Sukupolvien ketjun voi saada katkaistua.

Onneni on ollut ihana, lämmin äiti.

Käyn itse psykoterapiassa pohtimassa lapsuudenkokemuksiani. Isäni teki itsemurhan, kun äitini odotti minua. Äiti löysi uuden puolison, mutta minusta tuntui, että isäpuoli ei koskaan täysin hyväksynyt minua. Kokemus vaatii yhä käsittelyä.

Onneni on ollut ihana, lämmin äiti. Hän antoi vahvan tunteen siitä, että olen tärkeä ja rakastettu. Muistan yhteiset hetket ennen nukkumaanmenoa, kun äitini peitteli minut ja luki iltasatuja. Hän piti minua aina paljon sylissä.

Samanlaisia lämpimiä hetkiä olen halunnut antaa omille lapsilleni. Iltaisin rauhoitumme yhdessä, ja usein hieron poikia rentouttavasti. Silloin tuntuu, että kaikki hyvä on tässä ja nyt."

Psykologi Leea Mattila, 40, asuu lastensa Oskarin, 12, ja Ilmarin, 10, kanssa Tuusulassa. Hän työskentelee Psykologipalvelut MindLink-yrityksessään, on asiantuntijana syyskuussa alkavassa Toisenlaiset äidit -sarjassa Livillä ja aloittaa vauva.fi-sivuilla kolumnistina.

Meidän Perhe 9/2016

lasten puolella, ei vanhemman.

Psykologi Leea Mattila: ”Älä karaise lasta liikaa”

hmmm.. täällä peräpohjolassa elää moni ihminen, joka oikeasti luulee isänsä tehneen itsemurhan silloin kun on itse ollut vauva. Vieraannuttamisen uhrina voin kertoa, että tilanne ei aina välttämättä ole se mitä toinen vanhempi kertoo, vaikka sitä luulee ainoaksi totuudeksi eikä sitä osaa edes epäillä. Lisäksi tuo itsemurha silloin kun lapsi on vauva ei oikein mene ymmärrykseen, että miksi ihmeessä ihminen silloin tappaisi itsensä kun on vihdoin elämässään onnellinen ja saanut pienen rakkaan...
Lue kommentti
Vierailija

Psykologi Leea Mattila: ”Älä karaise lasta liikaa”

Kiinnitin huomiota tuohon kommenttiin "vihdoin elämässään onnellinen" millä mittapuulla katsotaan ihmisen tulevan vihdoin onnelliseksi kun saa rakkaan lapsen huolehtimisen? Ehkä se isä ei osaa/halua kantaa vastuuta siitä lapsestaan ja näkee asian että elämä on pilalla! Lapseni isä uhkasi tappaa itsensä jos lapsen pitäisin. Lapsi tuli ja uhkaus jäi toteuttamatta,luotin siihen että äänekkäät ei mitään tee. Luottamus mieheen meni isänä kyllä sen mukana. Vahinkolapsia ei ole olemassa,vain...
Lue kommentti

Sanaleikkikoulu Eilabertan perustaja antaa vinkit sanaleikkeihin kotona.

Sanaleikit voi aloittaa jo vauvan kanssa, vaikkei vauva vielä osaa puhua. Loruleikit tekevät hyvää: ne tukevat hyvää varhaista vuorovaikutusta, lapsen kielitajun kehitystä ja ovat muutenkin hyvä hetki. Ja kosketus, syli ja nauru ovat aina lapselle hyvä asia.

Vinkki 1: Loruja vauvan kanssa

Pidä lasta kasvotusten sylissä tai selällään maaten ja loruttele riimejä. Toista samoja loruja, jotta ne tulevat vauvalle tutuiksi – vauvat pitävät toistosta ja siitä, että oppivat arvaamaan mitä seuraavaksi tulee. Hyvä kirja on esimerkiksi Anna Anttosen ja Kati Inkalan koostama, Karoliina Pertamon kuvittama Riimikissa kikattaa. Kirja on jaoteltu lapsen iän mukaan kahdeksaan leikkihetkeen.

Vinkki 2: Tee lapsen kanssa tarina kuvasta

Kuvat ja muut visuaaliset ärsykkeet ovat hyviä tarinan alkuja. Myynnissä on erityisiä tarinakorttejakin, mutta yhtä hyvin voit valita kotoa postikortteja, valokuvia tai leikata lehdestä kuvia. Sopivia kuvia saat myös tästä jutusta. Auta lapsi alkuun kysymyksillä:

Mitä kuvassa tapahtuu? Mitä on tapahtunut juuri ennen kuin kuva on otettu? Mitä tapahtuu seuraavaksi? Kuka kuvassa on? Mitä on kuvan ulkopuolella? Mitä ääniä kuvassa kuuluu, miltä siinä tuoksuu?

Kirjoita tarina muistiin ja lue se lapselle satuna. Alla kuvavinkkejä, teksti jatkuu niiden jälkeen.

Kuvat: Taru Castrén, 123rf ja Piia Arnould

Vinkki 3: Mistä on unelmien kesä tehty?

Tee lapsen kanssa resepti. Ota malliksi ruokaresepti. Miettikää, mistä ainesosista koostuu vaikka unelmien kesä tai sadepäivä ("kupillinen kuumaa kaakaota, aimo annos lautapeliaikaa, kuorrutetaan kivoilla kavereilla") ja miten hyvä sadepäivä valmistetaan ("sekoita hyvin ja kaada joukkoon...").

Vinkki 4: Piirrä sanoja kuviksi

Etsi lapsen kanssa teksteistä kiinnostavia sanoja ja kielikuvia, kuten pullahiiri, kissakala tai unikeko. Mitä lapselle tulee sanoista mieleen? Miltä pullahiiri tai unikeko näyttää? Miten lapsi selittää sanan? Kirjoita selitys muistiin. Anna lapsen piirtää sana kuvaksi.

Vinkki 5: Tarinoita aarrerasiasta

Kerää rasiaan tai pieneen pussukkaan pikkuesineitä. Anna lapsen poimia sieltä esimerkiksi kolme tai viisi esinettä ja kehitelkää niistä yhdessä tarina. Miten esimerkiksi nappi, Pokémon-hahmo, kolikko, huulipuna ja avain liittyvät toisiinsa? Millainen tarina niistä syntyy?

Äitiys pani elämän uusiksi – ja aloittamaan sanaleikkikoulun

Vinkit antoi espoolaisen sanaleikkikoulu Eilabertan perustaja, sanataideohjaaja Annamari Typpö.

"Äidiksi tuleminen sai arvioimaan elämääni uudelleen", Annamari sanoo. Hän haaveili lastenkirjakaupasta ja kouluttautui sanataideohjaajaksi.

"Tunsin heti löytäneeni oman paikkani ja heimoni. Haluan johdattaa lapset kielen, sanojen ja tarinoiden satumaiseen maailmaan leppoisasti ja lempeästi, ilman suorituspaineita. Innostaa heidät lukemaan ja kertomaan itsekin tarinoita, löytämään oman äänensä, nousemaan arkielämän rajoitusten yläpuolelle."

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tontuilla kiristäminen jättää Veera Visapäälle epämukavan olon. Mutta jos tontuilla huijaaminen tuntuu väärältä, onko joulupukinkaan todeksi väittäminen oikein?

Näitkö, tuolta kurkkasi tonttu, sanon merkitsevällä äänellä ja osoitan ikkunaan. Lapsi havahtuu puuhastaan, jota on tehnyt antaumuksella. Hän on levittänyt iltapuuronsa nokare nokareelta lautasen ympärille pieniin kasoihin, mutta menee nyt ikkunan luo tähyilemään pimeyttä.

– Tuolla, näetkö? Se tarkkailee, syövätkö lapset kiltisti iltapalansa, minä jatkan.

Lapsi palaa pöydän ääreen. Kolmevuotias nostaa lusikan ja alkaa kaapia puuroa suuhun vahakangasliinalta.

Poliisi puhuttelee nipistelijöitä

Lapsille opetetaan, että valehtelu on rumaa. Jos olen täysin rehellinen, kuluu silti tuskin päivääkään, ettenkö itse hieman huijaisi lastani. Enkä voi sanoa, että olisin potenut valkoisista valheista huonoa omaatuntoa.

Saatan sanoa, että kasvissosekeitosta saa supervoimia tai että poliisi ottaa nipistelijät puhutteluun. Kuten suurin osa vanhemmista, olen myös kertonut lapselle joulupukista samaan sävyyn kuin kenestä tahansa tärkeästä henkilöstä, presidentistä tai roska-auton kuljettajasta.

Tähän asti kertomukseni joulupukista on kuitenkin ollut vailla varjopuolia. On vain hyväntahtoinen parrakas herra, joka tuo kerran vuodessa lahjoja kaikille maailman lapsille. Ei vaatimuksia, ei velvoitteita, vain yhdessä jaettua iloa ja jännitystä.

Tontuilla kiristäminen jättää minulle epämukavan olon.

Nyt huomaan käärmeen paratiisissa. Minun tekee mieli kertoa lapselle, että tarinaan joulupukista kuuluu itse asiassa lisäosa. Siinä joulupukki ei olekaan lahja-automaatti. Sen sijaan hän kuuntelee tarkalla korvalla tonttujen havaintoja lasten kiltteydestä.

Tontuilla kiristäminen jättää minulle epämukavan olon. Arvelen syyksi sen, että tällä tarinalla tavoittelen vain puhtaasti omaa etuani. Haluan lapsen pukevan ulkohaalarin nopeammin, lopettavan ruualla leikkimisen ja nousevan pystyyn keskeltä tietä, johon hän on dramaattisesti lyyhistynyt kuultuaan, ettei lounaaksi ole pullaa.

Mutta jos tontuilla huijaaminen tuntuu väärältä, onko joulupukinkaan todeksi väittäminen oikein?

Pajunköysi, paha juttu?

Kaikki eivät toivota joulupukkia kotiinsa avosylin. Psykologi Vesa Nevalainen ei ole koskaan sanonut omille lapsilleen joulupukin olevan totta. Hän on kertonut, että joulupukki on hauska leikki, jota vanhemmat ja lapset voivat leikkiä yhdessä.

Nevalainen kummeksuu, miksi vanhemmat haluavat joulun aikaan siirtää itseltään pois vastuun sekä kurjana että kivana olemisesta. Kun vanhempi vetoaa tonttuihin saadakseen lapsen kiltiksi, hän pääsee olemasta itse se ikävä äiti tai isä, joka kieltää lasta tekemästä, mitä tämä haluaa.

Vielä kummallisempana Nevalainen pitää joulupukkitarinaa.

– Miksi vanhempi ei halua lapsen tietävän, että äiti tai isä on ollut kiva, ajatellut lasta ja siksi hankkinut tämän erityisesti toivoman lahjan? Jos lahjat tuo joulupukki, lapsi ei opi arvostamaan läheisiään vaan jotain aivan vierasta hahmoa, Nevalainen pohtii.

"Vanhemmat valehtelevat lapsilleen kaikenlaisissa pikkuasioissa, koska ovat kiireisiä ja kärsimättömiä."

Hänelle joulupukissa ei ole kysymys vähäpätöisestä seikasta vaan rehellisyydestä. Kun lapsi havaitsee vanhemman valehtelevan, hän alkaa ajatella ettei ole väliä, puhuuko maailmassa totta vai ei.

Nevalaisen kokemuksen mukaan vanhemmat valehtelevat lapsilleen kaikenlaisissa pikkuasioissa, koska ovat kiireisiä ja kärsimättömiä. Tuntuu helpommalta syöttää lapselle vähän pajunköyttä kuin syventyä perustelemaan tosiasioilla.

Töksäyttely ei ole rehellisyyttä

Psykologi Vesa Nevalaisen sanat kouristavat sydäntäni. Niihin kätkeytyy totuuden siemen. Usein valkoinen valhe on minulta yritys päästä vähän helpommalla. Olenko kasvattamassa lapsestani valehtelijaa?

Päätän aloittaa tiukan linjan. Tästä lähtien ei edes valkoisia valheita. Kun lapsi vaatii minua vaihtamaan uudet patterit nosturiinsa, selostan kärsivällisesti uudelleen ja uudelleen, etteivät patterit kaipaa vaihtoa. Tavallisesti olisin jossakin vaiheessa antanut periksi ja ollut vain vaihtavinani patterit, jotta lapsi lopettaisi mankumisen.

Iltapäivällä teemme retken uimahalliin. Saunassa heitän reilusti löylyä, ja lapsi alkaa jutella alalauteella istuvan iäkkään naisen kanssa. Lopulta lähdemme yhtä matkaa naisen kanssa suihkuun vilvoittelemaan. Matkalla suihkuille lapsi tarkkailee uutta tuttavaansa.

– Sinussa on tosi paljon karvoja, lapsi ilmoittaa rouvalle suureen ääneen, ilahtuneena tarkasta havainnostaan.

Pesuhuoneellinen kasvoja kääntyy katsomaan. Rouva vetäisee pyyhkeen ympärilleen. Suljen silmäni ja keskityn vaipumaan maan alle. Annan piut paut tavoitteelleni olla lapselle rehellinen. En aio sanoa lapselleni, että iäkäs rouva tosiaan oli tavallista karvaisempi.

Kotona selitän, ettei kaikkea voi sanoa, vaikka se olisikin totta. Jos kaverin luona tarjotaan ruokaa, josta ei tykkää, ruokaa voi silti sanoa hyväksi. Lapsi nyökyttelee.

"Rehellisyys ei vaadi epähienotunteista töksäyttelyä."

Itse en niele selityksiäni helposti. Enkö juuri aiemmin päättänyt puhua totta?

Onneksi psykologian professori Lea Pulkkinen tulee avukseni. Hänen mukaansa kyse ei ole siitä, onko karvakommentti totta vai valhetta vaan siitä, että tunnistaa ennakolta, loukkaako sanottu asia toista ihmistä.

– Rehellisyys ei vaadi epähienotunteista töksäyttelyä. Sen sijana kaiken sanominen ääneen osoittaa sosiaalisten tapojen puutetta, Pulkkinen sanoo.

Pelkuriäitinä nettikirpparilla

Olin aina ajatellut, että en hymistelisi lapselleni. Tärkeistä asioista puhuisin lapselleni suoraan. Pidin lasta aliarvioivina sellaisia vanhempia, jotka koettavat sivuuttaa hankalat asiat pehmittelemällä tai satuilemalla. Mokomia pelkureita.

Sitten lapseni rakkain pehmolelu, pieni kissa, katosi kirjastoretkellä. Palasimme etsimään sitä, mutta kissaa ei löytynyt. Tuntui hirveältä katsoa, kuinka surullinen lapseni oli ja kuinka kiihkeästi hän etsi kissaa kaikkialta.

– Taitaa olla niin, että kissa on lähtenyt ikiomalle kissaseikkailulleen, sanoin lohduttaakseni lasta.

– Kyllä se palaa lopulta kotiin, kuulin itseni jatkavan.

Mitä ihmettä ajattelin? Ei tietenkään palaa! Pehmolelussa ei lue nimeämme, ei osoitetta, ei puhelinnumeroa.

Seuraavat viikot selaan järkähtämättömästi nettikirppisten sivuja. ”Pehmokissa”, ”pehmolelu”, ”kissa”, kirjoitan hakukenttiin. Lopulta Anna Oulusta postittaa meille oman kissansa hirveään ylihintaan.

– Katso, kulta, kissa palasi tänään seikkailultaan, sanon lapselle, kun hän tulee kotiin päivähoidosta.

En tahdo joutua tilanteeseen, jossa minun täytyy myöntää valehdelleeni lapselleni.

Miten onnellinen lapsi onkaan toivottaessaan kissalleen illalla sängyssä hyvää yötä ja kysellessään sen kissaseikkailusta.

En kuitenkaan pääse eroon ajatuksesta, että olin vähällä sotkeutua omaan huijaukseeni. Lapsi ei vielä osaa kyseenalaistaa tarinani aukkoja, mutta myöhemmin hän oppii vainukoiran tavoin paikallistamaan, missä äiti tasapainottelee heikolla jäällä tarinansa kanssa. En tahdo joutua tilanteeseen, jossa minun täytyy myöntää valehdelleeni lapselleni.

Puhu suoraan vaikeista aiheista

Kissatapaus saa minut huomaamaan, etten ole niin rohkea kuin olen ajatellut. Jos en pysty kertomaan totuutta pehmolelusta, mitä sanoisin, jos vaikkapa lemmikki karkaisi? Tai kuolisi?

Kai minun täytyisi pystyä kertomaan totuus sen sijaan, että sanoisin sen lähteneen omalle seikkailulleen. Kuolema tuntuu liian vakavalta asialta huijattavaksi. Ja kuinka pitkälle voisin sillä tiellä mennä? Jonakin päivänä lapsen isovanhemmat kuolevat. Sanonko mummin silloin lähteneen mummiseikkailulle?

Jos ei itse usko pilven päältä kurkkivaan mummiin, ei siitä kannata lapsellekaan selittää.

Psykologi Vesa Nevalainen rohkaisee vanhempia käyttämään vaikean hetken hyväkseen. Sepittämään ei kannata ryhtyä. Jos koiran kertoo vain karanneen, lapsi lähtee etsimään lemmikkiään, ja suru pitkittyy. Sen sijaan vanhemmat voisivat tunnistaa mahdollisuuden kertoa, että elämään kuuluu tällainenkin asia kuin kuolema, ja keskustella siitä lapsen kanssa.

Jos ei itse usko pilven päältä kurkkivaan mummiin, ei siitä kannata lapsellekaan selittää.

– Lapsi voi alkaa ajatella, että vanhemman kanssa ei voi puhua asioista, kun tämä ei selvästikään uskalla keskustella niistä suoraan, Nevalainen sanoo.

Eläköön joulupukki ja hammaskeiju!

Jotta lapseni uskaltaa puhua kanssani vaikeista asioista, täytyy minun siis ensin uskaltaa puhua hänelle totta.

Häädän tontut tarkkailemasta ikkunoitamme. En enää sano, että kasvissosekeitosta saa taikavoimia vaan paljon energiaa. Välillä se tehoaa, välillä ei, ihan kuten taikavoimalupauksetkin ennen.

Mieltäni jää silti kaihertamaan kysymys joulupukista. En raaskisi arvioida tarinaa joulupukista valhetta–totta-akselilla. Päätän kysyä vielä toisen mielipiteen.

"Sadut ja mielikuvitus ruokkivat lapsen ajattelun kehitystä."

Professori Lea Pulkkinen suorastaan närkästyy, kun kysyn arkaillen, olenko valehdellut lapselleni, kun olen kertonut joulupukista.

– Ei mielikuvitus ole valehtelua! Hyvää tarkoittava joulupukkisatu ei vahingoita ketään. Sadut ja mielikuvitus ruokkivat lapsen ajattelun kehitystä. Eikä aikuisten tarvitse olla jatkuvasti osoittelemassa, että tämä ja tuo ei ole totta, Pulkkinen vakuuttaa.

Samaan sarjaan voi laskea muutkin anteliaat satuhahmot, kuten pääsiäiskanan ja hammaskeijun. Pulkkisen mukaan lapsi sukeltaa kyllä ulos tarinoista omaa tahtiaan, kun ajattelu kehittyy.

Mieleni kevenee. Satu ja tosi voivat elää rinnakkain.

Pulkkinen kuitenkin muistuttaa, ettei joulupukkia saa väittää kivenkovaa todeksi enää siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa sitä itse kyseenalaistaa. Yleensä usko joulupukkiin alkaa karista lapsilta noin seitsemän vuoden iässä.

Sadut ovat välillä yhtä totta kuin ovat rakkaus, anteliaisuus ja kyky heittäytyä.

Siihen asti aion kertoa lapselle joulupukista, joka tuo lahjoja – mutta niin tuovat myös isä ja äiti ja mummit ja kummit, koska ovat tahtoneet tuottaa hänelle iloa.

On pimeä joulukuun aamu. Unenpöpperössä katselen, kuinka innoissaan lapsi syöksyy joulukalenterille, jonka tontut ovat yön aikana täyttäneet häntä varten.

Mietin, että oikeastaan en huijaa häntä vaan kerron hänelle sadun. Ja sadut ovat välillä yhtä totta kuin ovat rakkaus, anteliaisuus ja kyky heittäytyä.

Meidän Perhe 12/2016

Nina Nieminen

Äiti miettii ennen joulua: Missä menee valehtelun raja?

Joulupukki on vähän kuin jumala eli uskonasia. Eräs uskovainen suuttui minulle, kun olin kertonut lapsille ettei joulupukkia ole olemassa. En voinut ostaa paljon joululahjoja ja en tykännyt ihmisistä, jotka pelottelevat lapsia joulupukilla. Eräs sanoi, että jos lapset syövät karkit joulukalenterista etukäteen, he eivät saa joululahjoja.
Lue kommentti
Ihanturhavastatamulle

Äiti miettii ennen joulua: Missä menee valehtelun raja?

Valehteleehan vanhemmat jatkuvasti lapsilleen, jopa tietämättä itse, silti valhettaan tiukasti vartioiden ja puolustaen! Toistetaan 99% muilta kuultua tarkistamatonta tietoa, jota myös koulussa jatkuvasti pakotetaan uskomaan totena. Tottakai tämä jatkuva valehtelu ja etenkin aikuisten välinpitämättömyys sitä kohtaan mitä heille sepitetään esim. tiede ja historia puolella on erittäin traumatisoivaa lapselle. Älkää nyt hyvät aikuiset ihmiset ikinä valehdelko lapsillenne! Muilta kuultu "fakta" EI...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Opeta lapselle pienestä pitäen, että kaikkien täytyy päästä porukkaan.

Päiväkodista tulee ikävää palautetta. Hoitajan mukaan viisivuotias näyttää tekevän jatkuvasti kiusaa yhdelle tovereistaan. Lista on pitkä: nimittelyä, tavaroiden piilottamista, leikistä pois sulkemista. Samaa on ilmeisesti jatkunut jo pidempään, vaikka se on jäänyt aikuisilta huomaamatta.

Ensin tulee epäusko, sitten kiukku. Ennen kaikkea vanhempia nolottaa: mitä me olemme tehneet väärin?

– Se on vanhemmalle kauhea tilanne, ja tunteet ovat varmasti pinnassa, sanoo päiväkoti-ikäisten kiusaamista tutkinut kasvatustieteen tohtori Laura Repo.

"Pieni lapsi ei kiusaa, koska on paha tai ilkeä, vaan koska ei osaa toimia oikein."

Olisi hyvä, jos tiedon kiusaamisesta pystyisi ottamaan rauhallisesti vastaan: ryhtymättä siilipuolustukseen, mutta myöskään syyllistymättä suotta.

– Pieni lapsi ei kiusaa, koska on paha tai ilkeä, vaan koska ei osaa toimia oikein. Hänelle pitää opettaa, miten muiden kanssa toimitaan. Kaikilla lapsilla on opeteltavaa sosiaalisissa taidoissa ja kaikki voivat ne myös oppia, Repo sanoo.

Kun lapsi kiusaa, vanhemman tehtävä on kertoa hänelle, miten toimitaan: En pidä siitä, että kohtelet toisia huonosti. Niin ei saa tehdä enää kertaakaan. Pienelle lapselle se usein riittää. Kovin jyrkkä syyllistäminen aiheuttaa vain häpeää ja vastareaktioita.

– Rajat pitää vetää, mutta ei uhkaavasti. Ei tarvita pelikieltoja tai kovia rangaistuksia, vaan napakka komennus: tämä ei meidän perheessämme sovi.

Aikuisen malli tarttuu

Voiko jotenkin varmistaa, ettei kasvata omasta kullannupustaan kiusaajaa? Lapsi oppii yhdessä elämisen taitoja mallista. Kodin ilmapiirillä on iso merkitys.

Se, miten aikuiset suhtautuvat toinen toisiinsa, näkyy suoraan siinä, miten lapset kohtelevat toisiaan. Oppiiko lapsi, että toisten ulkonäköä ja taitoja sopii arvostella? Mollaavatko vanhemmat ääneen vaikka naapurinsedän pukeutumistyyliä?

Myös kasvatustyyli vaikuttaa siihen, millaisia toimintamalleja lapsi omaksuu.

– Väkivallalla ja kovalla autoritäärisyydellä on todettu yhteys siihen, että lapsi alkaa kiusata muita. Toisaalta myös liian salliva, rajaton kasvatus altistaa kiusaamiselle. Kumpikaan ääripää ei siis ole hyvä.

"Kaikkien kanssa ei tarvitse olla ylin ystävä, mutta kaikki voi ottaa mukaan porukkaan."

Kyselyjen mukaan yli kolmasosa vanhemmista pitää normaalina, että osa lapsista suljetaan pois yhteisistä leikeistä. Eiväthän kemiat aina kaikkien kesken kohtaa.

Tästä Repo on eri mieltä. Kun on kyse pienistä lapsista, kaikkien täytyy päästä mukaan.

– Lapsille kannattaa opettaa, että jokainen lapsi voi olla hyvä kaveri. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla ylin ystävä, mutta kaikki voi ottaa mukaan porukkaan.

Tappelija tarvitsee leikkitaitoja

Entä jos joku lapsi aina hermostuessaan käy päälle, haastaa riitaa tai ei muuten vain osaa leikkiä kivasti yhdessä? Pitääkö kiusaajakin ottaa mukaan?

Kyllä, Repo sanoo, mutta siihen tarvitaan aikuisten apua. Pieni lapsi saattaa lyödä siksi, että tulee jatkuvasti torjutuksi leikeistä.

Porukka sulkee herkästi joukosta lapsen, jolla on vaikkapa erityisen tuen tarpeita, kielellisiä pulmia tai puutteita itsesäätelyn taidoissa. Muut saattavat hyljeksiä lasta, joka on muita kömpelömpi, ei puhu yhtä sujuvasti tai käyttäytyy arvaamattomasti.

Ryhmän aikuisten kuuluu huolehtia, ettei kukaan tule toistuvasti torjutuksi.

Kun lapsella ei ole muita keinoja käsitellä voimakasta ulkopuolisuuden tunnetta, hän käy kimppuun. Kumpikin osapuoli pitää toista syypäänä.

Lapsia ei voi jättää selvittämään pulmatilanteita keskenään, Repo korostaa. Ryhmän aikuisten kuuluu huolehtia, ettei kukaan tule toistuvasti torjutuksi.

Aikuinen voi auttaa siinä, miten toisten leikkiin voi mennä mukaan. Mitä enemmän onnistumisia tulee, sitä vinhemmin lapsen sosiaaliset taidot karttuvat. Porukkaan pääseminen yleensä lopettaa lyömisen.

Ihan toisentyyppinen kiusaaja taas on lapsi, joka ohjailee muita taitavasti ja päättää, kuka saa olla mukana. Taustalla ovat usein kotona opitut mallit, jotka lapsi siirtää kaveriryhmään.

– Voi olla haitallista lapselle, jos vanhemmat nostavat hänet jalustalle ja hän saa tahtonsa läpi asiassa kuin asiassa. Hän alkaa lapsiryhmässäkin ohjailla, kiristää ja manipuloida, koska on oppinut, että se on sosiaalisesti palkitsevaa, Repo sanoo.

Jos ikävä vallankäyttö toimii ja herättää lapsiryhmässä jopa ihailua, aikuisten kuuluu puhaltaa peli poikki.

Kukaan ei voi olla aina koira

Yksi lapsista on kotileikissä aina koiran roolissa – ja koira käsketään leikin ajaksi päiväkodin eteiseen vahtiin.

Yksi poissulkemisen muoto on se, että kiusattu otetaan näennäisesti mukaan, koska aikuiset pakottavat, mutta hän ei oikeasti voi vaikuttaa rooliinsa. Aikuisten pitää varmistaa, että lapsi todella pääsee osallistumaan.

– Aikuinen voi antaa ihan suoria ohjeita pienten lasten leikkiin: koira ei voi olla koko ajan toisessa huoneessa. Koirat tulevat surullisiksi, jos ne eivät ole muiden kanssa. Ja välillä on jonkun muun vuoro olla koira.

"Kiusaamista ehkäisee tehokkaasti se, jos vanhemmat tuntevat toisensa, muodostavat yhteisön ja puhaltavat yhteen hiileen."

Kotona kannattaa jutella kaverikuvioista ja leikkien säännöistä: miltä sinusta tuntuisi olla koko ajan roolissa, jota et ole itse valinnut? Keskustelut ruokkivat lapsessa empatiaa ja toisten kunnioittamista.

Joskus ihan tavalliset, empatiakykyiset lapset voivat päätyä mukaan kiusaamiseen. Useampi lapsi saattaa osallistua pieneltä osaltaan: yksi torjuu leikistä, toinen ei istu viereen, kolmas ei kutsu synttäreille. Toisaalta jos yksikin lapsi ryhmässä uskaltaa rikkoa normeja, tilanne voi alkaa purkautua.

Jos oman lapsen rooli ryhmässä epäilyttää, kannattaa kysyä asiasta suoraan päiväkodin aikuisilta. Heidän kuuluu seurata tilannetta ja kertoa siitä vanhemmille.

Kiusaamista selvittäessä ei kannata jumittaa liian yksityiskohtaisesti siihen, mitä on tapahtunut, vaan keskittyä menemään eteenpäin. Tärkeintä on, että aikuiset ratkovat tilannetta yhdessä rakentavassa hengessä.

– Kiusaamista ehkäisee tehokkaasti se, jos vanhemmat tuntevat toisensa, muodostavat yhteisön ja puhaltavat yhteen hiileen, Repo sanoo.

Meidän Perhe 8/2016

1. Jos kuulet lapsesi kiusaavan muita, älä ota itseesi vaan lähde rauhallisesti selvittämään, mitä on tapahtunut.

2. Kuuntele lasta. Onko kiusaamisen taustalla torjutuksi tulemista? Tietääkö lapsi, miten liittyä muiden leikkeihin? Pyrkiikö hän hallitsemaan muita siksi, että on epävarma asemastaan?

3. Tee napakasti selväksi, ettet hyväksy muiden kohtelemista huonosti. Muista seurata, loppuuko kiusaaminen todella.

vaihtelu

Ensin tulee epäusko, sitten häpeä – mitä jos lapseni kiusaa?

Piristävä kirjoitus. Yleensä kehutaan, miten suosittu oma lapsi on. Niin kauan kuin Suomessa kiusataan monikertaisesti muihin maihin nähden, oman lapsen suosio ei ole koskaan terveelle vanhemmalle ylpeyden aihe koska suosion syyt ovat usein manipulointi ja sosiaalisesti taitavan ja mukavan eristäminen. Kehua voi sillä, jos pystyy kertoa että ei ole antanut esimerkkiä kiusaamisesta arvostelemalla toisia lasten kuullen
Lue kommentti
Vierailija

Ensin tulee epäusko, sitten häpeä – mitä jos lapseni kiusaa?

Miksi kiusaavaa lasta pitäisi hävetä? Vika on vellihousulapsissa, jotka nyhjäävät nurkassa itkien ja kitisten, eivätkä pidä puoliaan, tai ovat jopa tyhmyyttään itse aiheuttaneet oman kiusaamisensa. Huolta kannattaa kantaa vasta, jos oma lapsi kiusaa siksi, että on itse luuseri. Muuten voi jopa olla tulevan työelämän voittaja-ainesta. Tässä maailmassa eivät heikot pärjää.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Arka lapsi tarvitsee erityisen paljon rohkaisua, aktiivinen lapsi rajoja, suomalaistutkimus suosittaa.

Kaikki lapset kaipaavat vanhemmiltaan tukea, hyväksyntää ja lämpimän sylin. Erityisen paljon vanhempien, etenkin äidin, tuesta hyötyvät arat lapset, selvitti psykologi Maryam Zarra-Nezhad Jyväskylän yliopistosta väitöstutkimuksessaan. Tutkimukseen osallistui noin seitsemänsataa 3–9-vuotiasta lasta vanhempineen.  

– Mitä enemmän arka lapsi saa vanhemmiltaan tukea ja rohkaisua, sitä paremmin hän uskaltaa ilmaista omia tunteitaan ja pärjää kavereiden kanssa, Zarra-Nezhad sanoo.

– Ilman vanhemman tukea jäävä arka lapsi tuntee muita enemmän vihan ja pelon tunteita, mutta hän ei pysty puhumaan niistä kenellekään. Hänellä on suurempi riski ahdistua ja masentua lapsena ja aikuisena.

Vähättely kaikille vahingollista

Temperamentiltaan haastava eli hyvin aktiivinen tai voimakastahtoinen lapsi puolestaan hyötyy siitä, että vanhemmat asettavat hänelle rajoja. 

– Haastava lapsi tarvitsee selkeät ja johdonmukaiset säännöt, joiden toteutumista vanhemmat valvovat. Hänen kanssaan on esimerkiksi hyvä sopia, että sänkyyn mennään aina yhdeksältä tai läksyt pitää tehdä ennen harrastuksiin lähtöä, Zarra-Nezhad toteaa.

Lasta vähättelevä ja syyllistävä kasvatustyyli on haitallinen kaikille lapsille, mutta erityisen paljon vahinkoa siitä on aralle.

– Lauseet ”Aina sinua saa hävetä” tai ”Et osaa tehdä mitään oikein” voivat saada aran lapsen tottelemaan vanhempaansa. Lapsi kuitenkin tuntee entistä enemmän pelkoa, vihaa ja levottomuutta. Hän siis miellyttää vanhempiaan oman hyvinvointinsa kustannuksella.

Tunne lapsesi temperamentti

Tutkimuksessa selvisi, että etenkin äidin tuki on lapselle merkityksellistä. Tutkijan mukaan tämä voi osittain johtua siitä, että tutkimukseen osallistui vähemmän isiä kuin äitejä.

– Äidit ovat myös ehkä enemmän läsnä kouluikäisten lastensa elämässä kuin isät, ja siksi heidän tukensa on erityisen tärkeää, Zarra-Nezhad sanoo.

 Zarra-Nezhadin mukaan vanhemman kannattaa opetella tuntemaan lapsensa temperamentti. Näin hän tietää, millaista tukea lapsi kaipaa.

– Oikeanlainen kasvatustyyli tukee lapsen kehitystä ja antaa hänelle parhaat mahdollisuudet kasvaa terveeksi aikuiseksi.

MA Maryam Zarra-Nezhadin psykologian väitöskirja ”The Joint Effects of Parenting Styles and The Child's Temperamental Characteristics in Children's Social-emotional Development” tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa 21. marraskuuta 2016.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.