Neljän vuoden iässä lapsen unentarve vähenee, ja moni viisivuotias selviää hyvin ilman päiväunia. Pitääkö kaikkien lasten kuitenkin nukkua päiväkodissa päiväunet?

Useimmissa päiväkodeissa myös isommat lapset viettävät lepohetkeä lounaan jälkeen. Tällöin saattavat nukahtaa myös ne lapset, jotka eivät välttämättä enää kaipaa päiväunia.

Tämä voi aiheuttaa pulmia päiväkotilasten perheissä. Päiväunet nukkunutta lasta ei väsytä illalla ja hän valvoo myöhään. Koko perheen iltarutiinit kärsivät.

Joissain tapauksissa päiväunien nukkumisesta syntyy valtataistelu päiväkodin ja kodin välillä, lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sanoo. Tällöin tarvitaan aikuisten välistä vuoropuhelua ja ratkaisuesityksiä.

– Voisiko pirteä nelivuotias esimerkiksi katsella lepohetkellä kirjaa, jolloin hän ei häiritse muita?

Sinkkonen ei ole niinkään huolissaan lasten päiväunista vaan siitä, että kaikilla lapsilla pienistä teineihin on liikaa ärsykkeitä ja liian vähän paussin paikkoja.

– Lapsen psyykkisen kehityksen kannalta on hyvin merkityksellistä, että hänellä saa levätä hetken ilman, että se johtaisi välttämättä nukkumiseen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Pieni lapsi ei vielä ymmärrä kuoleman lopullisuutta. Vastaa lapsen kysymyksiin rehellisesti ja salailematta.

Jos ei hengitä, niin ihmisestä menee virrat pois, nelivuotias pohdiskelee juuri ennen nukkumaanmenoa. Päivän aikana on juteltu vanhempien kanssa siitä, miten vanha isomummo jo on. Joskus isomummo sanoo itsekin, ettei taida olla täällä enää kauaa. Lasta se askarruttaa: mihin mummo on menossa?

Vastausten muotoilu ei aina tunnu aikuisista helpolta. Kuinka tarkkaan pienelle lapselle pitäisi selittää, mistä kuolemassa on kysymys? Mitä hän siitä ymmärtää?

– Lapselle kerrotaan asioista palapelin pala kerrallaan hänen kehitystasonsa mukaan, neuvoo Susanna Uittomäki, lapsen suru -kouluttaja ja KÄPY – Lapsikuolemaperheet -yhdistyksen toiminnanjohtaja.

Uittomäen mukaan lapset monesti esittävät kysymyksiä sen mukaan, millä tasolla asian ymmärtävät. Lapsen kysymyksiin on hyvä suhtautua myönteisesti ja vastata aina siihen, mitä hän kulloinkin haluaa tietää.

On ihan ok vastata myös ”en tiedä”.

– Lapselle voi vastata myös ”en tiedä”, Uittomäki huomauttaa.

Joskus on parasta vastata kysymykseen kysymyksellä: Mitä sinä siitä ajattelet?

Kerro rehellisesti

Jos läheinen on hyvin vanha tai parantumattomasti sairas, lapselle voi ja kannattaakin kertoa lähestyvästä kuolemasta.

– Lapset kuulevat ja ymmärtävät paljon enemmän kuin me aikuiset haluamme uskoa. Jos lapsi kuulee vain osan keskusteluista, hän täyttää mielikuvituksellaan puuttuvat aukot. Hän saattaa myös menettää luottamuksen vanhempiinsa, jos hänelle ei kerrota rehellisesti, mitä tapahtuu, Uittomäki toteaa.

Lapsellekin on tärkeää saada olla mukana ja ehtiä vielä sanomaan tai tekemään tärkeitä asioita läheiselleen. Lapsi voi vaikka peitellä läheisen, antaa juotavaa tai viedä piirustuksia. Muistot voivat olla myöhemmin tärkeitä ja auttaa surussa.

Lapsi ei aina osaa ilmaista suruaan sanoin, mutta saattaa käsitellä kuoleman herättämiä ajatuksia leikeissään. Tunteita voi käsitellä myös piirtämällä, musiikkia kuuntelemalla tai valokuvia katselemalla.

Päälle päin voi näyttää, että lapsi suree vain ajoittain. Suru ja ilo vaihtelevat usein nopeasti.

Vaikka lapsi palaisi pian tuttuihin leikkeihinsä, se ei tarkoita, että hän olisi unohtanut menetyksen. Hän voi palata siihen pitkänkin ajan päästä. Lapsi saattaa piilottaa tunteitaan myös suojellakseen vanhempiaan lisämurheelta.

Myös maaginen ajattelu on lapsille tyypillistä. Lapsi voi ajatella, että aiheutti kuoleman sanoillaan tai teoillaan.

– On tärkeää varmistaa, että lapsi ymmärtää, ettei kuolema ollut hänen syynsä.

Jos läheisen kuolema tulee yllättäen, järkytys saattaa vaikuttaa aikuisten kykyyn olla lapsen tukena. Silloin lapsen tunteille ei välttämättä jää tilaa. Perheen ulkopuolisen aikuisen tuki tai ammattiapu voi olla tarpeen, jos vanhempien voimat eivät kriisin keskellä riitä.

Tieto helpottaa huolia

Milloin mummo tulee takaisin? Kuka antaa hänelle ruokaa? Tuleeko haudassa kylmä?

Pieni lapsi ei vielä ymmärrä kuoleman lopullisuutta, joten hän saattaa kysellä kuolleen läheisen perään yhä uudelleen ja olla huolissaan tämän voinnista.

Uittomäen mukaan lapselle on tärkeää selittää, että kuollut ei enää tunne nälkää, kylmää eikä kipua. Lapselle voi myös selittää, että kuollut ei enää hengitä.

Kielikuvaa ”nukkui pois” ei kannata käyttää.

Sellaisia kielikuvia kuin ”nukkui pois” ei kannata käyttää, jotta lapsi ei esimerkiksi ala pelätä nukkumaanmenoa.

Joskus kysymykset kuolemasta tulevat ensi kertaa vastaan lemmikkieläimen kautta. Pienikin lapsi alkaa lemmikin kuoleman kautta ymmärtää kuolemaan liittyviä asioita, kuten sitä, ettei kuollut enää tule takaisin.

Lemmikki on usein tärkeä perheenjäsen, ja lyhytikäisen hamsterinkin kuolema voi olla lapselle suuri suru. Lapsen tunteet pitää aina ottaa tosissaan.

– Aikuinen ei saa vähätellä lapsen surua riippumatta siitä, millaisen menetyksen lapsi on kokenut, Uittomäki muistuttaa.

Yleensä kymmenenteen ikävuoteen mennessä lapsi ymmärtää kuoleman lopullisuuden, ruumiin toimimattomuuden sekä sen, että kuolemaan on yleensä jokin syy ja että se koskee kaikkea elollista.

Aikuisen on hyvä näyttää, että surun ilmaiseminen on normaalia ja sallittua.

Lapsi katsoo suremiseen mallia aikuisilta. Aikuisen kannattaa näyttää, että surun ilmaisu on normaalia ja sallittua. Lapselle voi esimerkiksi kertoa, että ”nyt äiti on surullinen, mutta ajan myötä suru helpottaa eikä äiti sitten enää itke yhtä paljon”. Yhdessä voi myös miettiä, mikä auttaa, kun on surullinen olo.

Syli ja rutiinit auttavat

Miten minun sitten käy, jos sinä ja isi kuolette? Jäänkö minä ihan yksin?

Lapsella voi olla kausia, jolloin elämän isot kysymykset pyörivät mielessä paljonkin. Hän voi pelätä omaa kuolemaa tai perheenjäsentensä menettämistä.

Uittomäen mukaan on tärkeää, ettei pelkoja ainakaan kuitata sanomalla: Hyi, älä puhu tuollaisia! Päinvastoin lasta kannattaa kiittää siitä, että hän uskaltaa kertoa ajatuksensa. Kaikista huolista saa puhua.

On tavallista, että lähipiirissä kohdattu kuolema vie lapsen turvallisuudentunteen joksikin aikaa. Lapsi saattaa taantua eikä halua esimerkiksi nukkua enää yksin. Silloin turvallisuudentunne on tärkeää palauttaa. Syli, läheisyys ja tutut rutiinit auttavat.

Uittomäen mukaan lapsen kanssa voi sopia, kuka hänestä huolehtisi, jos muille perheenjäsenille sattuisi jotain. Samalla pitää kuitenkin korostaa sitä, että sellainen olisi erittäin epätodennäköistä. Lapsen kanssa voi vaikkapa piirtää omaan kirjaan kaikki tärkeät ihmiset, jotka hänestä huolehtivat.

Jos tilanne jatkuu ja lapsen hyvinvointi huolettaa, asiasta kannattaa puhua esimerkiksi perheneuvolassa tai kouluterveydenhoitajan kanssa.

– Pääasia on, ettei lasta jätetä yksin ja että surusta ja tunteista uskalletaan puhua.

Läheisen menettäneelle lapselle voi olla helpottavaa tavata muita lapsia vertaistukiryhmissä. KÄPY – Lapsikuolemaperheet ry järjestää sisaruksen menettäneille lapsille ryhmiä, joissa tunteita käsitellään esimerkiksi satujen, leikin, kuvataiteen ja musiikin avulla.

Peloista saa puhua

1. Kuuntele, mitä lapsi kysyy

Kuolemasta kannattaa puhua lapsen tasoisesti sitä mukaa, kun lapsi itse siitä kyselee. Käsitys kuolemasta ja sen lopullisuudesta kehittyy ja tarkentuu iän myötä.

2. Älä salaile

Läheisen kuolemasta kannattaa kertoa lapselle rehellisesti. Jos mahdollista, lapsenkin pitäisi saada hyvästellä kuoleva läheinen. Muistot voivat auttaa käsittelemään surua.

3. Luo turvaa

Kerro lapselle, että kaikista murheista ja huolista saa puhua. Syli, läheisyys ja rutiinit tuovat turvaa, kun lasta surettaa tai pelottaa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Huonosti käyttäytyvä lapsi ei välttämättä ole huonosti kasvatettu, sanoo Minna Vanhasalo.

Jokin aika sitten jonotin 12-vuotiaan poikani kanssa museoon. Jono oli pitkä, poikaa hermostutti, ja se purkautui tahattomina kiljahduksina. Edellämme seisova nainen kääntyi jokaisen äänen jälkeen katsomaan lastani tiukasti.

Monesti olen miettinyt, miten minun pitäisi noissa tilanteissa toimia. Pitäisikö kysyä: Huomaan, että katsot meitä. Onko jotain, mitä haluaisit kysyä? Vai sanoisinko: Ei, lapseni ei ole huonosti kasvatettu. Hänellä on neurologisia erityispiirteitä, joiden takia hänen on vaikea käyttäytyä kuten muut. Tiedän, että hän voi olla ympäristölleen välillä rasittava. Silti hänelläkin on oikeus liikkua kodin ulkopuolella, osallistua maailmaan.

Eniten haluaisin sanoa: Älä tuomitse, kannusta mieluummin. Jos joku käyttäytyy kummallisesti, siihen luultavasti on syy. Et vain tiedä, mikä.

Huono käytös ei ole sama asia kuin huono kasvatus. Minulla on kaksi lasta. Toinen heistä omaksuu tilannetajun rivien välistä, tavallisen arjen osana. Toiselle minun pitää selittää juurta jaksaen, millaista käytöstä häneltä milloinkin odotetaan. Silti se ei välttämättä onnistu.

Pojallani on diagnosoitu ADHD ja Aspergerin oireyhtymä. Lisäksi hänellä on Touretten oireyhtymään liittyviä pakkoliikkeitä.

Koska hänen erilaisuutensa ei näy ulkonäössä, hänen käytöksensä tulkitaan usein huonon kotikasvatuksen tulokseksi. Äitinä huomaan katseet kyllä, sekä tuomitsevat että kannustavat. Kun joku hymyilee tai jopa sanoo jonkin ystävällisen sanan, alkaa melkein itkettää.

Jos haluat auttaa erityislasta ja hänen vanhempiaan, joskus parasta on vain olla kiinnittämättä huomiota yllättävään käytöksen. Sitä poikani eniten toivoo. Tuijotus hermostuttaa häntä ja saa oireet yltymään.

Muita lapsia erilaisuus saattaa pelottaa. Silloin paras lääke on avoimuus. Diagnooseista puhumista joskus pelätään, koska ajatellaan, että se leimaa lasta. Minun kokemukseni on, että vielä pahempi on, jos kaikki ihmettelevät, mutta kukaan ei selitä.

Poikani koulukaverit olivat hämillään siitä, että hän nytkähteli ja äännähteli tunnilla. Opettaja selitti luokalle, että pakkoliikkeet ovat kuin aivojen hikka, niille ei voi mitään. Niihin voi myös suhtautua kuin hikkaan, antaa vain olla. Lapset olivat helpottuneita saatuaan selityksen. Tuijottelu ja muu ikävä huomio loppui siihen.

Hyvä yleisselitys on, että hän käyttäytyy eri tavalla, koska hänellä on erilaiset aivot. Sen lapsetkin ymmärtävät.

Autisti ei ole haukkumasana. Kunpa kaikki aikuisetkin tajuaisivat tämän.

Neurologisten diagnoosien, kuten ADHD ja autisti, käyttäminen yleisinä haukkumasanoina on yhtä ikävää kuin homottelu heille, joita asia oikeasti koskettaa.

Meidän Perhe 4/2017

Minna Vanhasalo on 42-vuotias kahden lapsen äiti, joka hyödyntää tietoa neurologisista eroista myös työssään opettajana.

Moni hiljentää kitisevän lapsen ruokakaupassa antamalla hyllystä välipalaa ja maksaa kääreet kassalla.

Onko maksamattomien ostosten syömisessä kyse taaperon tarpeiden tyydyttämisestä vai tapakasvatuksesta? Aihe käy tunteisiin Vauvan AV-palstalla.

Keskustelun perusteella molemmista. Moni palstalainen on vahvasti sitä mieltä, että hyllystä syöminen ja jonossa korkkaaminen johtavat siihen, lapsesta tulee kärsimätön ”kaikki mulle ja heti” -tyyppi. Kiukuttelua sietämättömien vanhempien käytöksen arvellaan olevan myös osa isompaa ongelmavyyhtiä: lapset totutetaan siihen, että joka ikinen hetki saa joko mussuttaa herkkuja tai räplätä jotain laitetta.

Toiset taas puolustelivat kantaansa sillä, että lapsi ei ole kone, eikä käytäntö aiheuta lisävaivaa myyjälle. Mitä sanovat kauppias ja muut myymälöiden edustajat?

– Perustapa toimia on toki se, että maksetaan ensin ja syödään vasta sen jälkeen. Vanhempi voi myös varata mukaansa jotain pientä välipalaa, Kimmo Nikula, Alepa- ja S-marketien ketjujohtaja HOK-Elannosta sanoo. Samaa mieltä ovat myös Lidlin viestintäassistentti Katja Kuikka ja Koivuhaan K-supermarketin kauppias Kari Auramo.

– Myymälän näkökulmasta se ei ole toivottavaa, että tuotteita syödään ennen maksamista. Meillä esimerkiksi hedelmät ja kappalehinnalla myytävät paistopistetuotteet punnitaan vasta kassalla, joten näitä ei tietenkään voi syödä ennen maksamista, Kuikka toteaa.

Kaikilta kolmelta riittää kuitenkin ymmärrystä hätätilanteissa, esimerkiksi jos lapsi on kipeä.

– Jos hätä on suuri, niin toki lapselle voi vaikka banaanin antaa. Mutta mieluiten niin, että ensin kysytään myyjältä, onko se ok, Nikula pohtii. Myös Kuikka toivoo, että tällaisista poikkeustilanteista ilmoitetaan myyjälle.

– Kun näen, että on niin sanotusti tilanne päällä, niin voin itsekin kuoria mandariinin ja tarjota sitä lapselle. Toisinaan myös ystävällisesti opastan villimpiä viikareita, miten kaupassa käyttäydytään, esimerkiksi irtokarkkeja ei voi noin vain napsia. Moni vanhempi onkin kiitellyt jälkikäteen ja nyt nämä samat lapset aina moikkaavat iloisesti, Auramo sanoo.

Hän lisää, että kokenut myyjä havaitsee helposti jos jo syöty tai juotu tuote on tarkoitus maksaa kassalla.

– Tällöin asiakas yleensä toimii avoimesti. Myymälävarkaat sen sijaan herkuttelevat nopeasti ja heittävät tyhjät pakkaukset kiireesti hyllyjen väliin.

Vierailija

Saako lapsi syödä ostosta ennen maksamista? Ruokakauppiaat kertovat

Vierailija kirjoitti: Yhdysvalloissa saa shopping cookiesin tms lapselle. Kun lapsi istuu hiljaa, äitikin ostaa enemmän. Suomi on niin sääntö-Suomi ja Junttilan perähikiä. Miksei äiti voi itse ottaa mukaan sitä shopping cookieta? Suomessa ihmiset on tottunut siihen ettei mitää tarvitse tehdä itse ja aina kaikki pitää saada ilmaiseksi. Vanhempien tehtävä varata lapselle eväät mukaan jos ei lapsi pysty yhtä kauppareissua olemaan kiltisti.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tietyt ominaisuudet ennustavat sitä, miten hyvin ihminen menestyy elämässä. Miten näitä piirteitä voi lapsessa tukea?

Elämäntaidoilla ja asenteilla voi olla ratkaiseva merkitys siinä, miten hyvin pärjää elämässä. Brittitutkijoiden mukaan tietyt ominaisuudet aikuisilla ennustavat terveyttä, hyvinvointia ja taloudellista menestystä riippumatta siitä, millaiset lähtökohdat elämässä on muuten.

Yhdysvaltalaisessa Pnas-tiedejulkaisussa julkaistusta tutkimuksesta kertoi Helsingin Sanomat.

Tutkimuksessa eritellyt viisi elämäntaitoa ovat tunnollisuus, sinnikkyys, hallinnan tunne, optimismi ja tunne-elämän tasapainoisuus. Tutkijoiden mukaan kyse on enemmän opittavissa olevista elämäntaidoista kuin pysyvistä luonteenpiirteistä.

Miten näitä taitoja voi kasvatuksessa tukea?

1. Tunnollisuus

Tunnollinen ihminen ottaa vastuuta ja hoitaa nekin tehtävät, jotka eivät juuri sillä hetkellä tunnu mielekkäimmiltä. Lasten arjessa tunnollisuutta vaativat esimerkiksi koulutehtävät, pitkäjänteinen harrastaminen, kotityöt tai lemmikin hoitaminen.

Koululaisen itsekuria ja opiskelutaitoja voi vahvistaa vaikkapa sopimalla läksyjenluvulle periaatteet, joista pidetään kiinni.

2. Sinnikkyys

Vanhempi ei voi suojata lasta kaikilta vastoinkäymisiltä, eikä se ole onneksi tarpeenkaan. Kolhut ja pettymykset kuuluvat elämään.

Sinnikäs lapsi ei lannistu vastoinkäymisistä. Sitkeys on osin synnynnäinen piirre, mutta sitä voi myös tukea kehumalla lasta yrittämisestä, ei vain onnistumisista. Pienten pettymysten kokeminen turvallisesti yhdessä opettaa lapselle, että ikävistä tunteista pääsee yli.

Psykologit käyttävät termiä resilienssi, jolla kuvataan ihmisen kykyä selviytyä vaikeuksista. Se on prosessi, joka käynnistyy vasta vastoinkäymisten myötä, sanoo ranskalainen psykiatri ja neurologi Boris Cyrulnik.

3. Hallinnan tunne

Menestymiseen liitettiin tutkimuksessa tunne siitä, että kykenee hallitsemaan elämänsä eri osa-alueita ja tilanteita. Lapsilla hallinnan tunnetta luovat turvalliset, toistuvat rutiinit sekä sopiva määrä vastuuta ja vapauksia.

Pienet lapset voivat tavoitella hallinnan tunnetta myös kehittämällä erilaisia rituaaleja ja päähänpinttymiä. Sellainen voi olla vaikkapa tapa pukea sukat ennen housuja tai juoda maito aina sinisestä mukista, kertoo psykoterapeutti Raul Soisalo. Hassut tavat kuuluvat normaaliin kehitykseen ja jäävät yleensä itsekseen pois. Niistä ei tarvitse erikseen opetella eroon, elleivät ne haittaa arkea.

4. Optimismi

Onnellisuus ja positiivinen elämänasenne ovat taitoja, joita voi harjoitella. Esimerkillä on paljon väliä: Miten itse suhtaudut maailmaan? Onko kuppisi puolityhjä vai puolitäysi? Ovatko mahdollisuudet haasteita vai esteitä?

Onnentunteita voi tietoisesti lisätä huomaamalla hyvät hetket ja juttemalla niistä ääneen.

5. Tunne-elämän tasapainoisuus

Brittitutkijoiden aineistossa tasapainoisuudella tarkoitetaan neuroottisten piirteiden vähäisyyttä. Neuroottisuus voi olla esimerkiksi liiallista huolestumista, varautumista pahimpaan tai varuillaoloa, Hyvä Terveys -lehden jutussa sanotaan.

Varautunut ja arka lapsi hyötyy kasvatuksessa erityisen paljon vanhemman tuesta ja rohkaisusta, selvisi psykologi Maryam Zarra-Nezhadin väitöstutkimuksesta. Vähättelevä kasvatustyyli voi sen sijaan lisätä taipumusta ahdistuneisuuteen.

Helposti hiiltyvä kuumakalle puolestaan tarvitsee aikuisen esimerkkiä ja apua oppiakseen hillitsemään itseään, tässä jutussa kerrotaan.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.