Ovatko tietokonepelit pelkästään pahasta?

Vihaisia lintuja ja virtuaalisotaa, muovisia kitaroita ja fantasiamaailmoja – mistä tässä kaikessa on kyse?

Digitaaliset pelit ovat kiinteä ja suosittu osa lasten ja nuorten maailmaa jo pienestä pitäen. Monessa perheessä sukupolvien välinen kuilu on valtava: vanhempien on monesti lähes mahdotonta ymmärtää, miksi oma lapsi haluaa viettää aurinkoisia kesäpäiviä sisällä tai miksi tietokone tai pelikonsoli on päällä vielä yömyöhään.

Peleihin liittyy runsaasti ennakkoluuloja, joista valitettavan monet kumpuavat sensaatiohakuisesta uutisoinnista, vääristä tulkinnoista ja virheellisestä tiedosta. Kuten tanssiminen, rock-musiikki tai elokuvat aikanaan, myös pelaaminen on aiheuttanut runsaasti huolta, sekä aiheellista että aiheetonta.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Raha-automaattiyhdistyksen tuella toteuttama Pelitaito-projekti pyrkii ehkäisemään lasten ja nuorten liikapelaamista ja siitä kumpuavia haittoja ja herättelemään samalla asiallista keskustelua pelaamisen hyvistä ja huonoista puolista.

Alla on listattu seitsemän tyypillistä harhaluuloa digitaalisesta pelaamisesta:

1. Pelaaminen on lasten ja nuorten juttu.
Pelaajien keski-ikä vaihtelee tutkimuksesta riippuen välillä 25-37, ja pelejä on kaikenikäisille. Suomen suosituin digitaalinen peli on ollut jo monta vuotta Windowsin Pasianssi. Pelaamisen ei tarvitse olla tuntematon uhka, vaan se voi olla myös koko perheen yhteistä ajanvietettä. Vaikka vanhempi ei itse pelaisikaan, kuuluu pelaaminen nykyään lasten ja nuorten maailmaan niin kiinteästi, että aiheesta kannattaa ottaa itsekin selvää. Pelien ja pelaamisen tunteminen voi auttaa vanhempaa paremmin ymmärtämään oman lapsen maailmaa.

2. Pelaaminen on ajanhukkaa.
Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet pelien hyödyllisiä vaikutuksia. Pelien on todettu kehittävän esimerkiksi kielitaitoa, ongelmanratkaisutaitoja, silmän ja käden koordinaatiota sekä tilan hahmottamiskykyä. Digitaalisia pelejä käytetään apuna myös esimerkiksi perusopetuksessa, vanhusten kuntouttamisessa sekä sairaala- ja sotilashenkilökunnan kouluttamisessa.

3. Pelaaminen on vaaratonta.
Kuten moni harrastus ja ajanviete, myös pelaaminen voi olla haitallista mennessään liiallisuuksiin. Liikaa pelaavilla esiintyy esimerkiksi univaikeuksia, koulunkäynnin ja opiskelun häiriintymistä sekä fyysisiä ongelmia, kuten väsymystä ja niska- ja selkäkipuja. Vantaan yläkoululaisille vuonna 2011 teetetyn kyselytutkimuksen mukaan tällaiset oireet olivat paljon tyypillisempiä yli 40 tuntia viikossa pelaavilla nuorilla kuin muilla vastaajilla.

4. Pelit ovat väkivaltaisia.
Pelejä on monenlaisia, ja monessa niistä on väkivaltaista sisältöä. Ajatus ”pelit ovat väkivaltaisia” on kuitenkin virheellinen samalla tavalla kuin esimerkiksi ajatus ”elokuvat ovat väkivaltaisia”. Pelin väkivaltaisuudesta on maininta ja selvitys pelin ikärajamerkinnässä. Esimerkiksi kaikenikäisille pelaajille (PEGI 3) soveltuvan Angry Birdsin sarjakuvamainen väkivalta on hyvin erilaista kuin alaikäisiltä kielletyn (PEGI 18) lähes fotorealistisen sota- tai kauhupelin.

5. Pelaajat ovat yksinäisiä ja epäsosiaalisia.
Pelaaminen on sosiaalista toimintaa, ja usein näennäisesti yksin pelaava lapsi tai nuori pelaa internetissä ystäviensä kanssa. Esimerkiksi maailman suosituin verkkoroolipeli World of Warcraft, joka on yksi yleisimmistä liikapelaamista aiheuttavista peleistä, on voimakkaasti sosiaalinen peli – tietyn pisteen jälkeen eteneminen on käytännössä mahdotonta ilman toisia ihmispelaajia. Kaverit pelimaailmassa ovat usein samoja kuin sen ulkopuolellakin.

6. Pelit tekevät aggressiiviseksi.
Aihe on ollut pitkään sitkeän kiistelyn kohteena niin akateemisessa maailmassa kuin julkisuudessakin, eikä varmaa tietoa toistaiseksi ole. Ruotsin mediaviranomainen julkaisi 2012 katsauksen vuosina 2000-2011 tehdyistä tietokonepeliväkivaltatutkimuksista. Katsauksessa todettiin, että pelien aiheuttamasta aggressiivisuudesta ei ole pitävää näyttöä. Tutkimukset paljastivat sen sijaan, että aggressiiviset henkilöt hakeutuvat mielellään pelien pariin ja että pelit voivat vahvistaa aggressiivista käytöstä. Taustatekijät, kuten perhesuhteet ja mielenterveys, vaikuttivat huomattavasti pelejä enemmän väkivaltaiseen käyttäytymiseen.

7. Pelien sisältöä ei valvo kukaan.
Vuonna 2003 otettiin käyttöön PEGI (Pan European Game Information)-luokitusjärjestelmä, jota käytetään nykyään suurimmassa osassa Euroopan maita, myös Suomessa. PEGI-luokitus määrittelee ikäryhmän, jolle peli sopii (3, 7, 12, 16, 18), sekä antaa tietoa pelin mahdollisesti haitallisista sisällöistä, kuten väkivalta- tai kauhuelementeistä. Viime kädessä vastuu siitä, minkä ikäisille sopivia pelejä lapsi tai nuori pelaa, on kuitenkin vanhemmalla. PEGI 18-pelin luovuttaminen alaikäiselle on rikos siinä missä tupakan tai alkoholinkin.

Lisää tietoa ja hyödyllisiä linkkejä pelaamisesta löydät esimerkiksi Pelitaito-projektin sivuilta osoitteesta www.pelitaito.fi. Ikärajoista ja PEGI-järjestelmästä löytyy tietoa osoitteesta www.pegi.info.


Kirjoittaja on projektiasiantuntija Pelitaito-projektissa.

Vierailija

Lasten pelaaminen ei ole ajanhukkaa, mutta sitä on syytä rajoittaa. Valikoimaa pelirintamalla riittää, jos katsoo esim. http://www.verkkokauppa24.com/pelit-leffat-c-2026.html. Oma maalaisjärkeni sanoo, että evoluutio ei ole kehittänyt ihmistä olemaan kovin pitkää aikaa paikallaan eikä varsinkaan katsomaan tietokoneruutua. Samalla tavalla kuin toimistotyötä ei mielestäni pitäis tehdä yli 6 tuntia päivässä ei myöskään lasten kuuluisi antaa pelata muutamaa tuntia enempää.

Vierailija

Vai niin... No sitten kilpailu työpaikoista (häviät nykyään ainakin nuorena työnhakijana muille lukemattomia kertoja ennen työpaikan saamista), Olympialaisten seuraaminen (joka kiistatta ja tutkitusti kiihottaa erityisesti miesten kilpailuviettiä), seurapelien pelaaminen (monopoli, kimble jne) ja ehkä jopa lottoaminen ovat väkivallalle oleellisesti altistavia vaaroja - ainakin sinun loistavan järkeilysi mukaan.

Jos kirjoitat kokemuksesta (nimimerkkisi "kokemusta on"), ja sinä tulet agressiiviseksi kilpailuhenkisistä toimista, suosittelisin omasi ja ennenkaikkea muitten turvallisuuden nimissä, hakeutumaan hoitoon pikimiten.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mitä enemmän lapsen elämässä on välittäviä ihmisiä, sitä paremman suojan hän saa kiusaamiselta, psykologi Soili Poijula sanoo.

1. Ohjaa hyviin ystävyyssuhteisiin

Yksikin hyvä ystävä voi vaikuttaa siihen, että kiusattu selviää paremmin, psykologi Soili Poijula sanoo.

Pieni lapsi ei kuitenkaan opi kaverin kanssa olemisen taitoja itsestään vaan tarvitsee siihen aikuisen ohjausta.

– Vanhempien tehtävä on alusta alkaen empaattisesti ottaa lapsen tunteet todesta ja auttaa niiden hallinnassa. Arkielämän tilanteessa vanhemman tehtävä on neuvoa, miten itseä ja muita kohdellaan hyvin ja näyttää tässä itse esimerkkiä.

"Vanhemmalle voi tulla yllätyksenä, että lapsen ystävä on myös hänen kiusaajansa."

Lasta kannattaa rohkaista kutsumaan kavereita kotiin tai seurata heidän tekemisiään pihalla tai puistossa. Näin vanhempi näkee, miten oma lapsi ryhmässä toimii ja huomaa, mitkä taidot hänellä on jo hallussa ja mitä olisi hyvä vielä harjoitella.

Samalla vanhempi näkee, miten lapsen kaverit käyttäytyvät. Kaveriporukkaan kuuluminen on hyvä juttu mutta myös suhteiden laatu ratkaisee – niiden pitäisi olla vastavuoroisia.

– Aikuiselle voi tulla yllätyksenä, että lapsen ystävä voikin joissain tapauksessa olla myös hänen kiusaajansa. Tällaisessa suhteessa olo ei opeta lapselle hyvää.

Vapaa-ajalla lapsen pitää saada myös valita ystäviään.

Koulussa ja päiväkodissa lapset leikkivät ryhmissä, mutta Poijulan mukaan vapaa-ajalla lapsen pitää saada myös valita ystäviään.

– Kaikkien kanssa leikkiminen on kaunis periaate. Aikuisetkin saavat valita ystävänsä, ja myös lapsen pitää saada viettää aikaa parhaan ystävänsä kanssa.

2. Tunnista ja puutu

Lapselta kannattaa kysyä päivittäin, millaista koulussa oli ja miten siellä meni. Kysymyksistä saa tietoa lapsen koulupäivän kulusta, hänen tunteistaan ja mielialastaan sekä kaverisuhteistaan. Kysymykset myös osoittavat, että vanhempi on kiinnostunut lapsen asioista.

Kivakoulu.fin mukaan ei kannata aina tyytyä lyhyeen normaalivastaukseen ”ihan hyvin” tai ”ok” vaan varata silloin tällöin enemmän aikaa, jotta voitte keskustella aiheesta rauhassa.

Tee kysymyksiä, joihin ei voi vastata vain "kyllä" tai "ei".

Kuuntele sanojen lisäksi lapsen tunteita, äänenpainoa, ilmeitä, eleitä ja kehon asentoja. Kannattaa tehdä sellaisia kysymyksiä, joihin ei voi vastata lyhyesti yhdellä sanalla kyllä tai ei.

Kokeile vaikka kysyä näitä: Mikä oli paras tai pahin tapahtuma koulussa tänään? Kenen kanssa olit koulussa tänään ja millaisia he ovat? Mitä teitte kavereiden kanssa tänään ja oliko se hauskaa? Mitä teit koulumatkalla?

3. Opeta jämäkkyyttä ja selviytyvyyttä

Lasta on myös hyvä valmentaa toimimaan kiusaamistilanteissa. Näennäisen välinpitämätön käyttäytyminen ja jämäkkyys voivat auttaa kiusaamisen lopettamisessa.

Ei välttämättä ole helppoa olla näyttämättä, että on hämmentynyt ja poissa tolaltaan. Kiusaamistilanteista selviytymistä voikin harjoitella kotona vanhempien kanssa.

Kivakoulu.fin mukaan esimerkiksi sanoja ”ei” tai ”lopeta” voi harjoitella kotona peilin edessä. Näiden sanojen avulla voi saada itseä loukkaavan kohtelun loppumaan.

"Halaa lastasi päivittäin ja osoita hänelle, että hän on ehdoitta rakastettu."

Vanhempi voi myös auttaa lastaan vahvistamaan tärkeää selviytyvyyden eli resilienssien kykyä. Resilienssi on käännetty myös joustavuudeksi, sitkeydeksi, sietokyvyksi ja lannistumattomuudeksi.

Lapsen resilienssiä kehittää esimerkiksi vahvistamalla hänen itseluottamustaan ja kannustamalla häntä onnistumaan.

– Halaa lastasi päivittäin ja osoita hänelle, että hän on ehdoitta rakastettu. Tehkää kodistanne turvallinen ja virhevapaa vyöhyke. Kohdatkaa pelot pienin askelin, lapsen tahdissa. Ohjaa lasta omalla esimerkilläsi, sillä lapsi jäljittelee luonnostaan vanhempiaan, Soili Poijula neuvoo.

Poijulan mukaan mitä enemmän läheisiä, välittäviä ihmisiä lapsen elämässä on, sitä paremman suojan hän saa kiusaamiselta.

– Jos lasta laiminlyödään tai kohdellaan kaltoin kotona, uhriutuminen toistuu helposti muualla. Ne, joita pitäisi kohdella erityisen hyvin, joutuvatkin kielteisimmin kohdelluiksi.

Ajankohtainen

Soili Poijula: Lapsi ja kriisi. Selviytymisen tukeminen. Kirjapaja 2016.

Vierailija

Olen aina sanonut, että maailma olisi taas himpun verran parempi paikka, jos vanhemmat keskittyisivät "Kunpa lastani ei kiusattaisi" ajattelumallin sijaan kasvattamaan lapsensa ajattelumallilla "Kunpa lapsestani ei kasvaisi kiusaajaa".

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Usko tai älä, kahvi ja taapero todellakin muistuttavat toisiaan.

Babble.com kertoo, miten.

1. Ensin niitä välttelee

Harva meistä aneli vanhemmiltaan aamupalapöydässä, että saisi pikku tipan kahvia. ”Edes ihan pienen, tämän kerran.”

30 vuotta myöhemmin olemme aikuisia, joiden ensimmäinen ajatus heräämisen jälkeen on: Kahvin. Keitin. Käyntiin.

Sama pätee lasten saamiseen. Hankalat, meluisat ja sotkuiset vieraat muksut eivät voisi vähempää kiinnostaa, kunnes vauvakuume iskee. Viimeistään oman vastasyntyneen vauvan pehmeä poski saa sekoamaan täydellisesti, ja lopullisesti.

2. Ne potkivat sängystä ylös aamuisin  

Mikään ei houkuttele nousemaan sängystä nopeammin kuin kahvinkeittimen ääni ja tuoreen kahvin tuoksu.

Toisaalta saman asian ajaa taaperon täysi vaippa tai mikä vielä pahempaa – taapero ilman vaippaa mutta epäilyttävän hajuisena.

3. Harvoin tasaisen lämpöisiä

Tämä ei lakkaa yllättämästä: kaadoit hetki sitten kuuman kahvin kuppiisi ja kun nyt juot sen, se onkin kylmää.

Taapero taas rakastaa sinua tulisesti juuri nyt ja hetken päästä vihaa vielä voimallisemmin. Samoin hän ilmoittaa haluavansa aamupalaksi puuroa ja kiljuu hetken päästä kurkku suorana leipien perään.

4. Ne tulevat kalliiksi

Miten kupillinen juomaa, johon on sekoitettu muutama papu, voi maksaa niin paljon?

Pienestä ihmisestä kasvaa nopeasti iso – ja viimeistään silloin hän haluaisi vaikka mitä, hinnasta viis.

5. Yhdessä ne saavat aikaan sotkun

Kahvikuppi, jossa ei ole kantta + vieressä taapero = älä edes yritä. Mikäli kahvikuppi on alle sadan metrin päässä taaperosta, hän saa takuulla heilautettua tai potkaistua sen nurin.

Jos mahdollista, kannattaa pitää molemmat erillään ja nauttia niiden seurasta yksitellen.

6. Tarkkana sokerin kanssa

On ihan ok lisätä kahviin vähän sokeria tai makusiirappia. Liian makea kahvi tarttuu kuitenkin hampaisiin ja muistuttaa maultaan pirtelöä.

Taaperokin voi nauttia toisinaan herkkuja, jotka sisältävät sokeria. Mutta jos hänet palkitsee pari kertaa toffee-patukalla, rusinat saa unohtaa saman tien.

Eikä liiallinen sokerin syöminen ole lapselle, eikä aikuiselle, terveellistä.

7. Ne eivät välttämättä tykkää vihanneksista

Kahvi sopii hyvin yhteen ainakin seuraavien syömisten kanssa: suklaakeksi, suklaamuffini, suklaakakku. Samat herkut uppoavat myös taaperoon.

Parsakaali taas maistuu monelle taaperolle huonommin kuin hiekka. Ja kahvi ja parsakaali taas, kuka haluaa edes kokeilla.

8. Parasta ennen iltaseitsemää

Vain pikku kupponen kahvia iltaruuan jälkeen – kuinka paljon haittaa siitä voi olla? Muksu haluaisi valvoa vielä hetken iltapalan jälkeen – kuinka paljon haittaa siitä voi olla?

Paljon. Näistä molemmista seuraa mittaamattomasti harmia ja vähän unta.

9. Et voi kuvitella elämää ilman niitä

Piste.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Kuinka paljon lapsi sairastaa, kun hän aloittaa päivähoidon? Onko jotain mitä vanhempi voi tehdä helpottaakseen tilannetta? Mietin myös vesirokkorokotteen ottamista lapselle päivähoidon aloittamisen takia.

Lastenlääkäri Jarmo Salo:

Virusten aiheuttamat flunssat ja muut tulehdustaudit ovat päiväkoti-ikäisillä lapsilla hyvin tavallisia. Päivähoito kodin ulkopuolella lisää hengitystietulehduksia sitä enemmän, mitä nuorempi lapsi on.

Alle kolmivuotiailla päiväkotilapsilla sairaspäiviä on vuodessa keskimäärin noin 100, mikä on kaksinkertainen määrä kotihoidossa oleviin verrattuna.

Monet tekijät vaikuttavat asiaan, joten toiset sairastavat enemmän ja hankalammin oirein kuin toiset. Lapsen kasvaessa sairastaminen vähenee, ja kolmen vuoden iän jälkeen tilanne yleensä alkaa helpottua.

Tärkein päiväkodissa hoidossa olevan lapsen sairasteluun vaikuttava tekijä on hoitoryhmien koko. Ryhmien pienentäminen olisi tehokas tapa vähentää sairastelua. Tähän vanhempi ei voi juuri vaikuttaa.

Tärkein, mitä vanhemmat voivat käsihygienian opettamisen lisäksi tehdä, on lapsen rokotuksista huolehtiminen.

Hygienialla eli pesuilla, käsidesin käytöllä, lelujen ja pintojen päivittäisellä puhdistuksella ja lelujen kierrättämisellä voidaan auttaa asiaa.

Tärkein asia, mitä vanhemmat voivat käsihygienian opettamisen lisäksi tehdä, on lapsen rokotuksista huolehtiminen. Rokotusohjelmaan kuuluva rotavirusrokote on vähentänyt hankalia ripulitauteja dramaattisesti, ja pneumokokkirokotus on tehnyt saman keuhkokuumeille ja jossain määrin välikorvatulehduksille.

Vesirokkorokotus kannattaa hankkia lapsen täytettyä vuoden. Ilman sitä lapsi sairastaa käytännössä varmasti vesirokon, eikä taudin sairastamisesta ole rokotteeseen verrattuna mitään hyötyä. Rokotus on tulossa rokotusohjelmaan, mutta sitä ennen se kannattaa hankkia itse.

Vauva 9/16

Kysy lisää!

Voit kysyä terveydenhoitaja Mialta myös netissä, vauva.fi/terveydenhoitaja.

Vierailija

Kakkosen ohjeeseen lisäisin että tehostettu käsihygienia koko perheellä ja taaperolle päiväkotivaatteet erikseen (eli kun tullaan kotiin, niin vaihdetaan kotivaatteet). Silloin ainakin tietää tehneensä kaikkensa, kun lapsi sairastuu. Siis huom, kun. Täysin ei voi sairastelua estää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kakkosen ohjeeseen lisäisin että tehostettu käsihygienia koko perheellä ja taaperolle päiväkotivaatteet erikseen (eli kun tullaan kotiin, niin vaihdetaan kotivaatteet). Silloin ainakin tietää tehneensä kaikkensa, kun lapsi sairastuu. Siis huom, kun. Täysin ei voi sairastelua estää.

Tämä hyvä myös! Meillä vaihdetaan aina kotivaatteet päälle, kun tullaan mistä vain kotiin. Kaupan ostoskärryistä tuntui yhdessä vaiheessa tulevan aina flunssa myös.
T. 2

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vauvan pään koko voi kertoa, kuinka älykäs hänestä tulee, brittitutkimus selvitti.

Brittiläinen hyväntekeväisyysjärjestö UK Biobank tutki, millaisia yhteyksiä ihmisen geeniperimän ja saavutusten väliltä löytyy. Tutkimukseen osallistui noin satatuhatta 37–73-vuotiasta brittiläistä.

Tutkijoiden mukaan ne tutkittavat, joilla oli syntyessään ollut isompi pää, kouluttautuivat ”merkittävästi” pidemmälle ja saivat korkeampia pistemääriä kielellisiä ja matemaattisia kykyjä mittaavissa testeissä, The Independent kertoo.

Terveyskirjaston mukaan vastasyntyneen päänympärys on keskimäärin 35 senttiä. Ensimmäisen elinvuoden aikana pää kasvaa keskimäärin sentin kuukaudessa ja ensimmäisen elinvuoden jälkeen päänympärys kasvaa vielä noin kymmenen senttiä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.