Kaikki tunteet vihasta kateuteen ovat sallittuja, mutta ne eivät oikeuta käyttäytymään miten tahansa, Juulia Lahdensuo sanoo.

Jos lapsi raivostuu pelissä häviämisestä aina niin, että alkaa heitellä pelinappuloita, muut lapset eivät uskalla pyytää häntä pelaamaan. Tämä on yksi esimerkki siitä, miksi jokaisen aikuisen kannattaa opettaa lapselleen tunnetaitoja.

Tunnetaidoilla tarkoitetaan kykyä tunnistaa, ilmaista ja säädellä tunteita. Esimerkiksi suuttumusta on opittava ilmaisemaan niin, ettei siitä aiheudu merkittävää harmia itselle tai muille.

Tunnetaitoja  opetellut  lapsi osaa myös mukautua muiden tunnetiloihin ja pystyy lohduttamaan surullista kaveria silloinkin, kun on itse riehakkaalla tuulella. Taitoja opetetaan etenkin helposti kiukustuville lapsille, mutta ne ovat yhtä tärkeitä myös niille, jotka ilmaisevat tunteitaan hyvin vähän.

Tunteiden säätely ei tarkoita sitä, että ne pitäisi kätkeä.

Tunnetaitoja on alettu pitää tärkeinä siinä missä äidinkieltä tai matematiikkaakin. Niiden opettelu on lisätty uuteen opetussuunnitelmaan, ja niitä harjoitellaan koulussa esimerkiksi leikin ja draaman avulla.

Tunteiden säätely ei tarkoita sitä, että ne pitäisi kätkeä. Kaikki tunteet vihasta kateuteen ovat sallittuja. Jokaista tunnettaan kannattaa arvostaa, koska ne kertovat tarpeista ja kokemuksista. Siitä saa tulla paha mieli, että joku kohtelee väärin, rikkoo vaikkapa leikin sääntöjä. Tunteet eivät kuitenkaan oikeuta käyttäytymään miten tahansa.

Tunnetaitoja voi harjoitella lapsen kanssa nimeämällä tunteita.

Lasta ei silti pidä syyllistää sanomalla, kuinka hänen kiukustaan tuli kaikille paha mieli. Älä myöskään tukahduta lapsen tunteita sanomalla “älä itke” tai että “älä nyt tuollaisesta hermostu”.

Tunnetaitoja voi harjoitella lapsen kanssa nimeämällä tunteita. Kiukkuisen lapsen kanssa voi jutella siitä, tunteeko hän mielestään kiukkua vai vihaa ja missä kohdassa kehoa tunne tuntuu.

Lapsen kanssa kannattaa pohtia sitä, mistä suuttumus johtuu ja mitä sille voisi tehdä. Auttaisiko se, että puhal­telee hetken ilmaa, menee toiseen huoneeseen rauhoittumaan, laskee kymmeneen tai tulee syliin?

Lapsi oppii tunteiden ilmaisemista vanhemmiltaan, ja siksi on tärkeää, että vanhempi puhuu myös omista tunteistaan. Lapselle voi kertoa, että hänen kanssaan leikkiminen tuntuu mukavalta tai että töistä myöhästyminen harmittaa.

Kannattaa jutella myös siitä, miten tunteita ilmaistaan eri tilanteisiin sopivalla tavalla. Synttäreillä saa riehaantua ilosta mutta julkisessa tilassa ei voi iloisenakaan hyppiä pöydillä.

Tunnetaidot kehittyvät yksilöllisesti. Tunnen ekaluokkalaisia, jotka eivät suutu hävittyään jalkapallopelissä. Toisaalta jotkut menettävät malttinsa vielä aikuisenakin. Opettelu jatkuu läpi elämän.

Psykologi Juulia Lahdensuo on ollut kehittämässä tunnetaitoja opettavaa Seikkailujen Saari -peliä (Oppi&ilo 2016).

Meidän Perhe 10/2016

Vikaa ei kannata keskittyä etsimään lapsesta. Parhaiten vanhempi voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Lue asiantuntijan neuvot, joilla lapsen uhmakas ja aggressivinen käytös vähenee.

Lapsen väkivaltaiseen käytökseen pitää puuttua mahdollisimman varhain, mutta ei lasta syyttelemällä. Myönteinen ilmapiiri vähentää lapsen uhmakasta käytöstä, sanoo projektipäällikkö Terja Ristkari Turun yliopiston Voimaperheet-hankkeesta.

1. Muista, että lapsi vasta opettelee

Pihaleikeissä tulee kiistaa, ja lapsi potkaisee kaveria. Eikö ole sanottu jo monta kertaa, että toista ei saa satuttaa? Miksi lapsi silti kiukuspäissään käy toisen kimppuun?

Pieni lapsi ei lyö, potki tai töni ilkeyttään. Hän ei vain osaa vielä hillitä itseään, kun tunteet kuohahtavat. Alle kouluikäisen taidot eivät riitä tunteiden ja ajatusten tietoiseen hallintaan ja syy-seuraussuhteiden ymmärtämiseen.

Lapset oppivat itsehillintää hyvin eri tahtiin, ja temperamenttikin vaikuttaa asiaan. Kaikilla lapsilla tunteiden säätelyn kehitys on kuitenkin vielä kesken. He tarvitsevat siihen vielä paljon aikuisen apua ja tukea.

2. Mikä on normaalia?

Entä jos leikki-ikäinen tuntuu ratkovan kaverikiistoja aina nyrkein? Tai jos hän uhmaa vanhempiaan päivittäin, kynsii ja potkii? Milloin käytöksestä pitäisi olla huolissaan?

Viimeistään kouluiän kynnyksellä lapsen väkivaltaiseen käytökseen pitää hakea apua.

Päiväkoti-ikäisten kohdalla ei vielä puhuta käytöshäiriöistä. Jos itsehillinnän pulmat kuitenkin jatkuvat esikouluun tai kouluun, niistä alkaa koitua hankaluuksia muidenkin kanssa kuin perhepiirissä.

Viimeistään kouluiän kynnyksellä lapsen väkivaltaiseen käytökseen pitää hakea apua. Jos haastava käytös ehtii kehittyä varsinaiseksi käytöshäiriöksi, tilannetta on myöhemmin hankalampi korjata ja se lisää riskiä ajautua elämässä monin tavoin vaikeuksiin.

Vikaa ei kannata keskittyä etsimään lapsesta. Parhaiten vanhempi voi vaikuttaa omaan käytökseensä.

Kun lapsi käyttäytyy hankalasti, aikuiset joutuvat kieltämään ja komentamaan paljon. Jatkuva moittiminen ei kuitenkaan auta lasta oppimaan. Siitä syntyy helposti negatiivinen kierre, mikä voi vain lisätä uhmakkuutta.

3. Huomaa hyvä lapsessa

Vaikka lapsi olisi miten haastava, arjessa on aina myös hyviä hetkiä. Niihin kannattaa tarttua. Vanhempi voi kommentoida myönteiseen sävyyn lapsen puuhia, kehua ja palkita onnistumisista. Hyvän huomaamista voi tietoisesti harjoitella.

Arjessa on aina myös hyviä hetkiä.

Myönteinen käytös vahvistuu, kun aikuinen huomaa sen ja antaa siitä hyvää palautetta. Palaute kannattaa antaa heti, kun lapsi tekee jotain oikein: Hienoa, kun pelasitte noin pitkään sopuisasti! Osasittepa reilusti jakaa lelut.

Jos perheessä on useampia lapsia, mieti myös huomion jakamista. Voisiko pikkusisarustaan lyövä lapsi oireilla sitä, että kokee jäävänsä huomiotta? Tai saako sama lapsi aina negatiivista palautetta?

Positiivisen kasvatuksen tehosta on vankkaa tutkimustietoa sekä Suomesta että maailmalta. Kun haastavasti käyttäytyvien nelivuotiaiden vanhempia on esimerkiksi Turun yliopiston Voimaperheet-ohjelmassa ohjattu käyttämään myönteisiä menetelmiä, lasten aggressiivinen ja uhmakas käytös on selvästi vähentynyt.

4. Ennakoi hankalat hetket

Entä ne tilanteet, joissa lapsi käy kimppuun? Väkivaltainen käytös pitää katkaista heti, kieltää lyöminen ja ohjata lasta toimimaan oikein.

Tarvittaessa lapsen voi taluttaa rauhallisesti pois tilanteesta. Jäähyn kaltaisia rangaistuksia ei enää suositella. Lempeämpi vaihtoehto on aikalisä: lapsi rauhoittuu hetken turvallisessa paikassa, johon vanhemmalla on koko ajan näköyhteys. Lapselle pitää selkeästi kertoa, mitä aikalisä tarkoittaa ja milloin sitä käytetään.

Jos lapsi alkaa muksia toisia aina tietyissä tilanteissa, niitä voi oppia ennakoimaan. Sisarusten tai kaverusten leikkejä on hyvä seurailla sivusta, jotta ehtii ajoissa väliin. Kun riidan merkkejä on ilmassa ja äänet alkavat kiihtyä, aikuinen voi rauhoittaa tilanteen ja ohjata ajatukset muualle.

Vähän isomman kanssa voi jo jutellakin siitä, mitä voisi tehdä, kun kiukku yltyy. Leikki-ikäinen tarvitsee kuitenkin vielä aikuista konkreettisesti paikalle auttamaan.

5. Pysy rauhallisena

Lapsi oppii myös mallista. Aggressiivisesti käyttäytyvän lapsen rauhoittamisessa on olennaista, että vanhempi itse toimii rauhallisesti. Vaikka lapsi kielloista huolimatta löisi ja potkisi, häntä ei saa riuhtoa kovin ottein.

Tunteiden säätely on elinikäinen läksy, ja siinä voi kehittyä aikuisenakin.

Kaikki vanhemmat suuttuvat joskus. Omia reaktioitaan kannattaa silti pysähtyä miettimään. Olisinko voinut huutamisen sijasta toimia toisin? Olisinko voinut vaikkapa poistua tilanteesta hetkeksi?

Tunteiden säätely on elinikäinen läksy, ja siinä voi kehittyä aikuisenakin.

Jos tuntuu, ettei lapsen käytöksen kanssa pärjää yksin, neuvolasta kannattaa pyytää apua. Joillakin paikkakunnilla toimii vanhempainohjausohjelmia, joihin voi päästä mukaan. Niistä haastavasti käyttäytyvän lapsen perhe saa tukea ja keinoja, joilla kielteinen kierre saadaan katkaistua ja lapsen uhmakas käytös vähenee.

Lapseni eivät tule koskaan muistelemaan yhteistä lapsuutta, mutta onko se ongelma?

Olen huomannut, että moni ikäiseni äiti on saanut lapset hyvin lyhyellä ikäerolla. Syynä on ehkä työelämän vaatimukset tai esikoisen saaminen vasta lähemmäs nelikymppisenä. Jos ensimmäinen lapsi ei tullutkaan "tuosta vaan", niin sisaruksille annetaan ehkä mahdollisuus tulla heti kun mahdollista. On monia syitä, jotka saavat vanhempia hankkimaan lapset ”kerralla”.

Kotiäitiys ja vauva-aika ei ollut minulle se kaikkein omin tila, joten pidimme hengähdystaukoja lastemme välillä. Minulla on kolme lasta. Nuorimman ja vanhimman ikäero on lähes 10 vuotta; kuopus nyt vain halusi tulla vähän jälkijunassa. 

Kuopuksen raskausaikana pohdimme paljon lasten tulevia ikäeroja. Nuorin oli vasta syntynyt, kun keskimmäinen jo päätti päiväkotiuransa. Kun pikkuveikka sitten joskus menee ekalle luokalle, esikoinen on jo lukiossa.

Miten ihmeessä saisimme sidottua heidän lapsuutensa vuodet yhteen niin, että ikäerosta huolimatta sisaruuden tunne kantaisi läpi elämän? Kaksi ensimmäistähän ehtivät elää omastaan suurimman osan ennen kuin kuopus oli edes olemassa.

"Esimurkku sulkeutuu huoneeseensa ja suostuu usein vain pakolla katsomaan hetken veljeään."

Esimurkku sulkeutuu huoneeseensa ja suostuu usein vain pakolla katsomaan hetken veljeään. Keskimmäinen leikkisi mieluiten yksin barbeilla, mutta ojentaa kiltisti alastoman muovinaisen pienemmälleen ja huokaa ”sä voit olla tää”. Kun nuorimmainen haluaa ajella junaradalla, häviävät kaksi vanhempaa huoneisiinsa kuin aaveet.

Mutta kyllä, myös isommalla ikäerolla olevat sisarukset riitelevät. Kaksivuotias on aika hyvä laittamaan kampoihin kuusi vuotta vanhemmalle. Käsirysyltä ei vältytä. Argh.

Tänään tulin töistä kotiin, ja löysin kolmikon sohvalta – yhdessä. Oli pikku-karhu ja kaksi isoa siskokarhua. Kun pikku-karhu kietoi kätensä isoimman karhusiskon kaulaan ja sanoi ”on titkon pikku-kalhu”, herahtivat sisko-karhulta kyyneleet silmiin. Hän nuuhkaisi veljensä päälakea, ja kuiskasi ”aina”.

Siinä hetkessä tämä äiti-karhu tiesi: turhaan huolin. Kyllä sisaruus kantaa, ikäerosta riippumatta. Vaikka lapsuus ei olisi yhteinen, koko elämä on.

Arvioiden mukaan 70–90 prosenttia hampaisiin vaikuttavista tapaturmista sattuu ennen 19 ikävuotta. Yleinen luulo on, että maitohampaiden tapaturmat eivät ole haitallisia, mutta maitohampaiden tapaturmat vaikuttavat myös pysyvien hampaiden hyvinvointiin.

Suurin alttius hammastapaturmille on 2–4-vuotiailla, jotka vasta opettelevat liikkumista ja kehonhallintaa. Toinen piikki tulee 8–10-vuotiailla, kun lapset aloittavat harrastuksia. 

Lasten liikkumista ei ole syytä rajoittaa tapaturmien pelossa. Turvallisuus kannattaa silti ottaa huomioon: esimerkiksi trampoliinilla hypitään yksi kerrallaan, ja rullaluistelussa, polkulautailussa ja kontaktiurheilussa käytetään asianmukaisia suojavarusteita.

Onko maitohampaisiin sattuneilla hammastapaturmilla väliä?

Moni saattaa ajatella, etteivät maitohampaiden vauriot ole niin vaarallisia – nehän vaihtuvat joka tapauksessa pysyviin hampaisiin myöhemmin. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Kaikki maitohampaille sattuneet kolahdukset voivat vaikuttaa pysyviin hampaisiin. Vaikka pysyvät etuhampaat puhkeavat usein vasta kuusivuotissyntymäpäivän jälkeen, ne alkavat kehittyä leukaluun sisällä jo 1-vuotiaalla. Kehitysvaiheessa tulleet tällit voivat aiheuttaa kiillevaurion, joka näkyy puhjenneessa hampaassa kiilteen kuoppina tai värimuutoksina.

Maitohammasta ei hoideta, mutta pysyvää, tapaturman kohdannutta hammasta tulee seurata ja tarkastaa säännöllisesti esimerkiksi röntgenkuvin, joiden perusteella voidaan todeta hoitoa vaativat tilanteet.

Maitohampaan irtoaminen ennen aikojaan voi aiheuttaa ikenen ja hammasta ympäröivän kudoksen paksuuntumista. Se voi vaikeuttaa ja jopa viivästyttää pysyvien hampaiden puhkeamista. Tarvittaessa puhkeamista voidaan helpottaa kirurgisella toimenpiteellä.

Mitä hammastapaturmasta voi seurata?

Pysyvien hampaiden kehitys jatkuu vielä kauan puhkeamisen jälkeen. Siinä vaiheessa, kun etuhammas ilmestyy ikenestä näkyviin, sen juuresta vain kolmasosa on kehittynyt. Vasta 9-10-vuotiaalla juuri on kokonaan valmis.

Tapaturma voi pysäyttää tämän kehityksen. Hammas voi säilyä pitkään oireettomana, vaikka sen verenkierto ja hermotus olisivat katkenneet ja hammas olisi todellisuudessa ontto. Lopulta se voi tulehtua vasta kuukausien tai jopa vuosien kuluttua. Tällöin hammas hoidetaan juurihoitamalla tai aina, kun mahdollista yritetään tehdä toimenpiteitä, joila hyödynnetään hampaan omia kasvu- ja kehityspotentiaaleja ja näin mahdollistetaan vielä hampaanjuuren jatkokehittyminen.  

Kehitysvaiheessa tulleet tällit voivat aiheuttaa myöhemmin hampaan kiillevaurion.

Useimmiten hampaisiin kohdistuvat iskut osuvat yläetuhampaisiin, ja yleisin seuraus on näkyvän osan eli kruunun lohkeaminen. Hammas voi myös siirtyä huuleen tai kitalakeen päin tai jopa irrota kokonaan.

Hampaan näkyvän osan lohkeaminen hoidetaan paikkausmenetelmillä. Juureen ulottuva lohkeama vaatii usein juurihoidon tai muita edellä mainittuja toimenpiteitä. Näkyvää lohkeamista haitallisempaa on hampaan painuminen sisäänpäin.

Hampaan sisäänpäin painuminen on yksi hankalimmista ja huonoennusteisimmista hammastraumoista. Se haittaa hermotusta ja verenkiertoa, mikä altistaa hampaan tulehduksille tai juuren pinnan vaurioille. Tuoreeltaan sisäänpäin painunutta hammasta voidaan auttaa kirurgisesti oikealle paikalleen. Toisinaan jäädän odottamaan hampaan spontaania puhkeamista tai se yritetään vetää oikomiskojeella paikalleen.

    Asiantuntijana toiminut erikoishammaslääkäri Kristiina Oikarinen-Juusola Terveystalosta.
     

    Tutkimusten mukaan lämmin mutta jämäkkä kasvatus suojaa lasta parhaiten sekä kiusaamiselta että kiusatuksi tulemiselta. Testaa, oletko kaverisuhteiden valmentaja vai erotuomari. 

    Lapsi tarvitsee aikuisen ohjausta oppiakseen sosiaalisia taitoja. Tutkimusten mukaan vanhempien kasvatustyylillä on yhteys siihen, miten hyvin lapsi pärjää kaveriporukassa.

    Kasvatustieteen tohtori Marita Neitola seurasi väitöskirjatutkimuksessaan vanhempia, joiden koulua aloittelevilla lapsilla oli pulmia kaverisuhteissa – kiusaamista tai kiusatuksi tai torjutuksi tulemista – sekä vanhempia, joiden lapsilla niitä ei ollut.

    Neitola huomasi selviä eroja vanhempien tavoissa ohjata lapsiaan: hän kutsuu tapoja erotuomarimalliksi ja valmentajamalliksi. Erotuomarityyliä käyttävien vanhempien lapsilla on kaverisuhteissaan keskimäärin enemmän ongelmia. Valmentajatyylisten vanhempien lapset taas pärjäsivät muiden lasten kanssa paremmin.

    Kannattaa siis ottaa mallia valmentajatyylin vanhemmista!