Tarkkaavuushäiriötä ei voi aiheuttaa kasvatuksella, mutta vanhemmat voivat tehdä paljon auttaakseen oireista kärsivää lasta.

1. Hae apua ajoissa

ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö on neuropsykiatrinen häiriö, joka on vahvasti periytyvä. Monet vanhemmat kertovat huomanneensa lapsensa erilaisuuden jo vauvana. ADHD-oireisilla lapsilla on usein pulmia unirytmissä. Monilla on lisäksi aistiherkkyyksiä, eli he reagoivat vahvasti ääniin, valoihin ja vaatteiden hankaaviin saumoihin.

Jos lapsi on kovin impulsiivinen ja hänen on vaikea seurata tehtäviä, hyvä hetki pyytää tukea on nelivuotisneuvolassa. Viimeistään eskari-iässä kannattaa hakea vaikeuksiin apua, jotta lapsi saa tarvitsemansa tuen ja koulu pääsee alkamaan mahdollisimman myönteisesti. Tuen tarvetta pohditaan aina yhdessä päiväkodin tai koulun kanssa.

ADHD mielletään usein vilkkaiden pikkupoikien ominaisuudeksi, mutta myös hiljainen lapsi voi kärsiä tarkkaavuushäiriöstä. Ilman ulospäin näkyvää vilkkautta ja äänekkyyttä ilmenevää tarkkaavuushäiriötä kutsutaan ADD:ksi, ja se on tytöillä yleisempi.

2. Keskity hyvään

Jos lapsella on vaikeuksia keskittyä ja hillitä käytöstään, hän joutuu helposti ikävään kierteeseen. Vanhemmilta ja opettajilta tulee enemmän moitteita kuin kiitosta. Kaverisuhteissa voi olla vaikeuksia, jos lapsi ei muista leikin sääntöjä ja poukkoilee leikistä toiseen.

Kurja palaute vaikuttaa lapsen itsetuntoon. Hän voi tuntea olevansa tyhmempi ja huonompi kuin muut. Kohta ei tee mieli edes yrittää, kun arvaa jo ennalta epäonnistuvansa.

Siksi on tärkeää nostaa esiin kaikkea sitä, missä lapsi loistaa. Hänellä saattaa olla upea, rikas mielikuvitus. Ehkä hän on erityisen hyväsydäminen ja oikeudenmukainen. Luultavasti hän on ihailtavan energinen ja idearikas. Todennäköisesti hän on intohimoisen kiinnostunut jostakin, mistä tietää enemmän kuin muut: vaikkapa tähtitieteestä tai linnuista.

3. Rytmitä arki

Tarkkaavuushäiriötä ei voi kasvatuksella aiheuttaa. Vanhemmat voivat kuitenkin tehdä paljon auttaakseen ADHD-oireista lasta.

Samanlaisina toistuvat arjen rutiinit ovat hyväksi. Tarkkaavuushäiriöisen on vaikea pitää mielessä monimutkaisia ohjeita, joten arkea helpottaa, jos tehtävät pilkotaan osiin ja rutiinit toistuvat aina samassa järjestyksessä.

Moni on saanut apua seinään kiinnitetyistä kuvakorteista, joissa kodin aamu- ja iltapuuhat on esitetty samaan tapaan kuin päiväkodissa: herääminen – vessakäynti – hammaspesu – aamupala – päivävaatteet.

Kannattaa huolehtia myös tasaisesta ruokarytmistä ja riittävästä unesta. Kun tarkkaavuuden ja impulsiivisuuden kanssa on muutenkin vaikeuksia, verensokerin heilahtelut on hyvä pitää kurissa.

4. Yritä ymmärtää lapsen näkökulmaa

ADHD-oireisen lapsen aivot toimivat eri tavalla kuin muiden. On turhaa ja epäreilua sättiä lasta siitä, jos hän ei onnistu keskittymään.

Eräs ADHD-diagnoosin saanut lapsi kuvailee oloaan näin: tuntuu kuin mahassani olisi kiviä, ja ne kasvaa ja kasvaa ja tulee lopulta väkisin ulos. Toinen taas kertoo, että tuntuu kuin päässä soisi yhtä aikaa kuusi radiokanavaa.

Jos lapselle sanoo, että mene pesemään hampaat ja pue sen jälkeen päivävaatteet, hän lähtee toteuttamaan tehtävää, mutta matkalla kylpyhuoneeseen jokin muu kiinnostava ajatus kiilaa väliin ja ohjeet pyyhkiytyvät mielestä.

Hermojen menetys ja lapsen moittiminen ei auta tilannetta. Parempi on yrittää kehittää keinoja, joilla tehtävään keskittyminen tulee lapselle helpommaksi.

5. Vertaistuki auttaa

Keskittymisvaikeuksien kanssa kamppaileva lapsi tuntee usein olevansa erilainen kuin muut. Monille on helpottavaa tutustua muihin saman diagnoosin saaneisiin ja huomata, että tietyt asiat yhdistävät – mutta kaikki ovat omalla tavallaan upeita tyyppejä.

ADHD-liiton kautta on tarjolla vertaistukiryhmiä sekä aikuisille että lapsille ympäriä Suomea. Lapsille on esimerkiksi omia uinti- ja sählykerhoja.

Juttuun on haastateltu ADHD-liiton vapaaehtoistoiminnan suunnittelijaa Kaisa Humaljokea.

Adhd äiti

Onko lapsellasi ADHD-oireita? Näin autat häntä parhaiten

Vierailija kirjoitti: Ruokavalio kuntoon, niin lapsi voi paremmin. http://personal.inet.fi/koti/remeli/laakkeet.htm#ADHD_ja_ADD_sairauksien... Hitto mitä shittiä. Sulla ei taida olla tiedossa että näiden nepsy juttujen kaverina on monesti syömishäiriö, siinä voi sitten hymyillä kun missin kun lapsi kuihduttaa itsensä hengiltä kun ei saa sellaista ruokaa mitä ite kokee tarvitsevansa kun joku tyrkyttää vain "terveellistä ruokavaliota"
Lue kommentti

Uhmaikäisen itkupotkuraivarit saavat joskus aikuisenkin kyyneliin.

1. Se kuuluu kehitykseen

Aamukiireessä vanhempi haluaa nopeuttaa kaksivuotiaan pukeutumista ja auttaa napin kiinni.

Virhe! Lapsi riisuu ja aloittaa kaiken alusta, eikä aikuinen saa puuttua operaatioon.

Pari–kolmevuotiaana lapsen oma tahto kehittyy voimakkaasti. Uhmaiän sijaan voisikin puhua kauniimmin tahtoiästä. Se kuuluu lapsen kehitykseen.

Tässä iässä lapsi oppii nopeasti uusia asioita. Se merkitsee myös uudenlaista itsenäistymisvaihetta, jossa on mahdollisuus irtautua vanhemmasta ja testata rajoja. Lapsi muodostaa käsitystä itsestään, taidoistaan ja siitä, mitä voi tehdä ja mitä ei. Kiukku syntyy usein siitä, kun lapsi ei osaakaan vielä haluamaansa tai ei saa tahtoaan läpi.

2. Raivopäitä ja viilipyttyjä

Yksi parivuotias heittäytyy lähtötilanteissa aina lattialle karjumaan, jos vaatteet eivät mene sovinnolla päälle. Toinen samanikäinen ei ole moksiskaan vaan antaa äidin auttaa, vaikka vähän harmittaakin. Kaikilla uhma ei ilmene yhtä voimakkaana.

Vanhemman temperamentti vaikuttaa siihen, millaisia arjen tilanteista tulee.

Synnynnäinen temperamentti vaikuttaa siihen, miten herkästi lapsi kiivastuu. Toiset lapset ovat helpommin ärtyviä ja tulistuvia, toiset taas vauvasta asti viilipyttyjä.

Myös vanhemman temperamentti vaikuttaa siihen, millaisia arjen tilanteista tulee. Toisten aikuisten on helppo pysyä rauhallisina tulistuvankin lapsen kanssa, kun joku taas hiiltyy herkästi itsekin.

Jos sekä lapsi että vanhempi ovat rauhallisia, arjessa voi onnistua luovimaan hyvinkin niin, ettei isoja raivareita tule. Voimakkaan uhman puute ei siis ole syy huoleen.

3. Tunnusta lapsen tahto

Mitä tehdä, kun lapsi taas kerran makaa eteisessä ja karjuu, ettei halua ulos? Lapsen tahdon sanallinen vahvistaminen on usein toimiva tapa. Vanhempi voi todeta neutraalilla äänensävyllä: Niin, et halua lähteä ulos.

Näin vanhempi osoittaa, että kuulee ja ymmärtää lasta. Hän ei lähde haastamaan tai selittämään pois lapsen tunnetta. Usein se riittää laukaisemaan tilanteen, vaikka lapsi ei saisikaan tahtoaan läpi.

Pitkät selittelyt ja perustelut eivät yleensä mene tunnekuohussa perille, mutta joskus yllättävä huumori tai pieni hämäys voi toimia. Kokeile kiinnittää lapsen huomio ihan muuhun: Katsopa, mikäs lintu tuolla onkaan?

4. Älä jätä lasta yksin

Jos raivoava lapsi vahingoittaa itseään tai muita, se pitää jämäkästi mutta lempeästi estää. Tarvittaessa lapsi pitää nostaa syliin pois tilanteesta.

Pieni lapsi ei opi mitään siitä, että hänet laitetaan yksin miettimään.

Rangaistukset kuten jäähy eivät toimi, ellei aikuinen mene lapsen mukaan toiseen huoneeseen ja auta lasta rauhoittumaan. Pieni lapsi ei opi mitään sillä, että hänet laitetaan yksin miettimään. Tunteen vallassa hän on ennen kaikkea keinoton ja tarvitsee aikuisen tukea.

Joitakin lapsia luja syliote voi auttaa rauhoittumaan. Joitakin taas kosketus raivostuttaa entisestään. Kannattaa kuunnella ja kunnioittaa lapsen rajoja. Älä ota väkisin syliin, vaan pysy lähellä.

5. Huomaa hyvä lapsessa

Pieni lapsi kaipaa vanhemman huomiota. Jos hän kokee saavansa sitä parhaiten sillä, että tekee jotakin kiellettyä, voi syntyä ikävä kierre.

Kun lapsi selvästi yrittää vain hakea huomiota uhmaamisella, joskus parhaiten tepsii reagoimatta jättäminen. Se ei tarkoita, että lapsi hylättäisiin, vaan sitä, että sivuuttaa huonon käytöksen ja vahvistaa sen sijaan sitä, mitä lapsi tekee oikein.

Lapsi tarvitsee apua päästäkseen yli raivokohtauksesta. 

Lapsi tarvitsee paljon myönteistä huomiota kokeakseen, että on kiva ja rakastettava ja kelpaa sellaisena kuin on – myös tunnekuohun vallassa. Raivokohtaus on lapsellekin vaikea tilanne. Häntä on harmittanut tosi rankasti ja hän tarvitsee apua päästäkseen siitä yli.

6. Pysy rauhallisena

Huutaminen ja uhkailu eivät auta lasta rauhoittumaan. Ne kertovat vain aikuisen keinottomuudesta. Hengitä syvään, laske vaikka kymmeneen ja pyri säilyttämään maltti. Jos joudut kantamaan lapsen pois kielletystä paikasta tai estämään häntä vaikkapa lyömästä, älä silti kohtele lasta kovakouraisesti.

Kaikilla on hetkiä, jolloin pinna palaa herkemmin. Nälkäisenä, univelkaisena ja stressaantuneena voi tuntua raskaalta ottaa rajua uhmaa vastaan. Yritä huolehtia omasta hyvinvoinnistasi ja jaksamisestasi.

Kun päässä kiehuu, kannattaa pyytää toinen aikuinen hoitamaan tilanne, jos vain mahdollista. Jos perheessä ei ole toista vanhempaa, voisiko naapuria, sukulaista tai omaa vanhempaa pyytää tueksi?

Jokainen on joskus väsynyt ja neuvoton. Kannattaa pyytää ajoissa apua.

Temperamentti voi muuttua, kun lapsi kasvaa. Pieni ottaa enemmän mallia aikuisen teoista kuin siitä, mitä vanhempi yrittää opettaa.

1. Ensin on tunne. Vastasyntynyt ei tiedosta tunteitaan, mutta ne jylläävät jo täydellä voimalla. Esimerkiksi kova ääni tai miellyttävä kosketus tuntuvat vauvasta samalta kuin aikuisestakin. Jokainen suhtautuu aistimuksiin silti omalla tavallaan: näitä taipumuksia kutsutaan temperamentiksi.

2. Se ei ole muuttumaton. Usein luonteen ääripäät miedontuvat iän myötä, mutta eivät aina. Vaikkapa estoton lapsi voi kokemuksien myötä rohkaistua entisestään. Myös muiden esimerkki muokkaa käyttäytymistä. Lapsi ottaa enemmän vaikutteita siitä, miten vanhemmat itse toimivat, kuin siitä, mitä he yrittävät opettaa.

3. Tarjoa keinoja, älä vaatimuksia. Sama tilanne voi tuntua eri ihmisistä merkityksettömältä, kihelmöivän jännittävältä tai sietämättömän stressaavalta. Kasvatuksen pitäisi tarjota keinoja pärjätä omana itsenään, ei vaatimuksia muuttumisesta toisenlaiseksi.

+ Kiinnostuitko? Lue neurobiologi Tiina Hutun ja tiedejournalisti Kirsi Heikkisen blogia vauva.fi/pääedellä. Kirja Pää edellä: näin tulet lapsesi aivojen kehitystä ilmestyy 21.2.

Kansainväliseksi puheenaiheeksi noussut Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä tulee kevään aikana luettavaksi kaikkiin suomalaiskouluihin.

Koulussa järjestäjä voi olla vain poika. Tyhmä ajatus, eikö vain?

Mutta nigerialaissyntyisen Chimamanda Ngozi Adichien, 39, lapsuudessa niin itsestäänselvä asia, ettei edes opettaja muistanut mainita siitä erikseen.

Tästä ajatuksesta lähtee liikkeelle kansainväliseksi puheenaiheeksi noussut teos Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä, joka jaetaan tänä keväänä jokaiselle suomalaiselle yhdeksäsluokkalaiselle. Adichie kirjoitti reilun 40 sivun esseensä TED-konferenssissa vuonna 2012 pitämänsä puheen pohjalta.

Tasa-arvosta on kyse

Chimamanda Ngozi Adichie kirjoittaa kirjassaan, miten hormonit eivät vaikuta ihmisen luovuuteen, älykkyyteen tai innovatiivisuuteen. Kaikki me tiedämme sen jo, mutta käsitykset sukupuolista ja siitä, mihin tytöistä tai pojista on, voivat silti olla kivikaudelta.

Tytöt ja pojat ovat biologisesti erilaisia, mutta heidän täytyy saada valita elämänsä itse.

Adichi painottaa, että vaikka tytöt ja pojat ovat biologisesti erilaisia, heidän täytyy saada valita elämänsä itse. Kenenkään ei tule tehdä itsestään pienempää tai rajumpaa kuin on, jotta olisi hyväksytty. Sukupuolen ei pidä sitä määritellä. 

Chimamanda Ngozi Adichie. Kuva: Otava
Chimamanda Ngozi Adichie. Kuva: Otava

Eikö tapahdu Suomessa?

Tuntuuko nigerialainen järjestäjäpoika kaukaiselta? Että ei tapahdu meillä?

Muita asioita kyllä tapahtuu. Esimerkiksi tämä: suomalaisessa päiväkodissa mennään luistelemaan. Kohta lapset jaetaan kahtia: pojat menevät pelaamaan jääkiekkoa, tytöt alkavat harjoitella jarruttamista.

Tai että isovanhemmat hankkivat lapsenlapselleen lumilaudan – mutta eivät tytölle, vaikka hän on sitä pyytänyt. Sehän on poikien harrastus.

Molemmissa tapauksissa aikuiset tekevät päätöksen lapsen puolesta vain sukupuolen perusteella – eivät sen, mitä lapsi itse tahtoisi tehdä. 

Aikuisten maailmassa kierrokset kovenevat: työpaikka jää naiselta saamatta pienten lasten takia, koska yhä monen oletus on, että äiti automaattisesti hoitaisi lapsen sairauspoissalot oman työpanoksensa kustannuksella, vaikka tosiasiassa perheellä olisi valmiudet jakaa vastuu lapsistaan aivan tasan.

Eikä pitkälle edennyt sukupuolten välinen tasa-arvo ole pysyvä asia. Sen ovat saaneet huomata naiset esimerkiksi Puolassa.

Otava ja Otavan kirjasäätiö kustantavat koko ysiluokkalaisille jaettavan kirjapainoksen. Kirjailija itse ei saa tästä painoksesta tekijänpalkkiota. Moni aikuinenkin voisi saada kirjasta ajateltavaa.

Kolumnin kirjoittaja Hanna-Mari Arosilta on Meidän Perhe -lehden tuottaja.

Kiusaaminen loppuu, kun lapsen elämässä vahvistetaan niitä asioita, jotka eivät sovi yhteen kiusaamisen kanssa, eetikko Antti Kylliäinen sanoo.

Ei saa kiusata! Tuon lauseen hokeminen pitäisi lopettaa. Monessakohan päiväkodissa tai koulussa kiusaaminen on saatu loppumaan pelkillä kielloilla? Tuskin yhdessäkään.

Jos lapselle sanotaan toistuvasti, että kiusaaminen on kiellettyä ja täällä ei kiusata ketään, kiusaaminen jää lapselle mieleen sekä sanana että tekona. Se mikä pyörii päässä, näkyy myös arjessa tekoina.

Kiusaaminen loppuu, kun lapsen elämässä vahvistetaan niitä asioita, jotka eivät sovi yhteen kiusaamisen kanssa. Siksi lapsille pitää opettaa hyveitä. Hyve voi kuulostaa vanhanaikaiselta ja teoreettiselta sanalta, mutta oikeasti hyveet näkyvät juuri teoissa.

Esimerkiksi reiluus ja ystävällisyys ovat hyveitä, jotka estävät kiusaamista. Reilu ja ystävällinen ihminen ei halua tehdä toiselle pahaa. Päiväkodissa reiluus voi näkyä myös siinä, että lapsi kutsuu synttäreilleen koko ryhmän eikä vain parhaita kavereitaan.

Ne tavat vahvistuvat, joihin kiinnitetään huomiota.

Hyveisiin pitää ohjata. Kukaan ei synny valmiiksi hyveellisenä. Tehokkain tapa opettaa lapselle hyveitä on kehua häntä niiden mukaisista teoista. Ne tavat vahvistuvat, joihin kiinnitetään huomiota.

Esimerkiksi hiekkalaatikkoleikissä se voi tapahtua tällä tapaa: Kaksi lasta leikkii hiekkalaatikolla, heistä toisella on kaksi lapiota ja toisella ei yhtään. Tyhjin käsin leikkiin tullut lapsi ottaa lapioista toisen.

Ennen kuin lapioiden omistaja ehtii napata omansa takaisin, aikuinen kehuu lapioiden omistajaa sanomalla, että hän on tosi reilu, kun antaa kaverin lainata lapiota. Nyt molemmilla leikkijöillä on hyvä mieli. Kun aikuinen sanoittaa tapahtuman ja korostaa siinä lapsen hyveellistä toimintaa, lapsi ymmärtää tehneensä oikein.

Mieti, millaista mallia näytät. Ihan pieni lapsi oppii hyveet aikuisen mallista, ja kyllä mallioppiminen vaikuttaa isompaankin lapseen. Millaista viestiä vanhempana välittää, jos vaikka nauraa telkkariohjelman tilanteissa, joissa voi oikeasti sattua pahaa?

Vähän isomman lapsen kanssa voi paneutua ongelmatilanteisiin pohtimalla, mitä hyvä ihminen tekisi niissä.

Kun lapset innostuvat hyveistä, he alkavat herätellä niihin vanhempiaan.

Väärään käytökseen ei kannata takertua vaan muistuttaa lasta hyveistä. Riitatilanteessa voi kysyä osapuolilta, mitä heidän mielestään oikeudenmukainen ihminen heidän asemassaan tekisi.

Vastauksia ei tarvitse odottaa kauan. Lapset omaksuvat hyveet nopeasti: leikissä ystävällinen barbi on kaikkien kaveri ja autoista upein se, joka antaa liikennematolla tilaa toisille. Kun lapset innostuvat hyveistä, he alkavat herätellä niihin vanhempiaan. Hyvä niin, sillä hyveiden oppimiselle ei ole yläikärajaa.

Eetikko Antti Kylliäinen on kehittänyt ilmaisen Hyveet elämässä -työkalun päiväkodeille ja kouluille hyvekasvatuksen tueksi.