Minulla on 11-vuotias poika, joka ei ole kiinnostunut koulusta pienimmässäkään määrin. Erityisen hankalaa on matematiikka ja äidinkieli...

Kysymys:

Minulla on 11-vuotias poika, joka ei ole
kiinnostunut koulusta pienimmässäkään määrin. Erityisen hankalaa on
matematiikka ja äidinkieli. Olen yrittänyt innostaa häntä lukemaan
kirjoja, jotka hänestä olisivat kiinnostavia, mutta ei. Sanalliset
matematiikan tehtävät ovat hänelle todella vaikeita. Hänen ajatuksensa
ovat koko ajan aivan muualla. Käytöshäiriöistä opettaja on ilmoittanut
muutamia kertoja. Poika on levoton, mutta jaksaa keskittyä
tukiopetuksessa, kun on pieni ryhmä.

Motorisesti poika on taitava, ja vauhtia riittää. Koulun jälkeen on kova kiire ulos, ja ulkona pitäisi saada olla ainakin puoli yhdeksään, kun ”kaikki kaveritkin saa”. Johtuuko
välinpitämättömyys koulusta siitä, että pojalla on jonkinlainen
oppimishäiriö? Mitä tehdä, että hän jaksaisi edes sen verran opiskella,
että tulevaisuudessa olisi mahdollista löytää kiinnostava ala ja
työpaikka?

Vastaus:

Mietit, mikä mättää, kun esimurrosikäistä ei
koulunkäynti kiinnosta tippaakaan. Kaveri on liikunnallinen
vauhtiveikko. Hän on myös sosiaalinen, koska ei malttaisi millään tulla
kotiin. Tässä on jo kaksi oivallista ominaisuutta: hyvä motoriikka ja
urheilullisuus ovat tuonikäisten poikien keskuudessa valttikortteja,
eikä ikä-
toveriseuran merkitystä voi kyllin korostaa.

Mutta se
koulu… Voi olla, että poikasi löytää aikanaan jonkin käytännön alan ja
elää onnellisena elämänsä loppuun asti. Onko pojallasi ammatillisia
haaveita? Häntä voisi motivoida tieto siitä, että autonasentajaksi tai
sähkömieheksi kouluttautuminen vaatii aika tavalla matematiikan ja
äidinkielen opiskelua.

Diagnoosit ovat usein hankalia. Olisi tärkeää, että
pelkästään poikana olemista ja siihen kuuluvaa koheltamista ei
määriteltäisi häiriöksi. Tietty määrä levottomuutta voi mennä sen
piikkiin, että pitää miettiä, miten se yksi hankala risumajan kulma
saataisiin tiiviimmäksi, eikä silloin malta keskittyä sijamuotoihin.
Kaikki levottomuus ei aiheudu ADHD:sta.

Joskus kysymyksessä
kuitenkin on ADHD, aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, ja se on
selvästi kehityksellinen riski. Sen osuus keskittymisvaikeuksiin
kannattaa selvittää. Yhtä tärkeää on tutkia oppimisen
erityisvaikeuksia, koska koulua on edessä monta vuotta, ja on kurjaa,
jos se on tervanjuontia. Suosittelen hakeutumista lasten häiriöihin
erikoistuneen neuropsykologin tutkimuksiin. Jos hän osaa ammattinsa,
saatte häiriöiden määrittelyn ohella neuvoja opiskelutekniikan
parantamiseksi ja koulunkäynnin helpottamiseksi.

Meidän Perhe 8/2010