Kaikki tunteet vihasta kateuteen ovat sallittuja, mutta ne eivät oikeuta käyttäytymään miten tahansa, Juulia Lahdensuo sanoo.

Jos lapsi raivostuu pelissä häviämisestä aina niin, että alkaa heitellä pelinappuloita, muut lapset eivät uskalla pyytää häntä pelaamaan. Tämä on yksi esimerkki siitä, miksi jokaisen aikuisen kannattaa opettaa lapselleen tunnetaitoja.

Tunnetaidoilla tarkoitetaan kykyä tunnistaa, ilmaista ja säädellä tunteita. Esimerkiksi suuttumusta on opittava ilmaisemaan niin, ettei siitä aiheudu merkittävää harmia itselle tai muille.

Tunnetaitoja  opetellut  lapsi osaa myös mukautua muiden tunnetiloihin ja pystyy lohduttamaan surullista kaveria silloinkin, kun on itse riehakkaalla tuulella. Taitoja opetetaan etenkin helposti kiukustuville lapsille, mutta ne ovat yhtä tärkeitä myös niille, jotka ilmaisevat tunteitaan hyvin vähän.

Tunteiden säätely ei tarkoita sitä, että ne pitäisi kätkeä.

Tunnetaitoja on alettu pitää tärkeinä siinä missä äidinkieltä tai matematiikkaakin. Niiden opettelu on lisätty uuteen opetussuunnitelmaan, ja niitä harjoitellaan koulussa esimerkiksi leikin ja draaman avulla.

Tunteiden säätely ei tarkoita sitä, että ne pitäisi kätkeä. Kaikki tunteet vihasta kateuteen ovat sallittuja. Jokaista tunnettaan kannattaa arvostaa, koska ne kertovat tarpeista ja kokemuksista. Siitä saa tulla paha mieli, että joku kohtelee väärin, rikkoo vaikkapa leikin sääntöjä. Tunteet eivät kuitenkaan oikeuta käyttäytymään miten tahansa.

Tunnetaitoja voi harjoitella lapsen kanssa nimeämällä tunteita.

Lasta ei silti pidä syyllistää sanomalla, kuinka hänen kiukustaan tuli kaikille paha mieli. Älä myöskään tukahduta lapsen tunteita sanomalla “älä itke” tai että “älä nyt tuollaisesta hermostu”.

Tunnetaitoja voi harjoitella lapsen kanssa nimeämällä tunteita. Kiukkuisen lapsen kanssa voi jutella siitä, tunteeko hän mielestään kiukkua vai vihaa ja missä kohdassa kehoa tunne tuntuu.

Lapsen kanssa kannattaa pohtia sitä, mistä suuttumus johtuu ja mitä sille voisi tehdä. Auttaisiko se, että puhal­telee hetken ilmaa, menee toiseen huoneeseen rauhoittumaan, laskee kymmeneen tai tulee syliin?

Lapsi oppii tunteiden ilmaisemista vanhemmiltaan, ja siksi on tärkeää, että vanhempi puhuu myös omista tunteistaan. Lapselle voi kertoa, että hänen kanssaan leikkiminen tuntuu mukavalta tai että töistä myöhästyminen harmittaa.

Kannattaa jutella myös siitä, miten tunteita ilmaistaan eri tilanteisiin sopivalla tavalla. Synttäreillä saa riehaantua ilosta mutta julkisessa tilassa ei voi iloisenakaan hyppiä pöydillä.

Tunnetaidot kehittyvät yksilöllisesti. Tunnen ekaluokkalaisia, jotka eivät suutu hävittyään jalkapallopelissä. Toisaalta jotkut menettävät malttinsa vielä aikuisenakin. Opettelu jatkuu läpi elämän.

Psykologi Juulia Lahdensuo on ollut kehittämässä tunnetaitoja opettavaa Seikkailujen Saari -peliä (Oppi&ilo 2016).

Meidän Perhe 10/2016

Temperamentti voi muuttua, kun lapsi kasvaa. Pieni ottaa enemmän mallia aikuisen teoista kuin siitä, mitä vanhempi yrittää opettaa.

1. Ensin on tunne. Vastasyntynyt ei tiedosta tunteitaan, mutta ne jylläävät jo täydellä voimalla. Esimerkiksi kova ääni tai miellyttävä kosketus tuntuvat vauvasta samalta kuin aikuisestakin. Jokainen suhtautuu aistimuksiin silti omalla tavallaan: näitä taipumuksia kutsutaan temperamentiksi.

2. Se ei ole muuttumaton. Usein luonteen ääripäät miedontuvat iän myötä, mutta eivät aina. Vaikkapa estoton lapsi voi kokemuksien myötä rohkaistua entisestään. Myös muiden esimerkki muokkaa käyttäytymistä. Lapsi ottaa enemmän vaikutteita siitä, miten vanhemmat itse toimivat, kuin siitä, mitä he yrittävät opettaa.

3. Tarjoa keinoja, älä vaatimuksia. Sama tilanne voi tuntua eri ihmisistä merkityksettömältä, kihelmöivän jännittävältä tai sietämättömän stressaavalta. Kasvatuksen pitäisi tarjota keinoja pärjätä omana itsenään, ei vaatimuksia muuttumisesta toisenlaiseksi.

+ Kiinnostuitko? Lue neurobiologi Tiina Hutun ja tiedejournalisti Kirsi Heikkisen blogia vauva.fi/pääedellä. Kirja Pää edellä: näin tulet lapsesi aivojen kehitystä ilmestyy 21.2.

Kansainväliseksi puheenaiheeksi noussut Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä tulee kevään aikana luettavaksi kaikkiin suomalaiskouluihin.

Koulussa järjestäjä voi olla vain poika. Tyhmä ajatus, eikö vain?

Mutta nigerialaissyntyisen Chimamanda Ngozi Adichien, 39, lapsuudessa niin itsestäänselvä asia, ettei edes opettaja muistanut mainita siitä erikseen.

Tästä ajatuksesta lähtee liikkeelle kansainväliseksi puheenaiheeksi noussut teos Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä, joka jaetaan tänä keväänä jokaiselle suomalaiselle yhdeksäsluokkalaiselle. Adichie kirjoitti reilun 40 sivun esseensä TED-konferenssissa vuonna 2012 pitämänsä puheen pohjalta.

Tasa-arvosta on kyse

Chimamanda Ngozi Adichie kirjoittaa kirjassaan, miten hormonit eivät vaikuta ihmisen luovuuteen, älykkyyteen tai innovatiivisuuteen. Kaikki me tiedämme sen jo, mutta käsitykset sukupuolista ja siitä, mihin tytöistä tai pojista on, voivat silti olla kivikaudelta.

Tytöt ja pojat ovat biologisesti erilaisia, mutta heidän täytyy saada valita elämänsä itse.

Adichi painottaa, että vaikka tytöt ja pojat ovat biologisesti erilaisia, heidän täytyy saada valita elämänsä itse. Kenenkään ei tule tehdä itsestään pienempää tai rajumpaa kuin on, jotta olisi hyväksytty. Sukupuolen ei pidä sitä määritellä. 

Chimamanda Ngozi Adichie. Kuva: Otava
Chimamanda Ngozi Adichie. Kuva: Otava

Eikö tapahdu Suomessa?

Tuntuuko nigerialainen järjestäjäpoika kaukaiselta? Että ei tapahdu meillä?

Muita asioita kyllä tapahtuu. Esimerkiksi tämä: suomalaisessa päiväkodissa mennään luistelemaan. Kohta lapset jaetaan kahtia: pojat menevät pelaamaan jääkiekkoa, tytöt alkavat harjoitella jarruttamista.

Tai että isovanhemmat hankkivat lapsenlapselleen lumilaudan – mutta eivät tytölle, vaikka hän on sitä pyytänyt. Sehän on poikien harrastus.

Molemmissa tapauksissa aikuiset tekevät päätöksen lapsen puolesta vain sukupuolen perusteella – eivät sen, mitä lapsi itse tahtoisi tehdä. 

Aikuisten maailmassa kierrokset kovenevat: työpaikka jää naiselta saamatta pienten lasten takia, koska yhä monen oletus on, että äiti automaattisesti hoitaisi lapsen sairauspoissalot oman työpanoksensa kustannuksella, vaikka tosiasiassa perheellä olisi valmiudet jakaa vastuu lapsistaan aivan tasan.

Eikä pitkälle edennyt sukupuolten välinen tasa-arvo ole pysyvä asia. Sen ovat saaneet huomata naiset esimerkiksi Puolassa.

Otava ja Otavan kirjasäätiö kustantavat koko ysiluokkalaisille jaettavan kirjapainoksen. Kirjailija itse ei saa tästä painoksesta tekijänpalkkiota. Moni aikuinenkin voisi saada kirjasta ajateltavaa.

Kolumnin kirjoittaja Hanna-Mari Arosilta on Meidän Perhe -lehden tuottaja.

Tarkkaavuushäiriötä ei voi aiheuttaa kasvatuksella, mutta vanhemmat voivat tehdä paljon auttaakseen oireista kärsivää lasta.

1. Hae apua ajoissa

ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö on neuropsykiatrinen häiriö, joka on vahvasti periytyvä. Monet vanhemmat kertovat huomanneensa lapsensa erilaisuuden jo vauvana. ADHD-oireisilla lapsilla on usein pulmia unirytmissä. Monilla on lisäksi aistiherkkyyksiä, eli he reagoivat vahvasti ääniin, valoihin ja vaatteiden hankaaviin saumoihin.

Jos lapsi on kovin impulsiivinen ja hänen on vaikea seurata tehtäviä, hyvä hetki pyytää tukea on nelivuotisneuvolassa. Viimeistään eskari-iässä kannattaa hakea vaikeuksiin apua, jotta lapsi saa tarvitsemansa tuen ja koulu pääsee alkamaan mahdollisimman myönteisesti. Tuen tarvetta pohditaan aina yhdessä päiväkodin tai koulun kanssa.

ADHD mielletään usein vilkkaiden pikkupoikien ominaisuudeksi, mutta myös hiljainen lapsi voi kärsiä tarkkaavuushäiriöstä. Ilman ulospäin näkyvää vilkkautta ja äänekkyyttä ilmenevää tarkkaavuushäiriötä kutsutaan ADD:ksi, ja se on tytöillä yleisempi.

2. Keskity hyvään

Jos lapsella on vaikeuksia keskittyä ja hillitä käytöstään, hän joutuu helposti ikävään kierteeseen. Vanhemmilta ja opettajilta tulee enemmän moitteita kuin kiitosta. Kaverisuhteissa voi olla vaikeuksia, jos lapsi ei muista leikin sääntöjä ja poukkoilee leikistä toiseen.

Kurja palaute vaikuttaa lapsen itsetuntoon. Hän voi tuntea olevansa tyhmempi ja huonompi kuin muut. Kohta ei tee mieli edes yrittää, kun arvaa jo ennalta epäonnistuvansa.

Siksi on tärkeää nostaa esiin kaikkea sitä, missä lapsi loistaa. Hänellä saattaa olla upea, rikas mielikuvitus. Ehkä hän on erityisen hyväsydäminen ja oikeudenmukainen. Luultavasti hän on ihailtavan energinen ja idearikas. Todennäköisesti hän on intohimoisen kiinnostunut jostakin, mistä tietää enemmän kuin muut: vaikkapa tähtitieteestä tai linnuista.

3. Rytmitä arki

Tarkkaavuushäiriötä ei voi kasvatuksella aiheuttaa. Vanhemmat voivat kuitenkin tehdä paljon auttaakseen ADHD-oireista lasta.

Samanlaisina toistuvat arjen rutiinit ovat hyväksi. Tarkkaavuushäiriöisen on vaikea pitää mielessä monimutkaisia ohjeita, joten arkea helpottaa, jos tehtävät pilkotaan osiin ja rutiinit toistuvat aina samassa järjestyksessä.

Moni on saanut apua seinään kiinnitetyistä kuvakorteista, joissa kodin aamu- ja iltapuuhat on esitetty samaan tapaan kuin päiväkodissa: herääminen – vessakäynti – hammaspesu – aamupala – päivävaatteet.

Kannattaa huolehtia myös tasaisesta ruokarytmistä ja riittävästä unesta. Kun tarkkaavuuden ja impulsiivisuuden kanssa on muutenkin vaikeuksia, verensokerin heilahtelut on hyvä pitää kurissa.

4. Yritä ymmärtää lapsen näkökulmaa

ADHD-oireisen lapsen aivot toimivat eri tavalla kuin muiden. On turhaa ja epäreilua sättiä lasta siitä, jos hän ei onnistu keskittymään.

Eräs ADHD-diagnoosin saanut lapsi kuvailee oloaan näin: tuntuu kuin mahassani olisi kiviä, ja ne kasvaa ja kasvaa ja tulee lopulta väkisin ulos. Toinen taas kertoo, että tuntuu kuin päässä soisi yhtä aikaa kuusi radiokanavaa.

Jos lapselle sanoo, että mene pesemään hampaat ja pue sen jälkeen päivävaatteet, hän lähtee toteuttamaan tehtävää, mutta matkalla kylpyhuoneeseen jokin muu kiinnostava ajatus kiilaa väliin ja ohjeet pyyhkiytyvät mielestä.

Hermojen menetys ja lapsen moittiminen ei auta tilannetta. Parempi on yrittää kehittää keinoja, joilla tehtävään keskittyminen tulee lapselle helpommaksi.

5. Vertaistuki auttaa

Keskittymisvaikeuksien kanssa kamppaileva lapsi tuntee usein olevansa erilainen kuin muut. Monille on helpottavaa tutustua muihin saman diagnoosin saaneisiin ja huomata, että tietyt asiat yhdistävät – mutta kaikki ovat omalla tavallaan upeita tyyppejä.

ADHD-liiton kautta on tarjolla vertaistukiryhmiä sekä aikuisille että lapsille ympäriä Suomea. Lapsille on esimerkiksi omia uinti- ja sählykerhoja.

Juttuun on haastateltu ADHD-liiton vapaaehtoistoiminnan suunnittelijaa Kaisa Humaljokea.

Kiusaaminen loppuu, kun lapsen elämässä vahvistetaan niitä asioita, jotka eivät sovi yhteen kiusaamisen kanssa, eetikko Antti Kylliäinen sanoo.

Ei saa kiusata! Tuon lauseen hokeminen pitäisi lopettaa. Monessakohan päiväkodissa tai koulussa kiusaaminen on saatu loppumaan pelkillä kielloilla? Tuskin yhdessäkään.

Jos lapselle sanotaan toistuvasti, että kiusaaminen on kiellettyä ja täällä ei kiusata ketään, kiusaaminen jää lapselle mieleen sekä sanana että tekona. Se mikä pyörii päässä, näkyy myös arjessa tekoina.

Kiusaaminen loppuu, kun lapsen elämässä vahvistetaan niitä asioita, jotka eivät sovi yhteen kiusaamisen kanssa. Siksi lapsille pitää opettaa hyveitä. Hyve voi kuulostaa vanhanaikaiselta ja teoreettiselta sanalta, mutta oikeasti hyveet näkyvät juuri teoissa.

Esimerkiksi reiluus ja ystävällisyys ovat hyveitä, jotka estävät kiusaamista. Reilu ja ystävällinen ihminen ei halua tehdä toiselle pahaa. Päiväkodissa reiluus voi näkyä myös siinä, että lapsi kutsuu synttäreilleen koko ryhmän eikä vain parhaita kavereitaan.

Ne tavat vahvistuvat, joihin kiinnitetään huomiota.

Hyveisiin pitää ohjata. Kukaan ei synny valmiiksi hyveellisenä. Tehokkain tapa opettaa lapselle hyveitä on kehua häntä niiden mukaisista teoista. Ne tavat vahvistuvat, joihin kiinnitetään huomiota.

Esimerkiksi hiekkalaatikkoleikissä se voi tapahtua tällä tapaa: Kaksi lasta leikkii hiekkalaatikolla, heistä toisella on kaksi lapiota ja toisella ei yhtään. Tyhjin käsin leikkiin tullut lapsi ottaa lapioista toisen.

Ennen kuin lapioiden omistaja ehtii napata omansa takaisin, aikuinen kehuu lapioiden omistajaa sanomalla, että hän on tosi reilu, kun antaa kaverin lainata lapiota. Nyt molemmilla leikkijöillä on hyvä mieli. Kun aikuinen sanoittaa tapahtuman ja korostaa siinä lapsen hyveellistä toimintaa, lapsi ymmärtää tehneensä oikein.

Mieti, millaista mallia näytät. Ihan pieni lapsi oppii hyveet aikuisen mallista, ja kyllä mallioppiminen vaikuttaa isompaankin lapseen. Millaista viestiä vanhempana välittää, jos vaikka nauraa telkkariohjelman tilanteissa, joissa voi oikeasti sattua pahaa?

Vähän isomman lapsen kanssa voi paneutua ongelmatilanteisiin pohtimalla, mitä hyvä ihminen tekisi niissä.

Kun lapset innostuvat hyveistä, he alkavat herätellä niihin vanhempiaan.

Väärään käytökseen ei kannata takertua vaan muistuttaa lasta hyveistä. Riitatilanteessa voi kysyä osapuolilta, mitä heidän mielestään oikeudenmukainen ihminen heidän asemassaan tekisi.

Vastauksia ei tarvitse odottaa kauan. Lapset omaksuvat hyveet nopeasti: leikissä ystävällinen barbi on kaikkien kaveri ja autoista upein se, joka antaa liikennematolla tilaa toisille. Kun lapset innostuvat hyveistä, he alkavat herätellä niihin vanhempiaan. Hyvä niin, sillä hyveiden oppimiselle ei ole yläikärajaa.

Eetikko Antti Kylliäinen on kehittänyt ilmaisen Hyveet elämässä -työkalun päiväkodeille ja kouluille hyvekasvatuksen tueksi.