Kiusaaminen loppuu, kun lapsen elämässä vahvistetaan niitä asioita, jotka eivät sovi yhteen kiusaamisen kanssa, eetikko Antti Kylliäinen sanoo.

Ei saa kiusata! Tuon lauseen hokeminen pitäisi lopettaa. Monessakohan päiväkodissa tai koulussa kiusaaminen on saatu loppumaan pelkillä kielloilla? Tuskin yhdessäkään.

Jos lapselle sanotaan toistuvasti, että kiusaaminen on kiellettyä ja täällä ei kiusata ketään, kiusaaminen jää lapselle mieleen sekä sanana että tekona. Se mikä pyörii päässä, näkyy myös arjessa tekoina.

Kiusaaminen loppuu, kun lapsen elämässä vahvistetaan niitä asioita, jotka eivät sovi yhteen kiusaamisen kanssa. Siksi lapsille pitää opettaa hyveitä. Hyve voi kuulostaa vanhanaikaiselta ja teoreettiselta sanalta, mutta oikeasti hyveet näkyvät juuri teoissa.

Esimerkiksi reiluus ja ystävällisyys ovat hyveitä, jotka estävät kiusaamista. Reilu ja ystävällinen ihminen ei halua tehdä toiselle pahaa. Päiväkodissa reiluus voi näkyä myös siinä, että lapsi kutsuu synttäreilleen koko ryhmän eikä vain parhaita kavereitaan.

Ne tavat vahvistuvat, joihin kiinnitetään huomiota.

Hyveisiin pitää ohjata. Kukaan ei synny valmiiksi hyveellisenä. Tehokkain tapa opettaa lapselle hyveitä on kehua häntä niiden mukaisista teoista. Ne tavat vahvistuvat, joihin kiinnitetään huomiota.

Esimerkiksi hiekkalaatikkoleikissä se voi tapahtua tällä tapaa: Kaksi lasta leikkii hiekkalaatikolla, heistä toisella on kaksi lapiota ja toisella ei yhtään. Tyhjin käsin leikkiin tullut lapsi ottaa lapioista toisen.

Ennen kuin lapioiden omistaja ehtii napata omansa takaisin, aikuinen kehuu lapioiden omistajaa sanomalla, että hän on tosi reilu, kun antaa kaverin lainata lapiota. Nyt molemmilla leikkijöillä on hyvä mieli. Kun aikuinen sanoittaa tapahtuman ja korostaa siinä lapsen hyveellistä toimintaa, lapsi ymmärtää tehneensä oikein.

Mieti, millaista mallia näytät. Ihan pieni lapsi oppii hyveet aikuisen mallista, ja kyllä mallioppiminen vaikuttaa isompaankin lapseen. Millaista viestiä vanhempana välittää, jos vaikka nauraa telkkariohjelman tilanteissa, joissa voi oikeasti sattua pahaa?

Vähän isomman lapsen kanssa voi paneutua ongelmatilanteisiin pohtimalla, mitä hyvä ihminen tekisi niissä.

Kun lapset innostuvat hyveistä, he alkavat herätellä niihin vanhempiaan.

Väärään käytökseen ei kannata takertua vaan muistuttaa lasta hyveistä. Riitatilanteessa voi kysyä osapuolilta, mitä heidän mielestään oikeudenmukainen ihminen heidän asemassaan tekisi.

Vastauksia ei tarvitse odottaa kauan. Lapset omaksuvat hyveet nopeasti: leikissä ystävällinen barbi on kaikkien kaveri ja autoista upein se, joka antaa liikennematolla tilaa toisille. Kun lapset innostuvat hyveistä, he alkavat herätellä niihin vanhempiaan. Hyvä niin, sillä hyveiden oppimiselle ei ole yläikärajaa.

Eetikko Antti Kylliäinen on kehittänyt ilmaisen Hyveet elämässä -työkalun päiväkodeille ja kouluille hyvekasvatuksen tueksi.

Nauhakokelma ranteessa voi opettaa olemaan parempi vanhempi. Tämä menee kokeiluun!

Tilanne on tuttu: lapsi pelleilee ja vitkuttelee, leikkii kuuroa, haastaa, vetää juuri oikeista naruista saadakseen vanhemman suuttumaan. Ja naps, menee hermot: tulee korotettua ääntä, tiuskaistua rumasti. Mitä seuraavaksi?

Popsugar.com-sivusto kertoo naisesta, joka tässä tilanteessa siirtää ranteessaan olevista hiuslenksuista tai nauhoista yhden toiseen ranteeseen. Kyseessä on metodi, jonka on tarkoitus parantaa vanhemman vuorovaikutusta lapsen kanssa.

Lenksun saa siirtää takaisin alkuperäiseen ranteeseen vasta, kun takana on viisi positiivista vuorovaikutustilannetta lapsen kanssa. Sellainen voi olla esimerkiksi kehu, yhteinen kiva puuha tai kannustus.

Esimerkin nainen aloittaa päivänsä laittamalla ranteeseensa viisi lenksua. Määrällä ei oikeastaan ole väliä, vähempikin voi riittää. Joka tapauksessa tavoitteena on, että päivän päätteeksi kaikki lenksut ovat alkuperäisessä ranteessa. ”Väärässä” ranteessa oleva lenksu on muistutus siitä, että kehuja on tullut moitteisiin suhteutettuna liian vähän.

Metodi perustuu huomioon, jonka mukaan jokaista ikävää palautetta tai vuorovaikutustilannetta kohden tarvitaan viisi positiivista huomiota tai tilannetta, jotta henkilöiden välinen yhteistyö sujuu. Näin on tutkimusten mukaan esimerkiksi parisuhteessa ja työyhteisössä.

Vanhemmuuden haasteena on arjen täyttyminen tilanteista, joissa lapselle joutuu sanomaan moneen kertaan. Siitä syntyy helposti kielteisen vuorovaikutuksen kierre, dosentti Lotta Uusitalo-Malmivaara sanoo. Motkottamisen sijaan pitäisi kuitenkin ruokkia myönteistä tunnetilaa.

– Se parantaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jos lapsella on hyvä mieli, hän ottaa paljon mieluummin kontaktia ja myös kuuntelee vanhemman viestejä.

Toimisiko lenksukikka teillä?

Kuka päättää, miten lapsi pukeutuu? Mona, 8, on ollut tarkka vaatteistaan jo aivan pienenä.

Joka aamu puoli seitsemältä Mona, 8, herää ja aloittaa pohdinnan. Vaaleanpunaiset Vimman Letti-legginsit, ehdottomasti. Vaaleanpunainen printtipaita, sopii hyvin. Ehkäpä vielä tyllihame kaveriksi?

Mona sommittelee päivän asunsa aina fiiliksen mukaan. Vasta kun kokonaisuus on viimeistä piirtoa myöten valmis, on aika marssia aamiaiselle.

– Kun Mona syntyi, kierrätin hänelle kaikki mahdolliset isoveljen vaatteet. Se oli minusta järkevää, sillä olin ostanut Tatulle värikkäitä, hauskoja vaatteita. Pian kuitenkin huomasin, että Mona oli ihan toisella tavalla kiinnostunut vaatteista kuin veljensä, äiti Viivi Lehtonen kertoo.

Mona on ihanan överi!

Eräänlainen käännekohta oli perheen lomamatka Monan ollessa nelivuotias.

– Hän veti matkalaukusta ylleen monta tylliä, t-paitaa ja korua yhtaikaa. Siitä saakka hän on valinnut itse vaatteensa. Olen itse vähän tylsä ja klassinen pukeutuja, ja nautin, kun näen hänen villejä ja luovia yhdistelmiään. Mona on ihanan överi!

Viime aikoina Mona on innostunut vaatesuunnittelusta. Hän esittelee tekemiään luonnoksia, joita riittää pinokaupalla. Erityisesti häntä kiinnostaa nyt Project Mc2 -sarjan tiedetyttöjen tyyli.

– Aluksi ajattelin, että kaiken maailman Top Model -vihot ovat turhuutta, mutta muotiaiheisten puuhakirjojen avulla Mona on alkanut suunnitella ihan huikeita asukokonaisuuksia, Viivi sanoo.

Mona on mukana Suomen Muotoilukasvatusseuran muotikerhossa, jossa suunnitellaan ja tehdään yhdessä ystävien kanssa lopulta oma mallisto. Mona on tehnyt itselleen samanlaisen asun kuin hänen lempihahmollaan tiedetyttösarjassa.

Äidillä ja tyttärellä on yksi yhteinen trendirakkaus: Minna Parikan kengät. Mona haaveilee kimaltelevista puputennareista, mutta toistaiseksi hän on saanut tyytyä hiukan edullisempiin jalkineisiin.

– Palaamme asiaan, kun hänen jalkansa eivät enää kasva niin hurjaa vauhtia, Viivi lupaa.

Koodaaminen on aikamme lukutaito – sen tärkeyttä tulevaisuudessa ei voi väheksyä.

Lapset koodaisivat mieluiten vanhempiensa kanssa, kertoo Yippee-tutkimus. Se on kuitenkin useimmiten mahdotonta, koska vanhemmat eivät osaa koodata. Vanhemmat eivät myöskään osaa auttaa tai opastaa lasta koodaamisen saloissa, koska eivät halua itse opetella koodaamista tai koe sitä kiinnostavaksi tai tarpeelliseksi.

Vanhempien asenne ei ole muuttunut, vaikka koodaus on tullut osaksi kaikkien koulujen opetusta. Päättäjät niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti pitävät sitä tärkeänä.

Vuonna 2020 Euroopassa pitäisi olla yli 800 000 IT-taitoista ihmistä, arvioidaan Yippee-tutkimuksessa. Tulevaisuudessa noin 90 prosenttia työpaikoista vaatii edes perustason ICT-taitoja.

Pojat ovat koodanneet hieman enemmän kuin tytöt. Noin 35 prosenttia 7–16-vuotiaista kertoo koodanneensa koulussa, kun vielä kaksi vuotta sitten koodaamista oli kokeillut kouluympäristössä vain alle puolet.

Lähde: Yippee-tutkimus 2017, Ulla Hemminki

Kysely

Vanhempi, oletko kiinnostunut opettelemaan koodausta?

Nyyttärit, ihana ajatus – mutta ei kahta viikkoa putkeen.

”Iltapäiväkerhossa perjantaina herkkupäivä!” ”Kielten tunnilla katsotaan seuraavat kaksi kertaa elokuvaa – saa tuoda naposteltavaa!” Kuviksessa nyyttärit, valinnaisaineessa nyyttärit, oman luokan kanssa nyyttärit… koululaisten 2–3 viikkoa ennen koulujen loppua ovat syksyin keväin yhtä sokeriöveriä. Ai niin, saa tuoda myös sipsejä.

Ja totta, voisi varmasti tuoda myös vaikkapa viinirypäleitä. Arvatkaa, kuinka moni tuo? Tai arvatkaa, kuinka moni tuo ylipäätään kohtuudella mitään, koska tarjottavista pitää riittää koko luokalle. 20 kertaa koko luokan satsi herkkuja on aika paljon – varsinkin, kun se toistuu harva se päivä.

Jaa että mikäs mielensäpahoittaja tässä vouhkaa? Antaa lasten juhlia viimeisiä tuntejaan ja kerhojaan?

Ajatus siitä, että kokoonnutaan yhdessä juhlistamaan jotain yhteisten herkkujen äärelle on periaatteessa kiva ja kaunis. Arvostan hyviä juhlia ja yhdessä syömistä. Mutta voisiko niitä tarjottavia vähän miettiä yhdessä? Yksi tuo mehua, toinen keksejä, kolmas suolatikkuja ja neljäs hedelmiä? Tai jos menee liiaksi säädöksi, riittäisikö yksi yhteinen (ja vaikka vähän överi) nyyttäripäivä koko koululle? Harrastuksissa voisi vaikka ihan vain harrastaa viimeiselläkin kerralla.

Tilanne on vähän sama kuin jos aikuiset lähtisivät joka päivä töihin pullo punkkua mukanaan.

Nyt tilanne on vähän sama kuin jos aikuiset lähtisivät joka päivä töihin pullo punkkua mukanaan. Ei mutta kiva, kuun viimeinen myyntikokous tänään! Kymmenen pulloa pöydässä! Huomenna viikkopalaveri! Kukaan ei nyt muistanut tuoda mitään suolaista, mutta ei se mitään, otetaas taas! Illalla kuoron kevätjuhla – sille!

Näen kuitenkin toivonpilkahduksen sokerihuurun läpi. Iltapäiväkerhon tiedote herkkuperjantaista loppui sanoihin: ”Puhumme kerhossa myös terveellisistä vaihtoehdoista, kuten minitomaatit, rusinat ja pikkuporkkanat.”

Mahtavaa! Pussi pikkuporkkanoita ja maansa myynyt lapsi tulossa. Luotan teihin, muut sokerihumalikkoja viime viikot kaitseneet vanhemmat.

Vierailija

Miksi koululaisten viimeiset viikot kuluvat sokeriövereissä?

Yhdellä mennyt herkuttelu överiksi, toisella harrastelu... Lapsella kuusi harrastusta??? Nyt tietysti kommentti on, että "kun lapsi itse tykkää". Nii-in, tykkää ne herkutellakin. Vanhemman tehtävä on asettaa rajoja. Kuusi harrastusta tarkoittaa sitä, että lasta opetetaan suorittamaan elämää. Ja se on juuri se, mikä on tämän päivän ongelma. Koko ajan pitäisi olla liikkeessä. Opettakaa lapsia pysähtymään ja sietämään olemista.
Lue kommentti
Vierailija

Miksi koululaisten viimeiset viikot kuluvat sokeriövereissä?

Ei meillä ainakaan koululaisella ole ollut tuollaisia herkkupäiviö vielä ollenkaan. Ensi viikolle on yhdessä harrastuksessa tulossa. Lapsella on useampi harrastus, joista viidessä ei herkutella ja kuudennessa saa tuoda herkkuja viimeiselle tunnille. Koulussa saivat tuoda Vappuna herkkuja, hyvin mahdollista, että ennen kesälomaa opettaja antaa tuoda kouluunkin herkkuja. Minusta tämä ei ole mitenkään paljoa. Ehkä teille on vaan sattunut herkkuja rakastavia opettajia ja harrastusohjaajia. Itse en...
Lue kommentti