Levoton känkkäränkkä vierailulla?
123rf

Vieraileeko teilläkin aika ajoin iltavilli, riehupetteri tai levoton känkkäränkkä? Juuri kun piti rauhoittua nukkumaan, alkaakin hillitön hepuli? Sukujuhlissa juostaan rallia rämäpäänä? Vieressäsi konsertissa tai kylässä istuu kihisevä kiemurtelija? 

Lapsen olla vaikea ottaa vastaan aikuisen sanallisia rauhoittumispyyntöjä, varsinkin jos ne tulevat käskymuodossa: Rauhoitu nyt! Aika mennä nukkumaan. Pysy paikallasi. Lopeta juokseminen! 

Kieltäminen ja käskeminen on lapsen tunnetilan kieltämistä. Silloin on luonnollista, että rauhoittumisviesti ei mene perille.

Lapsi ottaa vauhtia vanhemmasta, ja riehuminen tai levoton käytös alkaa, kun vanhempi keskittyy johonkin muuhun, perheellä on kiire tai lapsi ei osaa käsitellä omaa jännittynyttä oloaan. Siksi vanhemman läsnäolo on ensiarvoisen tärkeää.

Yhteistyöllä ja sanoittamalla lapsen oloa voi yllättävästi olla toivottu vaikutus, ja se voi ohjata lapsen pois riehaantumisesta: ”Sinun tekisi nyt mieli vain juosta ja huutaa, eikä mennä ollenkaan nukkumaan”. 

Lapsen rauhoittamisessa tärkeää on rauhoittaa ensin itsensä.

Kosketus on paras ja luontevin tapa rauhoittaa lasta. Selkä, pää, kyljet ja jalkojen ulkosyrjät ovat kehon rauhoittavia paikkoja. Kosketus vapauttaa oksitosiinihormonia, joka lieventää pelkoja ja hermostuneisuuden tunnetta.

Lapset peilaavat aikuisen käytöstä, ja siksi lapsen rauhoittamisessa on tärkeää rauhoittaa ensin itsensä. Muutama syvä uloshengitys ja hengitystahdin hidastaminen rauhoittaa kummasti myös aikuisen mieltä. Samalla rauhallisempi hengitystahti tarttuu myös lapseen.

Kokeile näitä:

  • Arki-illan villiintymistä voi ennalta ehkäistä olemalla lapsen puolisen tuntia heti töiden jälkeen. Silloin laitetaan puhelin pois, siirretään ruuanlaittoa puolella tunnilla, ja ollaan läsnä – jutellaan tai leikitään ja kuunnellaan lasta.
  • Kun hengitys rauhoittuu, koko lapsi rauhoittuu. Hengitysrytmiä voi rauhoittaa mielikuvaharjoitusten avulla; kuvitelkaa uloshengitys pitkänä alamäkenä, jota pitkin voi vapaasti pyöräillä, hiukset kypärän alta hulmuten.
  • Syli on itsestään selvin, mutta varsinkin isommilla lapsilla helposti unohtuva rauhoittumiskeino. Jos pelkkä sylittäminen ei riitä, voi lasta hieroa, rutistaa, painella ja silitellä kevyesti. Varioimalla kosketuksen tapaa, saa lapsen keskittymään kosketukseen pidempään. Ja hei, myös isompaa lasta voi heijata sylissä!
  • Silittäminen tehoaa lähes aina. Anna lapsen maata kyljellään ja silitä rauhallisesti lasta päälaelta alas selkärankaa pitkin kohti häntäluuta, hiero ja painele kevyesti jalkateriä tai sivele lapsen kulmakarvoja rauhallisesti peukaloilla tai etusormilla.
  • Jos lapsi osaa kertoa, mistä kohtaa vartalossa tuntuu kireältä tai levottomalta, voi vanhempi asettaa kätensä sinne ja pyytää lasta hengittämään oman riehumisentunteensa tai kireytensä vanhemman muodostamaan käsikuppiin.
  • Satuhieronta on lapsen ja vanhemman yhteinen hetki. Satu kerrotaan lapsen selkää koskemalla: Piirretään selkärankaa myötäilevä joki, painellaan mörön askeleet lapaluihin tai silitetään ohi lentävän linnun siipi kylkiin. Satuhieronta ei ole kutittamista, vaan turvallisen vankkaa ja rauhallista koskettamista.
  • Lapselle voi valmistaa hemmottelevan ja rauhoittavan jalkakylvyn. Varsinkin erityisherkät lapset rahoittuvat jalkakylvyn avulla: Tietoisuus laskeutuu alas lapsen päästä jalkoihin, ja sähköinen ja levoton olo vaihtuu veden miellyttävän painottomaan tunteeseen.

Vinkit lapsen rauhoittamiseen antoivat kehotunneterapeutti ja diplomivyöhyketerapeutti Tiina Rytkönen, tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja ja kirjailija Elina Kauppila sekä psykofyysinen hengitysterapiaohjaaja ja tunnekehoterapeutti Sari Saario.

Ajattelin, ettei ekaluokkalaiselle kannata ostaa monen sadan euron puhelinta. Olinko sittenkin väärässä?

Kahdeksanvuotiaalla tyttärelläni on ongelma. Hänellä on luokan noloin puhelin. Kosketusnäyttö sentään, mutta mummon vanha – niin vanha, ettei siihen saa mitään kivoja pelejä ladattua.

Koko ekaluokan hän sinnitteli, mutta kesäloman alettua lapsi ilmoitti, ettei näin voi jatkua.

– Kaikki pojat sanoo, että mulla on ihan huono puhelin, hän valitti.

Olin jo aikeissa sanoa, ettei sellaisista kommenteista tarvitse välittää, mutta sitten tytär pudotti uutispommin:

– Melkein kaikilla pojilla on iPhonet, paitsi Leevillä (nimi muutettu). Tytöillä on LG:t, Huaweit tai Samsungit. Mäkin haluan LG:n.

”Brittitutkimuksen mukaan tytön viikkorahaeuro on 80 senttiä. Mutta että sama näkyisi puhelimissakin niin, että tytön iPhone7 on Samsung Galaxy J6.”

Olin kyllä lukenut uutisia siitä, että miesten ja naisten palkkaero alkaa jo viikkorahasta. Brittitutkimuksen mukaan tytön viikkorahaeuro on 80 senttiä. Mutta että sama näkyisi puhelimissakin niin, että tytön iPhone7 on Samsung Galaxy J6.

Koko vuoden olin ollut vain tyytyväinen siitä, ettei lapsi ollut paljon kännykällä. Jäipähän enemmän aikaa pihaleikeille, lukemiselle, askartelulle ja muulle. Enää en tiedä, mitä pitäisi ajatella.

”Pitäisikö ihan periaatteesta ostaa tytölle kaupan kallein puhelin ja korottaa hänen viikkorahansa?”

Sanoin hänelle, että kenenkään ihmisarvoa ei mitata puhelimen hienoudella – ja että harkitaan sitä uutta puhelinta, kun tokaluokka alkaa.

Mielessäni mietin: Pitäisikö sittenkin ostaa tytölle kaupan kallein puhelin ja korottaa hänen viikkorahansa? Ihan vain näyttääkseni hänelle, että tytöillä on oikeus vaatia samaa kuin pojilla.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vanhemmuuden lohduttavin lause pätee niin lapsiin kuin vanhempiinkin.

Yksi vanhemmuuden lohduttavimpia lauseita on: “Se on vain vaihe”. Esikoisen kanssa saattaa vielä erehtyä luulemaan, että ei enää ikinä saa nukkua. Tai että on onnistunut pilaamaan lapsen, kun tämä jo toista viikkoa heittäytyy lattialle huutamaan. Vähän ajan päästä tajuaa, että lapsihan vain harjoittelee oman mielipiteensä ilmaisemista, ja että hyvä niin. “Se on vain vaihe”, auttaa kummasti panemaan asioita mittasuhteisiin.

Mutta myös vanhemmilla on vaiheensa, harjoittelua nekin. Silloin ei aina tule toimittua oppikirjojen mukaan, vaan kuten parhaalta tuntuu. Silloinkin olisi hyvä joskus kuulla, että se on vain vaihe. Sen sijaan kuulee, että “jos nyt, niin myöhemmin…” Jos nyt annat lapsen nukkua rinnalla, lapsi ei koskaan opi nukkumaan sängyssään! Sitten sitä kokemattomana ajattelee, että peli on menetetty, kun on kerran opettanut vauvansa johonkin.

Kokemattomana sitä ajattelee, että peli on menetetty, kun on kerran opettanut vauvansa johonkin.

Tein itse esikoiseni kanssa kaikki (sen aikaiset) oppikirjavirheet nukkumisen kanssa: en laskenut unista vauvaa omaan sänkyynsä vaan annoin hänen nukahtaa syliin, sohvalle ja vaikka lattialle. Miten helppoa – ja lyhytnäköistä. Pian meillä oli parivuotias, joka ei todellakaan halunnut jäädä iltaisin nukkumaan itsekseen, ja jonka nukuttaminen vei puoli iltaa.

Pitkään sitä puolisoni kanssa jatkoimme, mutta kun lopulta väsyimme vuoroilloin pimeässä pötköttämiseen, vaati vain päättäväisyyttä muuttaa asiaa. Siirryimme kainalossa nukuttamisesta lapsen sängyn vieressä istumiseen, siitä ovensuulle ja lopulta pois huoneesta. Lapsi tottui yllättävän nopeasti nukahtamaan sänkyynsä. Niin nopeasti, että edellinen vaihe alkoi tuntua pöhköltä. Vaan eipä sekään harmittamaan jäänyt. Sille oli aikansa ja paikkansa.

Jos saisin antaa yhden neuvon tuoreille vanhemmille, se olisi: tehkää, niin kuin parhaalta tuntuu. Mitä se onkaan, se on vain vaihe – lapsen tai vanhemman.

Vauva-lehden pääkirjoitus 6/2017.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mikään suodatinohjelma ei estä kiusaamisviestin tai pornolinkin lähettämistä WhatsApp-ryhmässä. Siksi lapselle tulee opettaa, että ihan kaikesta voi tulla puhumaan, sanoo Pelastakaa lapset -asiantuntija Anniina Lundvall.

1. Opettelu vaatii aikaa

Kun lapsi saa ensimmäisen puhelimensa, sen käyttöä pitää opetella yhdessä aikuisen kanssa. Tärkeintä on aloittaa harjoittelu hyvissä ajoin ennen koulun alkua.

Lapsen puhelimelle on järkevää hankkia kunnon kotelo ja suojata ruutu iskunkestävällä kalvolla. Kallista mallia ei kannata ostaa ensipuhelimeksi. 

Liikkeelle päästään peruskäytöstavoista. Milloin puhelimessa pidetään äänet päällä, milloin se laitetaan äänettömälle? Miten puhelimeen vastataan? Milloin hätänumeroon voi soittaa? Miksi sinne ei kannata soittaa pilapuheluja?   

2. Lasta ei voi suojella kaikelta

Jos puhelimessa on nettiyhteys, astuu lapsi sen ansiosta uuteen maailmaan. Koulun alkaessa elämä muuttuu muutenkin monella tasolla. Se kaikki voi tuntua lapsesta vieraalta, joten on tärkeää, että vanhempi kulkee vierellä tukemassa. Ei ole olemassa mitään asiaa, josta lapsi ei voi puhua. Ei kamalaakaan. 

Mitä pienempi lapsi on, sitä enemmän hän tarvitsee aikuisen tukea ja suojelua. Jos vanhempi huomaa lapsen käytöksen muuttuneen, häntä kannattaa jututtaa. Onko netissä tapahtunut jotakin? Oletko kiinnittänyt keskusteluryhmässä huomiota johonkin? Koulun tapahtumat heijastuvat usein kännykkäkeskusteluihin.

Lasten kohdalla ajatellaan usein vain riskejä ja ruutuaikaa. Vanhempien tulisi jutella lapsen kanssa myös sisällöstä. 

Mikään suodatinohjelma ei estä pornolinkin lähettämistä.

Vanhemmille tulee usein yllätyksenä, että WhatsApp-porukoiden kautta aikuisten maailma tulee lasten silmille. Suodatin- ja esto-ohjelmat voivat blokata selattavia verkkosivuja, mutta eivät estä esimerkiksi pornolinkin tai vihapuhetta sisältävän viestin lähettämistä kaveriporukan yksityisessä viestiryhmässä.

Lapsen kanssa on todella tärkeää jutella siitä, mitä tehdä, jos puhelimeen tulee outoja soittoja tai omituisia viestejä. Yksityiskohtiin ei tarvitse mennä, mutta voi kertoa, että puhelimessa saattaa tulla vastaan hämmentäviä kuvia, videoita ja viestejä. Jos näin käy, siitä voidaan jutella. 

3. Ilmaisia pelejä ei ole

Moni lapsi käyttää puhelintaan ensisijaisesti pelaamiseen ja videoiden katseluun. Niissä aikuisen tehtävä on varmistaa, että sisältö on lapsille sopivaa ja tietää, miten niissä käytetään rahaa. Lapsenkin on hyvä tietää, että ilmaisia pelejä ei ole. Niissä valuuttana ovat ihmisten tiedot. 

Jos lapsi lopettaa pelin pelaamisen, täytyy sovelluksen lisäksi muistaa poistaa myös pelin tili. Näin on helpompi kontrolloida, millaisia tietoja jättää itsestään palveluun, jota ei enää käytä. Sitä tietoisuutta on fiksua opetella pienestä asti. 

4. Digitaalinen maailma on mahdollisuus, ei uhka

Suuri osa lapsista pärjää hienosti netin sisältöjen ja laitteiden kanssa. Olisi ihana antaa kaikille perheille yhteiset säännöt netinkäytöstä ja esimerkiksi sanoa, että kyllä, on järkevää päästää lapsi nettiin vain kotona. Mutta mikä on yhden lapsen kohdalla tarpeellista, on toisen kohdalla aivan ylivietyä. Perustelut eivät saa perustua vain vanhemman ahdistukseen vaan myös lapsen oikeuteen mediaelämään ja vapaa-aikaan. 

Lapsilla on mielettömät mahdollisuudet oppia uusia taitoja verrattuna aikaisempaan.

Puhelimesta ei saa tulla tappelun kohde. Ilmapiiri laitteiden ympärillä on parasta pitää myönteisenä ja kannustavana. Pidän suurena mahdollisuutena sitä, että pienetkin lapset mukana digitalisaatiossa, kun vanhemmat ovat siinä hyvällä tavalla läsnä. Lapsilla on mielettömät mahdollisuudet oppia uusia taitoja, vaikka englannin kieltä, verrattuna aikaisempaan.

5. Lapsella on oikeus yksityisyyteen

Yksityisyys on tärkeä asia lapsellekin. Vanhemman ei tarvitse tarkistaa viestejä ja palveluiden käyttöä varmuuden vuoksi. Lapsella on oikeus yksityisyyteen ja kirjesalaisuuteen, ja sitä on vanhemman kunnioitettava. 

Jos vanhempi haluaa käyttää seurantasovellusta, hänen on voitava perustella se lapselle ja kertoa, että meille on tärkeää tietää, missä liikut. Monelle teini-ikäiselle se voi olla aika hirveä ajatus. 

Jo pienikin saa tietää, ettei salasanoja ja omia tietoja jaeta toisille.

Suurimmat uhat digitaalisessa maailmassa ovat oma tietämättömyys ja välinpitämätön asenne esimerkiksi yksityisyyttä kohtaan. Lapsen tulee oppia pienestä pitäen, että salasanoja ja omia tietoja ei jaeta toisille. Samalla opetellaan, miten luodaan vaikeasti arvattava salasana.

Useimpien somepalveluiden ikäraja on vähintään 12 vuotta. Jos lapsen haluaa kuitenkin haluaa päästää somepalveluihin, on vanhemman vastuulla huolehtia yksityisasetuksista ja siitä, että lapsi ymmärtää millaisesta palvelusta on kyse. Somekanavien yksityisyydestä kannattaa pitää huolta. Lapsen tietojen ei pidä päätyä vääriin käsiin. 

6. Suurin riski on unen puute

Vanhemman ei kannata olla niinkään huolissaan mediasta ja laitteista, vaan ennemmin vähäisestä liikkumisesta, lyhyestä yöunesta ja huonosta ruokavaliosta, jotka voivat liittyä mediankäyttöön.

Tutkimusten perusteella tiedetään, että mobiililaitteen käyttö illalla huonontaa unen laatua ja voi viedä unelta aikaa. Siksi vanhempien pitää olla napakoita: makuuhuone ja uniaika pitää suojata. Pienellekin lapselle voi selittää, että huono unenlaatu vaikuttaa oppimiseen ja aivojen kehitykseen. Siksi kännykkä pysyy yön aikana laturissa tai kännykkäparkissa keittiössä. Pienten koululaisten kanssa aikarajaksi voi asettaa Pikku Kakkosen: iltakuuden jälkeen puhelimet laitetaan parkkiin. Lapsen huoneessa kännykän paikka ei ole öisin edes lomilla.

Ei ole sopivaa viestitellä öisin. Silloin on aika nukkua.

Monelle lapselle voi tulla öisin viestejä ja kuvia kavereilta. Lapselle on kerrottava, että ei ole sopivaa viestitellä öisin. Silloin on aika nukkua. Yöksi viesten piippausäänet ja huomiovalot kannattaa laittaa pois päältä tai laittaa kännykkä älä häiritse-tilaan.

Jos puhelimeen on piipannut aamulla sata uutta viestiä, kannattaa yhteisistä säännöistä jutella myös lapsen kavereiden vanhempien kanssa. Yhteiset median käytön pelisäännöt voidaan luoda porukalla koulussa ja kaveripiirissä, ja niiden tekemiseen lapset kannattaa osallistaa.

Pieni koululainen tarvitsee rytmin myös vapaapäivinään. Opettajilta olen kuullut, että monissa kouluissa maanantaiaamuisin näkee, miten viikonloppu on mennyt pelatessa ja somettaessa, ja unirytmi on sekaisin. Siksi myös viikonlopuilla on väliä. 

Asiantuntijana Anniina Lundvall Pelastakaa Lapset ry:n Lapset ja digitaalinen media -yksiköstä. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vanhempien suhde omaan alastomuuteen vaikuttaa myös lapsen kehonkuvaan. Minkälainen alastomuuden kulttuuri teidän perheessä on?

– Jokainen vanhempi tekee seksuaalikasvatusta halusi tai, Suomen Seksologisen seuran puheenjohtaja, seksuaaliterapeutti Marja Kihlström sanoo.

Kaikki kotona tapahtuva on jollain tapaa seksuaalikasvatusta. Kehonkuva muotoutuu vanhempien avulla: Miten äiti suhtautuu omaan kehoonsa? Miten isä puhuu äidin vartalosta? Tai miten naisten vartaloita arvioidaan tai arvostellaan perheessä ylipäänsä?

Kihlström kehottaa pohtimaan, miten sukupuolielimistä puhutaan lasten kuullen, ollaanko saunassa pyyhkeet päällä tai voiko äiti sheivata lapsensa nähden. Nuo arkiset asiat ovat osa lapsen seksuaalikasvatusta.

– Miksi me naiset emme istu saunassa jalat levällään? Miksi emme ole ylpeitä pimpeistämme kuten miehet pippeleistään? Mitä me viestimme tyttärillemme ristimällä jalat?

Seksuaalikasvatuksen voi aloittaa biologiasta: Antamalla kehon osille nimet, ja nimeällä niiden tehtävät. Kun kertoo lapselle kehon osan oikean nimen, voi sille antaa myös lempinimen.

– Pimppi on lähtökohtaisesti pimppi, ei lintu tai pesä, Marja Kihlström painottaa.

Lapset kysyvät usein luontaisestikin sukupuolielimiin liittyvistä asioista, ja silloin niihin on helppo vastata.

– Jos lapsi kysyy, mikä reikä tämä on, miksi vanhempi ei voisi vastata, että se on reikä emättimeen? Miksi sitä pitää kutsua vauvareiäksi? Miksi vanhemmat tekevät siittiöstä tai emättimestä vaarallisia sanoja? Kihlström haastaa miettimään.

Hygieniataitojen opettaminen on oiva kohta opettaa lapselle, että oma pimppi tai pippeli on hyvä ja normaali. Lapsen sukupuolielimiä voi kehua samalla tavalla kuin vaikkapa silmiä tai hiuksia. Alle kouluikäisen lapsen kuulukin olla ylpeä pimpistään tai pippelistään: silloin lapsi oppii arvostamaan itseään myös  teini-iässä.

Marja Kihlström kirjoittaa Puhu muru  -blogia vauva.fissä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.