Säännöt kannattaa puhua selviksi.

Jo pari–kolmevuotiaat lapset ovat kiinnostuneita tutkiskelemaan omaa ja toisen kehoa ja alkavat hahmottaa, että ihmiset jakautuvat miehiin ja naisiin. Kolmevuotiaina lapset alkavat leikkiä myös lääkärinleikkejä.

Alle kouluikäisen lapsen seksuaalisuus ilmenee usein oman ja toisen kehon tutkiskeluna. Lapset saattavat leikkiä myös synnytystä tai lastentekoleikkejä, jossa tytöt ja pojat menevät vaatteet päällä makoilemaan peiton alle. Luonto-ohjelmia seuranneet lapset leikkivät esimerkiksi parittelua ja pesimistä.

Vanhempien ei pitäisi nähdä pahaa siellä, missä sitä ei ole, sanoo seksologi Tarja Sandberg Väestöliitosta.

– Jos leikkijät ovat suunnilleen samanikäisiä ja kokoisia eikä ketään painosteta, pakoteta tai satuteta, lääkärinleikit ovat useimmiten aivan harmittomia. Ne ovat viatonta oman ja toisen kehon tunnustelua.

Lapset eivät edes tulkitse leikkejä seksuaalisiksi. Tutkimuskohteina varpailla ja sukupuolielimillä ei ole heille eroa. Leikeissään lapset ihmettelevät ja harjoittelevat muutenkin kaikenlaista. Toisen katseleminen ja koskettaminen on lasten mielestä hauskaa ja tuntuu hyvältä.

Salamyhkäisyys viehättää

Osallistujat tuntuvat tietävän, että lääkärileikkeihin liittyy jotakin salamyhkäistä, eikä niitä sen takia leikitä aikuisten nähden.

– Aina niistä ei edes haluta kertoa aikuisille. Salamyhkäisyys on osa lääkärileikkien viehätystä, Sandberg sanoo.

Aikuisesta leikit saattavat sen sijaan tuntua hämmentäviltä. Lapsen seksuaalisuus on usein vanhemmalle tabu. Tarvitseeko tuonikäisen lapsen vielä tutkiskella toisen takapuolta? Eikö lasta pitäisi myös suojella liian varhain heräävältä seksuaalisuudelta? 

Vanhempien jyrkistä reaktioista lapsi saa käsityksen, että toisen tai oman kehon tutkiskelu ja koskettaminen on likaista, rumaa ja hävettävää. Seksuaalisuutta, sukupuolielimiä tai lääkärileikkejä ei pitäisi leimata häpeällä.

Sandbergin mielestä aikuisten kannattaisi suhtautua lastensa lääkärinleikkeihin rauhallisesti.

– Jos kukaan lapsista ei vaikuta ahdistuneelta, ketään ei satuta ja huoneessa on hyvä tunnelma, oven voi laittaa kiinni ja antaa lasten jatkaa leikkejään, hän toteaa.

– Vanhemmankin pitäisi muistaa koputtaa ennen kuin astuu sisälle huoneeseen, hän sanoo.

Myöhemmin vanhempi voi varovaisesti ottaa leikit lapsen kanssa puheeksi. Jos lapsi vaikuttaa hyvin hämmentyneeltä tai ahdistuneelta, vanhemman kannattaa selvittää, mitä leikissä oikein tapahtui.

Säännöt selviksi

Sandbergin mielestä lapsen kanssa kannattaa puhua lääkärileikin säännöistä. Lapselle pitäisi tehdä selväksi, että hänellä on oikeus kieltäytyä leikistä, joka ei tunnu mukavalta.

– Hän voi sanoa jämäkästi ei, lähteä pois ja mennä kertomaan asiasta turvalliselle ja tutulle aikuiselle. Kenenkään ei ole pakko osallistua näihin leikkeihin.

Kannattaa myös kertoa, ettei korvaan, nenään, pimppiin tai takapuoleen saa työntää mitään esineitä, Sandberg neuvoo.

– Kenenkään uikkarin alle jääviin osiin ei saa koskea ilman lupaa ja halua. Ketään ei saa satuttaa eikä pakottaa mihinkään. Omaa tai toisen kehoa ei ole tapana kosketella muiden nähden, vaan omassa rauhassa. Kun lapsi oppii päättämään ja nauttimaan omasta kehostaan, hän osaa vaatia sille arvostavaa kohtelua myös aikuisena.

Vierailija

mä leikin mun kaverin kanssa et tä me seksitään ja sitte se tyttö saa vauvan ja sitte lisää seksitellää kerra yks mun kaveri se on poika nii se tunki oikeesti sen pippelin mun pepun reikään! se tuntu ihanalta!

Vierailija

Ei varmasti ole monille lapsille ihan sama hoidetaanko varpaita vai sukuelimiä. Itse sen kokeneena vaikka vain muutamasta kerrasta kysymys, niin on vaikuttanut nuoruuteen ja vaikuttaa yhä aikusenakin. Kun rajat on kerran rikottu, niin ei enää ole osannut sanoa ei.

Usko tai älä, kahvi ja taapero todellakin muistuttavat toisiaan.

Babble.com kertoo, miten.

1. Ensin niitä välttelee

Harva meistä aneli vanhemmiltaan aamupalapöydässä, että saisi pikku tipan kahvia. ”Edes ihan pienen, tämän kerran.”

30 vuotta myöhemmin olemme aikuisia, joiden ensimmäinen ajatus heräämisen jälkeen on: Kahvin. Keitin. Käyntiin.

Sama pätee lasten saamiseen. Hankalat, meluisat ja sotkuiset vieraat muksut eivät voisi vähempää kiinnostaa, kunnes vauvakuume iskee. Viimeistään oman vastasyntyneen vauvan pehmeä poski saa sekoamaan täydellisesti, ja lopullisesti.

2. Ne potkivat sängystä ylös aamuisin  

Mikään ei houkuttele nousemaan sängystä nopeammin kuin kahvinkeittimen ääni ja tuoreen kahvin tuoksu.

Toisaalta saman asian ajaa taaperon täysi vaippa tai mikä vielä pahempaa – taapero ilman vaippaa mutta epäilyttävän hajuisena.

3. Harvoin tasaisen lämpöisiä

Tämä ei lakkaa yllättämästä: kaadoit hetki sitten kuuman kahvin kuppiisi ja kun nyt juot sen, se onkin kylmää.

Taapero taas rakastaa sinua tulisesti juuri nyt ja hetken päästä vihaa vielä voimallisemmin. Samoin hän ilmoittaa haluavansa aamupalaksi puuroa ja kiljuu hetken päästä kurkku suorana leipien perään.

4. Ne tulevat kalliiksi

Miten kupillinen juomaa, johon on sekoitettu muutama papu, voi maksaa niin paljon?

Pienestä ihmisestä kasvaa nopeasti iso – ja viimeistään silloin hän haluaisi vaikka mitä, hinnasta viis.

5. Yhdessä ne saavat aikaan sotkun

Kahvikuppi, jossa ei ole kantta + vieressä taapero = älä edes yritä. Mikäli kahvikuppi on alle sadan metrin päässä taaperosta, hän saa takuulla heilautettua tai potkaistua sen nurin.

Jos mahdollista, kannattaa pitää molemmat erillään ja nauttia niiden seurasta yksitellen.

6. Tarkkana sokerin kanssa

On ihan ok lisätä kahviin vähän sokeria tai makusiirappia. Liian makea kahvi tarttuu kuitenkin hampaisiin ja muistuttaa maultaan pirtelöä.

Taaperokin voi nauttia toisinaan herkkuja, jotka sisältävät sokeria. Mutta jos hänet palkitsee pari kertaa toffee-patukalla, rusinat saa unohtaa saman tien.

Eikä liiallinen sokerin syöminen ole lapselle, eikä aikuiselle, terveellistä.

7. Ne eivät välttämättä tykkää vihanneksista

Kahvi sopii hyvin yhteen ainakin seuraavien syömisten kanssa: suklaakeksi, suklaamuffini, suklaakakku. Samat herkut uppoavat myös taaperoon.

Parsakaali taas maistuu monelle taaperolle huonommin kuin hiekka. Ja kahvi ja parsakaali taas, kuka haluaa edes kokeilla.

8. Parasta ennen iltaseitsemää

Vain pikku kupponen kahvia iltaruuan jälkeen – kuinka paljon haittaa siitä voi olla? Muksu haluaisi valvoa vielä hetken iltapalan jälkeen – kuinka paljon haittaa siitä voi olla?

Paljon. Näistä molemmista seuraa mittaamattomasti harmia ja vähän unta.

9. Et voi kuvitella elämää ilman niitä

Piste.

Kuinka paljon lapsi sairastaa, kun hän aloittaa päivähoidon? Onko jotain mitä vanhempi voi tehdä helpottaakseen tilannetta? Mietin myös vesirokkorokotteen ottamista lapselle päivähoidon aloittamisen takia.

Lastenlääkäri Jarmo Salo:

Virusten aiheuttamat flunssat ja muut tulehdustaudit ovat päiväkoti-ikäisillä lapsilla hyvin tavallisia. Päivähoito kodin ulkopuolella lisää hengitystietulehduksia sitä enemmän, mitä nuorempi lapsi on.

Alle kolmivuotiailla päiväkotilapsilla sairaspäiviä on vuodessa keskimäärin noin 100, mikä on kaksinkertainen määrä kotihoidossa oleviin verrattuna.

Monet tekijät vaikuttavat asiaan, joten toiset sairastavat enemmän ja hankalammin oirein kuin toiset. Lapsen kasvaessa sairastaminen vähenee, ja kolmen vuoden iän jälkeen tilanne yleensä alkaa helpottua.

Tärkein päiväkodissa hoidossa olevan lapsen sairasteluun vaikuttava tekijä on hoitoryhmien koko. Ryhmien pienentäminen olisi tehokas tapa vähentää sairastelua. Tähän vanhempi ei voi juuri vaikuttaa.

Tärkein, mitä vanhemmat voivat käsihygienian opettamisen lisäksi tehdä, on lapsen rokotuksista huolehtiminen.

Hygienialla eli pesuilla, käsidesin käytöllä, lelujen ja pintojen päivittäisellä puhdistuksella ja lelujen kierrättämisellä voidaan auttaa asiaa.

Tärkein asia, mitä vanhemmat voivat käsihygienian opettamisen lisäksi tehdä, on lapsen rokotuksista huolehtiminen. Rokotusohjelmaan kuuluva rotavirusrokote on vähentänyt hankalia ripulitauteja dramaattisesti, ja pneumokokkirokotus on tehnyt saman keuhkokuumeille ja jossain määrin välikorvatulehduksille.

Vesirokkorokotus kannattaa hankkia lapsen täytettyä vuoden. Ilman sitä lapsi sairastaa käytännössä varmasti vesirokon, eikä taudin sairastamisesta ole rokotteeseen verrattuna mitään hyötyä. Rokotus on tulossa rokotusohjelmaan, mutta sitä ennen se kannattaa hankkia itse.

Vauva 9/16

Kysy lisää!

Voit kysyä terveydenhoitaja Mialta myös netissä, vauva.fi/terveydenhoitaja.

Vierailija

Kakkosen ohjeeseen lisäisin että tehostettu käsihygienia koko perheellä ja taaperolle päiväkotivaatteet erikseen (eli kun tullaan kotiin, niin vaihdetaan kotivaatteet). Silloin ainakin tietää tehneensä kaikkensa, kun lapsi sairastuu. Siis huom, kun. Täysin ei voi sairastelua estää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kakkosen ohjeeseen lisäisin että tehostettu käsihygienia koko perheellä ja taaperolle päiväkotivaatteet erikseen (eli kun tullaan kotiin, niin vaihdetaan kotivaatteet). Silloin ainakin tietää tehneensä kaikkensa, kun lapsi sairastuu. Siis huom, kun. Täysin ei voi sairastelua estää.

Tämä hyvä myös! Meillä vaihdetaan aina kotivaatteet päälle, kun tullaan mistä vain kotiin. Kaupan ostoskärryistä tuntui yhdessä vaiheessa tulevan aina flunssa myös.
T. 2

Vauvan pään koko voi kertoa, kuinka älykäs hänestä tulee, brittitutkimus selvitti.

Brittiläinen hyväntekeväisyysjärjestö UK Biobank tutki, millaisia yhteyksiä ihmisen geeniperimän ja saavutusten väliltä löytyy. Tutkimukseen osallistui noin satatuhatta 37–73-vuotiasta brittiläistä.

Tutkijoiden mukaan ne tutkittavat, joilla oli syntyessään ollut isompi pää, kouluttautuivat ”merkittävästi” pidemmälle ja saivat korkeampia pistemääriä kielellisiä ja matemaattisia kykyjä mittaavissa testeissä, The Independent kertoo.

Terveyskirjaston mukaan vastasyntyneen päänympärys on keskimäärin 35 senttiä. Ensimmäisen elinvuoden aikana pää kasvaa keskimäärin sentin kuukaudessa ja ensimmäisen elinvuoden jälkeen päänympärys kasvaa vielä noin kymmenen senttiä.

Familings-vauvanpatjan kehittäjä Hanna Sissala vastaa kuuteen kysymykseen.

1. Mistä idea patjaan sai alkunsa?

"Esikoiseni itki paljon ja nukahti vain heijaamalla. Olimme huolissamme ja stressaantuneita, ja uni oli kaikilla vähissä. Yritin etsiä nukuttamiseen tarkoitettua tuotetta, joka tekisi heijaavaa liikettä, mutta en löytänyt.

Toisen lapsemme kanssa meillä oli kotona jo patjan prototyyppi ahkerassa käytössä."

2. Patjan pinta liikkuu ylös ja alas. Miten se toimii?

"Patjassa on kehikko, jonka päällä on verkkokangas. Heijausliikkeen tekee moottori, joka on koteloitu näkymättömiin patjan rakenteeseen. Moottori toimii verkkovirralla.

Heijausliikkeen nopeutta voi säätää kytkimellä tai pysäyttää kokonaan. Päällä ollessaan moottori pitää pientä hurinaa."

3. Kuinka kauan heijausliikkeessä voi olla kerrallaan? Voiko vauva olla siinä koko yön?

"Voi siinä olla koko yön. Perheillä on erilaisia tapoja käyttää patjaa.

Osa vauvoista vaatii jatkuvaa heijausliikettä, osa vaikka vain alkuun päästäkseen syvään uneen. Itselläni vauva oli usein patjalla alkuyön, ja ensimmäisen heräämisen jälkeen otin vauvan viereeni jatkamaan unia.

Liikkeessä olevalle patjalle voi nostaa vauvan jatkamaan unia myös vaikka vaunulenkin jälkeen."

4. Minkä ikäiselle patjaa voi käyttää? Käykö se vielä, kun vauva jo konttaa?

"Patja on sitä toimivampi, mitä nuorempi vauva on. Painorajoitus on 10 kiloa, kun patja on liikkeessä, ja raja on aika tarkka. Patjalle ei saa päästää isosisaruksia pomppimaan.

Kun moottori ei ole päällä, painoraja on 20 kiloa. Patja kestää, vaikka lapsi konttaisi tai nousisi seisomaan."

5. Minkä kokoiseen sänkyyn patja sopii? Laitetaanko verkkokankaan päälle lakana?

"Patjan koko on 60 x 120 cm, joka on Suomessa yleisin pinnasängyn koko. Sitä suurempaan sänkyyn patjaa ei saa laittaa, ettei vauva jää jumiin patjan ja sängyn väliin.

Verkkokankaan idea on, että ilma pääsee kulkemaan sen läpi, vaikka vauva kierähtäisi mahalleen. En suosittele lakanaa, koska se poistaa tuon ominaisuuden. Suositus on aina, että vauva nukutetaan selälleen.

Verkkokankaan voi irrottaa ja pestä koneessa 60 asteessa."

6. Patjan hinta on 490 euroa. Mistä tiedän, toimiiko patja meillä? Voiko sitä kokeilla?

"Patjan voi myös vuokrata. Viikkovuokra on 35 euroa."

Familings-vauvanpatja on palkittu Saksan Kind+Jugend -messujen innovaatiopalkinnolla.

Vierailija

No kaikkea sitä.. Taas yksi turhake jolla saada lapsen läheisyydentarpeen tyydyttäminen pois vanhemmilta itseltään.. Ja varmasti myös turvallisuusriski, verkkovirralla toimivat moottorit.. Eikö vauvalle tule kylmä kun alapuolella ilma viheltää..