Tarkkaavuushäiriötä ei voi aiheuttaa kasvatuksella, mutta vanhemmat voivat tehdä paljon auttaakseen oireista kärsivää lasta.

1. Hae apua ajoissa

ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö on neuropsykiatrinen häiriö, joka on vahvasti periytyvä. Monet vanhemmat kertovat huomanneensa lapsensa erilaisuuden jo vauvana. ADHD-oireisilla lapsilla on usein pulmia unirytmissä. Monilla on lisäksi aistiherkkyyksiä, eli he reagoivat vahvasti ääniin, valoihin ja vaatteiden hankaaviin saumoihin.

Jos lapsi on kovin impulsiivinen ja hänen on vaikea seurata tehtäviä, hyvä hetki pyytää tukea on nelivuotisneuvolassa. Viimeistään eskari-iässä kannattaa hakea vaikeuksiin apua, jotta lapsi saa tarvitsemansa tuen ja koulu pääsee alkamaan mahdollisimman myönteisesti. Tuen tarvetta pohditaan aina yhdessä päiväkodin tai koulun kanssa.

ADHD mielletään usein vilkkaiden pikkupoikien ominaisuudeksi, mutta myös hiljainen lapsi voi kärsiä tarkkaavuushäiriöstä. Ilman ulospäin näkyvää vilkkautta ja äänekkyyttä ilmenevää tarkkaavuushäiriötä kutsutaan ADD:ksi, ja se on tytöillä yleisempi.

2. Keskity hyvään

Jos lapsella on vaikeuksia keskittyä ja hillitä käytöstään, hän joutuu helposti ikävään kierteeseen. Vanhemmilta ja opettajilta tulee enemmän moitteita kuin kiitosta. Kaverisuhteissa voi olla vaikeuksia, jos lapsi ei muista leikin sääntöjä ja poukkoilee leikistä toiseen.

Kurja palaute vaikuttaa lapsen itsetuntoon. Hän voi tuntea olevansa tyhmempi ja huonompi kuin muut. Kohta ei tee mieli edes yrittää, kun arvaa jo ennalta epäonnistuvansa.

Siksi on tärkeää nostaa esiin kaikkea sitä, missä lapsi loistaa. Hänellä saattaa olla upea, rikas mielikuvitus. Ehkä hän on erityisen hyväsydäminen ja oikeudenmukainen. Luultavasti hän on ihailtavan energinen ja idearikas. Todennäköisesti hän on intohimoisen kiinnostunut jostakin, mistä tietää enemmän kuin muut: vaikkapa tähtitieteestä tai linnuista.

3. Rytmitä arki

Tarkkaavuushäiriötä ei voi kasvatuksella aiheuttaa. Vanhemmat voivat kuitenkin tehdä paljon auttaakseen ADHD-oireista lasta.

Samanlaisina toistuvat arjen rutiinit ovat hyväksi. Tarkkaavuushäiriöisen on vaikea pitää mielessä monimutkaisia ohjeita, joten arkea helpottaa, jos tehtävät pilkotaan osiin ja rutiinit toistuvat aina samassa järjestyksessä.

Moni on saanut apua seinään kiinnitetyistä kuvakorteista, joissa kodin aamu- ja iltapuuhat on esitetty samaan tapaan kuin päiväkodissa: herääminen – vessakäynti – hammaspesu – aamupala – päivävaatteet.

Kannattaa huolehtia myös tasaisesta ruokarytmistä ja riittävästä unesta. Kun tarkkaavuuden ja impulsiivisuuden kanssa on muutenkin vaikeuksia, verensokerin heilahtelut on hyvä pitää kurissa.

4. Yritä ymmärtää lapsen näkökulmaa

ADHD-oireisen lapsen aivot toimivat eri tavalla kuin muiden. On turhaa ja epäreilua sättiä lasta siitä, jos hän ei onnistu keskittymään.

Eräs ADHD-diagnoosin saanut lapsi kuvailee oloaan näin: tuntuu kuin mahassani olisi kiviä, ja ne kasvaa ja kasvaa ja tulee lopulta väkisin ulos. Toinen taas kertoo, että tuntuu kuin päässä soisi yhtä aikaa kuusi radiokanavaa.

Jos lapselle sanoo, että mene pesemään hampaat ja pue sen jälkeen päivävaatteet, hän lähtee toteuttamaan tehtävää, mutta matkalla kylpyhuoneeseen jokin muu kiinnostava ajatus kiilaa väliin ja ohjeet pyyhkiytyvät mielestä.

Hermojen menetys ja lapsen moittiminen ei auta tilannetta. Parempi on yrittää kehittää keinoja, joilla tehtävään keskittyminen tulee lapselle helpommaksi.

5. Vertaistuki auttaa

Keskittymisvaikeuksien kanssa kamppaileva lapsi tuntee usein olevansa erilainen kuin muut. Monille on helpottavaa tutustua muihin saman diagnoosin saaneisiin ja huomata, että tietyt asiat yhdistävät – mutta kaikki ovat omalla tavallaan upeita tyyppejä.

ADHD-liiton kautta on tarjolla vertaistukiryhmiä sekä aikuisille että lapsille ympäriä Suomea. Lapsille on esimerkiksi omia uinti- ja sählykerhoja.

Juttuun on haastateltu ADHD-liiton vapaaehtoistoiminnan suunnittelijaa Kaisa Humaljokea.

Vierailija

Onko lapsellasi ADHD-oireita? Näin autat häntä parhaiten

Vierailija kirjoitti: Vierailija kirjoitti: Tämä on tätä iänikuista paskaa. Ei kuule naurata, kun sun kaltainen hörhö, jolla on terveet lapset, hokee kahden nepsy lapsen äidille tuollaista. Kannattaa avartaa ajattelua. Lue sivulta 127 alkaen kirja Tappava psykiatria ja lääkinnän harha. Saat siitä tutkimuksiin perustuvan näkemyksen. Ihan tiedoksi vaan, ettei kaikki painettu sana ole totta, ja tutkimuksetkaan eivät aina ole oikeita tutkimuksia. Sen sijaan asioista mitään tietämättömät...
Lue kommentti
Adhd äiti

Onko lapsellasi ADHD-oireita? Näin autat häntä parhaiten

Vierailija kirjoitti: Ruokavalio kuntoon, niin lapsi voi paremmin. http://personal.inet.fi/koti/remeli/laakkeet.htm#ADHD_ja_ADD_sairauksien... Hitto mitä shittiä. Sulla ei taida olla tiedossa että näiden nepsy juttujen kaverina on monesti syömishäiriö, siinä voi sitten hymyillä kun missin kun lapsi kuihduttaa itsensä hengiltä kun ei saa sellaista ruokaa mitä ite kokee tarvitsevansa kun joku tyrkyttää vain "terveellistä ruokavaliota"
Lue kommentti

Muutokset ja stressi kuuluvat myös lapsen elämään. Niitä ei ole kuitenkaan tehty yksin selätettäviksi.

Ero, työttömyys, asuinpaikan vaihdos. Elämään mahtuu monia mullistuksia, jotka vaikuttavat myös lapsiin. Kuinka pieni niistä selviytyy?

Viime vuosina psykologit ovat lisääntyvissä määrin huomauttaneet, että vastoinkäymisten kohtaaminen voi olla jopa hyvä asia. Haasteiden selättäminen nimittäin kasvattaa resilienssiä, eli kykyä selviytyä ja sopeutua muutokseen sekä jatkaa eteenpäin.

Taipumus sinnikkyyden määräytyy lapsen temperamentin mukaan, mutta myös ympäristöllä on suuri vaikutus. Meidän Perheen taannoin haastattelema psykiatri ja neurologi Boris Cyrulnik kertoi, ettei resilienssiä ei voi istuttaa lapseen.

– Se on prosessi, joka käynnistyy vasta vastoinkäymisten myötä.

Kohtuullinen stressi kuuluu elämään

Buffalon yliopiston tutkimusten mukaan eniten resilienssiä on niillä, jotka ovat kokeneet kohtalaista stressiä läpi elämän. ”Kohtuudella se, mikä ei tapa, vahvistaa”, tutkijat kiteyttävät.

Syy voi heidän mukaansa stressihormoni noradrenaliinissa. Sen on kohtuullisina määrinä huomattu parantavan muistia ja helpottavan oppimista. 

– Jos äiti olisi koko ajan vieressä, aivot saisivat liiankin vähän ärsykkeitä eivätkä kehittyisi. Stressi kuuluu elämään, myös Cyrulnik kertoi.

Mutta entä jos lapsi joutuu kokemaan sellaista, mitä yhdenkään lapsen ei toivoisi kokevan?

Onnettomuudet, sairastuminen, väkivalta ja hyväksikäyttö ovat osa joidenkin lasten maailmaa, vaikka sitä ei haluaisi ajatellakaan.

Liiallinen stressi on monien tutkimusten mukaan lapselle haitallista. Pahimmillaan lapsuuden traumaattiset kokemukset tuovat aikuisuuteen paljon haasteita. 

Viimeaikaiset tutkimukset kuitenkin todistavat, ettei maailma ole mustavalkoinen, eikä vaikea lapsuus määrää koko aikuisuutta.

Minnesotan yliopiston tutkimuksen mukaan esimerkiksi taloudellisesti epävarmassa perheessä kasvaneet ovat keskimääräistä taitavampia priorisoimaan. He eivät ole perfektionisteja, vaan osaavat suhteuttaa tekemisensä muita paremmin tilanteeseen.

Psychology Todayssa kerrotaan, että haastavissa oloissa kasvaneet ovat myös keskimäärin parempia arvioimaan uhkaavien tilanteiden riskejä ja ymmärtämään toisten tunteita.

Haasteista hyvin selviytyviä lapsia yhdistää kuitenkin yksi asia: aikuisten tuki.

Samaa huomauttaa myös Cyrulnik. Hänen mukaansa kovistakin riskioloista voi selviytyä, jos ympärillään on välittäviä ja arvostavia ihmisiä.

Kaipaatko vinkkejä siihen, miten olla hyvä vanhempi silloin, kun omat voimat ovat lopussa? Lue lisää täältä.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Olen vuoden ja kahden kuukauden ikäisen lapsen äiti ja odotan toista lastamme. Raskaus on ollut hankala: voin huonosti, joudun lepäämään paljon ja saan helposti supisteluja esimerkiksi kantamisesta. Esikoiseni haluaa minulta paljon huomiota, ja se on välillä vaikeaa. Miten selitän näin pienelle, ettei äiti voi nyt ottaa syliin? Miten sanoitan hänelle, että äiti kyllä rakastaa, mutta ei pysty kantamaan tai että vatsaa täytyy nyt varoa? Samoin mietin tulevaa vauva-aikaa: voiko näin pienen isosisaruksen saada ymmärtämään, että hän on edelleen yhtä tärkeä, vaikkei pääsekään syliin aina tahtoessaan?

Huoli pienestä

Lapsi- ja perhepsykologi Leea Mattila:

Teet tärkeitä huomioita esikoisesi kannalta. Odotusajan väsymys ja pahoinvointi saattavat kyllä vaikuttaa sillä hetkellä myös vanhemmuuteen. Nämä ovat kurjia mutta onneksi ohimeneviä haasteita!

Yksivuotias ei vielä ymmärrä asian taustaa. Hän huomaa vain, että jokin on muuttunut ja reagoi siihen. Äidin sylistä torjutuksi tuleminen saattaa saada hänet takertumaan tai kiukuttelemaan, sillä hänelle se merkitsee epäjohdonmukaista vastaamista kiintymystarpeisiin.

Pysyttele kiukun tullen rauhallisena ja lempeänä ja suhtaudu harmiin ymmärtäväisesti.

Pysyttele kiukun tullen rauhallisena ja lempeänä ja suhtaudu harmiin ymmärtäväisesti. Ota lapsen tunne vastaan, reagoi, lohduta ja sanoita tilannetta. Hän ei koe niin suurta hylätyksi tulemisen tunnetta, kun pidät yhteyttä yllä, vaikka et voisikaan juuri silloin nostaa häntä syliin.

Pysyvyys on nyt korostuneen tärkeää. Pyri pitämään arkenne rutiinit kohdillaan. Huolehdi, että yhteistä leikkiä, syliä ja hellyyttä on tarjolla vointisi mukaan.

Ennakoi hankalat tilanteet niin pitkälle kuin mahdollista. Saatko isää enemmän avuksi? Entä kodinhoitajaa, perhetyöntekijää, sukulaista, ystävää?

On tärkeää, että pysyt edelleen saatavilla tunnetasolla. Viestität lapselle rakkauttasi vuorovaikutuksessanne: katseissa, eleissä, sanoissa, äänensävyssäsi, iloitessasi hänestä ja yhdessäolostanne. Ikävien tilanteiden sattuessa on tärkeää, että korjaat jälkikäteen yhteyden häneen ja näytät, että äiti on tässä.

Jo nyt voit miettiä, miten saat molemmat kainaloosi, kun sitten vauvan synnyttyä olet kiinni hänen syöttämisessään. Esikoisen voit ottaa silloin viereesi lukemaan kirjaa tai antaa hänelle puuhalaatikon, jota hän voi tutkia äidin lähellä.

Lapsi- ja perhepsykologi Leea Mattila vuorottelee tällä palstalla lastenlääkäri Jarmo Salon kanssa. Lähetä kysymyksesi lomakkeella tai vauva@sanoma.com otsikolla ”Leea vastaa”.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ihan kuten ketään ei saa lyödä tai töniä, ei ketään saa myöskään halata väkisin, Eija Sinervä sanoo.

Lasta ei saa pakottaa kosketukseen, ei edes halaukseen tai hellään kutitukseen. Oman ja toisen kehon ja rajojen kunnioitus alkaa siitä, että saa sanoa ei epämieluisalle kosketukselle. On tärkeää, että lapsi kokee voivansa pitää puolensa ja määrätä siitä, kuka hänen kehoonsa koskee.

Kosketus on vauvan ensimmäinen ja tärkein tapa tutustua maailmaan. Siitä alkaa vanhemman ja vauvan suhde. Lapsi hakeutuu rakkaan ihmisen syliin, kun häntä pelottaa, jännittää, väsyttää tai surettaa. Vanhempien ja muiden läheisten aikuisten tehtävä on vastata lapsen aloitteisiin päästä syliin.

On kuitenkin yksilöllistä, miten koemme kosketuksen. Ujosta tai pidättyväisestä voi tuntua epämiellyttävältä mennä sellaisen ihmisen lähelle, joka ei ole kovin tuttu. Siksi ketään ei pidä patistaa joulupukin, mummin tai naapurin syliin väkisin.

Aikuiset herkästi ajattelevat, että läheisen lapsi on läheinen jo syntymästä. Mutta lapselle kyseessä on uusi ihminen, johon pitää luoda uusi suhde.

Jos isovanhempi tahtoo läheisen suhteen lapsenlapseensa, on edettävä lapsen tahtiin. Lapselle on ristiriitaista, jos mummi tai kummi tuputtaa halausta, joka ei tunnu sillä hetkellä hyvältä.

Lasta ei pidä patistaa mummin syliin väkisin.

Toisten reviirien kunnioittamista pitää opettaa myös lapsille. Ihan kuten ketään ei saa lyödä tai töniä, ei ketään saa myöskään halata tai suukottaa väkisin.

Ulospäinsuuntautunutta ja helposti halailevaa lasta pitää opastaa pyytämään lupa toiselta. Aina voi kysyä, saako halata. Aremmallekin lapselle toisen lapsen hali voi olla ihana kosketus, kunhan reviirille ei tunkeilla ilman lupaa.

Toisinaan aikuiset pyytävät kinastelevia lapsia halaamaan sovinnoksi. Kannattaa muistaa, että aikuisen vaatimuksesta halaaminen tai vastentahtoisesti halatuksi tuleminen voi tuntua lapsesta kurjalta.

Muodollista anteeksipyyntöä tärkeämpää on, että aikuinen sanoittaa pienten lasten riitojen syitä ja auttaa pääsemään sovintoon.

Jos haluat lapsen oppivan luontevaa läheisyyttä, näytä esimerkkiä. Joskus törmää tilanteisiin, joissa vanhemmilla ei ole tapana halata sukulaisiaan, mutta he pyytävät lasta halaamaan – lapsi päätyy ikään kuin välikappaleeksi. Jos toivoo, että lapsi halaa isovanhempiaan, kannattaa halata myös itse.

Eskari- ja kouluikäistä voi lisäksi kannustaa vaikkapa sanomalla, että mummi on lähdössä ja tahtoisi suukon, menetkö antamaan? Kouluiässä empatiakyky on jo yleensä sen verran kehittynyt, että lapsi voi arvioida, tahtooko tehdä jotain toista ilahduttaakseen, vaikka se ei ihan oma juttu olisikaan.

Jos lapsi ei halua, asiasta ei kannata tehdä numeroa. Voi vaikka vain vilkuttaa hyvästit yhdessä lapsen kanssa.

Jos kosketukseen liittyy paljon ikäviä tai ristiriitaisia muistoja ja tunteita, sillä on vaikutus myös aikuisuuden ihmissuhteisiin. On iso asia, jos fyysinen läheisyys tuntuu kurjalta.

Meidän Perhe 3/17

Lasten- ja nuorisopsykoterapeutti Eija Sinervä tekee parhaillaan väitöskirjaa äidin ja vauvan vuorovaikutuksesta.

Vierailija

Psykoterapeutti Eija Sinervä: ”Älä pakota lasta halaamaan”

Tämä pitäisi varmaan printata ja ojentaa aina kaikille niille vauvojen ja taaperoiden vanhemmille, joiden mielestä heidän lapsillaan pitää olla oikeus tulla halailemaan kaikkia muita lapsia ja jos joku lapsi ei halailusta pidä, heidän mielessään siinä lapsessa ja tämän vanhemmissa on vikaa, kun lapsi on niin epäsosiaalinen...
Lue kommentti
Vierailija

Psykoterapeutti Eija Sinervä: ”Älä pakota lasta halaamaan”

Hyvä kirjoitus. Juuri vän aikaa sitten kirjoitin palstalla, miten toinen lapsistani ei ole kovin halukas olemaan halattavana edes minulta tai mieheltä ja sain kasan alapeukkuja. En muista itsekään koskaan kaivanneeni lapsena halailuja sen ihmeemmin, eikä meillä niitä pahemmin harrastettukaan. Sen sijaan kuopukseni käy joka päivä useamman kerran sylissäni ja halaamassa ja haluaa aina iltahalin ja -pusit sängyssä. Halaan tasapuolisuuden nimessä tätä toistakin lasta, mutta hän ei vaikuta...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uhmaikäisen itkupotkuraivarit saavat joskus aikuisenkin kyyneliin.

1. Se kuuluu kehitykseen

Aamukiireessä vanhempi haluaa nopeuttaa kaksivuotiaan pukeutumista ja auttaa napin kiinni.

Virhe! Lapsi riisuu ja aloittaa kaiken alusta, eikä aikuinen saa puuttua operaatioon.

Pari–kolmevuotiaana lapsen oma tahto kehittyy voimakkaasti. Uhmaiän sijaan voisikin puhua kauniimmin tahtoiästä. Se kuuluu lapsen kehitykseen.

Tässä iässä lapsi oppii nopeasti uusia asioita. Se merkitsee myös uudenlaista itsenäistymisvaihetta, jossa on mahdollisuus irtautua vanhemmasta ja testata rajoja. Lapsi muodostaa käsitystä itsestään, taidoistaan ja siitä, mitä voi tehdä ja mitä ei. Kiukku syntyy usein siitä, kun lapsi ei osaakaan vielä haluamaansa tai ei saa tahtoaan läpi.

2. Raivopäitä ja viilipyttyjä

Yksi parivuotias heittäytyy lähtötilanteissa aina lattialle karjumaan, jos vaatteet eivät mene sovinnolla päälle. Toinen samanikäinen ei ole moksiskaan vaan antaa äidin auttaa, vaikka vähän harmittaakin. Kaikilla uhma ei ilmene yhtä voimakkaana.

Vanhemman temperamentti vaikuttaa siihen, millaisia arjen tilanteista tulee.

Synnynnäinen temperamentti vaikuttaa siihen, miten herkästi lapsi kiivastuu. Toiset lapset ovat helpommin ärtyviä ja tulistuvia, toiset taas vauvasta asti viilipyttyjä.

Myös vanhemman temperamentti vaikuttaa siihen, millaisia arjen tilanteista tulee. Toisten aikuisten on helppo pysyä rauhallisina tulistuvankin lapsen kanssa, kun joku taas hiiltyy herkästi itsekin.

Jos sekä lapsi että vanhempi ovat rauhallisia, arjessa voi onnistua luovimaan hyvinkin niin, ettei isoja raivareita tule. Voimakkaan uhman puute ei siis ole syy huoleen.

3. Tunnusta lapsen tahto

Mitä tehdä, kun lapsi taas kerran makaa eteisessä ja karjuu, ettei halua ulos? Lapsen tahdon sanallinen vahvistaminen on usein toimiva tapa. Vanhempi voi todeta neutraalilla äänensävyllä: Niin, et halua lähteä ulos.

Näin vanhempi osoittaa, että kuulee ja ymmärtää lasta. Hän ei lähde haastamaan tai selittämään pois lapsen tunnetta. Usein se riittää laukaisemaan tilanteen, vaikka lapsi ei saisikaan tahtoaan läpi.

Pitkät selittelyt ja perustelut eivät yleensä mene tunnekuohussa perille, mutta joskus yllättävä huumori tai pieni hämäys voi toimia. Kokeile kiinnittää lapsen huomio ihan muuhun: Katsopa, mikäs lintu tuolla onkaan?

4. Älä jätä lasta yksin

Jos raivoava lapsi vahingoittaa itseään tai muita, se pitää jämäkästi mutta lempeästi estää. Tarvittaessa lapsi pitää nostaa syliin pois tilanteesta.

Pieni lapsi ei opi mitään siitä, että hänet laitetaan yksin miettimään.

Rangaistukset kuten jäähy eivät toimi, ellei aikuinen mene lapsen mukaan toiseen huoneeseen ja auta lasta rauhoittumaan. Pieni lapsi ei opi mitään sillä, että hänet laitetaan yksin miettimään. Tunteen vallassa hän on ennen kaikkea keinoton ja tarvitsee aikuisen tukea.

Joitakin lapsia luja syliote voi auttaa rauhoittumaan. Joitakin taas kosketus raivostuttaa entisestään. Kannattaa kuunnella ja kunnioittaa lapsen rajoja. Älä ota väkisin syliin, vaan pysy lähellä.

5. Huomaa hyvä lapsessa

Pieni lapsi kaipaa vanhemman huomiota. Jos hän kokee saavansa sitä parhaiten sillä, että tekee jotakin kiellettyä, voi syntyä ikävä kierre.

Kun lapsi selvästi yrittää vain hakea huomiota uhmaamisella, joskus parhaiten tepsii reagoimatta jättäminen. Se ei tarkoita, että lapsi hylättäisiin, vaan sitä, että sivuuttaa huonon käytöksen ja vahvistaa sen sijaan sitä, mitä lapsi tekee oikein.

Lapsi tarvitsee apua päästäkseen yli raivokohtauksesta. 

Lapsi tarvitsee paljon myönteistä huomiota kokeakseen, että on kiva ja rakastettava ja kelpaa sellaisena kuin on – myös tunnekuohun vallassa. Raivokohtaus on lapsellekin vaikea tilanne. Häntä on harmittanut tosi rankasti ja hän tarvitsee apua päästäkseen siitä yli.

6. Pysy rauhallisena

Huutaminen ja uhkailu eivät auta lasta rauhoittumaan. Ne kertovat vain aikuisen keinottomuudesta. Hengitä syvään, laske vaikka kymmeneen ja pyri säilyttämään maltti. Jos joudut kantamaan lapsen pois kielletystä paikasta tai estämään häntä vaikkapa lyömästä, älä silti kohtele lasta kovakouraisesti.

Kaikilla on hetkiä, jolloin pinna palaa herkemmin. Nälkäisenä, univelkaisena ja stressaantuneena voi tuntua raskaalta ottaa rajua uhmaa vastaan. Yritä huolehtia omasta hyvinvoinnistasi ja jaksamisestasi.

Kun päässä kiehuu, kannattaa pyytää toinen aikuinen hoitamaan tilanne, jos vain mahdollista. Jos perheessä ei ole toista vanhempaa, voisiko naapuria, sukulaista tai omaa vanhempaa pyytää tueksi?

Jokainen on joskus väsynyt ja neuvoton. Kannattaa pyytää ajoissa apua.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.