Jätämme liian helposti lapset päättelemään itsekseen, että he ovat ok, lastenpsykiatri Jukka Mäkelä sanoo.

"Kosketuksella pitäisi olla lapsiperheiden terveysneuvonnassa yhtä keskeinen osa kuin unella, ravinnolla tai liikunnalla. Kuka pitää huolen, että lapsi saa tarpeeksi halauksia? Niitä ei myydä pilleripurkeissa.

Lapsi kehittyy vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa, ja kaikista vuorovaikutuksen muodoista kosketus on syvällisin. Kosketus on suora väylä ihmiseen.

Hellä kosketus kulkee eri hermosäikeitä pitkin kuin vaikkapa töytäisy ruuhkabussissa. Hellät kosketukset kulkevat syvälle aivoihin alueel­le, jossa ihminen muodostaa kokonaiskuvaa kehostaan ja itsestään.

Siten kosketuksella on keskeinen vaikutus siihen, millaiseksi ja kuinka ehyeksi lapsi itsensä tuntee. Kosketus kertoo lapselle myös, tuottaako hänen kehonsa mielihyvää vai kipua.

Kosketus puhuttelee silloinkin, kun puhe tai eleet eivät tavoita ihmistä. Pienet keskoset saavat kosketuksesta tukea kehittyvälle kyvylleen säädellä elimistönsä toimintoja, ja kosketuksen avulla he myös kehittyvät nopeammin.

Kun lasta pidetään hellästi ja silitetään, erittyy oksitosiinihormonia, joka tuottaa mielihyvää. Se parantaa stressin säätelyä, laskee verenpainetta ja lievittää kipua. Samalla se saa ihmiset luottamaan toisiinsa ja uskomaan toisistaan hyvää.

Hellä kosketus muuttaa lapset hyväntahtoisiksi toisiaan kohtaan. Ruotsalainen professori Kerstin Uvnäs-Moberg tutki, millainen vaikutus hieronnalla oli lapsiin päivä­kotiryhmissä. Hieromisen jälkeen töniminen ryhmissä väheni. Erityisesti kosketus vähensi vilkkaimpien poikien aggressiivista käytöstä ja vahvisti heidän kykyään toimia ryhmässä.

Antropologisissa tutkimuksissa on havaittu, että kulttuureissa, joissa on paljon hyväntahtoista kosketusta, on vähemmän aggressiivista kosketusta.

Suomalainen kulttuuri korostaa karaisemista ja yksin selviämistä. Suomessa lapsia ehkä kosketetaan vähemmän kuin joissain toisissa kulttuureissa, mutta uskon, että täällä lapsia kuunnellaan ja heille jutellaan enemmän. Lasta kohti suuntautuminen, kieli ja ääni luovat hyväilevän ympäristön, joka kompensoi koskettamista.

Uskon myös, että jos uskallamme kehittyä kulttuuriksi, jossa lapsia halataan ja silitetään enemmän, voimme vähentää stressiin liittyviä oireita ja sairauksia. Kosketus opettaa lapsille myös sosiaalisuutta ja vuorovaikutustaitoja.

On tärkeää muistaa kosketus ihan ohimennenkin, tukanpörrötys tai rutistus. Kannattaa mennä isomman lapsen luo vaikka tietokoneelle ja kysyä kuulumiset. Samalla voi laskea kädet harteille ja antaa kevyen hartiahieronnan.

Jätämme liian helposti lapset päättelemään itsekseen, että he ovat ok. Sen sijaan meidän pitäisi kertoa heille ajatuksemme monin tavoin. Ihminen tarvitsee hitaita kosketuksia, jotka kulkevat syviä hermosäikeitä pitkin ja kertovat, että minä olen hyvä."

Jukka Mäkelä on lastenpsykiatri, THL:n kehittämispäällikkö ja lasten vuorovaikutusterapian kouluttaja.

Vierailija

Lastenpsykiatri: ”Kosketus on lapselle yhtä tärkeää kuin uni”

Vauvojen ja pienten lasten kuuluu nukkua äidin (tai isin) vieressä. Niin tekee ihmisapinatkin, ja evoluutiossa periydymme samasta kantaäidistä. Vauvojen jättäminen omiin sänkyihin tai pahimmassa omiin huoneisiin on ihan järkyttävää, perinne varmasti jostain yläluokan kultturista keski- tai valistuksenkin ajoilta. Lapsuus on niin lyhyt. Mutta mihin meillä aikuisilla on niin kiire? Olen 52-vee, ja tajuan, kuinka lyhyt on pienen lapsen äitinä olemisen aika onkaan.
Lue kommentti

Huonosti käyttäytyvä lapsi ei välttämättä ole huonosti kasvatettu, sanoo Minna Vanhasalo.

Jokin aika sitten jonotin 12-vuotiaan poikani kanssa museoon. Jono oli pitkä, poikaa hermostutti, ja se purkautui tahattomina kiljahduksina. Edellämme seisova nainen kääntyi jokaisen äänen jälkeen katsomaan lastani tiukasti.

Monesti olen miettinyt, miten minun pitäisi noissa tilanteissa toimia. Pitäisikö kysyä: Huomaan, että katsot meitä. Onko jotain, mitä haluaisit kysyä? Vai sanoisinko: Ei, lapseni ei ole huonosti kasvatettu. Hänellä on neurologisia erityispiirteitä, joiden takia hänen on vaikea käyttäytyä kuten muut. Tiedän, että hän voi olla ympäristölleen välillä rasittava. Silti hänelläkin on oikeus liikkua kodin ulkopuolella, osallistua maailmaan.

Eniten haluaisin sanoa: Älä tuomitse, kannusta mieluummin. Jos joku käyttäytyy kummallisesti, siihen luultavasti on syy. Et vain tiedä, mikä.

Huono käytös ei ole sama asia kuin huono kasvatus. Minulla on kaksi lasta. Toinen heistä omaksuu tilannetajun rivien välistä, tavallisen arjen osana. Toiselle minun pitää selittää juurta jaksaen, millaista käytöstä häneltä milloinkin odotetaan. Silti se ei välttämättä onnistu.

Pojallani on diagnosoitu ADHD ja Aspergerin oireyhtymä. Lisäksi hänellä on Touretten oireyhtymään liittyviä pakkoliikkeitä.

Koska hänen erilaisuutensa ei näy ulkonäössä, hänen käytöksensä tulkitaan usein huonon kotikasvatuksen tulokseksi. Äitinä huomaan katseet kyllä, sekä tuomitsevat että kannustavat. Kun joku hymyilee tai jopa sanoo jonkin ystävällisen sanan, alkaa melkein itkettää.

Jos haluat auttaa erityislasta ja hänen vanhempiaan, joskus parasta on vain olla kiinnittämättä huomiota yllättävään käytöksen. Sitä poikani eniten toivoo. Tuijotus hermostuttaa häntä ja saa oireet yltymään.

Muita lapsia erilaisuus saattaa pelottaa. Silloin paras lääke on avoimuus. Diagnooseista puhumista joskus pelätään, koska ajatellaan, että se leimaa lasta. Minun kokemukseni on, että vielä pahempi on, jos kaikki ihmettelevät, mutta kukaan ei selitä.

Poikani koulukaverit olivat hämillään siitä, että hän nytkähteli ja äännähteli tunnilla. Opettaja selitti luokalle, että pakkoliikkeet ovat kuin aivojen hikka, niille ei voi mitään. Niihin voi myös suhtautua kuin hikkaan, antaa vain olla. Lapset olivat helpottuneita saatuaan selityksen. Tuijottelu ja muu ikävä huomio loppui siihen.

Hyvä yleisselitys on, että hän käyttäytyy eri tavalla, koska hänellä on erilaiset aivot. Sen lapsetkin ymmärtävät.

Autisti ei ole haukkumasana. Kunpa kaikki aikuisetkin tajuaisivat tämän.

Neurologisten diagnoosien, kuten ADHD ja autisti, käyttäminen yleisinä haukkumasanoina on yhtä ikävää kuin homottelu heille, joita asia oikeasti koskettaa.

Meidän Perhe 4/2017

Minna Vanhasalo on 42-vuotias kahden lapsen äiti, joka hyödyntää tietoa neurologisista eroista myös työssään opettajana.

Moni hiljentää kitisevän lapsen ruokakaupassa antamalla hyllystä välipalaa ja maksaa kääreet kassalla.

Onko maksamattomien ostosten syömisessä kyse taaperon tarpeiden tyydyttämisestä vai tapakasvatuksesta? Aihe käy tunteisiin Vauvan AV-palstalla.

Keskustelun perusteella molemmista. Moni palstalainen on vahvasti sitä mieltä, että hyllystä syöminen ja jonossa korkkaaminen johtavat siihen, lapsesta tulee kärsimätön ”kaikki mulle ja heti” -tyyppi. Kiukuttelua sietämättömien vanhempien käytöksen arvellaan olevan myös osa isompaa ongelmavyyhtiä: lapset totutetaan siihen, että joka ikinen hetki saa joko mussuttaa herkkuja tai räplätä jotain laitetta.

Toiset taas puolustelivat kantaansa sillä, että lapsi ei ole kone, eikä käytäntö aiheuta lisävaivaa myyjälle. Mitä sanovat kauppias ja muut myymälöiden edustajat?

– Perustapa toimia on toki se, että maksetaan ensin ja syödään vasta sen jälkeen. Vanhempi voi myös varata mukaansa jotain pientä välipalaa, Kimmo Nikula, Alepa- ja S-marketien ketjujohtaja HOK-Elannosta sanoo. Samaa mieltä ovat myös Lidlin viestintäassistentti Katja Kuikka ja Koivuhaan K-supermarketin kauppias Kari Auramo.

– Myymälän näkökulmasta se ei ole toivottavaa, että tuotteita syödään ennen maksamista. Meillä esimerkiksi hedelmät ja kappalehinnalla myytävät paistopistetuotteet punnitaan vasta kassalla, joten näitä ei tietenkään voi syödä ennen maksamista, Kuikka toteaa.

Kaikilta kolmelta riittää kuitenkin ymmärrystä hätätilanteissa, esimerkiksi jos lapsi on kipeä.

– Jos hätä on suuri, niin toki lapselle voi vaikka banaanin antaa. Mutta mieluiten niin, että ensin kysytään myyjältä, onko se ok, Nikula pohtii. Myös Kuikka toivoo, että tällaisista poikkeustilanteista ilmoitetaan myyjälle.

– Kun näen, että on niin sanotusti tilanne päällä, niin voin itsekin kuoria mandariinin ja tarjota sitä lapselle. Toisinaan myös ystävällisesti opastan villimpiä viikareita, miten kaupassa käyttäydytään, esimerkiksi irtokarkkeja ei voi noin vain napsia. Moni vanhempi onkin kiitellyt jälkikäteen ja nyt nämä samat lapset aina moikkaavat iloisesti, Auramo sanoo.

Hän lisää, että kokenut myyjä havaitsee helposti jos jo syöty tai juotu tuote on tarkoitus maksaa kassalla.

– Tällöin asiakas yleensä toimii avoimesti. Myymälävarkaat sen sijaan herkuttelevat nopeasti ja heittävät tyhjät pakkaukset kiireesti hyllyjen väliin.

Vierailija

Saako lapsi syödä ostosta ennen maksamista? Ruokakauppiaat kertovat

Vierailija kirjoitti: Yhdysvalloissa saa shopping cookiesin tms lapselle. Kun lapsi istuu hiljaa, äitikin ostaa enemmän. Suomi on niin sääntö-Suomi ja Junttilan perähikiä. Miksei äiti voi itse ottaa mukaan sitä shopping cookieta? Suomessa ihmiset on tottunut siihen ettei mitää tarvitse tehdä itse ja aina kaikki pitää saada ilmaiseksi. Vanhempien tehtävä varata lapselle eväät mukaan jos ei lapsi pysty yhtä kauppareissua olemaan kiltisti.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tietyt ominaisuudet ennustavat sitä, miten hyvin ihminen menestyy elämässä. Miten näitä piirteitä voi lapsessa tukea?

Elämäntaidoilla ja asenteilla voi olla ratkaiseva merkitys siinä, miten hyvin pärjää elämässä. Brittitutkijoiden mukaan tietyt ominaisuudet aikuisilla ennustavat terveyttä, hyvinvointia ja taloudellista menestystä riippumatta siitä, millaiset lähtökohdat elämässä on muuten.

Yhdysvaltalaisessa Pnas-tiedejulkaisussa julkaistusta tutkimuksesta kertoi Helsingin Sanomat.

Tutkimuksessa eritellyt viisi elämäntaitoa ovat tunnollisuus, sinnikkyys, hallinnan tunne, optimismi ja tunne-elämän tasapainoisuus. Tutkijoiden mukaan kyse on enemmän opittavissa olevista elämäntaidoista kuin pysyvistä luonteenpiirteistä.

Miten näitä taitoja voi kasvatuksessa tukea?

1. Tunnollisuus

Tunnollinen ihminen ottaa vastuuta ja hoitaa nekin tehtävät, jotka eivät juuri sillä hetkellä tunnu mielekkäimmiltä. Lasten arjessa tunnollisuutta vaativat esimerkiksi koulutehtävät, pitkäjänteinen harrastaminen, kotityöt tai lemmikin hoitaminen.

Koululaisen itsekuria ja opiskelutaitoja voi vahvistaa vaikkapa sopimalla läksyjenluvulle periaatteet, joista pidetään kiinni.

2. Sinnikkyys

Vanhempi ei voi suojata lasta kaikilta vastoinkäymisiltä, eikä se ole onneksi tarpeenkaan. Kolhut ja pettymykset kuuluvat elämään.

Sinnikäs lapsi ei lannistu vastoinkäymisistä. Sitkeys on osin synnynnäinen piirre, mutta sitä voi myös tukea kehumalla lasta yrittämisestä, ei vain onnistumisista. Pienten pettymysten kokeminen turvallisesti yhdessä opettaa lapselle, että ikävistä tunteista pääsee yli.

Psykologit käyttävät termiä resilienssi, jolla kuvataan ihmisen kykyä selviytyä vaikeuksista. Se on prosessi, joka käynnistyy vasta vastoinkäymisten myötä, sanoo ranskalainen psykiatri ja neurologi Boris Cyrulnik.

3. Hallinnan tunne

Menestymiseen liitettiin tutkimuksessa tunne siitä, että kykenee hallitsemaan elämänsä eri osa-alueita ja tilanteita. Lapsilla hallinnan tunnetta luovat turvalliset, toistuvat rutiinit sekä sopiva määrä vastuuta ja vapauksia.

Pienet lapset voivat tavoitella hallinnan tunnetta myös kehittämällä erilaisia rituaaleja ja päähänpinttymiä. Sellainen voi olla vaikkapa tapa pukea sukat ennen housuja tai juoda maito aina sinisestä mukista, kertoo psykoterapeutti Raul Soisalo. Hassut tavat kuuluvat normaaliin kehitykseen ja jäävät yleensä itsekseen pois. Niistä ei tarvitse erikseen opetella eroon, elleivät ne haittaa arkea.

4. Optimismi

Onnellisuus ja positiivinen elämänasenne ovat taitoja, joita voi harjoitella. Esimerkillä on paljon väliä: Miten itse suhtaudut maailmaan? Onko kuppisi puolityhjä vai puolitäysi? Ovatko mahdollisuudet haasteita vai esteitä?

Onnentunteita voi tietoisesti lisätä huomaamalla hyvät hetket ja juttemalla niistä ääneen.

5. Tunne-elämän tasapainoisuus

Brittitutkijoiden aineistossa tasapainoisuudella tarkoitetaan neuroottisten piirteiden vähäisyyttä. Neuroottisuus voi olla esimerkiksi liiallista huolestumista, varautumista pahimpaan tai varuillaoloa, Hyvä Terveys -lehden jutussa sanotaan.

Varautunut ja arka lapsi hyötyy kasvatuksessa erityisen paljon vanhemman tuesta ja rohkaisusta, selvisi psykologi Maryam Zarra-Nezhadin väitöstutkimuksesta. Vähättelevä kasvatustyyli voi sen sijaan lisätä taipumusta ahdistuneisuuteen.

Helposti hiiltyvä kuumakalle puolestaan tarvitsee aikuisen esimerkkiä ja apua oppiakseen hillitsemään itseään, tässä jutussa kerrotaan.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Levoton känkkäränkkä vierailulla?

Vieraileeko teilläkin aika ajoin iltavilli, riehupetteri tai levoton känkkäränkkä? Juuri kun piti rauhoittua nukkumaan, alkaakin hillitön hepuli? Sukujuhlissa juostaan rallia rämäpäänä? Vieressäsi konsertissa tai kylässä istuu kihisevä kiemurtelija? 

Lapsen olla vaikea ottaa vastaan aikuisen sanallisia rauhoittumispyyntöjä, varsinkin jos ne tulevat käskymuodossa: Rauhoitu nyt! Aika mennä nukkumaan. Pysy paikallasi. Lopeta juokseminen! 

Kieltäminen ja käskeminen on lapsen tunnetilan kieltämistä. Silloin on luonnollista, että rauhoittumisviesti ei mene perille.

Lapsi ottaa vauhtia vanhemmasta, ja riehuminen tai levoton käytös alkaa, kun vanhempi keskittyy johonkin muuhun, perheellä on kiire tai lapsi ei osaa käsitellä omaa jännittynyttä oloaan. Siksi vanhemman läsnäolo on ensiarvoisen tärkeää.

Yhteistyöllä ja sanoittamalla lapsen oloa voi yllättävästi olla toivottu vaikutus, ja se voi ohjata lapsen pois riehaantumisesta: ”Sinun tekisi nyt mieli vain juosta ja huutaa, eikä mennä ollenkaan nukkumaan”. 

Lapsen rauhoittamisessa tärkeää on rauhoittaa ensin itsensä.

Kosketus on paras ja luontevin tapa rauhoittaa lasta. Selkä, pää, kyljet ja jalkojen ulkosyrjät ovat kehon rauhoittavia paikkoja. Kosketus vapauttaa oksitosiinihormonia, joka lieventää pelkoja ja hermostuneisuuden tunnetta.

Lapset peilaavat aikuisen käytöstä, ja siksi lapsen rauhoittamisessa on tärkeää rauhoittaa ensin itsensä. Muutama syvä uloshengitys ja hengitystahdin hidastaminen rauhoittaa kummasti myös aikuisen mieltä. Samalla rauhallisempi hengitystahti tarttuu myös lapseen.

Kokeile näitä:

  • Arki-illan villiintymistä voi ennalta ehkäistä olemalla lapsen puolisen tuntia heti töiden jälkeen. Silloin laitetaan puhelin pois, siirretään ruuanlaittoa puolella tunnilla, ja ollaan läsnä – jutellaan tai leikitään ja kuunnellaan lasta.
  • Kun hengitys rauhoittuu, koko lapsi rauhoittuu. Hengitysrytmiä voi rauhoittaa mielikuvaharjoitusten avulla; kuvitelkaa uloshengitys pitkänä alamäkenä, jota pitkin voi vapaasti pyöräillä, hiukset kypärän alta hulmuten.
  • Syli on itsestään selvin, mutta varsinkin isommilla lapsilla helposti unohtuva rauhoittumiskeino. Jos pelkkä sylittäminen ei riitä, voi lasta hieroa, rutistaa, painella ja silitellä kevyesti. Varioimalla kosketuksen tapaa, saa lapsen keskittymään kosketukseen pidempään. Ja hei, myös isompaa lasta voi heijata sylissä!
  • Silittäminen tehoaa lähes aina. Anna lapsen maata kyljellään ja silitä rauhallisesti lasta päälaelta alas selkärankaa pitkin kohti häntäluuta, hiero ja painele kevyesti jalkateriä tai sivele lapsen kulmakarvoja rauhallisesti peukaloilla tai etusormilla.
  • Jos lapsi osaa kertoa, mistä kohtaa vartalossa tuntuu kireältä tai levottomalta, voi vanhempi asettaa kätensä sinne ja pyytää lasta hengittämään oman riehumisentunteensa tai kireytensä vanhemman muodostamaan käsikuppiin.
  • Satuhieronta on lapsen ja vanhemman yhteinen hetki. Satu kerrotaan lapsen selkää koskemalla: Piirretään selkärankaa myötäilevä joki, painellaan mörön askeleet lapaluihin tai silitetään ohi lentävän linnun siipi kylkiin. Satuhieronta ei ole kutittamista, vaan turvallisen vankkaa ja rauhallista koskettamista.
  • Lapselle voi valmistaa hemmottelevan ja rauhoittavan jalkakylvyn. Varsinkin erityisherkät lapset rahoittuvat jalkakylvyn avulla: Tietoisuus laskeutuu alas lapsen päästä jalkoihin, ja sähköinen ja levoton olo vaihtuu veden miellyttävän painottomaan tunteeseen.

Vinkit lapsen rauhoittamiseen antoivat kehotunneterapeutti ja diplomivyöhyketerapeutti Tiina Rytkönen, tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja ja kirjailija Elina Kauppila sekä psykofyysinen hengitysterapiaohjaaja ja tunnekehoterapeutti Sari Saario.