Vapaa pudotus

Jännittää

Teksti Maria Veitola

veitola kolumni leima2

Mies palasi futistreeneistä kotiin silminnähden järkyttyneenä: ”Kuulin just yhden ihan kamalan synnytystarinan. Haluatko kuulla?”

No en tosiaankaan. Tiedän kyllä, että miehen järkytys helpottaisi, jos hän saisi jakaa tarinan kanssani. En silti suostu.

En tiennytkään, että näitä kauhutarinoita jaetaan myös miehille. Minä luulin, että se kummallinen ihmistyyppi, joka haluaa kertoa karmivia tarinoita synnytyslaitokselta, vaanii vain raskaana olevia naisia. Onneksi minua viisaammat varoittivat näistä pelottelijoista etukäteen. Olen onnistunut torjumaan jo monta yritystä. En tiedä, mitä sairasta tyydytystä nämä ihmiset saavat siitä, että pääsevät jakamaan inhottavia tarinoitaan.

Minä haluaisin kuulla neutraalia ja faktista puhetta synnytyksestä, joka tuntuu olevan aikamoinen tabu. Laskettuun aikaan on vielä muutama viikko, ja synnytys pyörii mielessäni, tietysti. Perhevalmennus, jossa puhutaan synnytyksestä, ja synnytyssairaalaan tutustumiskäynti ovat ohjelmassa vasta viikon kuluttua. Aika viime tinkaan. Ainakin minä tarvitsisin kättä pidempää jo vähän aiemmin. Nyt mennään valikoitujen mielikuvien varassa.

Netti pursuaa synnytysvideoita, mutta en halua katsoa niitä ilman järjen ääntä, jota minulla itselläni ei ole. En edes sitä yhtä, jonka lähetti minulle doulaksi kouluttautuva hippiystäväni. Videossa naiset saavat orgasmeja synnyttäessään. Siinä yhtälössä on jotain, mitä minä en halua tietää. Ihaileva, osallistuva ja nautiskeleva sävy on minulle hiukan vaikea.

Kun äitiysjoogaohjaajani kertoo, kuinka kätevä tietty kyykkyasento on synnyttäessä, minä suljen korvani. En usko, että haluan kurkkia emättimeni aukosta pilkottavaa lapsen päätä saati silittää ponnistusten välissä synnytyskanavassa lytistyneenä olevan lapsiparan tukkaa.

Toki minulla on useita synnyttäneitä ystäviä, joilta voin kysellä kokemuksia. Pian synnytyksen jälkeen naiset useimmiten sanovat, että tapahtuma oli kamala eikä kukaan heistä haluaisi kokea sitä uudelleen. Sitten kun synnytyksestä on mennyt tovi, ihmiset eivät yleensä muista siitä mitään yksityiskohtia. Siinä vaiheessa aika moni noista traumatisoituneista manaajista onkin sitä mieltä, että oma lapsi on niin ihana, että niitä voisi hyvinkin synnyttää vielä toisen ja vaikka kolmannen. Ihmismieli on kyllä erikoinen.

Parhaat, konkreettiset vinkit sain ystävältäni, jonka tapasin kaksi viikkoa sen jälkeen, kun hän oli synnyttänyt. Hän muisti sentään jotakin. Lähinnä sen, kuinka kivulias ja raskas kokemus oli, mutta myös ne pari juttua, joista saattaisi olla apua: Sen, että kannatti pitää kurkunpää rentona ja keho liikkeessä supistusten aikana. Ja että ilokaasu auttoi vain, jos sitä ymmärsi imuroida kiduksiinsa tarpeeksi ajoissa.

Mies on tulossa synnytykseen mukaan, mutta hänen kanssaan synnytyksestä on vaikeaa puhua. En usko, että siitä on mitään hyötyä, että kaksi tietämätöntä­ kummastelee keskenään asiaa, josta kummallakaan ei ole parempaa tietoa tai kokemusta. Minua synnytys jännittää, tietysti – ja miestä jännittää vielä enemmän. Veri- ja piikkikammoista miestä jännittää sairaalaympäristö ja se, että minulle tai lapselle käy jotain. Minua jännittää se, että onhan työvuorossa mukavaa ja ystävällistä henkilökuntaa, jolla on aikaa minulle. En kestä, jos kohdalleni osuu joku piittaamaton ja kiireinen kusipää.

Kipuun suhtaudun kiinnostuneena. Olen elämäni aikana joutunut sietämään todella järkyttävää migreeniä ja uskon, että synnytyskipu on laadullisesti parempaa kipua. Toisin kuin migreenissä, synnytyksessä on selkeä päämäärä ja päätepiste. Ja tietysti minua jännittää se, että alapääni repeää tuhanneksi kappaleeksi ja joudun kulkemaan loppuelämäni vaipat housuissa, hirvittävissä tuskissa. Jos niin käykin, niin luoja minua varjelkoon siltä, etten lähde levittämään sitä tarinaa kaikille tuleville synnyttäjille. Jos alan jakaa mahdollisia karmeita kokemuksiani ilman rakentavaa näkökulmaa, lyökää minua halolla päähän. Paremman maailman tähden.

Maria Veitola on 39-vuotias toimittaja, jonka perheeseen kuuluu mies ja kohta myös lapsi. Maria kertoo kolumnissaan, miten ensikertalainen opettelee äidiksi yrityksen ja erehdyksen kautta.

Kolumni on julkaistu Vauva-lehdessä 04/2012.

Tähdellä merkityt ovat pakollisia kenttiä