Kun vanhemmat ovat eri mieltä kasvatuksesta, mikä on lasten kannalta olennaisinta? Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kertoo.

Vanhemmat eivät aina ole samaa mieltä kasvatuksesta, eikä heidän pidäkään olla, Jari Sinkkonen sanoo.

Lapsen kannalta on keskeistä nähdä, että vanhemmat saavat erimielisyytensä ratkaistua. 

– Tämä on lapselle hyvää koulutusta konfliktien ratkaisemiseen.

Jos vanhemmat ovat  hyvin eri linjoilla kasvatuksesta, lapset käyttävät tätä Sinkkosen mukaan aikailematta hyväkseen.

– Lapset pyrkivät liittoutumaan. He hakevat tukea siltä vanhemmalta, joka on heitä kohtaan suosiollisempi ja liittoutuvat toista vanhempaa vastaan.

– Tämä on poikkeuksetta hyvin vahingollista. Erityisen haitallista se on, jos liittoutuminen tapahtuu toisen vanhemman tietämättä hänen selkänsä takana.

Miten lapsi kannattaa ottaa mukaan ristiriitatilanteen ratkaisuun? Jari Sinkkonen kertoo videolla.

Koko nettisarja Sinkkosen sohvalla Vauva.fissä.

Olen vuoden ja kahden kuukauden ikäisen lapsen äiti ja odotan toista lastamme. Raskaus on ollut hankala: voin huonosti, joudun lepäämään paljon ja saan helposti supisteluja esimerkiksi kantamisesta. Esikoiseni haluaa minulta paljon huomiota, ja se on välillä vaikeaa. Miten selitän näin pienelle, ettei äiti voi nyt ottaa syliin? Miten sanoitan hänelle, että äiti kyllä rakastaa, mutta ei pysty kantamaan tai että vatsaa täytyy nyt varoa? Samoin mietin tulevaa vauva-aikaa: voiko näin pienen isosisaruksen saada ymmärtämään, että hän on edelleen yhtä tärkeä, vaikkei pääsekään syliin aina tahtoessaan?

Huoli pienestä

Lapsi- ja perhepsykologi Leea Mattila:

Teet tärkeitä huomioita esikoisesi kannalta. Odotusajan väsymys ja pahoinvointi saattavat kyllä vaikuttaa sillä hetkellä myös vanhemmuuteen. Nämä ovat kurjia mutta onneksi ohimeneviä haasteita!

Yksivuotias ei vielä ymmärrä asian taustaa. Hän huomaa vain, että jokin on muuttunut ja reagoi siihen. Äidin sylistä torjutuksi tuleminen saattaa saada hänet takertumaan tai kiukuttelemaan, sillä hänelle se merkitsee epäjohdonmukaista vastaamista kiintymystarpeisiin.

Pysyttele kiukun tullen rauhallisena ja lempeänä ja suhtaudu harmiin ymmärtäväisesti.

Pysyttele kiukun tullen rauhallisena ja lempeänä ja suhtaudu harmiin ymmärtäväisesti. Ota lapsen tunne vastaan, reagoi, lohduta ja sanoita tilannetta. Hän ei koe niin suurta hylätyksi tulemisen tunnetta, kun pidät yhteyttä yllä, vaikka et voisikaan juuri silloin nostaa häntä syliin.

Pysyvyys on nyt korostuneen tärkeää. Pyri pitämään arkenne rutiinit kohdillaan. Huolehdi, että yhteistä leikkiä, syliä ja hellyyttä on tarjolla vointisi mukaan.

Ennakoi hankalat tilanteet niin pitkälle kuin mahdollista. Saatko isää enemmän avuksi? Entä kodinhoitajaa, perhetyöntekijää, sukulaista, ystävää?

On tärkeää, että pysyt edelleen saatavilla tunnetasolla. Viestität lapselle rakkauttasi vuorovaikutuksessanne: katseissa, eleissä, sanoissa, äänensävyssäsi, iloitessasi hänestä ja yhdessäolostanne. Ikävien tilanteiden sattuessa on tärkeää, että korjaat jälkikäteen yhteyden häneen ja näytät, että äiti on tässä.

Jo nyt voit miettiä, miten saat molemmat kainaloosi, kun sitten vauvan synnyttyä olet kiinni hänen syöttämisessään. Esikoisen voit ottaa silloin viereesi lukemaan kirjaa tai antaa hänelle puuhalaatikon, jota hän voi tutkia äidin lähellä.

Lapsi- ja perhepsykologi Leea Mattila vuorottelee tällä palstalla lastenlääkäri Jarmo Salon kanssa. Lähetä kysymyksesi lomakkeella tai vauva@sanoma.com otsikolla ”Leea vastaa”.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ihan kuten ketään ei saa lyödä tai töniä, ei ketään saa myöskään halata väkisin, Eija Sinervä sanoo.

Lasta ei saa pakottaa kosketukseen, ei edes halaukseen tai hellään kutitukseen. Oman ja toisen kehon ja rajojen kunnioitus alkaa siitä, että saa sanoa ei epämieluisalle kosketukselle. On tärkeää, että lapsi kokee voivansa pitää puolensa ja määrätä siitä, kuka hänen kehoonsa koskee.

Kosketus on vauvan ensimmäinen ja tärkein tapa tutustua maailmaan. Siitä alkaa vanhemman ja vauvan suhde. Lapsi hakeutuu rakkaan ihmisen syliin, kun häntä pelottaa, jännittää, väsyttää tai surettaa. Vanhempien ja muiden läheisten aikuisten tehtävä on vastata lapsen aloitteisiin päästä syliin.

On kuitenkin yksilöllistä, miten koemme kosketuksen. Ujosta tai pidättyväisestä voi tuntua epämiellyttävältä mennä sellaisen ihmisen lähelle, joka ei ole kovin tuttu. Siksi ketään ei pidä patistaa joulupukin, mummin tai naapurin syliin väkisin.

Aikuiset herkästi ajattelevat, että läheisen lapsi on läheinen jo syntymästä. Mutta lapselle kyseessä on uusi ihminen, johon pitää luoda uusi suhde.

Jos isovanhempi tahtoo läheisen suhteen lapsenlapseensa, on edettävä lapsen tahtiin. Lapselle on ristiriitaista, jos mummi tai kummi tuputtaa halausta, joka ei tunnu sillä hetkellä hyvältä.

Lasta ei pidä patistaa mummin syliin väkisin.

Toisten reviirien kunnioittamista pitää opettaa myös lapsille. Ihan kuten ketään ei saa lyödä tai töniä, ei ketään saa myöskään halata tai suukottaa väkisin.

Ulospäinsuuntautunutta ja helposti halailevaa lasta pitää opastaa pyytämään lupa toiselta. Aina voi kysyä, saako halata. Aremmallekin lapselle toisen lapsen hali voi olla ihana kosketus, kunhan reviirille ei tunkeilla ilman lupaa.

Toisinaan aikuiset pyytävät kinastelevia lapsia halaamaan sovinnoksi. Kannattaa muistaa, että aikuisen vaatimuksesta halaaminen tai vastentahtoisesti halatuksi tuleminen voi tuntua lapsesta kurjalta.

Muodollista anteeksipyyntöä tärkeämpää on, että aikuinen sanoittaa pienten lasten riitojen syitä ja auttaa pääsemään sovintoon.

Jos haluat lapsen oppivan luontevaa läheisyyttä, näytä esimerkkiä. Joskus törmää tilanteisiin, joissa vanhemmilla ei ole tapana halata sukulaisiaan, mutta he pyytävät lasta halaamaan – lapsi päätyy ikään kuin välikappaleeksi. Jos toivoo, että lapsi halaa isovanhempiaan, kannattaa halata myös itse.

Eskari- ja kouluikäistä voi lisäksi kannustaa vaikkapa sanomalla, että mummi on lähdössä ja tahtoisi suukon, menetkö antamaan? Kouluiässä empatiakyky on jo yleensä sen verran kehittynyt, että lapsi voi arvioida, tahtooko tehdä jotain toista ilahduttaakseen, vaikka se ei ihan oma juttu olisikaan.

Jos lapsi ei halua, asiasta ei kannata tehdä numeroa. Voi vaikka vain vilkuttaa hyvästit yhdessä lapsen kanssa.

Jos kosketukseen liittyy paljon ikäviä tai ristiriitaisia muistoja ja tunteita, sillä on vaikutus myös aikuisuuden ihmissuhteisiin. On iso asia, jos fyysinen läheisyys tuntuu kurjalta.

Meidän Perhe 3/17

Lasten- ja nuorisopsykoterapeutti Eija Sinervä tekee parhaillaan väitöskirjaa äidin ja vauvan vuorovaikutuksesta.

Vierailija

Psykoterapeutti Eija Sinervä: ”Älä pakota lasta halaamaan”

Tämä pitäisi varmaan printata ja ojentaa aina kaikille niille vauvojen ja taaperoiden vanhemmille, joiden mielestä heidän lapsillaan pitää olla oikeus tulla halailemaan kaikkia muita lapsia ja jos joku lapsi ei halailusta pidä, heidän mielessään siinä lapsessa ja tämän vanhemmissa on vikaa, kun lapsi on niin epäsosiaalinen...
Lue kommentti
Vierailija

Psykoterapeutti Eija Sinervä: ”Älä pakota lasta halaamaan”

Hyvä kirjoitus. Juuri vän aikaa sitten kirjoitin palstalla, miten toinen lapsistani ei ole kovin halukas olemaan halattavana edes minulta tai mieheltä ja sain kasan alapeukkuja. En muista itsekään koskaan kaivanneeni lapsena halailuja sen ihmeemmin, eikä meillä niitä pahemmin harrastettukaan. Sen sijaan kuopukseni käy joka päivä useamman kerran sylissäni ja halaamassa ja haluaa aina iltahalin ja -pusit sängyssä. Halaan tasapuolisuuden nimessä tätä toistakin lasta, mutta hän ei vaikuta...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uhmaikäisen itkupotkuraivarit saavat joskus aikuisenkin kyyneliin.

1. Se kuuluu kehitykseen

Aamukiireessä vanhempi haluaa nopeuttaa kaksivuotiaan pukeutumista ja auttaa napin kiinni.

Virhe! Lapsi riisuu ja aloittaa kaiken alusta, eikä aikuinen saa puuttua operaatioon.

Pari–kolmevuotiaana lapsen oma tahto kehittyy voimakkaasti. Uhmaiän sijaan voisikin puhua kauniimmin tahtoiästä. Se kuuluu lapsen kehitykseen.

Tässä iässä lapsi oppii nopeasti uusia asioita. Se merkitsee myös uudenlaista itsenäistymisvaihetta, jossa on mahdollisuus irtautua vanhemmasta ja testata rajoja. Lapsi muodostaa käsitystä itsestään, taidoistaan ja siitä, mitä voi tehdä ja mitä ei. Kiukku syntyy usein siitä, kun lapsi ei osaakaan vielä haluamaansa tai ei saa tahtoaan läpi.

2. Raivopäitä ja viilipyttyjä

Yksi parivuotias heittäytyy lähtötilanteissa aina lattialle karjumaan, jos vaatteet eivät mene sovinnolla päälle. Toinen samanikäinen ei ole moksiskaan vaan antaa äidin auttaa, vaikka vähän harmittaakin. Kaikilla uhma ei ilmene yhtä voimakkaana.

Vanhemman temperamentti vaikuttaa siihen, millaisia arjen tilanteista tulee.

Synnynnäinen temperamentti vaikuttaa siihen, miten herkästi lapsi kiivastuu. Toiset lapset ovat helpommin ärtyviä ja tulistuvia, toiset taas vauvasta asti viilipyttyjä.

Myös vanhemman temperamentti vaikuttaa siihen, millaisia arjen tilanteista tulee. Toisten aikuisten on helppo pysyä rauhallisina tulistuvankin lapsen kanssa, kun joku taas hiiltyy herkästi itsekin.

Jos sekä lapsi että vanhempi ovat rauhallisia, arjessa voi onnistua luovimaan hyvinkin niin, ettei isoja raivareita tule. Voimakkaan uhman puute ei siis ole syy huoleen.

3. Tunnusta lapsen tahto

Mitä tehdä, kun lapsi taas kerran makaa eteisessä ja karjuu, ettei halua ulos? Lapsen tahdon sanallinen vahvistaminen on usein toimiva tapa. Vanhempi voi todeta neutraalilla äänensävyllä: Niin, et halua lähteä ulos.

Näin vanhempi osoittaa, että kuulee ja ymmärtää lasta. Hän ei lähde haastamaan tai selittämään pois lapsen tunnetta. Usein se riittää laukaisemaan tilanteen, vaikka lapsi ei saisikaan tahtoaan läpi.

Pitkät selittelyt ja perustelut eivät yleensä mene tunnekuohussa perille, mutta joskus yllättävä huumori tai pieni hämäys voi toimia. Kokeile kiinnittää lapsen huomio ihan muuhun: Katsopa, mikäs lintu tuolla onkaan?

4. Älä jätä lasta yksin

Jos raivoava lapsi vahingoittaa itseään tai muita, se pitää jämäkästi mutta lempeästi estää. Tarvittaessa lapsi pitää nostaa syliin pois tilanteesta.

Pieni lapsi ei opi mitään siitä, että hänet laitetaan yksin miettimään.

Rangaistukset kuten jäähy eivät toimi, ellei aikuinen mene lapsen mukaan toiseen huoneeseen ja auta lasta rauhoittumaan. Pieni lapsi ei opi mitään sillä, että hänet laitetaan yksin miettimään. Tunteen vallassa hän on ennen kaikkea keinoton ja tarvitsee aikuisen tukea.

Joitakin lapsia luja syliote voi auttaa rauhoittumaan. Joitakin taas kosketus raivostuttaa entisestään. Kannattaa kuunnella ja kunnioittaa lapsen rajoja. Älä ota väkisin syliin, vaan pysy lähellä.

5. Huomaa hyvä lapsessa

Pieni lapsi kaipaa vanhemman huomiota. Jos hän kokee saavansa sitä parhaiten sillä, että tekee jotakin kiellettyä, voi syntyä ikävä kierre.

Kun lapsi selvästi yrittää vain hakea huomiota uhmaamisella, joskus parhaiten tepsii reagoimatta jättäminen. Se ei tarkoita, että lapsi hylättäisiin, vaan sitä, että sivuuttaa huonon käytöksen ja vahvistaa sen sijaan sitä, mitä lapsi tekee oikein.

Lapsi tarvitsee apua päästäkseen yli raivokohtauksesta. 

Lapsi tarvitsee paljon myönteistä huomiota kokeakseen, että on kiva ja rakastettava ja kelpaa sellaisena kuin on – myös tunnekuohun vallassa. Raivokohtaus on lapsellekin vaikea tilanne. Häntä on harmittanut tosi rankasti ja hän tarvitsee apua päästäkseen siitä yli.

6. Pysy rauhallisena

Huutaminen ja uhkailu eivät auta lasta rauhoittumaan. Ne kertovat vain aikuisen keinottomuudesta. Hengitä syvään, laske vaikka kymmeneen ja pyri säilyttämään maltti. Jos joudut kantamaan lapsen pois kielletystä paikasta tai estämään häntä vaikkapa lyömästä, älä silti kohtele lasta kovakouraisesti.

Kaikilla on hetkiä, jolloin pinna palaa herkemmin. Nälkäisenä, univelkaisena ja stressaantuneena voi tuntua raskaalta ottaa rajua uhmaa vastaan. Yritä huolehtia omasta hyvinvoinnistasi ja jaksamisestasi.

Kun päässä kiehuu, kannattaa pyytää toinen aikuinen hoitamaan tilanne, jos vain mahdollista. Jos perheessä ei ole toista vanhempaa, voisiko naapuria, sukulaista tai omaa vanhempaa pyytää tueksi?

Jokainen on joskus väsynyt ja neuvoton. Kannattaa pyytää ajoissa apua.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Temperamentti voi muuttua, kun lapsi kasvaa. Pieni ottaa enemmän mallia aikuisen teoista kuin siitä, mitä vanhempi yrittää opettaa.

1. Ensin on tunne. Vastasyntynyt ei tiedosta tunteitaan, mutta ne jylläävät jo täydellä voimalla. Esimerkiksi kova ääni tai miellyttävä kosketus tuntuvat vauvasta samalta kuin aikuisestakin. Jokainen suhtautuu aistimuksiin silti omalla tavallaan: näitä taipumuksia kutsutaan temperamentiksi.

2. Se ei ole muuttumaton. Usein luonteen ääripäät miedontuvat iän myötä, mutta eivät aina. Vaikkapa estoton lapsi voi kokemuksien myötä rohkaistua entisestään. Myös muiden esimerkki muokkaa käyttäytymistä. Lapsi ottaa enemmän vaikutteita siitä, miten vanhemmat itse toimivat, kuin siitä, mitä he yrittävät opettaa.

3. Tarjoa keinoja, älä vaatimuksia. Sama tilanne voi tuntua eri ihmisistä merkityksettömältä, kihelmöivän jännittävältä tai sietämättömän stressaavalta. Kasvatuksen pitäisi tarjota keinoja pärjätä omana itsenään, ei vaatimuksia muuttumisesta toisenlaiseksi.

+ Kiinnostuitko? Lue neurobiologi Tiina Hutun ja tiedejournalisti Kirsi Heikkisen blogia vauva.fi/pääedellä. Kirja Pää edellä: näin tulet lapsesi aivojen kehitystä ilmestyy 21.2.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.