iStockphoto

8 vinkkiä, joilla helpotat yksin kouluun lähtevän lapsen aamuja.

Joutuuko pieni koululaisenne lähtemään aamuisin yksin kouluun? Mietittekö, miten aamut kotona sujuvat ja muistaako lapsi tehdä kaiken tarpeellisen ajoissa?

Ottakaa käyttöön yksinkertainen muistilista, johon kirjaatte ylös asiat, jotka lapsen pitää tehdä ennen kouluun lähtöä. Lista kannattaa kiinnittää näkyvälle paikalle, kuten jääkaapin oveen.

Valmiin muistilistapohjan löydätte esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton nettisivulta. Sivuilta voi ladata tyhjän pohjan ja piirtää ja kirjoittaa siihen itse aamutoimet tai valmiin pohjan, johon on jo listattu yleisimmät aamupuuhat.

Merkitkää taulukkoon lisäksi kellonajat, jolloin koululaisen pitää aloittaa kukin aamutoimi. Kun aamutoimi on tehty, koululainen merkitsee listaan lyijykynällä tai vaikkapa magneetilla, että asia on hoidettu.

Lisävinkkejä! Voit helpottaa arkiaamuja myös näin.

  • Laita lapsen vaatteet illalla valmiiksi.
  • Tee aamupala ainakin osittain valmiiksi jääkaappiin.
  • Menkää illalla ajoissa nukkumaan.
  • Laittakaa aamulla valot päälle, musiikki soimaan ja tehkää rauhassa omia aamutoimianne. Tämä voi helpottaa lapsen heräämistä.
  • Anna lapsen valita itse mieluinen ja terveellinen aamupala.
  • Jos pystyt, soita lapselle kotiin, kun hänen pitää lähteä kouluun.
  • Varmista, että lapsi tietää, mistä hän löytää tarpeelliset puhelinnumerot, jos hätä yllättää.

Ennen lapsuus oli paljon vapaampi – ja vaarallisempi.

Ennen nämä olivat lasten arkipäivää, enää onneksi eivät. Tunnistatko muutoksen omasta lapsuudestasi?

1. Ennen pyöräiltiin paljain päin.

Nykyvanhemmat viilettivät lapsina pyörällä pitkin pihateitä tukka tuulessa viuhuen. Päätä suojasi korkeintaan Säästöpankin lippis. Kukaan ei ollut kuullutkaan kypäristä – ne eivät olleet pakollisia edes mopoilijoille ennen 1980-luvun alkua.

Nyt tieliikennelain kirjauksen mukaan pyörällä ajettaessa on yleensä käytettävä kypärää. Ani harva vanhempi päästää lapsensa pyörän selkään ilman kypärää. Kypärä suojaa tehokkaasti pää- ja aivovammoilta.

2. Automatkalla maattiin vaikka takaikkunalla.

Lapsuuden kesälomamatkoilla saatettiin seistä Saab 96:n etupenkkien välissä tai ahtautua takaikkunalle näyttämään kieltä ohiajaville. Ei enää.

Nykyisin lapset matkustavat turvallisemmin. Suositus on, että lapset istuvat selkä menosuuntaan turvakaukalossa tai -istuimessa ainakin kolmivuotiaaksi asti. Korokeistuimen lapsi tarvitsee siihen asti, kun hän on vähintään 135 senttiä pitkä eli noin kymmenenvuotias.

Tämän jälkeen lasta suojaa autossa turvavyö. Turvavöiden käyttöpakko henkilöautojen etuistuimilla matkustaville tuli Suomessa voimaan 1975. Se laajeni koskemaan takapenkkiläisiä eli usein juuri lapsia vasta kaksitoista vuotta myöhemmin.

3. Tupakka paloi kotona ja autossa.

Moni nykylapsi vilkuilee vihaisesti sauhuttelijoita bussipysäkeillä ja ostoskeskusten ovilla. Heidän vanhempansa leikkivät tupakansavussa jopa kotonaan ja matkustivat mummolaan autossa, jonka tuhkakupit piti tyhjentää parikin kertaa päivässä.

Tupakointi kiellettiin Suomessa julkisissa tiloissa ja kulkuneuvoissa 1977 ja tänä vuonna henkilöautoissa, jossa on alle 15-vuotias matkustaja.

4. Vauvalle annettiin mehua ja sokeria.

Nykyisin suositellaan, että vauvaa täysimetetään 6 kuukauden ikään asti. Imetyksen ohella voi aloittaa kiinteiden ruokien antamisen pieninä maisteluannoksina. Äidinmaidon sijaan vauva voi saada juuri vauvoille kehitettyä korvikemaitoa.

Ensimmäisiä vauvalle suositeltavia lisäruokia ovat peruna ja muut kasvikset sekä hedelmät.

1960-luvulla vauvoille annettiin 4–6-viikkoisina tuoremehuja. Jos lapsi ei saanut tarpeeksi rintamaitoa, hänelle annettiin kolmen kuukauden iästä puolimaitoseosta: puolet maitoa, puolet vettä ja mukaan ripaus sokeria seosta makeuttamaan. Mikäli vauvalla oli vatsavaivoja, tavallinen sokeri korvattiin laktoosilla tai mallasuutteella.

5. Aurinko sai polttaa vaan.

Kultaisilla 60- ja 70-luvuilla lapsille järjestettiin kilpailuja, joissa kesällä parhaiten ruskettunut palkittiin.

Nykyään tiedetään, että lapsen ihon suojamekanismit ovat vielä kehittymättömät. Lapsen iho on ohuempi kuin aikuisilla, ja siksi se reagoi haitalliseen UV-säteilyyn erityisen herkästi.

Pienimmät lapset suositellaan pitämään kokonaan pois auringosta, isommat lapset kannattaa suojata vaatteilla ja suojavoiteilla.

6. Auton ovet lukkoon, ja odotapa tässä.

Ei, ei ei ollut tavatonta: Lapsi jätettiin autoon, kun vanhemmat vaikkapa kävivät kaupassa tai pankissa. Isommalle lapselle vain sanottiin, että älä avaa ovea.

Enää sitä ei pidetä sopivana. Autossa voi tulla liian kuuma, lapsi voi hätääntyä ja tuntea tulleensa hylätyksi. Vanhemmalle voi myös itselleen sattua tapaturma, eikä kukaan tiedä missä lapsi on.

Vanhemmat väittelevät tästä usein netin keskustelupalstoilla, mutta harva jättää lasta yksin autoon.

Oletko eri mieltä?

Oliko ennen muka paremmin, ja lapsia paapotaan nyt turhaan? Väitätkö, että nykyvanhemmat ovat ylisuojelevia? Tutustu tähän raporttiin. Se kertoo muun muassa, että lasten tapaturmaiset kuolemat ovat vähentyneet. Vuonna 1969 tapaturmaisesti menehtyi 405 lasta ja nuorta. Vuonna 2011 luku oli 37.

Lähteet: Woman'sDay, Wikipedia, Liikenneturva, THL, Syöpäjärjestöt, Onnettomuustutkintakeskus

Toisenlaiset äidit -ohjelmassa mukana oleva psykologi Leea Mattila tietää, mitkä ovat suomalaiset kasvatuksen sudenkuopat. Äitinä omien oppien noudattaminen on välillä vaikeaa.

"Elämä ei aina suju kuin kasvatus­oppaissa. Vaikka olen psykologina erikoistunut lasten ja vanhempien vuorovaikutukseen, omat lapseni pistävät minut koville.

Kun poikamme Oskari ja Ilmari olivat vilkkaimmassa leikki-iässä, rakensimme perheellemme omakotitaloa. Kerran lähdin lasten kanssa väsyneenä suoraan työmaalta ostamaan ruokaa. Kaupassa pojat juoksentelivat holtittomina pienten ostoskärryjen kanssa, törmäilivät hyllyihin ja kahmivat kärryihin kaiken minkä ehtivät.

Pinnani paloi totaalisesti. Karjuin poikia lopettamaan ja vetäisin turhan kovaa heidän takkiensa hupuista pysäyttääkseni heidät. Onneksi asiakkaani eivät nähneet minua silloin.

Jos lapsen uhkaa jättää yksin, hän hätääntyy.

On ammatistani silti hyötyä omassa vanhemmuudessani. Joitakin asioita osaan varoa – en esimerkiksi tuollakaan surkealla kauppareissulla uhannut jättää poikiani kauppaan ja lähteä.

Työssäni näen, mitkä ovat suomalaisia, kasvatuksellisia kansantauteja, sitkeästi eläviä huonoja tapoja. Yksi niistä on juuri erolla uhkaaminen, ”hei hei, äiti lähtee nyt” -lause, jota kuulee vaikkapa kaupassa tai leikkipuistossa.

Hyvä kiintymyssuhde perustuu siihen, että lapsi voi luottaa vanhempaansa. Jos lapsen uhkaa jättää yksin, hän hätääntyy, ja usein toistuessaan tilanne on lapselle vahingollinen. On ristiriitaista, jos turvan lähde muuttuu välillä uhan lähteeksi.

Haitallisia ja yhä yleisiä kasvatuskeinoja ovat myös esimerkiksi lasten karaiseminen itsenäisiksi, sylin säännöstely sekä kehujen panttaaminen. Kasvatusmallit siirtyvät sukupolvelta toiselle, ja ketjua on vaikea katkaista, kun vanhempana usein toimitaan vaistonvaraisesti. Joskus tilannetta hämmentävät myös isovanhemmat, joiden neuvoja on vaikea vastustaa.

 

Yleinen ajatus on, että vanhempiinsa takertuvaa lasta pitää patistella itsenäistymään. Jo vauvana pitäisi osata olla kokonainen yö erossa vanhemmista. Itse olen katunut sitä, etten antanut esikoisemme nukkua vauvana vieressäni.

Yöt Oskarin vauva-aikana olivat todella repaleisia. Myöhemmin ymmärsin, että unet olisivat voineet pidentyä, jos vauva olisi saanut olla enemmän lähelläni.

Jos taapero haluaa aina kyläillessä istua äidin sylissä, hänen on saatava istua siinä.

Lapset kypsyvät eri tahtiin, ja olennaista on kunnioittaa kunkin lapsen tarpeita. Lapsi ei voi ottaa turvallisesti etäisyyttä vanhempiinsa, jos ei ole ensin saanut rauhassa rakentaa vankkaa kiintymyssuhdetta.

Karaisemisen sijaan takertuvan lapsen kanssa pitää ottaa takapakkia, antaa hänen olla lähellä. Jos taapero haluaa aina kyläillessä istua äidin sylissä, hänen on saatava istua siinä.

Usein törmään työssäni psykologina myös ajatukseen, että liiat kehut ylpistäisivät lasta. Jokainen ihminen kuitenkin tarvitsee hyväksyntää ja kokemuksen siitä, että on tärkeä.

Jos lasta moititaan eikä hänen hyvyyttään nähdä, lapsi alkaa tuntea häpeää. Häpeä taas estää terveen itsetunnon kehittymistä.

 

Itse yritän kehua lapsiani mahdollisimman paljon. Voin esimerkiksi ihastella kuopuksen sinisiä silmiä tai laskea kaikki esikoisen kauniit ripset. On tärkeää, että kehut ovat vilpittömiä.

Poikani protestoivat, jos tulevat ylpeinä kertomaan saavutuksistaan nettipeleissä, mutta minä vain mumisen jotakin kehuvaa poissaolevana, ajatukset muualla.

Kun tunteidensa taustaa ymmärtää, käytöstään on helpompi hallita.

Jokaisen vanhemman kannattaa pohtia kasvatustapojaan ja sitä, mistä omat reaktiot kumpuavat. Jos esimerkiksi menettää malttinsa aina, kun uhmaikäinen saa itkupotkuraivarit, on hyvä pysähtyä. Miten oma äitini ja isäni käyttäytyivät vastaavissa tilanteissa?

Kun tunteidensa taustaa ymmärtää, käytöstään on helpompi hallita. Samalla kykenee miettimään, miksi se kaksivuotias heittäytyy aina kiljumaan, kun pitäisi pukea sukat. Mitä lapsen hermostumisen taustalla on? Huonot mallit voi korvata paremmilla. Sukupolvien ketjun voi saada katkaistua.

Onneni on ollut ihana, lämmin äiti.

Käyn itse psykoterapiassa pohtimassa lapsuudenkokemuksiani. Isäni teki itsemurhan, kun äitini odotti minua. Äiti löysi uuden puolison, mutta minusta tuntui, että isäpuoli ei koskaan täysin hyväksynyt minua. Kokemus vaatii yhä käsittelyä.

Onneni on ollut ihana, lämmin äiti. Hän antoi vahvan tunteen siitä, että olen tärkeä ja rakastettu. Muistan yhteiset hetket ennen nukkumaanmenoa, kun äitini peitteli minut ja luki iltasatuja. Hän piti minua aina paljon sylissä.

Samanlaisia lämpimiä hetkiä olen halunnut antaa omille lapsilleni. Iltaisin rauhoitumme yhdessä, ja usein hieron poikia rentouttavasti. Silloin tuntuu, että kaikki hyvä on tässä ja nyt."

Psykologi Leea Mattila, 40, asuu lastensa Oskarin, 12, ja Ilmarin, 10, kanssa Tuusulassa. Hän työskentelee Psykologipalvelut MindLink-yrityksessään, on asiantuntijana syyskuussa alkavassa Toisenlaiset äidit -sarjassa Livillä ja aloittaa vauva.fi-sivuilla kolumnistina.

Meidän Perhe 9/2016

lasten puolella, ei vanhemman.

hmmm.. täällä peräpohjolassa elää moni ihminen, joka oikeasti luulee isänsä tehneen itsemurhan silloin kun on itse ollut vauva. Vieraannuttamisen uhrina voin kertoa, että tilanne ei aina välttämättä ole se mitä toinen vanhempi kertoo, vaikka sitä luulee ainoaksi totuudeksi eikä sitä osaa edes epäillä. Lisäksi tuo itsemurha silloin kun lapsi on vauva ei oikein mene ymmärrykseen, että miksi ihmeessä ihminen silloin tappaisi itsensä kun on vihdoin elämässään onnellinen ja saanut pienen rakkaan lapsen josta pitää huolta. Olen törmännyt ihmisiin jotka ovat luulleet sen olevan totta, mitä toinen vanhempi on koko elämänsä ajan heille kertonut. Mutta silloin kun totuus on tullut esille aikuisiässä olevalle ihmiselle, että koko ajatus omasta isästään on sairas valhe, on todellakin tarvittu pitkää terapiaa.. En väitä mitään, voihan näin tietenkin olla, mutta painostan että monelle muullekin on tullut yllätyksenä totuus kun siihen on hiukan perehtynyt. Sairain ongelmamme ja suurin ihmiskunnan syöpä on vieraannuttajavanhempi, joka tuhoaa lapsen koko elämän ja ikävä kyllä sairaus on perinnöllinen. Ja täällä pohjoisessa sitä esiintyy aivan liikaa, kun taas joissakin maissa sairautta ei edes voida ymmärtää eikä sitä esiinny lainkaan.

Vierailija

Kiinnitin huomiota tuohon kommenttiin "vihdoin elämässään onnellinen" millä mittapuulla katsotaan ihmisen tulevan vihdoin onnelliseksi kun saa rakkaan lapsen huolehtimisen? Ehkä se isä ei osaa/halua kantaa vastuuta siitä lapsestaan ja näkee asian että elämä on pilalla! Lapseni isä uhkasi tappaa itsensä jos lapsen pitäisin. Lapsi tuli ja uhkaus jäi toteuttamatta,luotin siihen että äänekkäät ei mitään tee. Luottamus mieheen meni isänä kyllä sen mukana. Vahinkolapsia ei ole olemassa,vain varomattomia vanhempia!

Vanhemmat ovat tärkein tuki ja apu, kun lasta kiusataan. Jos lasta kiusataan, toimi heti!

1. Tarkkaile lasta ja huomaa oireet

Kun lapsi aloittaa päivähoidon tai hoitoryhmässä tapahtuu muutoksia, vanhemman on tärkeä kuulostella tarkasti lapsen tunteita ja ajatuksia.

Lapsen käyttäytymisen muutos saattaa viestiä siitä, että häntä kiusataan.

– Lapsi ei halua lähteä hoitoon, valittaa aamuisin vatsakipuja ja on itkuinen. Kotona hän saattaa haluta vetäytyä omiin oloihinsa enemmän kuin yleensä, kouluttaja Tiina Haapsalo Seurakuntien lapsityön keskuksesta sanoo.

2. Ota viestit vakavasti

Jos lapsi oireilee, vanhemman pitää yrittää selvittää sen syyt.

Vanhempi voi kysellä lapselta hoitopäivän tapahtumista esimerkiksi näin: Kenen kanssa leikit? Leikkivätkö kaikki kivasti? Mikä leikkimisessä oli kivaa?

Jos lapsi kertoo kiusaamisesta, siihen on aina suhtauduttava vakavasti.

– Lapsi ei välttämättä ymmärrä itse, mitä on tapahtunut. Hänen on saatava kuulla omalta vanhemmaltaan, että häntä kohtaan on tehty väärin ja asia selvitetään, Haapsalo sanoo.

3. Ole sinnikäs

Pienet lapset kertovat kiusaamisesta useimmiten ensimmäiseksi vanhemmilleen. Joskus asiasta kertominen on lapselle vaikeaa, vaikka vanhempi kannustaisikin siihen.

– Kiusattu lapsi voi miettiä, mikä hänessä on vikana. Hän saattaa myös testata, ottaako vanhempi hänen viestinsä vakavasti ja keskittyykö vanhempi kuuntelemaan ja huolehtimaan.

Vanhemman ei pidä luovuttaa kerrasta, vaan lapselta pitää kysyä sitkeästi mutta lempeästi yhä uudelleen, mikä häntä painaa.

4. Anna turvaa

Vaikka kiusaaminen saattaakin herättää vanhemmassa monenlaisia tunteita, keskusteluhetkeen lapsen kanssa olisi hyvä yrittää luoda mahdollisimman rakastava ja turvallinen ilmapiiri.

– Vanhemman on tärkeää sanoa lapselle selvästi, ettei kiusaaminen ole lapsen vika eikä syy ja että vanhempi on aina täysin lapsen puolella.

Lapsi, jota kiusataan, tarvitsee erityistä vahvistusta itsetunnolleen.

– Vanhemman olisikin hyvä kertoa lapselle selkeästi, mikä hänessä on hyvää ja että hänet hyväksytään sellaisena kuin hän on. On myös hyvä todeta, että jokainen lapsi on erilainen ja arvokas.

5. Ota yhteys hoitajiin

Vanhemman täytyy pitää lapselle antamastaan lupauksesta kiinni ja selvittää hoitopaikan kanssa, mitä on tapahtunut ja mitä asialle voidaan tehdä.

– Hoitajille kannattaa kertoa mahdollisimman selkeästi, mitä lapsi on asiasta kertonut ja miten hän on sen kokenut.

Lapsen etua ajaa parhaiten hyvä ja rakentava yhteistyö päivähoidon henkilökunnan kanssa. Kodin ja hoitopaikan kuulemat kertomukset ja näkemykset tapahtuneesta saattavat kuitenkin joskus olla erilaisia.

– Ei kuitenkaan ole järkevää juuttua siihen, onko kysymys ollut ”oikeasta” kiusaamisesta vaan ratkoa sitä pulmaa, mikä tilanteen on aiheuttanut, Haapsalo sanoo.

– Kun lapsi huomaa, että omat vanhemmat ja hoitopaikan aikuiset luottavat toisiinsa, hänelle tulee turvallinen olo.

Ajankohtaista

Varhaiskasvatuskouluttaja Tiina Haapsalolta, kasvatustieteen tohtori Laura Revolta sekä kuvittaja Katri Kirkkopellolta ilmestyi Mun ja sun juttu! – Lasten sosiaalisten taitojen vahvistaminen kiusaamisen ehkäisyssä -materiaalipaketti. Materiaali perustuu PIKI-toimintamalliin, jonka avulla tunnistetaan ja ehkäistään kiusaamista varhaiskasvatusryhmässä. Teoksen on kustantanut Lasten Keskus.

Vierailija

Kannattaa myös ottaa huomioon, että kiusaaja saattaa vallan hyvin olla joku päiväkotitädeistä.  Valehteleminen käy siinä porukassa kun käytettyjen autojen kauppiailta.  Tästä(kään) syystä lapsen paikka ei ole päiväsäilössä ja jotkin lapset tajuavat sen, eivätkä sinne into piukassa ole aamuisin menossa. 

Psykoterapeutti Raul Soisalo kertoo, mistä lapsen päähänpinttymissä on kyse ja milloin niihin kannattaa hakea apua.

1. Rutiini antaa turvaa

Vain sininen muki kelpaa, sukat puetaan ennen housuja ja jokaista pehmolelua pitää silittää ennen nukkumaanmenoa. Lähes kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla on päähänpinttymiä, jotka tuntuvat aikuisesta järjettömiltä. Ihan samaltahan se maito maistuu punaisestakin mukista.

Rutiinit ovat lapselle kuin sisäinen kalenteri, joka kertoo, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Lapselle rituaalit ovat tärkeitä. Ne antavat turvaa ja auttavat ennakoimaan tulevaa. Koska lapsi ei voi itse päättää, mitä syödään lounaaksi ja milloin lähdetään puistoon, rutiinit ovat lapselle kuin sisäinen kalenteri, joka kertoo, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Lempimuki on merkki siitä, että seuraavaksi istutaan pöydän ääressä syömässä puuroa.

Lapsi kehittelee hassuilta tuntuvia tapoja myös siksi, että hän ei ymmärrä aikuisen lailla asioiden syy- ja seuraussuhteita. Jos lapsi on kerran pelästynyt haukkuvaa koiraa talon takaovella, hän saattaa vaatia, että sisään mennään vain etuovesta.

2. Se kuuluu ikään

Tyypillisimmin lapsi takertuu tapoihinsa 3–7-vuotiaana, mutta joskus päähänpinttymät palaavat hetkeksi 9–10 vuoden iässä ja menevät sitten taas ohi.

Usein muutokset arkirutiineissa, esimerkiksi toisen vanhemman työmatka, saavat lapsen tukeutumaan rituaaleihin entistä tiukemmin. Toisaalta lapsi voi unohtaa vaatimuksensa vaikkapa mummolassa.

Kukaan ei kärsi, vaikka lapsi söisi kurkut aina ennen tomaatteja.

Jos tapa ei häiritse arkea suunnattomasti, siihen ei tarvitse puuttua. Kukaan ei kärsi, vaikka lapsi söisi kurkut aina ennen tomaatteja. Yleensä päähänpinttymä lievenee ja lopulta haihtuu ajan myötä.

3. Ymmärrä, älä hermostu

Kuvittele, että tulet kotiin ja joku onkin vaihtanut kaikki huonekalut toisiin. Lapsen maailmassa vääränvärinen yöpaita voi tuntua yhtä isolta mullistukselta. Siksi päähänpinttymiin kannattaa suhtautua ymmärtäväisesti.

Toisaalta aina ei voi joustaa. Joskus lempimuki on tiskikoneessa ja kaupassa on vain vääränmerkkistä jogurttia. Jos rutiinista poikkeamisesta tulee itku, aikuisen kannattaa ottaa lapsi syliin ja luoda lapselle turvallinen olo lohduttamalla.

Vähitellen lapsi oppii luottamaan siihen, että mitään pahaa ei tapahdu, vaikka iltapuuron söisikin pikkulusikan sijaan ruokalusikalla.

4. Valmenna lasta

Kaikkiin lapsen oikkuihin ei tarvitse suostua. Jos pakkomielle tekee perheen elämästä hankalaa, lasta kannattaa valmentaa muutoksiin leikin avulla.

Jos pinna kuitenkin kiristyy, ole itsellesi armollinen.

Lapselle voi kertoa, että vihreä muki haluaa päästä ulos kaapista ja maito voi maistua siitä entistäkin paremmalta. Tärkeintä on luoda hyväntuulinen tunnelma, sillä lapsen toruminen vain pahentaa ahdistusta ja saa lapsen takertumaan tapoihinsa entistä tiukemmin.

Jos pinna kuitenkin kiristyy, ole itsellesi armollinen. Jokaisella on joskus nälkäkiukku tai työstressiä. Pyydä anteeksi ja päätä, että olet seuraavalla kerralla kärsivällisempi.

5.  Hae apua ahdistukseen

Jos väärin asetellut pehmolelut ja väärässä järjestyksessä puetut vaatteet saavat lapsen jatkuvasti tolaltaan, pakkomielteet saattavat olla merkki neurologisesta häiriöstä. Tällöin lapsi kärsii yleensä muistakin oireista, kuten ahdistuksesta tai tunteiden ilmaisemisen vaikeudesta.

Pakkomielteet voivat kuulua esimerkiksi autismin kirjon, ADHD:n tai Touretten syndrooman oireisiin. On epäilty, että myös streptokokki-infektio voisi laukaista pakko-oireilua aiheuttavan PANDAS-nimisen autoimmuunisairauden.

Kun neurologinen häiriö on tunnistettu ja lapsi saa siihen hoitoa, pakko-oireetkin helpottavat.

Apua kannattaa hakea, jos päähänpinttymät ahdistavat lasta ja koko perhettä kovasti eivätkä mene itsestään ohi.

Varsinainen pakko-oireinen häiriö OCD puhkeaa yleensä vasta 9–10 vuoden iässä.

6. Tukea perheterapiasta

Varsinainen pakko-oireinen häiriö OCD puhkeaa yleensä vasta 9–10 vuoden iässä, ja siitä kärsii eri arvioiden mukaan 1–4 prosenttia lapsista.

Pakko-oireiluun voi hakea apua perheterapiasta, jossa lapsi opettelee leikin avulla uusia tapoja. Kun lasta palkitaan uusista tottumuksista, rutiinien rikkomisen synnyttämä ahdistus helpottaa.

Terapiassa uusia tapoja oppivat myös muut perheenjäsenet, sillä he saattavat tietämättään vahvistaa lapsen pakkokäyttäytymistä.

Jos lapsi ahdistuu esimerkiksi ovenkahvoihin koskemisesta, aikuinen saattaa yrittää helpottaa lapsen oloa avaamalla ovet tämän puolesta. Niin lapsi ei pääse kohtaamaan ovenkahvoihin liittyvää pelkoaan, jolloin ahdistus pahenee.

Vaativan erityistason psykoterapeutti Raul Soisalo on kirjoittanut teoksen Särkyvä mieli – lasten ja nuorten psyykkinen oireilu (Suomen Psykologinen Instituutti 2012).